Narsistinen toiminta palstalla

fhjhfghh

Tällä palstalla on paljon uniikeja piirteitä, joita ei löydy (ainakaan samanlaisena ja samassa mittakaavassa) yhdeltäkään toiselta aiheelta koko mielenterveys keskustelualueen alta.

Täällä on ihmisiä (ilmeisesti useampia) jotka systemaattisesti tuhoavat kaikki ne keskustelut, jotka eivät ole heidän mielensä mukaisia.

Kyse on usein sellaisesta toiminnasta, joka jo täyttää kiusanteon kriteerit.
Tähän tietysti mahdotonta puuttua tällaisella palstalla ja tekijöitä ei saada tietenkään vastuuseen.

Vaikka kyse onkin käytännössä aina mielenterveys ongelmaisen töistä ja sen takana on henkilön sairaus, niin se toiminta on silti ärsyttävää ja ahdistavaa.

35

104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Se_on_tavallaan

      Se on tavallaan trollausta. Tätä aihetta on luultavasti kiva trollata. Kuten sanoitkin, mielenterveysongelmainen on, koska tämä aihe on niin vakavakin.

      • Lisään_vielä_

        Lisään vielä että minä tunnistan ainakin yhden. Hänellä tietynlainen kaava ja samat piirteet toistuvat, vaikka pyrkii tekemään erilaisia aloituksia. Pyrkii tosiaan tuhoamaan vähättelyllä. Vihaa naisia.


      • huvinsa_kullakin
        Lisään_vielä_ kirjoitti:

        Lisään vielä että minä tunnistan ainakin yhden. Hänellä tietynlainen kaava ja samat piirteet toistuvat, vaikka pyrkii tekemään erilaisia aloituksia. Pyrkii tosiaan tuhoamaan vähättelyllä. Vihaa naisia.

        Ja sinä senku jatkat. Mitä saat tuosta?


      • SamatSanat

        Kuten juuri ehdin sanoa:
        "samat piirteet toistuvat, vaikka pyrkii tekemään erilaisia aloituksia"


      • hyvät_yöt
        SamatSanat kirjoitti:

        Kuten juuri ehdin sanoa:
        "samat piirteet toistuvat, vaikka pyrkii tekemään erilaisia aloituksia"

        Ilmeisesti kaikki ketkä ovat sinun kanssasi eri mieltä ovat trolleja.


      • heikäläiset
        hyvät_yöt kirjoitti:

        Ilmeisesti kaikki ketkä ovat sinun kanssasi eri mieltä ovat trolleja.

        Heikäläiset työskentelevät persoonallisuutensa vaatimusten mukaan kaiken aikaa. Kaikki asiat hoidetaan silmälläpitäen hyötyjä ja haittoja, jotka lasketaan sen oman narsistisen näyttämön ylläpitämiseksi. Oma narsistini ei tee mitään ilman laskelmointia.


      • Hohhoijaa_Ö

        Hohhoijaa Ö.
        Hyvät yöt sinullekin. Olen ilmeisesti erityisen merkityksellinen kirjoittaja sinulle... ;)


    • 011248

      Sotkeminen ja tuhoaminen kuuluu narsismiin. Koska tämä on avoin foorumi, on mahdotonta, että narsistisesti häiriintyneet eivät tulisi tänne tsekkaamaan, mitä juuri "heidän" vihamiehensä kirjoittelevat juuri "heistä".

    • vvccgj

      Ongelma on siinä että täällä on paljon uhriksi itsensä mieltäviä ihmisiä. Totuus, ainakin joidenkin kirjoitusten perusteella, on päinvastainen.

    • ljökjhghljö

      Tämä palsta liittyy läheisemmin skitsofreniaan kuin narsismiin. Narsisteja on lähinnä kirjoittajien mielikuvituksessa, harva on ollut oikeasti narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivät ihmisen kanssa tekemisissä. Käytätte sanaa vain solvauksena tietämättä mitä se tarkoittaa. Jokainen ihminen josta ette pidä on mielestänne narsisti. Mutta ainoastaan mielestänne.

      • voipiollanäinkin

        hmm..tuossa on pointtia.


      • Minkähän_takia

        Minkähän takia mietit 12 minuuttia ennenkuin palasit vastaamaan itsellesi, tapasi mukaan (se kaava).


      • haaleakätinenjätkä
        Minkähän_takia kirjoitti:

        Minkähän takia mietit 12 minuuttia ennenkuin palasit vastaamaan itsellesi, tapasi mukaan (se kaava).

        Juuri noin, minkähän takia. Tunnistan tuon tyypin, rientää kehumaan kirjoitustaan. On muuten s-24 pahin tietämäni trollaaja.
        Se on toivonu monen kuolemaa kirjoituksissaan, mm. Kylmän käden.


    • Eiainoapalstaeikäpahin

      Kyllähän ne trollipojat omaavat narsistisia piirteitä. Mikä sitten kenenkin mielestä on paljon tai liikaa...

    • dfghjkölkjhg

      Vähän täällä tuppaa menemään kaikki pohdiskelut pelleilyksi aina siinä vaiheessa, kun niissä on päässyt alkuun.
      Lienee kuintenkin aika tavallista.

      • fhhffhjgff

        Ei muilla mielenterveyspalstoilla, ainoastaan tällä


    • Moofu

      Oman arvioni mukaan 70% eniten täällä kirjoittavien naisten joukosta ei ole joutunut oikean narsistin uhriksi. Heillä on psyykkisiä ongelmia ja toisen demonisoiminen keino välttää kohtaamasta omia tekojaan.

      Nämä samat henkilöt ovat yleensä myös palstan pahimmat häiriköt

      • samoilla_linjoilla

        Veit sanat suustani.


      • Nyt_mietit_

        Nyt mietit 16 minuuttia ennenkuin palasit vastaamaan itsellesi, tapasi mukaan (se trollikaava).


      • hgfxxv
        Nyt_mietit_ kirjoitti:

        Nyt mietit 16 minuuttia ennenkuin palasit vastaamaan itsellesi, tapasi mukaan (se trollikaava).

        Menee kyllä nyt hiukan paranoian puolelle.


      • Hyvä_kun_
        hgfxxv kirjoitti:

        Menee kyllä nyt hiukan paranoian puolelle.

        Hyvä kun kerroit mikä sinua vaivaa.


    • Kuplapojat

      Eipä taida mennä, kaava näkyy kyllä muillakin palstoilla vuosien ajalta. Koneet pois tai 24h-valvontaan trollipojilta, niin johan alkaa ankeita zombinaamoja haahuilla katukuvassa luultuakin enemmän.

    • avemaria_

      Sekopää palstahan tämä on. Enkä tarkoita trolleja pelkästään.

      • fghjkllkjhghj

        Noh eikös se niin ole, että sekä trollien, narsistien, että narsistien manipuloimien olettaisi aikaansaavan oudon vaikutelman, paitsi että narsistit vaikuttavat usein pikaseltaan päällisin puolin ihan fiksuilta.

        Missä on jonkinaiheinen palsta, joka ei ole millään tavoin "sekopää".
        Jos joku osaa neuvoa, lähden katsomaan sinne ?


      • näinonnäreet
        fghjkllkjhghj kirjoitti:

        Noh eikös se niin ole, että sekä trollien, narsistien, että narsistien manipuloimien olettaisi aikaansaavan oudon vaikutelman, paitsi että narsistit vaikuttavat usein pikaseltaan päällisin puolin ihan fiksuilta.

        Missä on jonkinaiheinen palsta, joka ei ole millään tavoin "sekopää".
        Jos joku osaa neuvoa, lähden katsomaan sinne ?

        Totta. Mitä voi odottaa tämmöiseltä palstalta: sekasortoa!


      • Hah_Tyypillinen
        näinonnäreet kirjoitti:

        Totta. Mitä voi odottaa tämmöiseltä palstalta: sekasortoa!

        Hah! Tyypillinen trollikaava. Kaksinkertainen myötäily omalle kirjoitukselle.
        Näin on, totta...


    • Moontool

      Kirjoittamani asia oli saanut kehun toiselta kirjoittajalta, jolloin kolmas alkoi riehumaan, kertoi meidän olevan sama henkilö, että hän tunnistaa kaavan...

      Jotkut tosiaan olisivat lääkityksen tarpeessa.

      • kjhgdsklkjh

        Minun mielestäni ketään ei tarvitse lääkitä sen takia, jos kirjottaa nettiin jotain esim. paikkansapitämätöntä, vaikka kannatankin totuuden torveutta.


      • Siinä_taas_

        " kolmas alkoi riehumaan, "
        Siinä taas saman trollin tyypillistä kaavamaista kielenkäyttöä. ...riehua, mellastaa... ainakin nuo termit ahkerassa käytössä.


    • scoopiduupi

      Tämä itseään kaiuksi kutsuva kirjoittelija häiritsee nyt tätäkin ketjua, vai onko kyseessä hänenä esiintyvä trolli? Aika väsyttävää tämmöinen. Kuitenkin vakavasta ja tärkeästä aiheesta kyse.

      • TrolliSeula

        Trolli (sinä) inhoaa ehkä eniten "kaikua", joka pistää trollille kampoihin, tunnistaa trollin kirjoittajien joukosta ja paljastaa sen.


      • et_voi_hyvin
        TrolliSeula kirjoitti:

        Trolli (sinä) inhoaa ehkä eniten "kaikua", joka pistää trollille kampoihin, tunnistaa trollin kirjoittajien joukosta ja paljastaa sen.

        Ei sulla nyt ole kaikki(ihan oikeesti)kunnossa. Hae apua, älä pura pahaa oloasi täällä.


      • Samat_trolli

        Samat trollikommentit toistuvat, "et voi hyvin, sinulla paha olo, olet katkera" jne.


      • Ja_ihan_vain
        et_voi_hyvin kirjoitti:

        Ei sulla nyt ole kaikki(ihan oikeesti)kunnossa. Hae apua, älä pura pahaa oloasi täällä.

        Ja ihan vain tiedoksi sinulle pikku trolliseni, en mitenkään vihaa sinua ollenkaan, vaikka kirjoittelisit mitä ja miten ilkeästi tahansa, mutta haaskaat omaa aikaasi sen lisäksi, että pyrit sotkemaan keskusteluja.


    • tuusrg

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 185
      2045
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1932
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      146
      1533
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1204
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1173
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1137
    Aihe