Kuka päättää?

jokutekeepäätökset

Abortinvastustajien mukaan naisella ei tulisi olla oikeutta tehdä aborttia. Lain mukaan kuitenkin näin on eli nainen saa lähes aina halutessaan abortin. Täältä oli poistettu kommentti, missä joku kirjoitti että "lapsella tulee olla oikeus itse päättää ja elää oman tahdon mukaan" Mutta kuten jokainen täysijärkinen ihminen tietää, että esim. jakautunut solu ei tällaisia päätöksiä voi tehdä, pitää jonkun pystyä tällaiset päätökset tekemään ja ajattelemaan kokonaisuutta. Jos kuvitellaan että jakautuneella solulla tai alkiolla olisi oma tahto, ei jakautunut solu ei pysty myöskään vaikuttamaan siihen, meneekö raskaus kesken vai ei. Se ei siis siinäkään tapauksessa "itse" päätä asiasta, semminkin kun solulla tai kudoksella olisi ilman tajuntaa ja tietoisuutta sitä muutenkaan tehdä:

"Suurin osa keskenmenoista tapahtuu hyvin varhain. On arvioitu että noin 50-60% hedelmöityksistä päättyy keskenmenoon ennen kuin raskautta on edes todettu. Todetuista raskauksista keskeytyy n. 12-15 %. (...) Muita yleisiä keskenmenon syitä ovat tulehdukset ja infektiot: esim. toksoplasma, listeria, herpes, klamydia tai jopa vaaraton emätintulehdus levitessään kohtuun. Näiden lisäksi myös ulkoiset tekijät kuten alkoholi, tupakka tai säteily. Myös kohdun rakenteelliset ja hormonaaliset syyt voivat johtaa keskenmenoon. Harvinaisena myös naisen ja miehen immunologiset syyt."

Eli kiteytettynä: kellä pitäisi olla päätösvalta siitä, miten naisen olisi lupa käyttää omaa kehoaan ja kohtuaan, jos tätä päätösvaltaa ei naiselle itselleen annettaisi? Entäpä jos jollain ulkopuolisella olisi päätösvalta niin miten tämä taho kantaisi vastuun tarvittaessa, esim. ongelmatilanteissa jne. Nainen voi halutessaan tai tietämättään toimia niin passiivisestikin, että alkio ei kehity. Nainen voi esimerkiksi ottaa jotain myrkkyä, jolloin hän päättää omasta kehostaan. Esim. alkoholia jne edellä mainittua. Tämä vaikuttaa kuitenkin vääjämättä myös alkioon ja sikiöön. Voidaanko nainen velvoittaa olemaan päättämättä omasta kehostaan sen takia että kohdussa on mahdollinen uuden alku?

Aborttitilanteessa nainen on kuitenkin potilas ja on kyseessä hänen elämänsä ja terveytensä. Lääkäri on sitoutunut ajattelemaan potilaansa parasta, mutta ei voi painostaa tätä aborttiin edes silloin jos naisen henki on vaarassa.

41

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joutavaapropagandaa

      "Lain mukaan kuitenkin näin on eli nainen saa lähes aina halutessaan abortin"

      Minkä lain? Ei ainakaan tän maan koska se ei ole vapaa (onneks). Halu ei riitä syyksi.

      "kuten jokainen täysijärkinen ihminen tietää, että esim. jakautunut solu ei tällaisia päätöksiä voi tehdä, "

      Ja tällä logiikalla sitten sais tappaa vauvojakin,...tai syvästi kehitysvammasia kun ei voi tehdä omia päätöksiä.

      "ei jakautunut solu ei pysty myöskään vaikuttamaan siihen, meneekö raskaus kesken vai ei"

      Tahto ilmenee siinä että lapsi ei tule kohdusta ulos muuten kun pakottamalla! Ja mitähän kukaan nyt sille voi että lopulta kuolee (esim. keskenmenossa), yleensä keskenmeno johtuu sikiön elinkyvyttömyydestä. Siinä ei kuitenkaan olla luonnottomasti tapettu ketään, toisinkun abortissa.

      "miten naisen olisi lupa käyttää omaa kehoaan ja kohtuaan, jos tätä päätösvaltaa ei naiselle itselleen annettaisi?"

      Samoin voidaan kysyä miten murhaajan olisi lupa käyttää kehoaan kun sattuu tappaminen himottaan? Onko julmaa sulkea murhaajat vankiloihin mahdollisten tulevien uhrien suojelemiseksi, vai pitäskö päätösvalta antaa murhaajalle, viis uhrien oikeuksista?

      "Esim. alkoholia jne edellä mainittua. Tämä vaikuttaa kuitenkin vääjämättä myös alkioon ja sikiöön."

      No eiköhän tän tiedä jokainen peruskoulun käyny..

      "Aborttitilanteessa nainen on kuitenkin potilas ja on kyseessä hänen elämänsä ja terveytensä. "

      Höpöhöpö. Kyseessä on enssijalla LAPSEN koko ihmiselämä ja (naisen) terveyssyitä kaikista aborteista on noin 0,5%. Noin 97% on silkkaa mukavuudenhalua.

      "Lääkäri on sitoutunut ajattelemaan potilaansa parasta"

      Lääkäri on myös vannonut elämää suojelevan valansa, ja tehdä kaikkensa pienemmänkin potilaan hyväksi ja elämän oikeutta kunnioittaen. Mutta laki tärvää tämän noudattamisen mahdollisuuden, jotkuthan siihen likaseen työhön on pakko velvottaa..

      • potilasvain

        Tässä on lääkärin vala:
        Vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta pyrkiväni lääkärintoimessani palvelemaan lähimmäisiäni ihmisyyttä ja elämää kunnioittaen. Päämääränäni on terveyden ylläpitäminen ja edistäminen, sairauksien ehkäiseminen sekä sairaiden parantaminen ja heidän kärsimystensä lievittäminen.

        Työssäni noudatan lääkärin etiikkaa ja käytän vain lääketieteellisen tutkimustiedon tai kokemuksen hyödyllisiksi osoittamia menetelmiä. Tutkimuksia ja hoitoja suositellessani otan tasapuolisesti huomioon niistä potilaalle koituvan hyödyn ja mahdolliset haitat.

        Pidän jatkuvasti yllä korkeaa ammattitaitoani ja arvioin työni laatua.

        Suhtaudun kollegoihini kunnioittavasti ja annan heille apuani, kun he potilaita hoitaessaan sitä pyytävät. Rohkaisen potilaitani kysymään tarvittaessa myös toisen lääkärin mielipidettä.

        Kunnioitan potilaani tahtoa. Pidän salassa luottamukselliset tiedot, jotka minulle on potilaita hoitaessani uskottu. Täytän lääkärin velvollisuuteni jokaista kohtaan ketään syrjimättä enkä uhkauksestakaan käytä lääkärintaitoani ammattietiikkani vastaisesti.

        https://www.laakariliitto.fi/liitto/etiikka/laakarinvala/


        Tuossa sanotaan, että "kunnioitan potilaani tahtoa". Aborttiasiassa potilas on nainen.


      • keskustellaan

        Kommentoi nyt vain siihen kysymykseen, että kenellä on oikeus päättää raskaudesta.

        Pysy asiassa.

        Tällä hetkellä se on kyllä nainen, koska aborttia ei evätä alkuvaiheessa keltään, kuten tiedät, hakija saa sen kertomalla vaaditun perusteen eli valehtelemalla jos ei muuten = siis aina halutessaan. Abortin perusteista käyttökelpoisimmat on vedota sinkkuuteen tai huonoon parisuhteeseen. Näitä perusteita ei kukaan voi tarkistaa oikeaksi sen kummemmin kuin vääräksi. Esimerkiks minä hain aborttia kertomalla että raskaus sai alun yhdenillansuhteesta, vaikka seurustelin vakituisesti. Kyseessä oli siis tarkoitus säilyttää vakiintuneet olot, työpaikka ja vapaus.

        Millä tavalla naista voitaisiin estää tekemästä aborttia, eli kuka valvoisi?


      • sakinpimittämää

        Ja lääkärinvala kun perustuu Hippokrateen valaan, ja mitäpäs siellä sanotaankaan,
        >Enkä tule antamaan naiselle sikiötä tuhoavia aineita.> !

        "Tällä hetkellä se on kyllä nainen, koska aborttia ei evätä alkuvaiheessa keltään, "

        Pelkkää harhaa koska tässä maassa ei onneks oo vapaata aborttia, onneks. Tappamisluvasta päättää viime kädessä viranomaiset, nainen voi vain nöyrästi anella sitä. Usein tosiaan joudutaankin vääntämään valheita kun lain edellyttämää syytä ei tosiasiassa ole. Hankala sinkkuuteen vedota jos on naimisissa (eikä eroakaan vireillä) tai asuu avoliitossa.
        Lakia pitäisi tietenkin muuttaa niin että nämä valheiden ammottava porsaanreijät saataisiin tukittua.


      • terv.palstalaisille

        "sakinpimittämää

        1.9.2015 13:04

        Ja lääkärinvala kun perustuu Hippokrateen valaan, ja mitäpäs siellä sanotaankaan"

        Eikö tuo ole hieman kaukaa haettua vetää tuollainen argumentti, että lääkärin vala "perustuu" johonkin? Perustuuhan kaikki kehitys yhteiskunnassa johonkin, ja vanhentuneet säännöt ja periaatteet kehittyy vastaamaan reaalielämää ja kulloisiakin tarpeita. Perustuu esim. nykyiset laitkin joillekin vanhoille laeille, mutta ei niiden vanhojen lakien mukaan kukaan tulkitse asioita. Ihan hassuja siis esität. :D Hippokrateen vala ei toimi muutenkaan nykyajan yhteiskunnassa vaikka oli antiikin aikana toimiva, kun se kieltää lääkäriä käyttämästä veistä.

        Hippokrateen valasta on tehty antiikin tutkijoiden toimesta jonkinmoista selvitystä, mitä valassa tarkoitetut asiat oikeasti on olleet antiikin yhteiskunnassa. Löytyy netistä sekin. Esim. lääkärin ja kirurgin työ haluttiin pitää erillään, jolloin lääkäri ei saanut siihen veitseen tarttua.

        Kuitenkin antiikin aikana abortti oli yleinen. Koeta ajatella edes joskus asioita hieman laajemmassa mittakaavassa.

        Kyllä tämä nykyinen keskustelupalstan toimivuus on tosi huono, pitää taas todeta. t. sosiologi


      • faktallinenperiaate

        on jokatapauksessa se, että lääkärit on koulutettu parantamaan, suojelemaan ja ylläpitämään ihmiselämää, ei tuhoamaan sitä. Ei sitä se muuta että aina ihmsiä on tapettu ja murhia tapahtuu jatkuvasti että mitähän se "laajempi mittakaava" tähän taas liitty?

        "Kyllä tämä nykyinen keskustelupalstan toimivuus on tosi huono, "

        Sentään jossain asiassa täälläkin ollaan varmaan suht yksmielisiä :D
        no onhan taas hiukan enemmän toivoa että koko suolipulju kuolee hiljalleen pois....tuleepa joskus loppu tällekin räksytunkiolle :)


    • LueFinlex

      Lue lakiteksti esim. Finlexistä.
      Huomaat, ettei mitään aborttioikeutta ole olemasskaan.
      Lain mukaan abortistä päättää lääkäri tai muu viranomainen.
      Nykyinen vapaa mukavuusabortti ei ole Suomen lainsäätäjän tahdon mukainen menettely.

      • HelppoaOli

        Ei se mitään haittaa, pääasia että sen abortin saa kun haluaa. Laissa todellakin sanotaan nämä ehdot, ja täytyy vaan sitten valita se peruste, mitä ei voi oikein kukaan osoittaa vääräksikään.

        Esim. naimattomuus on peruste, samoin velat, työttömyys ja opiskelu, kuten myös huono parisuhdetilanne. Jokaisella joku kohta täyttyy, ja jos ei täyty niin täytyy sitten miettiä, mitä vaadittua syytä käyttää aborttia hakiessaan. Näin minä tein ja homma sujuu ihan hyvin.

        Kun rupesin miettimään, että mikä on se potilaan tilanne, ettei joku abortin perustelu kävisi, niin totesin vaan, ettei juuri sellaista tilannetta olekaan. Lääkäri kysyi, että mitä tänne nyt pitäisi kirjoittaa, niin sanoin että kirjoita vaikka opiskelu, vaikken edes ollut päässyt mihinkään kouluun.


      • tietävä

        Helposti tulee, laki on vaan muodollisuus eli syiden etsimisestä voitaisiin luopua koska jokainen keksii syyn kun abortin haluaa. Miksi tuhlata lääkäreiden kallista aikaa joutavien asioiden hoitamiseen.


    • afkakafnaj

      Naisella tietysti on itsemääräämisoikeus omaan kehoonsa. Mikään uuden geeniyhdistelmän olemassaolo ei ole riittävä syy sitä kumoamaan. Loisen/loismaista elämää elävän eliön voi aina poistaa omasta kehostaan.

      • höpö_höpö

        Lapsella on vähintään yhtä pätevät ihmsoikeudet kun jollain itsekkäällä murhanhimosella akalla. Lapsen oikeus elää ylittää kirkkaasti murhaajien tappamis"oikeudet". Mitään ihmsoikeutta tapppa ei ole olemassakaan. Kehollaan ei saa tehdä ihan mitä lystää, kuten rikkoa ja riistää toisten oikeuksia. Elintärkeän avun tarve ei ole syy eikä mikään tappaa.


      • moraalivajukille

        Yhä vaan odotellaan niitä mullistavia todisteita sille ettei alkiot ole syntymättömiä lapsia :DDDDD vajukki ei näköjään traumojen näivettämillä aivorippeillään tajua että lapsia on eri ikäsiä. Eipä tollaselta mututurparäähkältä koskaan mitään muuta löydykään kun tyhjänpäivästä valheilta löyhkäävää ripuliryöppyä joka väliin.


      • afkakafnaj
        moraalivajukille kirjoitti:

        Yhä vaan odotellaan niitä mullistavia todisteita sille ettei alkiot ole syntymättömiä lapsia :DDDDD vajukki ei näköjään traumojen näivettämillä aivorippeillään tajua että lapsia on eri ikäsiä. Eipä tollaselta mututurparäähkältä koskaan mitään muuta löydykään kun tyhjänpäivästä valheilta löyhkäävää ripuliryöppyä joka väliin.

        Muutaman kerran jakautunut solurypäs ei ole fysiologisesti lapsi, vajakki.


      • lapsiaOn

        syntyneitä ja syntymättömiä, syyllisyystraumojen riivaama moraalivajukki.


    • Kotkalainen90

      Huono kommentti vastustajalta ylempänä ettei aborttia saa vain siitä syystä että haluaa. Itse kävin Kotkansaaren terveysasemalla muutama vuosi sitten hakemassa lähetettä koksiin aborttia varten niin kyllä riitti syyksi etten halua lasta. :)

      • Kotkalainen90

        ps. tästä on jo 4 vuotta, joten koska ne syyllisyystraumat tulee jotka vie minut manan majoille tai muualle syvän kärsimyksen tielle?


      • Kotkalainen90

        Vastaan itselleni: "Lapsella on vähintään yhtä pätevät ihmsoikeudet kun jollain itsekkäällä murhanhimosella akalla." -Ei ollut siinä vaiheessa kun aborttia hain ja sen tein. Ja jos alkiolla on samat oikeudet niin miksi se ei murhaa minua?Toisekseen minäkin olen lapsi, vaikka olenkin nykyisin 25-vuotias. Olen myös edelleen omien rakkaiden vanhempieni toivottu lapsi jota mikään seikka ei muuta.
        Johtuen siitä syystä että päättivät aikanaan pitää minut. Jos minut olisi abortoitu silloin joskus alkuraskausaikana niin p*skaako täällä mitään kirjoittelisin tai mistään välittäisin? Jos minulla olisi ollut tietoisuus itsestäni alkioaikana olisi asia ollut vähän eri kannalta katsottavissa. Varoitukseni: Seuraava kommentti vastustajalta alkaa lainauksilla kirjoituksiini, sekä siitä että valehtelen omasta aborttikokemuksestani. :) Hyvät illanjatkot kaikille!


      • Terveiset-palstalaisille
        Kotkalainen90 kirjoitti:

        Vastaan itselleni: "Lapsella on vähintään yhtä pätevät ihmsoikeudet kun jollain itsekkäällä murhanhimosella akalla." -Ei ollut siinä vaiheessa kun aborttia hain ja sen tein. Ja jos alkiolla on samat oikeudet niin miksi se ei murhaa minua?Toisekseen minäkin olen lapsi, vaikka olenkin nykyisin 25-vuotias. Olen myös edelleen omien rakkaiden vanhempieni toivottu lapsi jota mikään seikka ei muuta.
        Johtuen siitä syystä että päättivät aikanaan pitää minut. Jos minut olisi abortoitu silloin joskus alkuraskausaikana niin p*skaako täällä mitään kirjoittelisin tai mistään välittäisin? Jos minulla olisi ollut tietoisuus itsestäni alkioaikana olisi asia ollut vähän eri kannalta katsottavissa. Varoitukseni: Seuraava kommentti vastustajalta alkaa lainauksilla kirjoituksiini, sekä siitä että valehtelen omasta aborttikokemuksestani. :) Hyvät illanjatkot kaikille!

        Niin, mutta eipä sitä oikeastaan tarvi välittää sellaisesta mitään, joka ei pysty normaaliin ja asialliseen keskusteluun ja vuorovaikutukseen muutenkaan. Alatyylinen huuto, solvaaminen ja naurettavat argumentit vaan kertoo sen tason miten abortinvastustajat yleensäkin asiaansa puolustavat ja millaista porukkaa edustavat. Äärettömän harvoin missään on tavannut asiallista vastustavaa keskustelua missään.

        Aborttikeskustelu on tunnepitoista, ja toimii monelle negatiivisten tunteiden eli oman pahan olon purkamiskeinona vaikkei siis mitään omaa kokemusta abortista ole. Abortti aiheena tarjoaa monelle keinon tuntea itsensä paremmaksi ihmiseksi varsinkin jos tuntee epäonnistuneeksi. Täällä on kirjoitus, missä mainitaan, että abortinvastustajille olisi saatava kriisiapulaitos. Ei kovin huono idea, kun ottaa huomioon tosiaan sen, että abortinvastustajilla tuntuu menevän huonoimmin. Mutta siis perimmäinen syy on jokin muu kuin abortti, koska siitä ei ole kokemusta. Abortti oikeutena vain nostaa omat aborttiin liittymättömät negatiiviset tunteet esiin, jotka jostain henk.koht. syystä kohdistuu naisiin ja naisen seksuaalisuuteen.

        Kaikki em. taas on vain hyvä aborttioikeuden säilymisen kannalta: abortinvastustajat edistävät sitä itse niin, ettei sitä muiden oikeestaan tarvi tehdäkään.

        Terv. sosiologi. Ent. nimimerkkini on jonkun muun käytössä.


      • oivoisentään

        "kyllä riitti syyksi etten halua lasta."

        Et voi muuta kun vääntää tota iänikuista valhettas vaikka kaikki pystyy hyvin yksinkertasesti tarkistaan mikä se laki tässä maassa ja mitkä kelpaa syyksi :DDD ei, sieltä ei vaan edelleenkään löydy kohtaa "haluaa abortin", mikä riittäis syyks ;)))))

        "koska ne syyllisyystraumat tulee"

        Eihän sairas niitä ite huomaa.

        "Ei ollut siinä vaiheessa kun aborttia hain ja sen tein."

        Ottaa sen simmun käteen ja LUKEE, IHMISoikeudet. Miten sinä ne mitätöit? Sinä riistit ja rikoit lapsesi oikeude elää. Vai loppuuko syntyneen murhan uhrin ihmisoikeudet sillä kun murhaaja päättää niin?

        "Toisekseen minäkin olen lapsi, vaikka olenkin nykyisin 25-vuotias."

        Siltä tosiaan näyttää, siis henkiseltä tasoltas.

        "Jos minulla olisi ollut tietoisuus itsestäni alkioaikana olisi asia ollut vähän eri kannalta katsottavissa."

        Mitähän sä sillon oisit yhtään enempää voinu tehdä ittes puolustamiseks? Et mitään, kuten ei muutkaan suojattomat lapset.

        " eipä sitä oikeastaan tarvi välittää sellaisesta mitään, joka ei pysty normaaliin ja asialliseen keskusteluun ja vuorovaikutukseen muutenkaan."

        Sinusta ei siis tarvi välittää.
        Alatyylinen huuto, solvaaminen ja naurettavat argumentit vaan kertoo sen tason miten abortinsuosijat yleensäkin asiaansa puolustavat ja millaista porukkaa edustavat. Äärettömän harvoin missään on tavannut asiallista suosivaa keskustelua missään.

        "toimii monelle negatiivisten tunteiden eli oman pahan olon purkamiskeinona"

        Hienoa analyysiä itsestäs ;)

        "abortinvastustajilla tuntuu menevän huonoimmin."

        Niinhän sinä toivoisit ja joudut pakonomaisesti spämmäileen tänne niitä typeriä "kriisiapu"-alotuksias ym. sontaa.

        "jotka jostain henk.koht. syystä kohdistuu naisiin ja naisen seksuaalisuuteen. "

        Omia Sossupaatin harhojas, mutta kai sun pitää kuvitella että edes jollain muulla menis vielä heikommin kun sulla. Kivuliashan sitä ois hyväksyä että monet muut vaan on sua sivistyneempiä ja korkeamoraalisempia, jotka suojelee lapsiparkoja sunkaltasilta.
        Mutta jatka vaan nääiden valhepropagandojen ym. törkyjen tunkemista, käännät oikein kivasti asias omia tarkotuksias vastaan.


      • tietävä

        "kyllä riitti syyksi etten halua lasta."

        "Et voi muuta kun vääntää tota iänikuista valhettas vaikka kaikki pystyy hyvin yksinkertasesti tarkistaan mikä se laki tässä maassa ja mitkä kelpaa syyksi ; DDD ei, sieltä ei vaan edelleenkään löydy kohtaa "haluaa abortin", mikä riittäs syyksi ;)))))"

        Onpa sinun vaikea myöntää että se abortti tulee sillä syyllä ettei halua lasta. Uskon abortin kokeneiden kertomuksia syistä joilla se tulee. Laissa on syyt joilla sen saa mutta nykyaikana sitä ei onneksi niin kirjaimellisesti noudateta.

        Se ettei halua lasta, sehän on kaikista paras syy; mitä sen lapsenkin elämä olisi sellaisen äidin kanssa joka antaa kokoajan ymmärtää että "olet pilannut elämäni.


      • kuneivaanriitä

        "Onpa sinun vaikea myöntää että se abortti tulee sillä syyllä ettei halua lasta."

        Ompa se kiusallinen pala nieleksiä eräille ettei se itsekkään akan haluaminen vaan riitä siihen :)) että odotellaan sitä LAINKOHTAA jossa sanotaan että riittää... eipä vaan näy, on se "kumma" :D

        "nykyaikana sitä ei onneksi niin kirjaimellisesti noudateta."

        Valviran kaavakkeista nähdään edelleen mitä kaikkee siellä hakiessa joutuu selvittään, niin että ei nyt vaan noi hätävalhees mee edelleekään läpi. Halun riittäminen syyksi on pelkkää rinnakkaistodellisuutes toivefantasiaa.

        "mitä sen lapsenkin elämä olisi sellaisen äidin kanssa"

        Miks sen pitäs sellasen luo jäädä? Ainiin, ADOPTIO pääsi taas sopivasti "unohtuun" ;D


      • tietävä

        Eihän laista sellaista kohtaa löydykään jossa sanottaisiin että haluaminen riittää; MUTTA KÄYTÄNTÖ ON TOINEN; koeta nyt saada se päähäsi mahtumaan "kunneinytvaanriitä" nimimerkki. Miksi sinun on vaikea uskoa aborttia hakeneiden kertomuksia; epäilen että syy on siinä ettet suostu uskomaan sitä tosiasiaa että se abortti vaan tulee ns. heppoisilla perusteilla (sinun mielestäsi).

        "Miksi sen pitäisi sellasen luo jäädä? Ainiin, ADOPTIO pääsi taas sopivasti "unohtuun" ;D"

        Älä unta nää, kun en synnyttäisi itsellenikään niin en VARMASTI kenellekään muullekaan. Hommatkoon jokainen vaan ihan itse kakaransa. Ja jossei saa niin se on sitten voi voi....

        Eipä taitas kovin moni muukaan synnyttää adoptioon annettavaksi; ainaskin mitä olen täältä lukenut kuinka on vajausta adoptiolapsista. Että turha toive. Tunnetko sinä tuttavapiirissäsi yhtään tapausta; minä en mutta abortin tehneitä tunnen useitakin.


      • koitasaadamahtuun

        "MUTTA KÄYTÄNTÖ ON TOINEN;"

        Tästä ei ole mitään väitettykään, valehdellaan minkä kehdataan, paitsi sun sakilles pitää joka välissä muistuttaa mikä se laki oikeesti on ja miten se käytäntö ei vastaa lakia eikä useinkaan täytä sen edellytyksiä!

        "kun en synnyttäisi itsellenikään niin en VARMASTI kenellekään muullekaan. "

        Et tietenkään, koska se minäminäminä ja Mun mukavuudenhalunen OmaNapa menee toisten hengenkin edelle. Kuolkoot vaikka muut kunhan pumpuliperseinen lellikkiakka saa vaan aina ja kaiken mitä keksii hinkua...

        "ainaskin mitä olen täältä lukenut kuinka on vajausta adoptiolapsista."

        Niin, juuri mielipuolisen raakalaislain ja sunkaltasten takia.


      • alkkaakyllästyttää
        koitasaadamahtuun kirjoitti:

        "MUTTA KÄYTÄNTÖ ON TOINEN;"

        Tästä ei ole mitään väitettykään, valehdellaan minkä kehdataan, paitsi sun sakilles pitää joka välissä muistuttaa mikä se laki oikeesti on ja miten se käytäntö ei vastaa lakia eikä useinkaan täytä sen edellytyksiä!

        "kun en synnyttäisi itsellenikään niin en VARMASTI kenellekään muullekaan. "

        Et tietenkään, koska se minäminäminä ja Mun mukavuudenhalunen OmaNapa menee toisten hengenkin edelle. Kuolkoot vaikka muut kunhan pumpuliperseinen lellikkiakka saa vaan aina ja kaiken mitä keksii hinkua...

        "ainaskin mitä olen täältä lukenut kuinka on vajausta adoptiolapsista."

        Niin, juuri mielipuolisen raakalaislain ja sunkaltasten takia.

        Keksi uusia solvauksia, alkavat maistua puulta. Keitä vaikka kaffet välillä.


      • jospahäivyt

        Ei oo pakko lukee, vai onko? :) mitäänsanomaton räksyturpa.


    • kunhan.ehdotan

      Lain mukaan naisella ei ole oikeutta aborttiin mistä tahansa syystä eikä ilman mitään syytä. Laissa on listattu tietyt perusteet, joilla aborttia voi pyytää. Ammattilaisten vastuulla on tarkoin tutkia onko abortille lailliset perusteet (onko raskaus kohtuutonta naisen tilanteessa).

      Valitettavasti lakia ei noudateta, vaan ammattilaiset myöntävät aborttilupia mistä tahansa syystä ja ilman mitään syytä. Silloin papereihin merkitään syyksi "sosiaaliset perusteet".

      Minusta olisi oikein kiva, jos ammattilaiset oikeasti tekisivät työnsä huolella ja tarjoaisivat naisille vaihtoehtoja sen sijaan, että vain toimivat kumileimasimina aborttilupien suhteen.

      • Eri_mieltä

        Yksi ryhmä kyllä saa abortin mistä tahansa syystä, tuo peruste on ikä. Mielestäni on aika erikoista, että naiset eivät ole yhdenvertaisia lain edessä, vaikka perustuslaissa niin säädetään. Luulen, että jos aborttia alettaisiin tulkita kireästi, niin pian perustuslakiin jouduttaisiin vetoamaan useasti. Onneksi perustuslaki tulee vastaan - viime kädessä se menee ylimpänä ohi alempien lakien. Itse ainakin vetoaisin siihen, että tietynikäiset naiset eivät aborttilaissa tule kohdelluksi yhdenvertaisesti. Onneksi siihen ei tarvitse mennä, koska laki on niin leveä, että aina joku peruste löytyy :) Silti kannatan lakia, jossa syyksi riittää pelkkä ilmoitus, ettei halua jatkaa raskautta.


      • ainakannattaasaa

        "Silti kannatan lakia, jossa syyksi riittää pelkkä ilmoitus, ettei halua jatkaa raskautta."

        Onneksi suunta on näyttäny olevan ihan toinen kun keskiajalle taantuneen riistolain mielipuolinen lepsuunnuttaminen entisestään.
        Pois vaan kaikki turhakkeet "sosiaalisyyt" ym. verukkeet joilla ei etenkään nykypäivänä oo enää haileenkaan merkitystä. Joko se selkee fysikaalinen terveyssyy löytyy, tai sitten on turha lelliakkojen lähtee kärttämään mukavuusmurhalupia.


      • jjsjsjs
        ainakannattaasaa kirjoitti:

        "Silti kannatan lakia, jossa syyksi riittää pelkkä ilmoitus, ettei halua jatkaa raskautta."

        Onneksi suunta on näyttäny olevan ihan toinen kun keskiajalle taantuneen riistolain mielipuolinen lepsuunnuttaminen entisestään.
        Pois vaan kaikki turhakkeet "sosiaalisyyt" ym. verukkeet joilla ei etenkään nykypäivänä oo enää haileenkaan merkitystä. Joko se selkee fysikaalinen terveyssyy löytyy, tai sitten on turha lelliakkojen lähtee kärttämään mukavuusmurhalupia.

        Millä lailla suunta näyttäisi olevan toinen? Päin vastoin, meillä on nykyään jälkiehkäisyt, kierukat jne. Ei näytä hirveästi siltä, että hedelmöittyneen munasolun, jota ei haluta, suojelu kiinnostaisi juurikaan päättäjiä.


      • päinvastoin

        Millonka viimeks lakia ois haluttu löysentää entisestään? Kyllä kaikki viime vuosien alotteet on koskenu sen kiristämistä.


    • SeptimusPons

      Jokainen tehköön itse oman elämänsä ratkaisut. Jotkut kirjoittavat sikiöistä ja jopa alkioista kuin ne olisivat eläviä, tuntevia lapsia. Ajattelen asiaa omalta kohdaltani. Minua ei kiinnostaisi pätkääkään, jos minut olisi abortoitu. Minua ei olisi tässä ajattelemassa enkä olisi koskaan tiennyt tai tuntenut asiasta mitään. Aivan samantekevää. Jos rukoilisin - rukoilisin: Päästä meidät kontrollifriikeistä.

    • eilastaei

      Minun vanhempani tuhosivat minun ja veljeni elämän fyysisellä ja henkisellä väkivallalla. Päätimme ettemme kumpikaan hanki koskaan lasta. Kun tulin kerran raskaaksi hain abortin, koska tiesin että en olisi kyennyt itsekään olemaan äiti, vaikken väkivaltainen olekaan. En pysty rakastamaan lapsia ja siksi oli oikein etten lasta tähän maailmaan tuonut kärsimään. Se oli samalla myös kannanottoni maailman väestöräjähdykseen, joka lopulta tuhoaa koko maapallon.

      • novoikyynel

        Sinä itse tuhosit lapsesi koko elämän ja teit julmimman mahdollisen väkivallanteon hänelle. HÄPEÄ edes siinä tekopyhistellessäs jos osaat. Ja ihan turha mussuttaa mistään "väenpaljouksista" ja yrittää hankkia sädekehää noin säälittävällä keinoin, niin kauan kun et ITSE osallistu siihen väen harvennukseen alottamalla ITSESTÄS..


    • SeptimusPons

      Nainen itse päättäköön. Vain hän on asiantuntija. Ei ole mitään eikä ketään ylempää auktoriteettia. Yhteisöllä, puolisolla, hihhulilahkojen saarnamiehillä tai -naisilla ei pidä olla mitään sanottavaa, ellei se sanottava ole naisen oman päätöksen tukeminen. Toivon abortin vastustajilta edes rehellisyyttä, vedotkaa jeesukseenne, jumaliinne tai muihin huvittaviin mielikuvituksenne tuotteisiin tai tarpeeseenne heijastaa oman elämänne pettymykset tarpeeksi hallita toisten ihmisten elämää.

      • sielläsitätaas

        "Ei ole mitään eikä ketään ylempää auktoriteettia."

        kaikkivoipasuusharhoissaan hekumoiva suosijakiihko leikkimässä ylijumalaa :DDDD

        "Toivon abortin vastustajilta edes rehellisyyttä,"

        Otappa nyt vaan se perusbiologianopus esille, sieltä sitä yleissivistävää rehellisyyttä löytyy, johon sun sakkis ei vaan lasten elämän ja etenkin KUOLEMAN hallintahimoissaan kykene.


      • Aasinsiltoja
        sielläsitätaas kirjoitti:

        "Ei ole mitään eikä ketään ylempää auktoriteettia."

        kaikkivoipasuusharhoissaan hekumoiva suosijakiihko leikkimässä ylijumalaa :DDDD

        "Toivon abortin vastustajilta edes rehellisyyttä,"

        Otappa nyt vaan se perusbiologianopus esille, sieltä sitä yleissivistävää rehellisyyttä löytyy, johon sun sakkis ei vaan lasten elämän ja etenkin KUOLEMAN hallintahimoissaan kykene.

        Tuskin sentään abortinkannattajat sentään kuolamanhimoissa on. Älä viitsi sentään. Vaikeahan se abortti siinä on mutta vaikeampaa vielä olisi sitä raskautta jatkaa. Kukaan ei tee aborttia missään himossa, tuo on aika tolkuton väite. Miksi viitsit olla niin epäasiallinen. Miksi abortinvastustajat on tämmöisiä?


      • äläselitä

        Murhanhimohan siinä jyllää, mikäs muu... eihän nyt kukaan muuten niin hullu seko ois että lastaan ryhtyis omanapasesti murhaileen! Miks tääkin on suosijoille niin karvas pala nieleksiä?


      • mietiitseäsi
        äläselitä kirjoitti:

        Murhanhimohan siinä jyllää, mikäs muu... eihän nyt kukaan muuten niin hullu seko ois että lastaan ryhtyis omanapasesti murhaileen! Miks tääkin on suosijoille niin karvas pala nieleksiä?

        Ei se ole karvas pala muille kuin itsellesi, muiden teettämät abortit. Onneksi kanssasi ei kukaan ole samaa mieltä, johtuu siitä että vastustajatkin kavahtavat esiintymistäsi täällä. Etkö todellakaan osaa kirjoittaa yhtään ainoaa viestiä asiallisesti?


      • peiliäesillenytjo

        Ei se ole karvas pala muille kuin itsellesi, muiden synnyttämät lapset ja niiden suojelu. Onneksi kanssasi ei kukaan ole samaa mieltä, johtuu siitä että törkyturpasimmat suosijatkin kavahtavat esiintymistäsi täällä. Etkö todellakaan osaa kirjoittaa yhtään ainoaa viestiä asiallisesti?


      • Turhautunut_äiti

        Aina kun tulee sama viesti muunneltuna, tietää, etä nyt siltä on taas argumentit loppu...


      • häpeävaan

        Aina kun tulee jankkaräksytystä kopioinneista, muuntelusta jne., tietää että törkyt osu ja uppos taas nolosti sinne suosijakiihkon omaan nilkkaan....pelkillä henkilöön käyvillä nälvinnöillä joita suosijasakilta pääasiassa tulee, ei argumentteja koskaan oo ollukaan.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe