Miltäkö suomi olisi näyttänyt jos suomalaiset miehet olisi talvisodan aikana paenneet sotaa Syriaan ja jättäneet naiset ja lapset puolustuskyvyttöminä kotiin? Olisiko Syyria antaneet näille miehille enemmän tukeja loppuelämän mitä ne tienasivat omassa maassa ennenkuin sota alkoi ja ottaisi niitä avoimesti vastaan?
Eipä tietenkään, mutta nyt kun asia on toisinpäin, niin yhtäkkiä halutaan ottaa vastaan kenet tahansa joka väitää olevansa rintamakarkuri ja odotetaan että länsimaat taistelisivat heidän puolesta Isistä vastaan ja kaataa Assadin hallinnon!
Suomen Rintamakarkurit Syyriaan?
15
<50
Vastaukset
- jore4
Se on vain esimerkki siitä kuinka todellisuus on nykymaailmassa käännetty ylösalaisin ja alettu väittää, että nyt vasta se on oikeassa asennossaan.
Se mikä aikaisemmin oli yleisesti hyväksytty totuus onkin nyt valhetta. - RaakaWatson
Omituinen analogia varsinkin kun Suomeen tulviva muslimilauma ei ole Syyriaa nähnytkään.
Sitäpaitsi useimpien suomalaisten vanhemmat/isovanhemmat puolustivat maata, tosin monet palstalla riehuvat vajakit kuuluvat siihen vähemmistöön joiden esi-isät olivat kuuluisia valkoisen lipun käytössä ja käpykaartilaisina.- jhjin
Taisi olla lohikäärmeen toi avaus. Hauska taivutus toi tukeja. Niin olisi myös muneja, sekä rumeja.
- käpyviinankittaajille
enemmistö suomalaisukoista ovat tämän päivän rintamakarkureita, eli heidän ainoa pyhä lehmä elämässä on viinapullo, kirkkona lähiöpubi, polvistuvat oksentelemaan, eivät rukoilemaan.
- ghkklöö
Toivotaan ettei isäsi tai veljesi näe mitä paskaa kirjoitat. Millaisesta perheestä tulee näin ääliö naisia. Säälittävä olet.
- meenytjohuitsiin
hääähäähähääää eivät ole tuohon kastiin kuuluvia vaan suoraselkäisiä, ilman viinaa pärjääviä kunnon miehiä. Sinä tuskin tiedät isäsi nimeä, taisi viinat maittaa myös mutsillesi. Sen verran sekopää olet.
- RaakaWatson
meenytjohuitsiin kirjoitti:
hääähäähähääää eivät ole tuohon kastiin kuuluvia vaan suoraselkäisiä, ilman viinaa pärjääviä kunnon miehiä. Sinä tuskin tiedät isäsi nimeä, taisi viinat maittaa myös mutsillesi. Sen verran sekopää olet.
Kumma pakkomielle sen viinan kanssa. Useimmiten moinen on seurausta pitkäaikaisesta juoppoudesta tai sitten omat vanhemmat ovat rappio alkoholisteja. Voi toki syynä olla psykoosikin joko mielisairauden tai jonkin huumaavan aineen aiheuttamana. Kolmas vaihtoehto on että onneton uskoo että kuoleman kultti islam on oikeassa.
Vielä on se että ehkä kirjoittajalla on synnynnäinen vika, tiedämmehän että vian ei tarvitse olla suuri jos se on päässä.
- Timotei1
Arvoisa aloittaja. Ottaisit hiukan enemmän selvää asioista, ennen kuin kirjoitat moista. Suomi oli talvisodassa vierasta valtiota, Neuvostoliittoa vastaan. Jokaisen kynnelle kykenevän tuli puolustaa maatamme. Karkaaminen rintamalta oli vakava rikos. Syyriaa ei uhkaa mikään ulkoinen vaara. Siellä on sisällissota, jossa diktaattori al-Assadin joukot, sekä Isis-terroristijärjestö, sekä muutamat muut ääri-islamilaiset ryhmittymät taistelevat keskenään.
Syyriasta paenneet miehet, naiset ja lapset pakenevat tätä sekasortoa ja kuolemanvaaraa. Heillä ei ole mitään velvollisuutta taistella minkään ryhmittymän puolella, eivätkä he tiedä, kenen puolella taistelisi. He eivät ole rintamakarkureita lähtiessään pakoon.- RaakaWatson
Jännä juttu että kun Syyriassa on sisällissota niin Suomeen pöllähtää muutama kymmenen tuhatta irakilaista hakemaan turhapaikkaa.
Olet täysi dhimmi. - Timotei1
RaakaWatson kirjoitti:
Jännä juttu että kun Syyriassa on sisällissota niin Suomeen pöllähtää muutama kymmenen tuhatta irakilaista hakemaan turhapaikkaa.
Olet täysi dhimmi.Laihoiksi käy Watsonin vastaväitteet, kun hiukan älykkäämmät henkilöt puuttuvat viestintään. Tähän astihan sulle vastailivat vain nuoret henkilöt, joilla ei ole sanavalmiutta. Sinulla on sanavalmiutta, mutta kerrot paljon väärää tietoa.
Vastaukseni koski aloitusviestiä. Siinä verrattiin keskenään Suomen talvisotaa, sekä Syyrian sisällissotaa. Ojensin aloittajaa kertomalla, että talvisodassa Suomella oli ulkomaalainen uhka ja kaikkien kynnelle kykenevien täytyi puolustaa maatamme.
Niin tehtiinkin, hyvällä menestyksellä.
Irakissa on myös sisällissota. Sieltä ihmisiä pakenee myös Isis-järjestön terrorin pelossa. Siitä ei aloitusviestissä ollut mainintaa, joten en kommentoinut sitä. - rahutuTuhkatriinu
RaakaWatson kirjoitti:
Jännä juttu että kun Syyriassa on sisällissota niin Suomeen pöllähtää muutama kymmenen tuhatta irakilaista hakemaan turhapaikkaa.
Olet täysi dhimmi.Olet epäonnistunut trolli!
- shabda
Talvi ja jatkosota on jo sodittu,eletään nyt tätä päivää.Suomi on hyvinvointi valtio,ja meille kuuluu auttaa ihmisiä hädässä.
- Timotei1
Juuri näin!
- ghhjkl
Hädässä olevia pitää auttaa, elintasopakolaisia meidän ei tarvitse elättää.
- Väärinkäsitys
Suuri osa pakolaismiehistä on Irakista. Siellä on selvä vastustaja, ISIS, jota vastaan muu kansa taistelee. Ovatko nuoret miehet ylpeitä siitä, että jättävät naiset, vanhukset ja lapset sotimaan julmia terroristeja vastaan? Pitääkö heitä kannustaa ja ymmärtää? Syyria on eri asia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2642912Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit232284- 1271755
TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.191658Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun981464Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:71290Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e231180Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä91053Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21033- 611008