Intiassa tuomitaan näin!

Turussakinasuuniitä

Kyläneuvosto tuomitsi kyläläiset raiskaamaan siskokset ja kuljettamaan alastomina kylän läpi kostona siskosten veljen "pahoista töistä" Uttar Pradeshin osavaltiossa.

Dalitien lahkoon kuuluvien 23-vuotiaan Meenakshi Kumarin ja hänen 15-vuotiaan siskonsa veli karkasi naimisissa olevan, korkeampaan kastiin kuuluvan naisen kanssa. Kostona veljen toiminnasta kyläneuvosto tuomitsi viattomat siskokset raiskattavaksi ja kylän läpi alastomina kuljetettaviksi.

Kyläneuvostot koostuvat yleensä ylempiin kasteihin kuuluvista, vanhemmista miehistä. Amnesty Internationalin mukaan ilman vaaleja valitut kyläneuvostot ovat tunnettuja naisiin kohdistuvista, perusteettomista rangaistuksista, joihin liittyy seksuaalinen häpäiseminen ja väkivalta, kuten nyt Kumarin siskosten tapauksessa.

Siskokset ovat nyt paenneet Uttar Pradeshista perheensä kanssa turvaan Delhiin. Vanhempi sisko on hakenut suojaa korkeimmalta oikeudelta, koska poliisi ei ole halunnut puuttua asiaan.

Meenakshi Kumarin korkeimmille oikeudelle jättämän selvityksen mukaan hänen veljellään olisi ollut suhde korkeampaan kastiin kuuluvaan naiseen jo kolmen vuoden ajan. Nainen olisi kuitenkin naitettu vastoin tahtoaan viime helmikuussa toiselle miehelle. Kuukauden avioliiton jälkeen nainen oli paennut entisen poikaystävänsä kanssa.

Karkuteillä ollut pariskunta antautui kuitenkin poliisille, jonka jälkeen Kumarin veli pidätettiin huumerikoksesta syytettynä ja raskaana ex-poikaystävälleen ollut nainen palautettiin vanhemmilleen.

Lähteet: Newsx.com, Amnesty International, The New Indian Express

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dfsfdfdssdf

      Saisiko näitä myös Suomeen? Lisää vipinää katukulttuuriin, sitä rasistinen suomi tarvitsee ja heti!

      • Sikaniskaoot

        Saunan taa viedään sinutkin pian!


    • täälläkintarpeen

      Varsinkin silloin kun akat väittää perusteettomasti tulleensa raiskatuiksi ja sitähän tapahtuu usein. Tarvitsevat ilmeisesti opetusta millainen oikea raiskaus on.

    • Halisukkointia

      Entäs suomalaiset avionrikkojat. Niitähän on, vai mitä! Suosittelen heille, vieraissa juoksijoille raipparangaistusta ja Turun kauppatorilla sovittuun aikaan, jolloin turkulaisilla olisi hauskaa. Paljaalle takapuolelle niin että tuntuu.

    • perätön_tuokin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    6. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3035
    7. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3035
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3029
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3026
    Aihe