Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Matoja? Apua kaivataan

ripulikakka

Koirani on 8kk ikäinen, matokuurit saanut pentuaikana tiheään, viimeisin 4kk sitten ennen rokotetta. Olen huomannut tässä viime viikkoina pientä laihtumista koiralla -, kolme päivää sitten alkoi ripuli. Ei mitenkään vesiripulia, lähinnä uloste löysää. Tätä ennen ei koskaan mitään vatsaoireita. Pidin paastoa ja vaihdoin kevyempään ruokaan (riisi jauheliha, piimää) ja lisäksi maitohappobakteeria, mutta ei apua. Heti ruuan jälkeen ei kakkaa, lähes tavallisiin "kakka-aikoihin" ulostaa. Ei oksentele.

On aivan oma virkeä itsensä, leikkii ja virtaa riittää, joten en ole vielä kovin huolissani vaikka oireet kestäneet jo useamman päivän. Ruokahalu erittäin hyvä, juo myös hyvin.

Tänään aamulla kun siivosin vessan lattialta yöllä tulleita ripuleita, katsoin että seassa olisi kamalasti sulamatonta riisiä, sitten tajusin että ne olivat paljon pienempiä kuin keitetyt riisit. Eikös jonkun madon oireisiin kuulu juuri tuo?

Canexia annoin tänään, katsotaan miten vaikuttaa.. Onko syytä huolestua? Kenelläkään kokemuksia vastaavasta?

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • territ

      canex ei ole kovin laajakirjoinen matolääke . eli ei tehoa kaikkiin matoihin . kysy apteekista laajempikirjoisempi , niitä on useita . sei on vatsalle miedompi kuin jauheliha . anna sitä kypsennettynä . mun koirille ei oo koskaan sopinut tehobak maitohappob. käytän inupek forttea .

      • ripulikakka

        Juu eli siis juurikin tuota inupect fortea olen antanut, en siis perinteistä maitohappobakteeria :)


    • oikeestivaan

      Pyydä apua eläinlääkäriltä.Saat taatusti paremmat neuvot kun täältä.

    • 1016

      JOS sillä on matoja, niin vähintään viikon Axilur-kuuri. Jos on epävarnaa, oitis eläinlääkäriin. Mitä se koira syö?

    • laadustamaksan

      Mitä ruokaa koira syö, onko laadukasta nappulaa?
      Ruuan laatu vaikuttaa vatsaan, halvat ruuat, lisäaineineen,ja muineen ja vehnä sekoittaa joidenkin vatsan.
      Jos uroskoira stressaako juoksuisista nartuista, tai eroahdistusta, ne myös löysyttää mahan.
      Meidän koiralle ei vehnä sopinut,syö nykyään hypoallergisten ruokia(65-70€/15kg.
      Vatsa voi hyvin, ja koira on terve.

    • ripulikakka

      Ell olen ollut yhteydessä, Canexia annoin tänään ja ell ei antanut muita ohjeita, itse kuitenkin epäilen heisimatoa ja hain apteekkarin suosittelemana Drontalia, annan huomenna.

      Nappula ollut pennusta asti Royal Canin Mini Junior, lisäksi lihaa ja kalaa

    • 1009

      Ei mikään ihme jos syö rc:tä ja on ripulia. Anna sille kunnon ruokaa.

    • asdasdasdasdasdasdasddd

      Taste of the wild/Optima Nova on halpaa viljatonta ruokaa. Turhaan maksatte Royal Caninista tollasia hintoja. Älytöntä.

    • ripulikakka

      Madotuksella meni ripuli ohi, näkyviä matoja ei ole ollut ja kahden viikon kuluttua uusi madotus sekä kissalle että koiralle. Täytynee paneutua parempiin kuivaruokiin, tuo oli myyjän antama ruoka ja ollut siitä asti, kuitenkin syö myös lihaa ja kalaa..

    • territ

      kiva kuulla että pentusi vatsa voi paremmin :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2434
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2143
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1788
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1581
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1556
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1515
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1478
    8. 54
      1340
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      87
      1296
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1219
    Aihe