Saarnamiehellä syttyi himo nuoreen Joonataniin 3a

Preacher-Lars

Aitassa yritin taskulampun valossa lueskella MacLeanin Karhusaarta. Siitä tullut oikein mitään. Mieleen nousi seinän takana nukkuva saarnaaja ja lahkeettomissa valkoisissa alushousissani alkoi ahdistaa. Kuulin oven käyvän. Päätin lähteä kuselle aitan taakse. Saarnaaja tupakoi kuistilla trikoisissa väljissä yössortseissa ja hihattomassa paidassaan.
- Ai Jarkko, etkä sinäkään saa unta. Voitaisiin vaikka porista, jos ei kerran nukuta.
- Joo mä käyn ensin tuolla ja viittasin aitan taakse.
Saarnaajakin tuli kuselle saman pajupuskan juurelle. Hän horjahti ja olkavarsi kosketti omaani. Saarnaja lopetti ensin. Hetkutti kullistaan tipat ja veteli esinahkaansa muutaman kerran edestakaisiin.

Saarnaajan makuuaitassa ei ollut muuta kuin karu tuoli, pöytä ja vanha pääatä vedettävä sänky, jossa oli kaksi tukevaa päätyä. Katon rajan pikkuikkunoista kesäyön valo heikensi huoneen tummaa hämärää.

Hän solahti peiton alle. Kohottautui puoli-istualleen.
Istuin tuolilla sängyn vieressä pelkissä kalsareissani.
- Onpas tämmöisessä hirsiaitassa helteelläkin viileää. Tule peiton alle. Voit mennä vaikka jalkopäähän, jos et ihan viereen rohkene tulla.
Nojasin päätyyn ja saarnaaja toiseen. Sääremme olivat melkein kiinni toisissaan.
- Painaako mieltäsi jokin?
Vittu, päätin rohkaista itseni ja purskauttaa salaisuuteni ulos. Kenellekään toiselle en ollut kertonut.
- Kiimaannun toisista pojista ja tykkään katsella niitä jumppatunnilla suihkussa ja uimahallissa.
- Monilla pojilla on tuollainen vaihe. Se yleensä menee ohi. Onko se johtanut tekoihin?
Tunsin saarnaajan säären omaani vasten. En vetänyt jalkaani kauemmaksi.
- En ole uskaltanut mitään tehdä.
- Mielellään tulit petiini. Taidat tuntea vetoa myös miehiin, eikä vain poikiin?

Tämän sanottuaan hän viskasi peiton sivuun ja asettui hajareisin reisieni päälle. Hieroi kulliani kankaan läpi.
- Sun ei tartte vastata. Tämä ei valehtele.

Hän pullautti kalsarieni kuminauhan pallieni alapuolelle ja otti mulkkuni kouransa puristukseen ja toisella puristeli kevyesti pallejani
- Kuin kiveä, hän sanoi ja runkkasi esinahkaani edes takasin. Sylkäisi pari kertaa kouraansa ja hänen kouransa tuntui entistä taivaallisemmalta. Välistä hän otti kullinvarren parin sormen napakkaan puristukseen.
Hän veti housuni kokonaan pois ja asettui kontilleen haarojeni väliin. Arvasin mitä hän aikoi tehdä, mutta en rohjennut uskoa.

Saarnaajan pehmeä, kostea ja lämmin suu jatkoi esinahan liikuttamista edestakaisin. Välistä hän otti koko varren suuhunsa. Kakoi pikkuisen.
- Anteeksi, en ole tehnyt tätä pitkään aikaan.

Kieli pyöriskeli terska päälläni ja kosketteli virtsaukon suuta.
Hän veti minut kokonaan makuulle. Asettui päälleni koko treenatun vartalonsa painollaan. Kietoi kätensä ympäri ja puristi käsivarsillaan kuin jättimäisillä pihdeillä. Hänen kyrpänsä painoi yöhousujen läpi omaani ja alavatsaani. Tuntui samalla kertaa turvallisemmalta kuin koskaan. Ei ollut huomista, kotia tai syntiä. Olin kiimainen elukka ja niin oli hyvä.

2

1509

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • NOPEASTINYT

      MISSÄ LOPPU VIIPYY......................................

    • pihdeilläpallejani

      Saarnaajakin tuli kuselle haarojeni väliin. Hän pullautti pihdeillä pallejani. Sylkäisi pari kertaa pallieni alapuolelle, otti mulkkuni jättimäisillä pihdeillä puristukseen ja veteli esinahkaansa jalkopäähän. Vittu, päätin rohkaista itseni ja purskauttaa mulkkuni tipat alavatsaani. Hän horjahti ja mulkkuni Sylkäisi pari kertaa jalkopäähän.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      294
      4781
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3066
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      52
      2983
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      1016
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      991
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      979
    Aihe