Minkälainen päänsärky minulla on?

Kovapäänsärky

Olen kärsinyt päänsärystä pienestä pitäen (8-10-vuotiaasta asti). Sain 19-20-vuotiaana ensimmäisen todella pahan päänsäryn keskellä yötä... Heräsin 3-5 aikaa aamu yöllä todella pahaan päänsärkyyn, jyskyttävä tunne pahensi oloani. Makaamisesta ei tullut mitään koska tuntui että painetta kasaantuisi päähän, ylös nouseminen helpotti oloa. Mutta vaikka olin ylhäällä päänsärky oli silti todella kova, joudun istua lattialla ja nojata selkä edellä seinää päin jotta voisi yrittää nukkua. Oireet olivat kutakuinkin tälläisiä: Eli heräsin aamuyöstä, päässä/korvissa/kehossa tuntui jyskyttävä/pumppaava tunne, pää tyynyllä tuntui kasaavan painetta päähän joka teki olosta sietämättömän, silmissä tai silmässä oli todella paha tunne, vaikka olin ylhäällä enkä makuu asennossa olin silti ihan zombina. En ole varma että olenko sietänyt päänsäryn loppuun asti ennen kuin nukahtanut, vai onko kipu ollut niin kova että on lyönyt tajun kankaalle, mutta usein kestää 2-4 tunti se kipu. Yksi kerta oli niin paha kipu että meinasin soittaa ambulanssin hakee mut sairaalaan, mut jotenkin onnistuin silti kestämään kivun. Onko oireet jotain migreeniä? Oli siis todella paha päänsärky, todella kipeetä teki. Nyt ei ole ollut mitään pahoja päänsärkyjä yli vuoteen, mutta luultavasti taas kohta alkaa tulla taas niit pahoja pään särkyjä. En usko sen olevan aivokasvain sillä, olen jo 23 ja tosiaan ei ole ollut nyt yli vuoteen pahoja särkyjä enkä ole menettänyt tajuntaani, verta ei ole vuotanut nenästä, en näe harhoja.

2

120

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jussiii

      Moi! sarjoittainen päänsärky tutustuppa kyseiseen tautiin!

    • Migreeniä

      Kyllä tuo kuulostaa ihan selvältä migreeniltä. Minulla alkoi suurin piirtein sinun ikäisenä migreenikohtaukset. Siinä on tyypillistä säryn toispuoleisuus eli juuri kuvaamallasi tavalla särky tulee silmän takaa ja kipu saattaa olla sykkivää. Kun särky jatkuu kauan siihen liittyy usein pahoinvointia ja oksentelua.

      Kasvojen keskiosan ja silmien reunojen painelu helpottaa hieman särkyä. Olennaista on miettiä mikä sinulla kohtaukset laukaisee. Syödä kannattaa tasaisesti, ettei päästä verensokeria liian alas. Stressi ja jännitys ovat pahasta, joten turhista asioista, joihin ei voi mitenkään itse vaikuttaa, ei kannata stressata. Jokaiseen päivään tulisi lisäksi sisällyttää jotain itselle mukavaa tekemistä.

      Heikko sisäilman laatu ja liika sisällä oleminen huonontavat verenkiertoa ja lisäävät lihasjännitystä eli liikunta jossain määrin ehkäisee vaivaa. Hormonaalisilla asioillakin on oma vaikutuksensa, mutta omaan hormoonitoimintaankin pystyy vaikuttamaan aika paljon terveellisillä elintavoilla.

      Kohtauksen aikana kylmä kääre otsalla turruttaa kipua. Migreenilääkkeitä en suosittele kuin äärimmäisessä tapauksessa, sillä ovat todella jytyä kamaa eivätkä todellakaan hyväksi elimistölle.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14851
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      Yleistä iskelmämusiikista
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    8. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe