Pienikokoinen karvakaveri?

EhdotuksiaRohkeasti

¤ Koiralle tarjottava liikunnan määrä ja laatu
Omakotitalon pihassa on iso aidattu nurmikkoalue, jossa saa viettää aikaa haluamansa määrän, kaverinaan nuori collieuros.
Lenkeillä käydään päivittäin, pääosin metsässä vapaana, joten metsästysvietti ei ole toivottavaa.
Eli liikunnan määrä olisi pisulenkit aamulla ja illalla, pidempi lenkki päivällä ja puuhaamista pihassa.

¤ Talon koko (kerrostalo tms, maalla vai kaupungissa)
Omakotitalo, iso piha, ei naapureita, peltojen keskellä.

¤ Lapsien määrä
Ei lapsia, mutta miehen sisaruksilta löytyy ikähaarukkaa 3-10v, niitä tulisi kestää. :)

¤ Aiemmat koirakokemukset
Tämä nykyinen collie. Sen lisäksi samojedista, cockerspanielista ja kultaisistanoutajista oman käden kokemusta (ovat olleet hoidossa pidempiäkin jaksoja). Ja tietysti kaikenlaisiin hännänheiluttajiin olen törmännyt tapahtumissa, lenkeillä...

¤ Harrastustoiveet
Tokosta en ole innostunut, jokin vauhdikkaampi voisi olla mieleen, esim. agility. Myös näyttelyissä haluaisin käydä. Harrastukset olisivat lähinnä kivaa puuhaa yhdessä, ei todellakaan mitään tosikkopuuhaa korkeat saavutukset mielessä.

¤ Turkkitoivomukset
Turkkia saisi olla. Collietyylinen karva on mukava, eli pitkä ja harjausta vaativa käy hyvin. Trimmattavista en niinkään pidä.

¤ Minkä kokoinen koira
15kg voisi olla jonkinlainen yläraja, n. 10kg olisi aika passeli.

¤ Koiran luonne (metsästysvietti, kovuus, itsepäisyys jne)
Miellyttämisenhalua tulisi löytyä, jotta yhteistyö sujuisi ikäänkuin automaattisesti jouhevasti, eikä tarvitse vääntää aina siitä, kuka määrää. Semmoinen iloinen, touhukas, mutta kuitenkin osaisi rauhoittua omiin oloihinsa, ja käyttäisi sen energian mieluummin ulkona kuin sisällä. Tässä nykyisessä koirassa on se ihanaa, että vaikka on nuori ja virtaa riittää, sisällä osaa ottaa iisisti ja ulkona sitten peuhataan ja sekoillaan. :)

¤ Rotuja/roturyhmiä, joita olet jo pohtinut
Sheltti on luonnollisesti ("minicollie") käynyt mielessä, jokin minua vetää kuitenkin japaninpystykorva - mittelspitz -akselille, myös volpino italiano ja kleinspitz ovat käyneet mielessä, eli hyvinkin pieni saa olla. Pidän niin paljon noiden ulkonäöstä, ja ehkäpä sheltillä olisi liian pehmeä ja herkkä luonne, colliekin on hiukka liian herkkä.

3

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mistänäitäsikiää

      Taas sekoitetaan lahjakkaasti metsästysvietti, tottelemattomuus, karkailevuus, jne. keskenään. .... Ei näille aloituksille mitään varmaan kukaan voi vaikka minkä tekisi?

    • Kiitostakiitosta

      Paljon helpompi on elää koiran kanssa, jolta ei metsästysviettiä löydy, kun ei sitä mihinkään tarvitse. Niin on tämän edellisenkin kanssa. Ja tottelevaisuus on ihan kohdillaan, eikä myöskään karkaile.
      Oli siinä aloituksessa muutakin, älkäämme tuohon puuttuko.

      Jospa joku antaisi asiallisia vastauksia, eikä viilaisi pilkkua ajanvietteeksi.

      Volpino italiano alkoi kiinnostamaan kovastikin!

    • mittelpitspoika

      suosittelen mitteliä, kun on itsellä, energiaa löytyy, ja jaksaa 5-9 km lenkkejä, tarkenee pihallakin säässä kuin säässä, eikä tartte vaatteita. lapsista en osaa sanoa, mutta kai se kuri lapsille löytyy etteivät hakkaa ja kisko hännästä. Mitteli on tosin vähän räksyttvä ja saattaa olla remmirähjäkin, mutta metsälenkillä seuraa irrallaankin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      184
      1784
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1124
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1123
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      64
      1046
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      981
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      980
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      976
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      974
    10. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      973
    Aihe