Uusi kokemus lääkäristä

SaakoOllaSairas

On ollut vastoinkäymisiä aiemmin ja luottamus mennyt välillä kaikkiin ihmisiin. Nyt oli lääkäriaika ja tähän asti ihan mukava ja ymmärtäväinen lääkäri (psykiatri) olikin yhtäkkiä tylympi kuin ennen. Esim. selitti että pettymyksiä pitää kestää kun kerroin millä tavalla usein on psykoosia edeltävät tapahtumat edenneet. Ihan kuin olisin joku pikkulapsi joka ei kestä vastoinkäymisiä. Ja että aina eivät ihmiset vastaa odotetulla tavalla elämässä. No sen olen kyllä oppinut jo varhain että ihmiset eivät aina käyttäydy niinkuin itse haluaisin enkä tätä kyllä odotakkaan.

En kyllä pikkuasioiden takia ole psykoosiin ikinä mennyt vaan sitä on edeltänyt jokin kriisi yleensä liittyen siihen että minua käytettiin seksuaalisesti hyväksi vuosia sitten (aikuisena) josta en ole vieläkään toipunut vaan koen vihaa ja häpeää ja romahdan henkisesti yleensä aina kun näen hyväksikäyttäjäni. Tätä en tietenkään osannut selittää lääkärille kun olin jo melkolailla lamaantunut hänen asenteestaan.

Lääkäri myös otti puheeksi että kuinka paljon huono fyysinen kunto vaikuttaa väsymykseen. Varmaankin osittain vaikuttaa mutta ei se ole syy vaan seuraus pitkään jatkuneesta stressi- ja masennustilasta. Juuri luin pitkäaikaisen stressin ja kortisolitason noususta ja varmasti tämä on vaikuttanut siihen että sairastuin myös fyysisesti kun pitkään olin ahdistunut ja nyt en ole kovin vahvassa kunnossa monen asian seurauksena mutta pärjäilen päivä kerrallaan.

Olipa sitten tällä kertaa erilainen kokemus lääkäristä johon olen jo vuosia luottanut. Ihan kuin psyykkiset ongelmani olisivat hävinneet (hän kyllä kuunteli kun kerroin ahdistuksesta ja psyykehäiriöistäni) ja olisinkin vain oikutteleva ja laiska joka ei halua olla kunnossa. Ehkä nyt ajatukseni ovat kärjistettyjä mutta tältä se minusta tuntuu.

Tuli jo vaikka mitä itsemurha-ajatuksia päähän kun tuntuu että pohja viedään jo hoidoltakin kun tähän asti olen siihen luottanut että joku pitää minunkin puoliani kun olen heikko ja väsynyt sekä fyysisesti että henkisesti ja aina eivät edes läheiset ymmärrä että en ole kunnossa vaan toipuminen vie aikaa.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fesijgoseijo

      Määrärahat varmaan lopussa, sillon tulee näitä natsilääkäreitä, jotka valehtelee hoitokertomuksiin mitä sattuu että hyvin menee vaikka sanoisi että on sairas ja honosti menee ja jotka määrää liikuntaa joka vaivaan.

    • lääkärit.hajalla

      Joo, on minulle tuttua. Lääkäri saattaa olla jopa vihamielinen.

      Olen ajatellut, että lääkärin ammatissa kun näkee ja kokee kauheuksia ja tietää että vastuu on suuri, niin lääkärin oma persoona alkaa tuottaa ns. sopeutumia, syntyy sivupersoonia ja perversioita.

      Lääkärit on usein kaikkein sairaimpia. Mutta olen vilpittömästi alkanut uskoa, että he eivät ole sellaisia tahallaan, ainakaan useimmiten.

      Kannattaa katsoa South Parkin jakso, jossa Buttersilla epäillään sivupersoonahäiriötä ja hän joutuu terapeutille, mutta terapeutilla niitä sivupersoonia vasta onkin :D Terapeutti projisoi persoonansa hajanaisuuden Buttersiin, joka vain ihmeissään seuraa terapeutin tempauksia. Harmi, etten muista jakson nimeä tai tuotantokautta...

    • scarecrow123

      Onko lääkäri siis ihan paska natsi jos ei satu olemaan superihkukiva ja täysin samaa mieltä kanssasi?? Ja tottakai hyvä kunto on psyykkis-fyysisesti todella tärkeää! Välillä tuntuu että suuri osa mt-potilaista on vaan todella laiskoja tekemään itse mitään paranemisen eteen.

      • tollaasenteella

        Kannattaisko vaihtaa alaa?


      • h6f6uwsd6

        Kai ne on kyvyttömiä mitään tekemään, kun psykiatria lobotomoi ihmiset tuhoten heidän kyvyn ajatella, tuntea tunteita ja mielihyvää ja siten motivaatiota.


      • SaakoOllaSairas

        No en nyt ihan sanonut että on paska ja natsi. Ihmettelin sitä kun on monta vuotta ollut sama lääkäri ja aina ennen ihan asiallinen ja mukava. Että oliko nyt joku huono päivä ja kiire ja se kostautui minulle.

        On fyysinen kunto tärkeää kyllä muttei se ole sama kuin onnellisuus ja hyvä psyyke. Vai väitätkö että huippu-urheilijat eivät koskaan masennu? Ehkä ongelma on se että mt-potilailla ei ole samalla tavalla motivaatiota ja intoa tehdä asioita kuin terveemmillä tai sitten ei vaan yksinkertaisesti jaksa vaikka kuinka joku himotreenaaja käskisi lähteä liikkumaan. Vakava masennus voi lamauttaa sekä psyykkisesti että fyysisesti ja silloin pitää yrittää varovasti pienin askelin palata normaalimpaan elämään eikä lähteä mihinkään salille riehumaan. Itse väittäisin kyllä tekeväni parhaani paranemisen eteen eikä pelkkä tahto paranna vaan se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä ja oikeanlaista hoitoa.


      • Kemiallinen.pakkopaita

        Kokeile itse harrastaa liikuntaa kemiallisessa pakkopaidassa. Minulla on ollut vuosia eräs radikaali neurolepti käytössä, ja se on vienyt liikunta-ja toimintakyvyn täydellisesti. Ainoa, mitä olen pystynyt tekemään, on maata paikallani sängyssä tai sohvalla. Painoa on tullut niin paljon, että en pysty enää kunnolla kävelemään, vaikka olen itse vähentänyt neuroleptia., ja vähentämisen takia alkaisi jo tehdä mieli edes vähän kävellä. Vuosien liikkumattomuus on vienyt koko fyysisen kunnon romahtamispisteeseen. En todellakaan ole mitään paikallaan viihtyvää tyyppiä, mutta "lääke" vei liikuntakyvyn vuosiksi. Mikä "lääke" tuollainen oikein on!!???


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      7955
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      180
      1767
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1124
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1123
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      64
      1036
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      194
      956
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      833
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe