Ruotsinkieli ja palvelut ovat ainoat, mitä leikkaukset eivät koske.
Kaikki kansanedustajat, esim Ville Niinistö jotka puolustivat pakkoruotsia, ovat syyllisiä! Työttömyys lisääntyy, eikä lapset pääse päivähoitoon. Eläkeläisellä ei ole varaa kuin kauravelliin.
Hyi hävettää teitä ruotsinkielisen rahan korruptoimia.
Kansa ei halua pakkoruotsia. Suomenruotsalaisten päivähoidossa ei ole tunkua.
Syylliset esiin
7
<50
Vastaukset
- huusiann
Vihreät De Gröna eivät kannata pelkästään pakkoruotsia vaan myös suomalaislasten identiteetin muuttamista. Vihreiden De Grönan mielestä suomalaisuus on vamma joka paranee kun suomenkieliset oppivat ruotsia ja luopuvat suomalaisesta identiteetistä.
Edellinen hallitus on myynyt RKP:lle vielä syntymättömien lastemme identiteetin.
tuula Mustonen
Hallituksen kärkihanke , kansalliskielistrategia, on 78 sivua ruotsi-velvoitteita virkamiehille. (Kannattaa lukea, ja varata aikaa )
Järkyttävin kohta tuossa strategiassa on se, että hallitus on myynyt vielä syntymättömien lastemme identiteetin RKP:lle.
Strategian tavoitteena on nimittäin se, että ruotsinkielen kielikylpyopetus aloitetaan jo päiväkodissa.
Anna-Maja Henriksson on useissa yhteyksissä sanonut:" Meidän on löydettävä menetelmiä, joilla lapset kasvatetaan aidosti kaksikielisyyteen".
Nyt nuo menetelmät on löydetty. Kansalliskielistrategia ja kielikylvyt päiväkodista yliopistoon ja kaikilla opintoasteilla sillä välillä. (Anna-Maja Henrikssonin visioi hbl:ssa, että ruotsin kielen kielikylvyt ulotettaisiin myös yliopistoihin.)
Siis meidän lapsiamme käytetään kielipolitiikan pelinappuloina. Sehän on aivopesua!
Kaiken lisäksi täysin kansalta salassa.
Jatkuu...linkissä
http://tuulevi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/139698-hallitus-on-myynyt-rkplle-viela-syntymattomien-lastemme-identiteetin - Peruskansalainen
Ville Niinistö sivuuttaa Ahvenanmaan, kun puhuu rasismista. Ainut paikka missä pakolaiset pistetään laivaan.
Kielen perusteella saa asuinpaikan tai ei. Ahvenanmaan syrjintä ei Ville Niinistöä liikuta. Pidetään Ahvenanmaa sivistyneenä.- huusiann
Ahvenanmaalla toimineen suomenkielisen poliisipäällikön yhteydenotot mantereelle suomenkielisten kollegojen kanssa, olisi pitänyt käydä ruotsiksi. Hänen katsottiin toimineen väärin puhuessaan puhelimessa suomea suomenkieliselle poliisille tai virkamiehelle tms.
Suomenkielisen poliisin Ahvenanmaalla pitää käyttää tulkkia jos hän asioi Suomen poliisin kanssa mantereella.
Jos sama poliisi puhuu englantilaisen poliisin kanssa hän saa puhua englantia ilman tulkkia.
Et voi koskaan aliarvioida ruotsinkielisten tahojen vihaa suomen kieltä kohtaan. Voit myös itse arvioida vaikuttaako heidän asenteensa kielen lisäksi suomenkielisiin ihmisiin.
Jos ruotsinkieliset tahot vihaavat jotain kieltä noin paljon niin miten paljon he voivat vihata saman kielen puhujia ihmisinä?
Ruotsinkieliset hyväksyvät suomalaiset vain jos nöyristelemme ja toimimme heidän kielellään.
Vuonna 1809 tapahtunut onnellinen tapahtuma jossa Ruotsi menetti Suomen on ruotsalainen tragedia josta ruotsinkielinen maailma ei ole vieläkään päässyt yli.
uutinen täällä
http://vastranyland.fi/opinion/ledare/2013-04-05/435691/finskan-forbjuden
Ahvenanmaalla vaali-info seitsemällä kielellä, mutta ei suomeksi, vaikka suomenkieliset ovat suurin vähemmistö Ahvenanmaalla.
Englanti, eesti, thai, romania, venäjä, ja latvian kieli ovat sallittuja mutta suomen kieli on vainottu kieli Ahvenanmaalla.
http://hbl.fi/nyheter/2015-10-01/772647/alandsk-valinfo-pa-sju-sprak-men-inte-finska
- Op-Erkki41232425
Minua vähäsen hävettää että joittenkin kielitaito jo suomen osalta on perin kapeal-
la sanastotasolla puhumattakaan ruotsin kielen hallinnasta :) Inte så jätte kiva eller
hur?- huusian
Älä turhaan yritä syyllistää suomalaisia. Vika on ruotsin kielessä. Yritä jotenkin perustella sanomasi, vaikka se voi olla vaikeaa kun sinulla on väärä mielipide.
Kukaan ei saa syyllistää itseään jos pakkoruotsi ei maistu. Vika on pakkoruotsissa. Pakkoruotsia vaivaa sen tarpeettomuus ja pakollisuus.
Suomessa yritetään osoittaa että pakkoruotsin opiskelijaa vaivaisi motivaation puute tai motivaation puute olisi oma yksilön vika. Näin ei kuitenkaan ole. Vika on ruotsinkielessä ja sen haitallisuudessa, turhuudessa ja pakollisuudessa.
Ruotsin pakollisuus on hyödyttömyyden seurausta. Koska ruotsi on turhaa ja hyödytöntä eikä sitä monikaan valitsisi vapaaehtoisesti, siksi se on pakollista.
Ruotsin pakottaminen koko kansalle alleviivaa ruotsin tarpeettomuuden ja valheellisen mantran ruotsin kielen rikkaudesta Suomelle. Tarpeettomuuteen panostaminen ei millään voi olla rikkaus vaan se on rasite. Suomessa tämä pakkorasite on tehty koko väestöä koskevaksi rasitteeksi, eikä sen haitallisia vaikutuksia saa aliarvioida.
Siten ruotsin kielen keinotekoinen tarve on muodostunut jarruksi suomenkieliselle yksilölle ja koko kansantaloudelle.
- huusiann
Suomalaiset kärsivät pakkoruotsin lisäksi syrjinnästä opiskelupaikkojen jaossa, virkamiesnimityksissä ym.
Taxellin paradoksi keksittiin Suomessa että olisi jokin perustelu suomalaisten alistamiselle, identiteetin muokkaukselle, rasismille ja Suomen olemattomalle kaksikielisyydelle.
Rasismia, alistamista ja identiteetin muokkausta on aina yritetty perustella eri tavoin mutta aina yhtä huonoin perusteluin.
Lainaus:
RKP:ssa kehitettiin niin kutsuttu "Allardtin-Taxellin paradoksi". Se tarkoittaa kaksikielisyyden ajamista suomenkielisten suhteen, mutta yksikielisten ruotsinkielisten instituutioiden säilyttämistä ja vaalimista. Kielikylpy sopisi näin ollen vain kieli-enemmistölle.
Linkki lainaukseen:
http://www.pakkoruotsi.net/kaksikielisyys.shtml
Taxellin paradoksi tarkoittaa sitä että suomenkielisen pitää oppia ruotsia mutta ruotsinkielisten ei tarvitse oppia suomea.
Taxellin paradoksi on keksitty Suomessa koska missään muualla ei yritetä väittää että 4%n vähemmistö tekisi maasta kaksikielisen.
Taxellin paradoksi osoittaa että Suomi ei ole kaksikielinen maa vaan suomenkielinen maa jossa on pieni vähemmistö ruotsinkielisiä. Taxellin paradoksia käytetään tekosyynä että suomenkielisen identiteetti voidaan muuttaa ruotsinkieliseksi. Todellisuudessa mitään Taxellin paradoksia ei edes ole, on vain rasismia jota yritetään perustella sairailla teorioilla.
Jos ruotsi olisi elinvoimainen kieli Suomessa niin siihen ei vaikuttaisi enemmistön toiminta suuntaan tai toiseen. Mutta ruotsi ei ole elävä kieli Suomessa, eikä Suomi ole elävästi kaksikielinen, niin enemmistön pitää tekohengittää ja varjella sitä pakkoruotsin, virkamiesruotsin ja kaksikielisyyden muodossa.
Tämäkään ei riitä vaan ruotsinkieliselle pitää antaa paremmat mahdollisuudet elämässä korkeamman koulutuksen muodossa.
Taxellin paradoksi osoittaa että ruotsi ei ole juurtunut Suomeen eikä ole oikeasti edes kuulunut Suomeen.
Jos Suomi olisi aidosti kaksikielinen kuten Belgia tai kuten aidosti monikielinen Sveitsi, niin Taxellin paradoksia ei syntyisi.
Belgiassa flaami ja ranska jatkavat elämää rinnakkain ilman mitään Taxellin paradoksia, koska molemmat kielet ovat paikallisia juurtuneita kieliä, joilla on puhujia kaikissa kansanosissa. - Peruskansalainen
Persujen pitäisi organisoitua kaksikielisyyttä vastaan. Soinista on tullut ruotsinkielisen rahan palvoja. Kansa ei ymmärrä, mistä on kysymys.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 683189
- 2002801
- 222618
- 492588
- 202466
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412305Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2101753Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241707- 371560
- 181416