Huomenta veljet

rahallasaa

Olen tässä jonkin aikaa seurannut mielenkiintoisia keskustelujanne, ja ajattelin osallistua. Olen ylipainoinen, 178cm ja 95kg, tosin ruumiinrakenteeni on sellainen, että en hirveeltä plösöltä näytä. 45v ikää, elänyt parisuhteessa jo muutamia vuosia, itseäni 10 vuotta nuoremman suomalaisen naisen kanssa ( pusuja ihanalleni) Ennen parisuhdettani vietin pitkiäkin aikoja reissussa, paljon juuri Pattayalla. Raha on aina ollut suvussamme pikemminkin työkalu kun ihailun kohde, itseänikään se ei ole hurmannut, koska sitä on ollut aina ja tulee aina olemaankin. Lähinnä itseäni hymyilyttää nämä, jotka sanovat Thaimaalaisia naisia huoriksi. Omien kokemuksieni perusteella väitän, että jokaisella suomalaisellakin naisella on hintalappu.

Itse olen yleensä tottunut saamaan mitä haluan, markka aikoina jouduin muutaman daamin lyömään rahalla seljälleen, kallein maksoi 1000mk mutta sillä putos tämänkin suomalaisen kunnon tytön pikkuhousut. Vaikeinta mielestäni tuolloin oli se, että sai itsensä järjestettyä tilanteeseen missä nämä ehdotukset olivat mahdollisia, tilaisuus kun järjestyi en epäillyt hetkeäkään, etten pääsisi panemaan. Yllättävän moni kaatu pelkällä puhumisella. Siis näitä jossain vaiheessa itseään julkkiksiksi nimittäviäkin. Samanlaisia kaikki naiset ovat Teollisissa maissa missä elintaso on korkeampi, on naisen hintakin korkeampi. Satasia kun alat lappaan naisen kun naisen käteen, niin jossain vaiheessa se housu putoo, oli sitten kuinka hieno nainen tahansa.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nähtyonjakoettu

      Rahaa ei tarvitse, silloin kun suomineito tietää että sitä on. Aiemmin vietin vauhdikkaan yritysjohtajan elämää. Kissanristiäisiä riitti viikoittain. Joka ikisissä kikkaloissa seuraan tunki nuorta ja vanhaa naista. Senkuin poimi vaan. Harvemmin kuitenkaan käytin tilannetta hyväksi, koska olen herrasmies ja tykkään olla enemmän saalistaja kuin saalistettu. Liian helppo ei kiinnosta.
      Naiset yrittävät epätoivoisesti tehdä vaikutuksen menestyviin miehiin. Sama koskee julkkiksia ja urheilusankareita. Tietenkin on olemassa naisia, keihin nämä ei tee vaikutusta, mutta suurimpaan osaan tekee. Kerran satuttiin erään tunnetun näyttelijäkaverin kanssa erään yökerhon avajaisiin.. Se oli kuin lauma villejä naarasapinoita olisi laskettu irti. Täysin uskomatonta meininkiä tissinimikirjoituksineen, apua-huutoineen päivineen. Jos mies menisi samalla tavalla julkisuudesta tuttujen naisten kimppuun niin hänelle olisi olemassa nimitys. Raiskaaja.
      Nykyään olen vetäytynyt noista kuvioista, ja otan iisisti. Niin paljon naisia on tullut nähtyä, että rima on kenties liian korkealla vakituista suhdetta silmälläpitäen, ja niin se on tasokkailla naisillakin. Ei vaan jaksa liehitellä mitään nirppanokkaa. Tämä ei ole loukkaus ketään kohtaan vaan realiteetti.

    • JouniRajalta

      Meihlä Lapisa, läänisä mahtavan suuressa, etelän naiskoset maksaa, kun niitä nussuttaa

    • Taasnäitä

      Olin aikaisemmin sairaalassa töissä. Voi jessus sitä menoa. Kun oli jotkut pippalot niin naiset tuli kainalosta repimään tanssilattialle ja tietäähän sen minne sen jälkeen mentiin. Tämä ei koskenut vain hoitajia vaikka ne olikin sängyssä parhaita vaan lääkärit oli yhtä valmiita pikku seikkailuun kunhan hoitsut ei ollut näkemässä. Se maine nimittäin.
      Myöskään avioliitto tai lapset ei ollut mikään este, olen pannut montaa rouvaa ja mäiskinyt niitä vyöllä perseeseenkin.
      Olenkin tullut siihen lopputulokseen, että Suomessa ei panna naisia tarpeeksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14846
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    10. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3039
    Aihe