St1 Biofuels kartoittaa p

NukkuukoPMTaas

Missä elinkeinoasiamies?

St1 Biofuels kartoittaa parhaillaan tuotantolaitoksia, joiden jätteistä voitaisiin tehdä polttoainetta. Vuoteen 2020 mennessä laitoksia on tarkoitus valmistua kaksi.

Suomeen on rakentumassa seuraavan viiden vuoden sisällä kaksi suuren luokan bioetanolilaitosta.

Suomessa pisimpään E85-polttoainetta myyneen huoltoasemaketju St1:n suunnitelmissa on yhteistyökumppaninsa kanssa lisätä huomattavasti bioetanolin tuotantoa. St1 Biofuelsin toimitusjohtaja Mika Ahon mukaan yhtiö selvittää jatkuvasti tuotantomahdollisuuksia ympäri Suomen.

– Kartoitamme kohteita, jossa esimerkiksi sahanpurua on tarjolla riittävästi. Käymme keskusteluja ja neuvotteluja hyvin laajalla alueella ja useilla eri paikkakunnilla, Aho paljastaa.

Tällä hetkellä St1 Biofuels valmistaa bioetanolia maltillisen 15 000 kuution vuosivauhtia Haminassa, Vantaalla, Lahdessa, Jokioisissa ja Hämeenlinnassa. Kajaanissa SOK:n ja St1:n yhteisesti omistaman North European Biotech Oy:n investoima uusi tuotantolaitos on käynnistymässä ensi vuonna kesän jälkeen.

Tulevan kahden kohteen sijaintia Aho ei halua paljastaa, mutta kertoo niiden olevan kooltaan huomattavasti nykyisiä suurempia.

– Jos Kajaanin laitoksen tuotantomäärä on kymmenen miljoonan litran tietämillä, seuraavien laitosten määrä on jotakuinkin viisi kertaa enemmän, Aho laskee.

http://yle.fi/uutiset/bioetanolin_tuotantoa_lisataan_suomessa_huomattavasti__ekoautoilu_kay_houkuttelevammaksi_myos_hintatietoiselle/8431454

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tärkysjärjestys

      Nyt ei kerkeä paneutumaan siihen asiaan laitan ensin nämä penkkari autojen iskulauseet valmiiksi kuntoon ja sitten vasta siihen aiheeseen jos on vielä ajankohtainen asia.

      • Ei_ole_ajankohtainen

        Mikään ei ole koskaan ajankohtaista....


    • 20-13

      Ei me tarvita yritystoimintaa.

      Me voidaan aina nostaa kunnallisveroa jos tarvitaan rahaa!

    • E85polttoaine

      Hyvä linkki , nyt aletaan pääsemään asian ytimeen!

    • 1-20

      Ei näin pienellä kaupungilla ole resursseja tuollaisen firman lobbaamiseen.

      Ne kaupungit jotka aidosti haluavat nämä laitokset (Kuopio, Varkaus, Joensuu, Mikkeli) laittavat kymmenien ihmisten myyntiryhmän suoraan firman pääkonttoriin puhumaan sijoituspaikan puolesta ja tekevät aktiivista kartoitusta kaupunkien tonttitarjonnasta.

      Pieksämäellä yksi elinkeinoasiamies ehtii muun työnsä ohella ehkä tekemään yhden puhelun ja lähettämään pari sähköpostia asian tiimoilta.

      Kyllä tällaisiin suuriin teollisuusinvestointien houkuttelemisiin täytyisi olla oma osastonsa kaupungin organisaatiossa, niin ettei se olisi muun työn sivussa suoritettavaa kevyttä näpertelyä. Uudet tulokkaat eivät pärjää tässä kilpailussa. Ne kaupungit joissa on jo suurteollisuutta ovat aina etulyöntiasemassa.

      • Kunnallinen_Virkamies

        Se on eläkevirka.

        Toisin sanoen ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin rupatella mukavia kaupungintalon kahvihuoneessa ja välillä poseerata paikallislehden kameran edessä.

        Jatka tätä muutama vuosikymmen ja pääset lopuksi keräämään kivan kokoisen eläkkeen ja muuttamaan Espanjaan.


      • ylläritkö

        Sahanpurua tulee etelä- Savosta ja ne jatkojalostetaan ja rahastetaan Varkaudessa ( sahanpurun paikan mistä tulee varmaan tiedättekin).


      • poikapenkkareista
        Kunnallinen_Virkamies kirjoitti:

        Se on eläkevirka.

        Toisin sanoen ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin rupatella mukavia kaupungintalon kahvihuoneessa ja välillä poseerata paikallislehden kameran edessä.

        Jatka tätä muutama vuosikymmen ja pääset lopuksi keräämään kivan kokoisen eläkkeen ja muuttamaan Espanjaan.

        No on tää nyt helvetin paljon virkeempi kun edeltäjänsä vetelys ja ihme löntystelijä eikä niin paljoo puhele muunneltua totuutta itsensä pönkittämiseksi


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2525
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2203
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1877
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1641
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1606
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1605
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1558
    8. 75
      1459
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      108
      1376
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1264
    Aihe