thaimaasta tilaaminen

jotainmakysyn

omaan käyttöön ja vähemmässä määrin jos lainkaan, myyntiin, olisin thaimaasta tilaamassa kulutustavaraa. kyseisellä merkillä on suomessa maahantuoja. onko laillista kuitenkin tuoda maahan tavaramerkkiä jolla on entuudestaan maahantuoja? suomessa hinta kyseiselle tuotteelle on a 10 euroa. uskoakseni thaimaassa tuotteen saa 3 eurolla. kun ajattelee rahtikuluja lentokoneessa ja tullimaksua ja alv:tä niin olettaisin pääseväni 5-6 euron kappalehintaan. muutamia satoja kappaleita ko.tuotetta kerrallaan tilailisin. ilmeisesti ei kuitenkaan ihan monimutkainen homma tuo tilaaminen eu:n ulkopuolelta ole.

2

113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kokeile.tätä

      Hei. Minä aioin jokunen vuosi siten tuoda Thaimasta isomman erän yhtä tuotetta asiakaslahjoiksi. Tuote on Thaimassa tosi edullinen, mutta onneksi kysyin tullista. Hinta olisi kaikkineen noussut niin suureksi, että samalla hinnalla reissaan sinne kerran vuodessa, pidän kahden viikon loman ja tuon ne sitten matkalaukussani. Samalla saan sen loman :-)
      Ja ei, näin toimien kyseessä ei ole salakuljetus tai harmaa talous koska esitän kuitin tullissa ja ne hyväksyy sen.

      Tee kaksi asiaa.
      1. Esitä kysymys Suomen tullille. Voit tehdä sen netissä ja ne vastaa kyllä. Tältä palstlta et varmasti saa oikeaa vastausta.

      2. Selvitä onko tuotetta nyt maahantuovalla yrityksellä yksinmyyntioikeus.

      Jos molemmat näyttää vihreää valoa ja hinta kaikkien kustannusten jälkeen on vielä alle puolet siitä mitä ajattelit kulutajan maksavan tuotteesta, niin silloin asiaa kannattaa harkita. (Kuluttajahintaan tulee lisätä myös alv, 24%)

      Hyviä kauppoja!

      • jotainmakysyn

        kiitos asiallisesta vastauksesta. odotin saavani näsäviisaita heittoja vastauksena mutta yllätyin positiivisesti. ja näin teen, kysyn tullista asiaa. kiitos!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe