eihän??????????
Ei kai pakolaisia poliisilaitokselle majoiteta ??
8
<50
Vastaukset
- Harriet_Niskapöhkö
Kyllä majoitetaan. Ainakin Turussa.
http://www.ts.fi/uutiset/turun seutu/819527/Useita pahoinpitelyja Turun keskustassa lauantaiyona
Useita pahoinpitelyjä Turun keskustassa lauantaiyönä
Lähialue|Turun Sanomat14:38|34
Turun keskustan kaduilla ja ravintoloissa tapahtui useita pahoinpitelyjä lauantain vastaisena yönä.
Kauppatorilla oli puolenyön aikaan aikaan ainakin kolme erillistä joukkotappelua, joissa osallisena oli yhteensä noin 20 henkilöä. Poliisin mukaan puolet osallistujista oli ulkomaalaistaustaisia henkilöitä iältään 18–20 vuotiaita. Tekijät olivat lyöneet uhreja nyrkeillä ja potkineet. Tarkempia tietoja uhrien vammoista ei vielä ole. Poliisi otti tapahtumapaikalta kiinni neljä henkilöä. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä.
Kello yhden aikaan Kauppatorin varrella olleessa ravintolassa tapahtui pahoinpitely, jossa kolme ulkomaalaistaustaista miestä pahoinpitelivät yhtä miestä lyöden ja potkien. Ravintolan järjestyksenvalvojat ottivat miehet kiinni ja hälyttivät poliisin paikalle. Kaksi miestä otettiin kiinni tapaukseen liittyen. Uhri sai vertavuotavan haavan päähänsä.
Hieman ennen kello kolmea yöllä lyötiin keskustassa sijaitsevan ravintolan vessassa miestä lasilla päähän. Uhri toimitettiin yhteispäivystykseen, mutta vammoista ei ole vielä tietoa. Rikoksesta epäilty mies on poliisilla kiinniotettuna.
Hieman kello kolmen jälkeen ravintolan tanssilattialla ratkottiin myös riitaa nyrkein. Ulkomaalaistaustainen mies oli silminnäkijöiden mukaan lyönyt tanssikumppaninaan ollutta naista nyrkillä päähän. Mies tuotiin poliisilaitokselle selvittämään asiaa. Poliisilla ei ole uhrin vammoista tietoa.- tytytyyt
nii mutta vaasassa? oikeesti eikä noin.
- vanha_vaasalainen
tytytyyt kirjoitti:
nii mutta vaasassa? oikeesti eikä noin.
Tällä palstalla on kirjoitettu, että perjantaina Vaasaan tuli bussilastillinen pakolasia vaikka Pohjalaisessa oli juuri kerrottu , että kiintiöt ja tilat on täynnä eikä pakolaisia voida ottaa lisää. Joten kysymys kuuluu: mihin se bussilastillinen majoitettiin?
- ukkolavvv
vanha_vaasalainen kirjoitti:
Tällä palstalla on kirjoitettu, että perjantaina Vaasaan tuli bussilastillinen pakolasia vaikka Pohjalaisessa oli juuri kerrottu , että kiintiöt ja tilat on täynnä eikä pakolaisia voida ottaa lisää. Joten kysymys kuuluu: mihin se bussilastillinen majoitettiin?
siis et mitä??
- hepa66jw
vanha_vaasalainen kirjoitti:
Tällä palstalla on kirjoitettu, että perjantaina Vaasaan tuli bussilastillinen pakolasia vaikka Pohjalaisessa oli juuri kerrottu , että kiintiöt ja tilat on täynnä eikä pakolaisia voida ottaa lisää. Joten kysymys kuuluu: mihin se bussilastillinen majoitettiin?
siis että mitä??
- uyjhnb
Niskapöhkö levittää "tietoa" tapahtumista, joista ei tiedä muuta kuin toisen käden huhuja. Tyypillinen asennevammainen.
- DopaNora
uyjhnb kirjoitti:
Niskapöhkö levittää "tietoa" tapahtumista, joista ei tiedä muuta kuin toisen käden huhuja. Tyypillinen asennevammainen.
Ei oo muuta tekemistä pöhköllä.
- jammpavaann
jokainen saa majoittaa omaan asuntoonsa mutta älkööt veronmaksajien tiloihin ny ainakaan enää.ja ne onkin jo täydet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2893213Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit242882TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.221965- 1301891
Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e351744Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1181652Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:71400Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21193Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä91143- 621093