Professori: Tuottavuusloikka on jo hypätty - "Miksi tilastoja ei katsottu?"
http://www.talouselama.fi/uutiset/professori tuottavuusloikka on jo hypatty miksi tilastoja ei katsottu/a2324103
"Suomen teollisuuden yksikkötyökustannukset suhteessa Saksan teollisuuteen ovat kahdessa vuodessa enemmän kuin puolittuneet, väittää professori Pertti Haaparanta Akateemisessa talousblogissa. Haaparanta toimii Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun taloustieteen laitoksen kansainvälisen kaupan professorina.
Perusteluiksi hän tarjoaa OECD:n tuottavuustietokannan tietojen pohjalta laskettuja lukuja suhteellisten yksikkötyökustannusten ja teollisuuden työn tuottavuuden kehityksestä. Näiden mukaan Suomen yksikkötyökustannukset suhteessa Saksaan nousivat jyrkästi finanssikriisin jälkeen, mutta kääntyivät laskuun vuonna 2012.
Suomen teollisuuden yksikkötyökustannukset suhteessa Saksan teollisuuteen ovat kahdessa vuodessa enemmän kuin puolittuneet, väittää professori Pertti Haaparanta Akateemisessa talousblogissa http://blog.hse-econ.fi/?author=9 . Haaparanta toimii Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun taloustieteen laitoksen kansainvälisen kaupan professorina.
Perusteluiksi hän tarjoaa OECD:n tuottavuustietokannan tietojen pohjalta laskettuja lukuja suhteellisten yksikkötyökustannusten ja teollisuuden työn tuottavuuden kehityksestä. Näiden mukaan Suomen yksikkötyökustannukset suhteessa Saksaan nousivat jyrkästi finanssikriisin jälkeen, mutta kääntyivät laskuun vuonna 2012.
Hallituksen kaavailemat toimet tuottavuusloikan saavuttamiseksi ovatkin turhia ja tehottomia: "Nyt ne onkin siis syytä perua, parasta olisi, jos niin tehdään ennen tulevaa perjantaita."
Haaparanta kritisoi hallitusta myös siitä, ettei se tiettävästi ole hyödyntänyt OECD:n tietokantoja".
* AY-liikkeen 5 vuoden erittäin maltilliset palkankorotukset ovat kuroneet eroa umpeen, ja kuroisivat edelleen mikäli Juha Sipilän SSS-porvarihallitus ei pilaa pakkoleikkauksilla välejään ammattiyhdistysliikkeeseen. Työntekijäpuoleen yksipuolisesti kohdistuvat leikkaukset aikaansaavat kompensaatiopyrkimyksiä seuraavissa palkkaneuvotteluissa, tarkoittaen suuria korotuspaineita.
Nyt SSS-hallituksen kannattaisi ottaa järki käteen ja perua yksipuoliset yöntekijäpuolen leikkaukset.
Professori: Tuottavuusloikka on jo hypätty
6
<50
Vastaukset
- Stoppi_SSS-politiikalle
OECD:n ja ETLA:n laskelmien mukaan Suomen hintakilpailukyky on Saksan ja Ruotsin tasolla, vaikka suomalaisten ostovoima on näistä huonoin EU:n kalleimman hintatason takia. Työntekijöiden leikkaukset ovat siis täysin väärä tapa, koska se vähentää ostovoimaa entisestään ja laskee kotimaan kysyntää, eli on suoraan poissa pieniltä- ja keskisuurilta kotimaan yrityksiltä. Nyt järki käteen SSS-hallitus, joka ideologisista syistä toimii EK:n myyränä.
- EKnKusetus
Vasemmistoliiton kansanedustaja Li Andersson arvostelee kovin sanoin pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen esittämiä toimia Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/113221-li-andersson-ihmettelee-yli-35-mrd-eun-tulonsiirtoa-kuka-tasta-hyotyy
-Esitetyt heikennykset iskevät todella kovaa vuorotyötä tekeviin ja julkisen sektorin työntekijöihin. Kärsijöitä yhdistää se, että he tekevät yhteiskunnan toimivuuden kannalta keskeistä työtä. Sellaista työtä, jota pitää tehdä ympäri vuorokauden ja viikon jokaisena päivänä. Kätilöiden ansiot laskevat yli 1800 euroa vuodessa, palomiesten yli 1500. Mutta kuka tästä palkanalennuksesta hyötyy, Andersson kysyy MTV:n nettikolumnissaan.
Hän sanoo hallituksen esityksen tarkoittavan massiivista tulonsiirtoa työntekijöiltä yksityiselle sektorille.
-Yhteensä kyseessä on yli kolmen ja puolen miljardin tulonsiirrosta yrityksille osinkoihin*****. Tämä samana vuotena, kun pörssiyhtiöiden omistajilleen jakamien osinkojen osuus yritysten tuloksesta ovat suurempia kuin koskaan Helsingin pörssin historiassa, Andersson kommentoi.
Hän ihmettelee samalla hallituksen lupausta ”kymmenistä tuhansista uusista työpaikoista”.
-Tämä lupaus ei perustu mihinkään. Se on samanlainen lupaus kuin mitä annettiin vuonna 2009 Kela-maksun poistamisen yhteydessä. Se oli yhteensä 800 miljoonan tulonsiirto omistajille*****. Samanlainen lupaus annettiin myös vuonna 2012, kun yhteisövero alennettiin 4,5 prosenttiyksikköä. Se vähensi myös verotuloja yhteensä noin 800 miljoonan verran ja omistajille taas 800 miljoonan euron tulonsiirto*****. Työpaikkojen kasvusta ei ole mitään takeita, on vain Sipilän toivo. Varmaa sen sijaan on, että työntekijöiden ansiot laskevat ja sen seurauksena kotimainen ostovoima heikkenee.
Tämän lisäksi Suomen pääomaverotus on 5,5 miljardia euroa vuodessa alle EU-keskitason http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3368548/kevyt-paaomaverotus-vie-suomelta-55-miljardia-euroa , jos se olisi edes EU-keskitasolla SSS-porvarihallituksen ei olisi tarvinnut ottaa lisävaltionvelkaa taas 5,3 miljardia euroa. EU:n keskitasoon verrattuna kuluttaja ja palkansaaja maksaa saman verran enemmän. Siis taas 5,5 miljardin euron vuotuinen tulonsiirto omistajille *****.
Ei siis tarvitse ihmetellä miksi Suomella menee huonosti suhteessa muihin EU-maihin, joissa ei tällaista epäsuhtaa ole työntekijöiden ja omistajien tulojen verokohtelun välillä.- ainavainjulkinenpuoli
No kätilöillähän on sitten paremmat palkat kuin palomiehillä, kun prosenteissa tuo sunnuntailisä palkasta lasketaan. Silloinhan nuo hoitajat keikkuu siellä listan hyvätuloisten korkeammalla paikalla. Miksi puhut vain julkisesta puolesta. Yksityiselläkin puolella on kolmivuorotyön tekijöitä.
Miksi aina unohdetaan esm. kaupan työntekijät ja teollisuuden kolmivuorotyöntekijät. Niille se on kipeä lisä. Palkat on todella pienet ja TYÖ ON TODELLA RASKASTA:
- Deronda
Haaparanta ei kerro mitään uutta. Kun Ruotsissa ja Saksassa on nostettu reippaasti palkkoja ja Suomessa ei käytännössä lainkaan, niin Suomen suhteellinen asema on parantunut. Myös Sipilä tunnusti tämän itsestäänselvyyden Eduskunnan edessä. Kun samaa jatketaan, niin ennenpitkää Suomen tilanne on niin hyvä, että työllisyyskin korjautuu.
Kyse on siitä, minkä ajan kuluessa asiat korjataan. Voimme valita hallituksen linjan, jonka seurauksena tilanne korjautuu nopeasti. Toisessa vaihtoehdossa edetään hitaasti ja annetaan työttömyyden lisääntyä ja valtion velkataakan kasvaa vielä monta vuotta. Jos olen vakaassa työsuhteessa, niin henkilökohtaisesti minun kannattaa valita jälkimmäinen vaihtoehto. Työttömän kannattaa mielestäni valita hallituksen linja.- vihervassari
Ei kannata. Hallituksen toimet eivät tuo Suomelle tuotteita, joita halutaan ostaa. Palkat meillä on jo alle tärkeimpien kilpailijamaiden, työaika pidempi kuin niissä, kilpailukyky huippuluokkaa. Vain riittävän laadukkaat vientiartikkelit ja markkinointi puuttuvat, ja lyhytnäköisen ennätysosinkojen jaon sijaan yritykset voisivat investoida näiden kehittämiseen.
Ja sitten herää vielä sellainenkin kysymys, että mistä ne pörssiyhtiöt niitä osinkoja jakavat kun kuulemma menee niin kamalan huonosti, että hallituskin pitää valjastaa EK:n juoksupojaksi? - Deronda
Samaa mieltä olen kanssasi ainakin siitä, että pelkästään palkansaajia ei kannata syyllistää nykytilanteesta. Suuryrityksilläkin voisi olla jotain moraalista selkärankaa.
Suomi kuitenkin ottaa velkaa joka päivä ja paljon. Koska lähtötilanteessa oli vähän velkaa, niin samaa voidaan haluttaessa jatkaa vielä muutama vuosi. Jossain vaiheessa se kuitenkin loppuu ja olisi parasta lopettaa velkakierre nyt eikä myöhemmin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss845850Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa243497- 1572023
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2231938Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1701697Martinan bisnekset rajusti tappiolla
Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.2821475Voiko olla, onko se tosiaan niin että
Kumpikin rakastetaan toisiamme. Nyt pitää sukeltaa pakastimeen ❤️🥵571011Metsa Man Extra kanava toimii hyvin
ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.21980- 64964
Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?
Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.109917