Foscam IP kamera

Huijatuxi

Alla Navimaresta saamaani uskomattoman huonoa "palvelua". Lue pois, ennenkuin sieltä mitään ostat!!!

Tilasin Navimaren verkkokaupasta kesäkuun 2015 alussa Foscamin FI9826W valvontakameran. Kamera toimi muuten ok, mutta videokuvan katsomiseen tarkoitettu valmistajan selainlisäosa ei toiminut yhdessäkään testaamassani selaimessa oikein. Asensin selainlisäosan viiteen(!) eri tavalliseen koti-PC:hen joissa oli Windows 7 ja 8.1 käyttiksiä. Kun otin selainlisäosan pois päältä, niin kirjautuminen onnistui, mutta tällöin en päässyt katsomaan videokuvaa. Valvontakameraa jonka videokuvaa ei voi katsoa, ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa toimivaksi tuotteeksi...

Noh, olin ensimmäisenä yhteydessä Foscamin tekniseen tukeen ja he auttoivat ja tarjosivat vaikka mitä neuvoja, joista useimmat olivat hieman höpsöjä, mutta orjallisesti niitä kuitenkin noudatin. Järjestinpä heidän kanssaan jopa etäyhteysistunnonkin. Ongelmaa ei saatu kuitenkaan ratkaistua ja lopulta Foscamin tekninen tuki joutui myöntymään ja totesi, että laite toimii virheellisesti ja kehotti ottamaan yhteyttä jälleenmyyjään eli Navimareen takuukorjausta varten.

Navimarelta sainkin sitten huonointa "asiakaspalvelua" jota olen ikinä saanut yhdeltäkään yritykseltä. Navimaren omistajalle Janne Vihinen, joka viesteihini vastasi, vaikuttaa olevan todella oudon hankala ihminen. Asiakaspalvelu ei ole tämän kaverin heiniä ollenkaan!! :D

Asia olisi ratkennut nopeasti vain purkamalla kaupan, mutta omistajan jatkuvat pyynnöt lisätodisteiden näyttämisestä siitä, että kamera todella toimii virheellisesti venytti asiaa aivan naurettavuuksiin. Tuotteen oli todennut virheelliseksi jo valmistaja (23 sähköpostiviestiä!), olin lähettänyt kuvakaappauksia virhetilanteesta valmistajalle ja Navimarelle, valmistaja otti jopa etäyhteyden ja totesi ongelman ratkaisemattomaksi, tarjosin etätukiyhteyttä myös Navimarelle ja tallensin jopa videoruutukaappauksen virhetilanteesta. Silti kaikki nämäkään todisteet eivät vielä riittäneet tälle omistaja Janne Vihiselle! :D Kun soitin liikkeestä omistajalle ja selostin virhetilannetta ja pyysin ehdottomasti saada purkaa kaupan, niin tämä neropatti pisti vaan luurin kylmästi kiinni!

Ehdotin sitten meilitse, että voimme purkaa kaupan tai haluan vähintään 10% alennusta, koska tuote ei toimi kuten pitää, mutta tämä kaveri sen kun vaan pyysi vielä lisätodisteita; olisi vieläpä pitänyt toimittaa jokin PC:istäni heidän liikkeeseen testattavaksi! En tiedä mikä tarkalleen aiheuttaa Foscamin selainlisäosan toimimattomuuden viiden eri PC:ni kanssa, mutta sillä ei ole merkitystä, koska laitteen on tietysti toimittava tavallisessa kuluttajaympäristössä ja jos se ei toimi, niin silloin tuotteessa on jotain vikaa ja kauppa on vähintääkin voitava purkaa.

Asian hoitamiseen on mennyt minulta nyt liki neljä kuukautta ja koska Navimare ei suostu edes purkamaan kauppaa, niin vein asian kuluttajariitalautakunnan käsittelyyn. Katsotaanpa mitä he ovat mieltä...

7

1936

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiitti_vinkistä

      Testasitko mitä selaimia? Onhan tuo nyt perin erikoinen juttu jos nettikäyttöön tarkoitettu kamera ei tue selaimia.

      Ensimmäistä kameraa olen hankkimassa ja merkkinä Foscam miellyttäisi yleisyytensä, ja sitä kautta helpomman neuvojen löytämisen kautta. Suunnittelemani kameran nettiarviot ovat valtaosin positiivisia. Taidan kuitenkin varmuuden vuoksi ostaa joko Datcom4u:sta tai sitten ipcam-shopista,

    • takuuvaiei
      • Entinenasiakas

        Sama täällä lautakunta yrittää purkaa kauppaa.Kiertäkää ko firma kaukaa.


    • knxkjo

      Minulla sama pulma tuon Navimaren kanssa. FI9821-kameran lisäosa lakkasi toimimasta takuuaikana kaikilla selaimilla. Asiaa on vatuloitu ja venkoiltu Navimaren toimesta pitkään. Varmaan heillä on asiakkaan väsytystaktiikka käytössä. En taida viitsiä jatkaa hommaa heidän kanssaan, vaan äänestän jaloillani ja välitän kokemukseni muille. Netistä löytyy muitakin kertomuksia heidän asiakaspalvelustaan.

      • boga

        minäkin ostin navimarelta yli 20 kamera ja tallennin ja yhden kamera oli rikki ne ei suostunut vaihtamaan tai palauttaa ainoastaan ne lähettää foscamillä ja jouduin maksaman korjauksen ei yhtään vastuuta ne ottaa aikaa huono 👎 palvelu en ikinä osta mitään heiltä ja älkää ikinä ostaaka mitään varsinkin foscam tavara


    • Anonyymi

      Ei fima vastaa mihinkään , taitaa olla loppu..

    • Anonyymi

      Siis mikä pörssiyhtiö?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      86
      2014
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      56
      1220
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1157
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1117
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1049
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      186
      1013
    7. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      975
    8. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      968
    9. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      94
      959
    10. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      952
    Aihe