Selkään puukotettu

Juurtunut

Huolehdin sekä äidistä ja isästä yhteensä n20 vuotta.Nyt toinen jo kuollut,toinen muutti n.puolivuotta sitten palvelutaloon tähän lähelle ,joten edelleen huolehdin hänestä ja olen hänen asiainhoitaja.Jako tehtiin jo isän kuoleman jälkeen ja sovittiin ihan kirjallisesti että minulla on etu-osto oikeus syntymäkotiini ja muut asuvatkin kauempana ja eipä heitä ole täällä paljo näkynyt!Tässä on ollut elämä tosi raskasta ja sisaret ovat sen myöntäneetkin siihen asti kun tuli tämän kotitalon myynti ajankohtaiseksi.Talo arvioitiin mutta osalle ei kelvannut ,tehtiin uusi ja sekin on heille alhainen.Äidillä on edunvalvoja joka hyväksyi sen.Asia on maistraatissa kesken.Tätä asiaa selvästi yritetään pitkittää ja äiti joutuu maksamaan talon kulut.Eräs siskoistani sanoi että "miksi huolehdit niistä,ei sua kukaan pakottanut vanhempia hoitamaan." Eli siinä kiitos kun Ahneus iskee.Tarkennennan vielä että talo on äidin nimissä.
Ensimmäisenä mulla suuri suru ja pettymys osaan siskoista(he ovat kuolleen siskoni lapsia),heihin on ollut aina lämpimät välit eikä he olis tänne koskaan muuttaneet mutta jos vieraalta olisi saanut paremman hinnan.Nyt ovat jo valmiiksi suuttuneet ja varmaan taas yrittävät vaikuttaa asiaan.Ovat hyvätuloisia,ettei siitäkään kiini ja kauppasumma ei suurempanakaan vaikuta heidän talouteen.

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eegor

      Niin tuttua monille.. Ikävää että nämä asiat saa ihmiset näyttämään todelliset kyntensä

    • Äänetön

      Ahneus on yksi kuoleman synneistä.
      Kyllä aika sen näyttää.

    • toinen_näkökanta

      Kirjoituksesta tulee esille se, että pyytettömästi et ole vanhempiasi auttanut. Olet taustalla koko ajan ajatellut taloa. Olisitko auttanut vanhempiasi samalla tavalla, jos olisit heti alussa kuulluta vaikka että jollakulla toisella on etuosto-oikeus taloon?
      Jos haluat tehdä vastikkeellista työtä, pitää sinun esittää palkka- tai palkkiovaatimus ENNEN töiden aloittamista.

    • Tsemppiäjatkoon

      Pidä puolesi ja unohda ahneat sukulaisesi.
      Olet tehnyt hienon työn hoitaessasi vanhempiasi.
      Karman laki toteutukoon kohdallasi:)

    • sukuvikaxx

      Jos isän jälkeen on tehty ositus asianmukaisesti (onkohan tehty??) perillisten ja lesken välillä ja leski omistaa talon yksin, niin hän voi myydä sen kenelle tahtoo. Edunvalvonnassa olevan on saatava maistraatin hyväksyminen kaupalle, mutta sisaruksilla ei ole asiaan juridisia oikeuksia. Sitä en osaa sanoa, että miten maistraatti huomioi sisarusten vastustuksen.
      Muistaakseni yksityishenkilöiden kesken sovitut etuosto-oikeus ei enää päde.

    • Lellu_567

      Jos talosta on tehty arvio kahden eri välittäjän toimesta, sen täytyy riittää. Tyytymättömille voi ehdottaa, että heidän tulee esittää perusteet omalle vaatimukselleen. Ei voi olla niin että osakas perikunnassa saa nostettua omaisuuserän hintaa vain väittämällä sen arvon olevan korkeampi. Heiltä kannattaa pyytää riippumattoman asiantuntijan arvio väitteensä tueksi. Tuon arvion he luonnollisesta hankkivat omalla kustannuksellaan. Perikuntahan on jo teettänyt ja maksanut kaksi.

      Et kerro millaisella alueella talo sijaitsee. Ihmiset eivät ymmärrä että kiintöistöjen arvot ovat laskeneet viime vuosina, koska niille ei löydy ostajia. Kuulin esimerkin tilanteesta, jossa isän ja äidin kuoleman välillä oli vuosi. Isän perukirjassa talon arvo oli 110 00 € ja äidin perukirjaan sama välittäjä arvioi talon arvoksi 100 000 €. Vuodessa talo oli menettänyt arvoa 10 000 €.

      Pidä kiinni siitä mitä välittäjät ovat arvioineet. Ymmärrän, että voimakastahtoiset ihmiset seuraavasta sukupolvesta, jotka eivät koe olevansa vastuussa isovanhempiensa hoidosta, ajattelevat asiaa businessmaisesti. Jaot menisivät sopuisasti, kun isot erät on arvioitu ulkopuolisten asiantuntijoiden toimesta ja niiden mukaan toimitaan. Tälläiset ahneet sisarukset saavat perinnönjaon jumiin vuosiksi.

      Kunpa vanhempasi arvostaisivat tekemääsi työtä testamentissa. Vanhemmista huolehtiminen ei tapahdu tasapuolisesti.

    • Kuten Lellu viimeisessä kappaleessa totesi, vanhemmat voivat arvostaa heitä auttanutta lastaan testamentissa. Isäsi on kuollut, joten hänen osaltaan testamentissa muistaminen on myöhäistä. Entäpä äitisi?

      Kerroit, että äidillä on määrätty edunvalvoja. Se ei kuitenkaan ilman muuta merkitse sitä, että äiti ei olisi kelpoinen tekemään testamenttia. Jos äiti ymmärtää testamentin merkityksen, hän voi sellaisen hyväksesi laatia. Hän testamenttia perustella sillä, että olet pitkään molempia vanhempiasi auttanut saamatta avustasi muuta korvausta.

      Testamentin todistajiksi olisi syytä saada kaksi esteetöntä todistajaa, jotka tuntevat äitisi hyvin testamentin tekoa edeltävältä ajalta ja voivat tuntemuksensa perusteella todistaa, että äiti on testamentin tehnyt terveellä ja täydellä ymmärryksellä täysin käsittäen tahdonilmaisunsa merkityksen. Keskustelu äitiä hoitavan lääkärin kanssa vastaisen varalta ei myöskään olisi pahitteeksi - tai jopa todistuksen pyytäminen siitä, onko äiti hänen mielestään kelpoinen testamentin tekemiseen.

      Jos äiti ei tällaista testamenttia tee, voit hänen kuoltuaan esittää kuolinpesälle vaatimuksen hyvityksestä vanhempiesi hyväksi tekemästäsi työstä.
      PK 8:5 http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1965/19650040#L8P5

    • Juurtunut

      Lisänä vielä että isän kuoltua sovittiin kirjallisesti ennen jakoon suostumista, että kaikilla on velvollisuus hoitaa ja huolehtia äidistä .

    • Etoleheilletärkeäihminen

      Jos lapset eivät ole omiasi niin rahan ahneuden takia käyt heille aivan merkityksettömäksi. Työlläsi eikä millään lämpimillä väleillä ole mitään merkitystä heille rahan ollessa kysymyksessä.

      Olen tätä niin paljon nähnyt ettei tosikaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe