Lukipapan Harmageddon

Syksylläsittennähdään

Paljonko olisit tähän mennessä tehnyt voittoa jos olisit silloin kuunnellut Lukia ja jättänyt asunnon ostamatta?

2011 piti olla romahduksen aatto muistan sen hyvin. Itse päätin silloin ostaa ja se on osoittautunut oikeaksi valinnaksi.

15

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • whoknowswins

      Luki puhuu lähinnä maaseudun omakotitaloista, koska tuntee sen puolen varsin hyvin. Nuo talot eivät enää käy kaupaksi, 60-80% jää myymättä ja myydyissä hinnanlaskua hyvistä ajoista on ollut 30-40%.
      Näin laskien 200 tonnin talon ostamisen siirtäminen vuodesta 2011 vuoteen 2015 on säästänyt varovastikin laskien 70 000 euroa.
      Kokonaan toinen juttu on se, ettei ostaminen kannata silti, hinnanlasku jatkuu.

      • lukihäiriöinen

        Havainto on oikea tosiaan.

        Olen aina ja yleensä kertonut helsingin elävän omaa elämäänsä jota emme tai en ota huomioon edes koska suurin osa suomalaisista asuu kehä kolmen ulkopuolella.

        Mistään yleisistä prosenteista en lähtisi enään puhelemaan kun aina se on niin tapauskohtausta,ja se että asunnoista on useinmiten kysyntää maaseudullakin mutta kun päädytään sitten tosipaikkaan että todella kaupat tehdään niin silloin alkaa ongelmat maksun suhteen,rahaa ei joko ostaja saa tai entinen on myymättä tai vetäytyy muun syyn vuoksi.

        Yllättävän paljon on myös näitä kuntoisuuteen liittyviä ongelmia,kaikkea tai osaa ei edes huomaa ja älyä tarkastajat,nämä on hankalia juttuja kertoilla sitten myyjälle kun useinmiten ei mee perille jakeluun,vaan haluavat sitten myydä vaan vastarannan kiiskinä,no viiden vuoden aikana voi sitten tulla oikeuteen kutsu jossa hymyt hyytyy sitten.

        Talot eivät oikein kestä tarkempaa katselmusta ovat suomessa aika huonoa tasoa.

        Olen noin reippaan puolen vuoden ajan kiinittänyt huomioa myynissä oleviin kohteiden kuntoon puuttumatta sen enempää hintoihin.

        Surkean murheellista on myynissä,myyjät salaavat nyt ja eivät oikeasti ymmärrä mitä myyvät,tämä on suuri pommi tällä hetkellä,kaikki näyttää hyvältä mutta ovat melko arvotonta kamaa kun ne jos saadaan järkevästi remontoitua eheytettyä edes.


      • That's a bunch of bullshit your bursting out of your mouth. It leaves a very nasty taste - I guess.
        .
        Mikä on maaseutua? Mikä olikaan hinnanlaskun määrä? Osoita maaseudun tilasto, joka tukisi väitettäsi. Uskomatonta, että toistelet näitä juttujasi vailla yhtään todistetta. Kaikki tähän saakka kertomasi keissit ovat oleet yksittäistapauksia eikä edes niissä taideta puhua tuollaisista hinnanlaskuista.
        .
        Ajatteletko kaapata satusetä Hans Christian Andersenin paikan?


      • lukihäiriöinen

        Tässäpä sitä puntit taas ollaan......kyselet alkeellisinpia asioita kuten /mikä on maaseutua?

        No paha minun sinulle täältä näyttää mikä se on maaseutu jos et kerran ole sitä koskaan nähnyt,niin kovin on suppee tuo sinun näkemisen laita.

        Se on ihan selvää maasudun kohdalla mennään 2000 luvun alun hinnastoa jos kohde on vanhempaa rakennuskantaa.

        Ei siis 2005: kään tasoa.

        elikkäs maaseudulla kun pyydettiin tuossa 2011 huikeita hintoja siis niitä maksimi hintoja,niin jos tuolloin sai torpasta esim:160000e niin nyt mennään alle satasen siis pundit näät sää tään eli alle satatonnia suomeksi menee nyt.

        Miltä tuntuu nyt pundit,ei olisi pitänyt ostaa kehä kolmen takaa ja kaukaa maalta,sillä tällä kertaa ei makseta maalta paluu rahaa vaan sinä maksat että pääset sieltä pois jos edes pääset.


      • lukihäiriöinen kirjoitti:

        Tässäpä sitä puntit taas ollaan......kyselet alkeellisinpia asioita kuten /mikä on maaseutua?

        No paha minun sinulle täältä näyttää mikä se on maaseutu jos et kerran ole sitä koskaan nähnyt,niin kovin on suppee tuo sinun näkemisen laita.

        Se on ihan selvää maasudun kohdalla mennään 2000 luvun alun hinnastoa jos kohde on vanhempaa rakennuskantaa.

        Ei siis 2005: kään tasoa.

        elikkäs maaseudulla kun pyydettiin tuossa 2011 huikeita hintoja siis niitä maksimi hintoja,niin jos tuolloin sai torpasta esim:160000e niin nyt mennään alle satasen siis pundit näät sää tään eli alle satatonnia suomeksi menee nyt.

        Miltä tuntuu nyt pundit,ei olisi pitänyt ostaa kehä kolmen takaa ja kaukaa maalta,sillä tällä kertaa ei makseta maalta paluu rahaa vaan sinä maksat että pääset sieltä pois jos edes pääset.

        Täsmennän kysymystäni. Onko maaseutua kehäkolmosen ulkopuolinen Suomi, tiettyjen suurten kaupunkien ulkopuolinen suomi, vai peräti kaikki muut kuin kaupungit?


      • tsetse

        Maaseudun OK-taloja harva ostaa myyntimielessä, maaseudulla asutaan ja kuollaan. Varsinkin maaseudulla ostamatta jättäminen olisi suuri virhe ja harva asuu vuokralla juuri siitä syystä. Mitä aikaisemmin ostaa sen parempi.....


    • näin_menee

      Itse näen että kasvukeskuksissa kannattaa edelleen ostaa asunto, jos varmat tulonlähteet. Kuitenkin näitä k-keskuksia ei Suomessa paljon ole. Pienissä kaupungeissakin varsinkin isompaa asuntoa on vaikea saada kaupaksi, tai ainakin hinta joustaa. Pienet asunnot menevät yhä enevimässä määrin varsinkin jatkossa, kun eläkelläiset joutuvat jo asumistuen lakkautuksen takia lähtemään joukolla Sossustandardeihin sopiviin yksiöihin.

    • Pelleily_seis

      Asunto muuten kannattaa ostaa aina kun se on halvempi vaihtoehto kuin vuokralla asuminen. Tässä maassa kun kannattaa asua aina sisätiloissa, mielummin kuin taivasalla. Enkä olisi huolissani tulevaisuudessa myöskään maaseudun, varsinkin kasvukseskuksien läheisyydessä olevien talojen hinnoista. Sadat pakolaiset päivittäin tulevat avittamaan keskiluokan ja ylemmän keskiluokan muuttoa kaupungeista poispäin. Oma rauha ja viihtyvyys kun kuitenkin menevät sijainnin edelle, jos elämäänsä haluaa todella elää. Ja se pitää hinnat oikealla tasolla.

      Jossain periferian perämetsässä asia voi olla toisin. Tosin vertailukohtia tuskin paljoa noista tulee, muuten kuin Lukin "mustatuntuu" menetelmällä. Niitä kun myydään ja ostetaan senverran harvoin. Syy kenties tähän on, että omistajat käyttävät niitä mielummin kesämökkeinä ja pakopaikkoina oravanpyörästä.

      • whoknowswins

        Omakotitalo Suomessa vaikuttaa omistajilleen olevan lähinnä pakopaikka todellisuudesta. Se on oikein hyvä niin, kunnes tulee joku syy myydä. 60% kaupunkiseutujen myytävistä omakotitaloista ja 80% maaseudun vastaavista ei mennyt kaupaksi vuodessa. Vain erikoisen hyvät kohteet ja toisaalta kunnolla rommautetut kohteet myyvät lamassa.
        Jos maan sisällä joutuu pakenemaan joitain epäviihtyvyystekijöitä, kuten mamuja, on silloin syytä muuttaa samantien asuinmaatakin. Maksamiselta kun ei muuten välty, ei edes kepukunnassa sijaitsevassa omakotitalossa asumalla. Päinvastoin, velkaisen on nieltävä kaikki se skeida mitä nyt on tarjolla. Ei auta lakkoilla, ei pyytää liksankorotusta ja samalla joka hetki tiedostaen että kollega Saksassa tai vaikka Hollannissa omaa samalla työmäärällä kaksinkertaisen ostovoiman.


      • Pelleily_seis

        Voi voi sinua taas. Olen jo monta kertaa sinulle rautalangasta vääntänyt, että velka on hyvä renki ja huono isäntä. Fiksu pystyy pitämään velan hallinnassaan ja kasvattamaan samalla omaisuuttaan, Siellä slummikassulla, mistä taas typeryksiäsi kirjoittelet, tuskin näistä asioista ymmärretään mitään. Syynä lienee lukihäirön lisäksi luottohäiriö.

        Eikä sieltä asuttamastasi slummista paeta mihinkään. Sieltä vaan halutaan muuttaa paramman elämän perässä OK-taloihin. Just niinkuin ne mainitsemasi mamut tulevat naapuriksesi tuhansien kilometrien päästä. Joskus se mamukin sitten muuttaa OK-taloon ansaittuaan tarpeeksi ja tuhnu jää miettimään, koskahan oikeasti rommaa, koska palstan suurtuhnut(winssi ja luki) ovat niin luvanneet, jotta voi hankkia paremman tavan elää.


    • oppladaa

      Laskekaa joku, kuinka paljon tuhnerolta on palanut rahaa hintarommia odotellessa. Mitä on jäänyt viivan alle?

      • EiSiihenLaskemistaTarvi

        Tuulen huuhtoma *erse.


      • sillan.alla
        EiSiihenLaskemistaTarvi kirjoitti:

        Tuulen huuhtoma *erse.

        Kasa vuokrakuitteja pöytälaatikossa.


      • ajoissa_ostanut

        Isomummun perintopiironki, jossa on jo itse isomumman kuitit nätissä nipussa...

        Nama asiat näet tutkitusti periytyy, niin asumismuoto kuin piironkikin.

        Mutta myös rästiin jääneen vuokran voi ns. periä. Tiedätte varmasti ;)


      • uuno.kehveli
        ajoissa_ostanut kirjoitti:

        Isomummun perintopiironki, jossa on jo itse isomumman kuitit nätissä nipussa...

        Nama asiat näet tutkitusti periytyy, niin asumismuoto kuin piironkikin.

        Mutta myös rästiin jääneen vuokran voi ns. periä. Tiedätte varmasti ;)

        Alkaa olla maailman meno sitä, että tuhnero saa perintölipaston mukana perillisenä itseään pienempiä kuoriasia: turkiskuoriaisia ja luteita.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2405
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1387
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      74
      1195
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      845
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      790
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      678
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      83
      672
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      25
      649
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      636
    Aihe