Virkamiehet kyykkyyn, meillä on valta ja voima.

Mepäätetään

Uusi hallintosääntö aiheuttaa ongelmia, KHallitus ajaa hallintoa vaikeuksiin mm.nopeissa rekrytointi tilanteissa.
Hallintosääntö uudistus on torso, lautakunnat ovat siitä huomauttanut johtavia päättäjiä mutta uudistus näyttää olevan koston välikappale.
Pahimmin kyykytetään Mäkelän erottamisen kysenalaistaneita solidaarisia virkamiehiä jotka uskalsivat toivoa lakien noudattamista.
Täysillä päin seinää, ei huolta huomisesta on johtavien päättäjien motto.

23

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • könkäällekö

      On se surkea tämä Kittilän tilanne! Toivottavasti Oulusta kuuluisi kohta uutisia.
      Onko tietoa kenelle Levin Matkailun toimitusjohtajan paikka on luvattu?

    • Uusjako

      Juuri näin. Eikä tarvitse olla edes nopea rekrytointi, nyt poliitikot päättävät asiantijoiden nimityksistä. Voi vain kuvitella, millä perustein muutamat sukua lähellä olevat kuntapäättäjät ja muutamat duunaritaustaiset valtuutetut valitsevat korkeastikoulutettuja vaativiin virkatehtäviin. Ehkäpä se helpoin vaihtoehto onkin sitten joku paikallinen, jonka ei nyt tarvitse sen kummempaa osata tai olla kouluja käynyt, kunhan on 'sopiva'. Uudessa hallintosäännössä myös torpataan kaikki mahdollisuudet sille, että kunnan hallintojohtaja (kuten kaikkialla muualla Suomessa ja kuten Kittilässä vielä äsken) eli Mäkinen olisi vt.kunnanjohtaja varsinaisen kunnanjohtajan ollessa estynyt. Nyt kh:n ydinryhmä päättää keskuudestaan kuka toimii vt kunnanjohtajana. Eipä pääse virkamiehet hyppimään pöydälle ja kysymään tyhmiä.

      • Mepäätetään

        Taisi olla pieni pelko että vt.kunnanjohtaja joutuu vaikka saikulle.
        Silloin kohtuus ja lain kirjaimen noudattaminen palaisi takaisin. Lausunto Ho:lle Yrityksen moitteista oli aivan mahdotonta soopaa
        Esittelijä toimi kuten piti, Kittilän malliin.

      • Kannattaalukea

        Valtuutetun käsikirja, 2013 2016 on jäänyt monelta lukematta.

        "Poliitikko ja virkamies – samassa vai eri veneessä?
        Vanhanaikaisen ja kaavoihin kangistuneen näkemyksen mukaan
        poliitikko ja virkamies eivät voi eivätkä saa olla samassa veneessä,
        kun päätöksiä tehdään. Joidenkin näkemysten mukaan poliitikon
        ja virkamiehen välillä pitää olla ikään kuin ikuinen ja sovittamaton
        ristiriita ja kyräily.
        Oman näkemykseni ja kokemukseni mukaan hyvässä johtamisessa
        näin ei ole, vaan suotuisassa prosessissa molempien näkemykset
        voivat viedä haluttuja asioita hallitulla jännitteellä eteenpäin kohti
        tavoiteltua määränpäätä. Poliitikon ja virkamiehen lähestymiskulma
        on toki erilainen lähtökohdiltaan, mutta hyvässä prosessissa ne
        voivat mainiosti tukea yhteisen hyvän tavoitetta."
        ( Antti Mykkänen )

      • Mututuntumallamennään
        Kannattaalukea kirjoitti:

        Onkohan Muonion kunnan luottamusmiehet edes tietoisia, että käsikirja on edes olemassa. Ei ainakaan päätösten perusteella.

    • kuismennää

      Miten kävi?

    • Kävelylenkki

      Käy pe kunnantalolla lukemassa.

    • Vesipäätjohtaa

      Netistä löytyy. Kyllä on silkkaa valehtelua ja kostoa Mökistä kohtaan.
      Ukko ei suostunut pokkuroimaan takkutukille Annan asiassa eikä laskujen maksatuksessa.
      Sitten viedään edellytykset työn asialliseen hoitamiseen kuten kunnissa on tapana.
      Nyt voi kysyä johtaako kuntaa kasa keitettyjä lampaanpäitä? Kuka tämän takana on, troikka? Vai troikan kummisetä?

      • Proosaa

        Pöytäkirjat ovat muuttuneet mielipiteitä sisältäväksi. Faktat ovat unohtuneet. Ympyripyöreitä lauseita jolla ei ole mitään sisältöä.

        Päätösten kulku menee seuraavalla logiikalla. Edellisellä kerralla päätettiin että hauki on kala. Seuraavalla kerralla päätetään että hauki on ehkä kala tai lehmä. Lopuksi annetaan hallinto-oikeudelle lausuntoja.

    • Päänpyärittäjät

      Kittilässä puuttuu kriittinen vasemmisto.Samaa peliä, samalla porukalla liian kauan. On syytä siivota nämä jeesheikit pois.

      • Järkijättää

        Pöh! Ei puutuko järki. Jos suurinosa on sitä mieltä ette Esa osaa
        hoitaa asioita lain mukaan ja tilapäisen siivoojan palkkaamiseen tarvitaan kolme lautakunnan kokkousta sekä aikaa 2,5 kuukautta. Se on järjen puutetta eikä kommunistien.

      • Olet-oikeassa---
        Järkijättää kirjoitti:

        Pöh! Ei puutuko järki. Jos suurinosa on sitä mieltä ette Esa osaa
        hoitaa asioita lain mukaan ja tilapäisen siivoojan palkkaamiseen tarvitaan kolme lautakunnan kokkousta sekä aikaa 2,5 kuukautta. Se on järjen puutetta eikä kommunistien.

        Eihän kommareilla ole järkeä, joten ei sitä voi puuttuakaan...

    • ihmemenoa

      Omituista on meno. Valiokunta/työryhmä toisensa jälkeen keskittyy virkamiesten vaihtamiseen. Nyt taloustyöryhmä keskustelee talousjohtajan vaihtamisesta? Tätäkö se rakenteiden katselu nyt sitten on? Maalaisjärjen mukaan kulut vaan lisäntyy.

    • kimtim

      Taitaa talousjohtaja olla eläkeiän kynnyksellä, ei sitä muuten olla vaihtamassa.

      • Eiautaei

        Niinhän se on Mäkinenkin. Silti vaihdettiin pois kunnan johdosta.

      • Pulmustenkabinetti

        Virkamiehet vaihtuu kun poliittiset pulmuset tekevät hallinnon henkilö siivousta.
        Sillä ei taida kuntatalous nousta, ainoastaan vahvistetaan vallalla olevaa näkemystä umpiriitaisesta kunnasta.
        Entä Mäkinen, tuupataanko eläkepakettilomalle? Mies on höpissyt lain noudattamisesta , hyhhyh miten epäsopivaa. Jotain pitäisi keksiä, valtuuston päätös saattaa tulla näpeille ja itku sen myötä.
        Sitten on kunnan toinen kehäkettu, pahiksien pahis ainakin kh:n mielestä. Inssi vaan hymyilee kuivasti, ja kirjoittaa virka-aikana uuden selvityskirjeen kunnanhallitukselle; osakeyhtiölain pykälistä.
        Tämä kaksikko ei notkahda lahjattomien edessä.

      • Ammattitaitohiipuu
        Pulmustenkabinetti kirjoitti:

        Jos kuntaan tulee vielä virkoja auki, ihmettelen vain kuka ihme niitä haluaisi hakea? Paitsi tietysti sukulaiset ja lahjattomat, joiden valinta on varma nyt uudessa poliittisin päätöksin tehtävässä valintaprosessissa. Ei siitä ole kuin reilu vuosi kun kahden maisteristutkinnon ammattilainen hylättiin kun valtuutetun piti saada miniätyttö hatarin perustein sosiaalitoimeen. Oli katsokaas paikallinen ja parempi koulutus, AMK, eli ikään kuin käytäntöä osasi. Paitsi että sitä käytännön kirveenvartta ei tarvita kun olisi oikeasti pitänyt päätä osata käyttää. Kukaan täysjärkinen ammattilainen ei koske kirveelläkään Kittilän kuntaan.

      • Kukapäättää
        Ammattitaitohiipuu kirjoitti:

        Tilanne ei koske pelkästään kunnan virkoja.
        Kuntakonsernin yritykset muuttuivat epästabiileiksi loppuvuodesta 2013, ja tilanne ei ainakaan ole parantunut.
        Kuntapolitiikkaa tunkee myös yksityiselle sektorille, uutta bisnestä on tehtävä nuoralla kävellen.
        Voisiko joku kuvitella että matkailun johtoon palkattaisiin henkilö joka tuomitsee tai on joskus tuominnut kunnan päätöksenteon oikeellisuuden?

        Kunnan malli ei luo uutta vaan pönkittää vanhaa horjuvaa rakenneta.
        Rajua ravistelua tarvitaan koko ketjuun, muutoin headhunterien on turha tarjota ammattijohtajille "mielenkiintoista avainpaikkaa" koko kunnasta.
        Edellä oli kuvaus kunnan rekrytointi tavasta, kuka ammattilainen haluaa tulla tänne ovimatoksi?

      • jobieikelpaa
        Kukapäättää kirjoitti:

        Levin matkailun rekrytointia jouduttiin edellisen kerran jatkamaan, nyt jää ns.ikiformiin.

      • Kenkääelipotkut

        Nyt vasta kerrottiin Levin Matkailun mielipide-eroista. Ei tullu pomo toimeen hallituksen kanssa. Normitouhut, Potkut.

      • Varjohallitus
        Kenkääelipotkut kirjoitti:

        Nyt vasta kerrottiin Levin Matkailun mielipide-eroista. Ei tullu pomo toimeen hallituksen kanssa. Normitouhut, Potkut.

        Eikös yhtiön hallituksessa istu eräs tunnettu matkailusuvun vaikuttaja? Kas kun kunnanhallitus ei nyt älähtänyt tällaiseen toimintaan. Viimeksi kun hallitus erotti erään toimarin olikin toinen ääni kellossa. No mikäs siinä jos kuntalaisille kelpaa että varjohallitus päättää koko kunnan asioista.

      • Mitmik

        Joo ja vielä pj. Ei tainnu olla suvulle mieleen.

    • Ainalähtee

      Tuo hallitus siistittiin hässäkän alussa. Nyt koko kunta putsataan toisinajattelijoista, ne jotka ei itse lähde laitetaan lähtemään.Sikasiisti linja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe