Miten lujaa lapsia piiskattiin?

risutpaukkui

Miten kovasti lapset saattoivat ennen vanhaan saada piiskaa? Piiskattiinko takapuolen lisäksi myös selkään?

83

9313

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SenAjanTapa

      Oman kokemmuksen mukaan remmillä paljaalle pyllylle! Ei kuitenkaan tullut mitään punotusjälkiä, mutta sattui todella!

      Itse en siirtänyt tapaa eteenpäin omille lapsille!

    • Wanha kaunis tapa kuulema oli piiskata lapset pitkäperjantaina. Tuotti kai onnea, hyvän viljasadon, vai ties mitä.

      • Jhgytte

        Sanoohan sen järkikin, että näin on tehtävä myös juhannusaattona kahdesti


      • sexypöxyt

        Tosi vanhaan aikaan piiskattiin myös vaimot tuolloin


      • Anonyymi

    • SenAjanTapa

      Epäilen! Omat remmikokemukseni kyllä pohjautuivat AINA kurittomuuteen tai tottewlemattomuuteen eikä tapahtunut kovin usein. Keinna se oli tehokas, mutta mielestäni kyseenalainen eikä kuulunut nykyaikaan! Kiellettyähän se nyt onkin!

    • jyjtyjytjj

      Monasti piiskattiin sitten vyöllä tai koivunoksalla ja sitten ihan aiheesta juoppo hullut taas asia erikseen.Jos meno yltyi niin isän selväksi tehty vyönkiskominen tai koivun oksan haku sitten rauhoitti tilanteen ihan kummasti kun oppi mennyt kerrasta kaaliin.

    • Bror-Erik2415

      Kyllä piiskaa ja remmiä tuli ja me lapset siinä pelossa jotenkin kasvettiin sodassa
      hermonsa menettäneitten isien hirmuvallassa -50,-60 ja jopa 1970 luvulle saak-
      ka.Muistan hyvin kuinka hengästynyt isäni hakkasi minua saappaallaan sängyssäni
      kun en illalla nukkumaan menon aikoihin jaksanut pitää suutani kiinni ja kinas-
      telin pikkuveljeni kanssa.Olin 10 vuotias lapsi mutta muistan sen uhan vieläkin.

      • vainrakkausauttaa

        Koivunrisulla takapuoleen niin että tuntui, useinmiten syystä, joskus syyttäkin kun äiti ei tiennyt kuka oli syyllinen mihinkin.

        isä saattoi lyödä millä sattui, poikia, äiti antoi piiskat tytöille.

        en tiedä miten ne suurperheen lapset olisi muuten kurissa pidetty,
        kymmenen riiviötä on aika lauma.

        serkkuni sai isältään remmiä kun kertotaulu ei sujunut, vyön solki irrotti nahkaa polvitaipeesta, se tuntui kauhealta.

        Ei se hakkaaminen muistia paranne, päinvastoin kun on pelosta kankea niin muistikin pätkii.

        Älkää lyökö lapsia.


      • Bror-Erik2443
        vainrakkausauttaa kirjoitti:

        Koivunrisulla takapuoleen niin että tuntui, useinmiten syystä, joskus syyttäkin kun äiti ei tiennyt kuka oli syyllinen mihinkin.

        isä saattoi lyödä millä sattui, poikia, äiti antoi piiskat tytöille.

        en tiedä miten ne suurperheen lapset olisi muuten kurissa pidetty,
        kymmenen riiviötä on aika lauma.

        serkkuni sai isältään remmiä kun kertotaulu ei sujunut, vyön solki irrotti nahkaa polvitaipeesta, se tuntui kauhealta.

        Ei se hakkaaminen muistia paranne, päinvastoin kun on pelosta kankea niin muistikin pätkii.

        Älkää lyökö lapsia.

        Näin on.


    • Somertime

      Sain remmistä kun oltiin siskon kanssa tehty jotain tuhmaa. Ei siitä jäänyt haavoja taka-
      puoleen, eikä jälkiä sieluun. Omia lapsiani läpsäytin takapuolelle, mutten kovasti.
      Tunsin syyllisyyttä etten ehkä osaisi kasvattaa lapsiani oikein ja helpotuin kovasti kun
      tuli voimaan vapaa kasvatus.

    • lisää-

      No entä piiskauksen jälkeen. Naitiinko rajusti. Oliko koira-asento jo silloin käytössä?

      • Häpeäisit..Tonttu

        Aina pitää tavalliseenkin keskusteluun joku sika eksyä...


      • Solkipäällä

        isä-vainaa 50-luvulla veteli kerran päivässä,niin että tyrä rytky ja multa lähti taju.Kyllä musta sitten ihan kunnon ihminen tulikin,toisin kuin nykyajan kakaroista.


    • muistanhyvin

      - pakahtuakseen itkuun ,sitä vitsaa annettiin - ja muutaman tunnin päästä kaikk oli ohi ja samat löylyt taas viikon päästä

    • Bror-Erik2412

      Piiskaaminenhan oli yleistä ainakin vielä -60 luvulla alle kymmenvuotiaille kaka-
      roille ja ainakin omalta kohdaltani muistan sen häpeän tunteen jonka rankaisu
      aiheutti kun olin rikkonut lapsellisuuksissani vanhempieni tasaista elämää vas-
      taan.Pahinta oli kun äiti sanoi että ootapa kun isä kuulee.. He ovat edesmenneitä
      jo mutten kyennyt koskaan luontevaan keskusteluun heidän kanssaan edes juo-
      vuspäissä.

    • minkätaakseenjättää

      Mä vihaan ihmisiä jokka lyö lapsia. Nytpä saa vanhempani ihmetellä kun ei käy lapset eikä lapsenlapset kylässä. Ovat nimittäin hakanneet minuakin pentuna. Lisäksi mun lapselle luunappeja kun oli heillä hoidossa. En jätä enää.eikä ole käyty aikoihin. Äiti valittelee kun liikkuu huonosti. Ehtikööt nyt apunda muualta. En auta eikä sisaruksetkaan.

    • Anteeksianto

      Sain aikoinani 60-luvulla selkääni useita kertoja remmillä!

      Noin kostonhimoinen kuin edellinen kirjoittaja en kuitenkaan osaa olla. Vanhempani sovelsivot sen aikuista käytäntöä ja itse oppimaansa eteenpäin. En jatkanut näitä 'tapoja' osaltani!

    • Revitosta

      Minua löi isäni kädellä päähän niin kovaa, että olin melkein kuolla. Olin vuoteessa päiväkaupalla enkä päässyt omin avuin ylös. Asiaa hyssyteltiin muuten, mutta äiti huusi kerrankin puolestani ja isä vähensi hakkaamista. Olin kai 5-vuotias. En muista syytä hakkaamisiin, paljon niitä kertoja oli. Omia lapsia en ole lyönyt. Koiraa hakkaan usein, johonkin se on pakko purkaa. Isälleni en koskaan soittanut aikuisiälläkään kun olin muuttanut kotoa. Lapsia kävin joskus näyttämässä. Hautajaisissa olin yllättynyt kun kuulin sukulaisten kehuvan mukavaksi mieheksi. Jotenkin sairas se ennemmin oli kun hakkasi ja piiskasi alle kouluikäistä.

      • Koiraa hakkaat? Joutaisit eläintenpitokieltoon.


      • Häpeä
        kekek-kekek kirjoitti:

        Koiraa hakkaat? Joutaisit eläintenpitokieltoon.

        Minkä takia ihminen, joka tietää pahoinpitelevan eläimiä hankkii sellaisen?


    • PersEerik

      Perse hakattiin markuloille vyöllä tai mitä nyt käteen sattui. Sattui pirusti vaan mitäpä tuosta... ei ole haitannut minu.

      Mutta: BrorErikistäkin tuli komukka persereiska samasta syystä...

    • Minut-hakattiin

      kuoliaaksi piikkilankanipulla.
      Kyllä otti pattiin.
      Olin 14-vuotias enkä ollut vielä päässyt ketään naimaan.
      Pännii vieläkin.

      Kiukuspäissäni sitten tapoin isäukon kostoksi.

    • Kkkell

      Wanha tapa ehdottomasti kieltää lapsen lyömisen kädellä. Sen sijan vitsa oli hyväksytty kurituskeinona.

      • NäinEnnen

        Isä otti niskasta kiinni ja löi kämmenellä leimansa pakaroille. Äiti valitti, että ei poikaa saa tuolla lailla lyödä, lähtee vielä munuainen irti. Seuraavalla kerralla sainkin risua paljaille pakaroille. Sitä jatkui sitten ainakin kymmenen vuotta. Äijä oli 190 senttinen ja painoi reilusti toistasataa kiloa ja toimi fyysisessä ammatissa. Eihän siinä mikään auttanut, vielä 16-vuotiaana tuli risua pakarat raitaisiksi. Silloin meinasin jo sanoa, että ei meikeläisen munuaiset vähästä irtoa, mutta en kehdannut.


      • Anonyymi

        Ja vitsan anto hyväksyttiin yleisesti! Se lmeni myös sananlaskuissa kuten:

        ’Joka vitsaa säästää se ei rakasta lastaan’!

        ’Joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee’!

        Ja lisänä outo:

        ’Mies tulee räkänokastakin vaan ei tyhjän naurajasta’!

        Tuo 20-luvulla syntynyt sukupolvi oli itse opetettu kunnioittamaan auktoriteettejä ja vanhempia ihmisiä. Monet heistä jopa teitittelivät vanhempiaan!

        Jos koulussa tuli riitaa opettajan kanssa niin sen ajan vanhennat olivat aina automaattisesti opettajan, ei lapsen, puolella!

        Tuo kasvatus johti siihen, että aikuisena piti erikseen opetella pitämään puolensa virastoissa tai vastaavissa ja itse älytä, ettei vastapuoli ole aina oikeassa!


    • muitakeinojaon

      Se on jotenkin kummallinen sanonta vanhoilta ajoilta: joka piiskaa säästää se lastaan vihaa. Tulee kyllä kumma tunne kun ajattelee että se kuuluisi normaaliin lastenkasvatukseen. Mutta kuitenkin perheissä tapahtuu mitä ihmeellisimpiä juttuja nykyisin, on alkoholia huumeita pedofiliaa ja aivan käsittämätöntä kidutusta esim, narkkiäiti työntää koliikki lapsen jalat jääkylmään veteen tms. Ne on niitä ihmisen pimeimpään puolia.

    • Kovasti-saatiin

      "Miten kovasti lapset saattoivat ennen vanhaan saada piiskaa? Piiskattiinko takapuolen lisäksi myös selkään?"

      Minut ainakin hakattiin hengiltä. Siitä pitäen olen voinut ihan hyvin.

    • EiHävetäEnää

      Koivupiiskaa käytettiin meillä ja se sattui aivan vietävästi. Rippikouluiässä isä lopetti piiskaamisen, lieneekö pelännyt ettei onnisti, tai mikä oli syynä. Sen jälkeen isoveli pieksi vielä muutaman kerran. Järjesti aina jonkinlaisen kähinen komentelemalla ja määräilemällä, että sai aiheen antaa risua pikkuveljelle.

      Ennen vanhaan oli aika monessa paikassa tapana, että piiskaa sai niin vanhaksi kun joku pystyi antamaan. Olen kuullut, että ukki olisi piiskannut isäni vielä armeijan jälkeen.

    • rupiKullit

      Pelko ! Sillä hallitaan kotioloissa tenavat . Kirkko hallitsee sinut kadotuksen & helvetin pelolla . Yhteiskunta hallitsee sinut sakon tai vankeuden uhalla . Joten kotona piiskattu on kokenut ensimmäisen askeleen astua toimivaan yhteiskuntaan . Armeijaa pelkää useammat nuoret ja tekeytyvät böbiksi , sillä heille on vierasta toimia jonkun antaman ohjeen "määräyksen " mukaan.

      • TässäOnSeEro

        Ei suurilla ikäluokilla ollut pienintäkään vaikeutta armeijassa totella käskyjä, koska JUURI siihen oli kotona opetettu! Ellei totellut niin tuli remmistä!

        Aikuisella iällä piti oikein opetella virastoissa epäilemään määräysten järkevyyttä!

        JOS opettajan kansassa tuli 50-luvulla kärhämää niin OMAT vanhemmat olivat automaattisesti opettajan puolella!

        Tämän päivän maailmassa he uskovat aina oman lapsensa kokevan vääryyttä!


    • Wandanasperger

      Lasten piti yleensä itse hakea pajupiiska ja tanssia, kun heitä piiskattiin

      • Anonyymi

        Olisit piiskaannut niitä pillu puolelle


    • Totuutta-on-etsitty

      "Tämän päivän maailmassa he uskovat aina oman lapsensa kokevan vääryyttä!"

      Ennen vanhaan aikuinen oli aina oikeassa ja lapsi väärässä. Vääryyttä tapahtui paljon.

      Ongelma piilee siinä, että jos lapsi on todistajana, hän todistaa niin kuin kuvittelee aikuisten odottavan, että hän todistaa. Lapsitodistaja ei juuri oikeudelle kelpaa, mutta huoltaja uskoo kakaransa puheet jokaista pilkkua myöten.

    • Taas_se_hiippari

      Aloittajalta unohtui: syötettiinkö lapsille paskaa selkäsaunan korvikkeena?

      • KaikuVastasi

        Kyllä sinä olet ainut sillä saralle tässä keskustelussa. Hyvää ruokahalua!


    • piiskaa-kaikille

      Koivuvitsa oli keittiön kaapin päällä. Koskaan en muista, että olis tarvinnut käyttää.

      Hämmästyttävän pitkä asiallinen keskusteluketju !!!
      (kai ovat "lahtarit ja punikit" saaneet piiskaa samalla mitalla, kokemukset yhdistää)

      • rakkaudella-piiskaa

        Huvittaa ajatus, että muutamia palstan nimimerkkejä molemmista äärilaidoista olis vähän kuin lapsia piiskattavana vierekkäin ...


    • Aikamatkalainen

      Minulla oli vanhempi veli, joka ilmeisesti tykkäsi piiskan antamisesta. Emme ole siitä koskaan aikuisena puhuneet, mutta näin oletan asian olevan. Syitähän tietysti löytyi, että pikkuveli piti piiskata vieläpä murkkuiässä. Sen verran häpeällinen tilanne oli etten minä siitä kenellekään puhunut, vaan kannoin häpeäni kaikessa hiljaisuudessa. Koivun oksa hänellä oli aseena ja tosi oli kyseessä, kun risu tervehti paljasta takalistoani. Parkuhan siinä pääsi, mutta veli toimi niin, ettätodistajia ei olut läsnä. Silloin nuorena se tuntui melkein luonnolliselta, olipahan sellainen veljeyden hinta. Oletin, että en ole suinkaan ainoa, joka veljeltään saa piiskaa. Nyt minä ajattelen asian jonkinlaiseksi fetissiksi.

    • Yjgxvv

      Kommunismiin tai natsismiin hurahtaneita joutaisikin piiskata jotta tuo tauti kaikkoaisi ikuisiksi ajoiksi maapallolta.

    • Loistava50-luku

      Kotona minua on kerran 50-luvulla kuljetettu tukasta avustaen möhlimispaikalle. Ei muuta.

      Koulussa hakattiin säännöllisesti.

    • mutiaisenystävä

      Miten paskansyöttäminen liittyy tähän? Ei mitenkään.

    • ViimeinenOppikouluPoika

      Ei se piiskaaminen niin hirveästi sattunut, mutta häpeä oli hirmuinen, kun ukko vielä oppiloulun viimeisellä luokalla antoi vitsaa paljaalle takapuolelle. Vieläkin nolottaa, että annoin piiskata. En tohtinut kuin pyristellä vastaan, jos olisin tohtinut vääntää ukkoa kuin painija konsanaan, niin lopputulos olisi voinut olla aivan toinen. Se että yrittää vain karkuun vie voimat ja taatusti häviää itseään painavammalle.

      Kyllähän ne vedet silmiin tuli, ei niinkään kivun takia kuin häpeän. Se että väärinkäytös hoidettiin tuolla lailla eikä puhumalla teki itsestä paljon nuoremman kuin oli kuvitellut, ilmeisesti minä jollakin tavalla taannuin. Päätösvalta omiin asioihin väheni huomattavasti. Ei sitä kehdannut itselleen mitään mankua, kun heti muistui mieleen mihin asia voi tyssätä.

      Tuon viimeisen selkäsaunan muistan hyvinkin tarkasti, aikaisemmat ovat hävinneet aikojen hämärään. Olen miettinyt miksi näin on, jonkinlainen käsitys minulla tietenkin on, mutta ei varmaa vastausta.

    • Historianvillitsemä

      Millainen oli historiallinen selkäsauna?

    • Anonyymi

      Todella kamalaa luettavaa. Kukaan täysijärkinen ihminen ei piiskaa lapsia. Hyvä että kaikki kuritus on nykyään kielletty koska jos hakataan tajuttomaksi tai annetaan pienempää ruumiillista vammaa, molemmat täysin väärää ja todella hävettävää käytöstä. Ihan naurettavaa yrittää saada kunnioitusta jos oma käytös on väkivaltaista nöyryyttävää ja pelolla kontrolloivaa. Miten voi lapsille opettaa älä lyö jos itse kotona lyödään, piiskataan.

    • Anonyymi

      Jumalan lahjat ja ihmisen oma takaportti eivät ole sovitettavissa yhteen. Yksi pedofiili mädättää koko korin.

    • Anonyymi

      Riippui ihan teon vakavuudesta ja äidin mielentilasta. Jos oli pikkujutusta kyse läimittiiin kädellä persuksille tai vedettiin vitsalla/remmillä paljaille reisille siinä ohimennen. Vähän vakavammista rikkeistä taas pistettiin vitsan/remmin hakuun, ja piti mennä polvelle tai makaamaan sohvan käsinojan päälle housut nilkoissa. Jos äiti raivostui tosissaan hän nappasi lähimmän piiskaamisen sopivan esineen(pingis-mailasta mattopiiskaan ja keikkea siltä väliltä) ja pieksi niin kauan ettei enää jaksanut itkeä. Äiti oli sairaalassa töissä psykiatrisella ja oli pienestä koosta huolimatta todella vahva. Äiti paini isonkin miehen lattialle ja pisti nippuun helposti. Äidillä oli voimakkaat ja kovat kädet. Pelkällä kädelläkin annettu selkäsauna sattui niin hemmetisti. Vitsa tai remmi kädessä äiti oli suorastaan pelottava. Pahinta oli kun muita oli paikalla. Se nöyryytys kun äiti kysyi kaikkien edessä miten minua pitäisi rangaista ja tiesi että ainoa oikea vastaus oli, antaa piiskaa. Sitten haetutettiin vitsa ihmisten katseitten alla. Pahinta oli että kaikki kuuli piiskauksen äänet. Kaiken lisäksi piti seistä nurkassa ja tunsi ne katseet selässä ja kuuli kuiskuttelun. Muistan ikuisesti kun äiti kerran sai raivokohtauksen ja pieksi minut mattopiiskalla mustelmille. Purskahdin ekasta lyönnistä huuto-itkuun. Äiti luuli että itkin turhasta ja löi kaksin kaksin verroin kovempaa. Huusin, itkin, anelin ja rukoilin mutta ei armoa annettu. Äiti lopetti vasta kun kun murruin täysin ja nyyhkytin siinä alistuneena. Hyvä että pystyin kävelemään omaan huoneeseen kun tuska oli niin hirveä. Piti nukkua kaksi yötä vatsallaan. Muistan miten uimahallissa ihmiset tuijotti niitä mustelmia ja piiskan jälkiä. Yksi tuttu mummo sanoi, että on hienoa nähdä että joku pitää vielä lapset kunnon kurissa ja nuhteessa.

    • Anonyymi

      Ukko piiskasi. Mutta niin kävi että äijä kuoli syöpään Meikussa ja kuinka ollakaan yksin meni. Ei käynyt kukaan katsomassa.

    • Anonyymi

      Isäni kertoi kuolinvuoteella että hänen isänsä oli ollut riehuva juoppo joka mielellään hakkasi perhettään. Erityisesti päissään ja myös selvänä. Se oli tiedossa kuten myös että hän kuoli traktorionnettomuudessa. Itse asiassa ukko lopetti riehumisensa kun isä tasasi pieksämiset kirveellä ja sotku korjattiin traktorihaaveriksi. Eipä kukaan jäänyt kaipaamaan.

    • Anonyymi

      Isompana joskus 12-vuotiaana nöyryytti enemmän kun joutui paljastamaan pyllynsä toisten edessä kuin itse kipu. Äiti veti hameen ylös ja housut kinttuihin ja löi joko paljaalla kädellään tai koivuvitsalla vaikka veljeni tirskuivat vieressä ja muita aikuisia sukulaisia oli paikalla. Ei paljoa lohduttanut vaikka yritin muka ilveillä "kostoksi" toiste kun oli veljien vuoro. Onneksi on ajat muuttuneet!

    • Anonyymi

      Meitä oli seitsemän lasta ja joka naapurissa suunnilleen yhtä paljon, eli eri-ikäisiä lapsia ja nuoria oli nykyiseen verraten todella paljon. Piiska oli kaikkien tiedossa ja piiskan saamista ei sen kummemmin noteerattu, vaan ihan hyvin saatettiin kavereille sanoa jo etukäteen, että nyt varmaan tulee piiskaa ja kun sitä saatiin, se usein myös kerrottiin kavereille. Risu metsän reunan koivusta ja pylly paljaaksi ja muutama läpsäys piiskalla oli useimmiten se toimenpide. Olin vähän alle kymmenen, kun jäin kiinni tupakasta ja siitä tuli sitten oikein kunnolla. Jouduin sitten kovan piiskauksen jälkeen vielä nurkkaan seisomaan housut kintuissa ikuisuuden mittaisen ajan.

      • Anonyymi

        Minä näin kerran unta piiskaamisesta. Puristin tuskissani kädessäni jotain pehmeää. Se vähän helpotti.

        Sitten heräsin käsi potassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä näin kerran unta piiskaamisesta. Puristin tuskissani kädessäni jotain pehmeää. Se vähän helpotti.

        Sitten heräsin käsi potassa.

        Ehkä se oli kakkaa mitä puristit


    • Anonyymi

      Nykyaikanakin hakataan lapsia, tosin se ei ole enää laillisesti tai sosiaalisesti hyväksyttyä.

      • Anonyymi

        Kun kakarani aiheuttavat harmia, ryhdyn hakkaamaan puita. Eukkoni patistan piiskaamaan mattoja lapsien asemesta.


    • Anonyymi

      Lapsia kuoli pahoinpitelyiden seurauksena. Itse sain 3-5 -vuotiaana luunappeja, risuja ja läimäyksiä. Sitten noin 5-vuotiaana lyötiin niin kovaa, että hengenlähtö oli siinä ja siinä. Tukirankaan jäi pysyvät vauriot. Syytä en tiedä noihin. Sen muistan, että huudettiin "jos ei itku lopu lyödään lisää". Ihmiset olivat oikeasti hulluja sairaita lapsenhakkaajia 60-70 -luvuilla.

      • Anonyymi

        Traumoja ei käsitelty,vaan siirrettiin ku ärsytti.Kuri sama kotona,kylässä kuin sodissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Traumoja ei käsitelty,vaan siirrettiin ku ärsytti.Kuri sama kotona,kylässä kuin sodissa.

        Ei ollut.
        Järjetöntä valetta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ollut.
        Järjetöntä valetta.

        Ei niin


    • Anonyymi

      Faija ei uskaltanut tapella, mutta vaimon ja pienen lapsen lyömiseen oli kanttia. Ei siis lyönyt ketään joka olisi iskenyt takaisin.

    • Anonyymi

      Suojeluskunnan ohje oli, että oravakomppanian tuli itse tuoda piiskansa ja paljastaa pyllynsä ja huutaa Carl Gustav Emilin reikä punottamaan.

      • Anonyymi

        Tarkkispojan ikiomia homofantasioita...


    • Anonyymi

      Joka kuritta kasvaa , se kunniatta kuolee . Sopisi vielä nykäänkin. Ei silloin tapettu ketään poikaporukalla kuten Koskelassa !!

      • Anonyymi

        Mistä muuten tiedät,että Koskelan tappajat oli kasvatettu ilman kuria?


    • Anonyymi

      Äijä aikoi piiskata vyöremmillä mutta tulikin suru puseroon kun vetelin sitä turpiin, joutui käymään terkkarissa tikattavana.

      • Anonyymi

        Itse en ole koskaan saanut piiskaa, mutta faija kertoi, että vaari piiskasi häntä 16-kesäiseksi asti. Siis siihen asti, kun faija löi takaisin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse en ole koskaan saanut piiskaa, mutta faija kertoi, että vaari piiskasi häntä 16-kesäiseksi asti. Siis siihen asti, kun faija löi takaisin.

        Oma faijani kertoi samanlaisen tarinan. Teininä löi faijaansa takaisin, ja siihen loppui piiskaaminen.


    • Anonyymi

      Nöyryyttäminen ja häpeän tunne pelkästään siitä uhkauksesta että jos ette ole kiltisti tulee remmistä. Isä kuritti 'tuhmaa ' eli villiä veljeäni välillä rajustikin. Minä pelkäsin selkäsaunoja niin paljon että otin kiltin tytön roolin, josta olen kärsinyt koko elämäni ajan. Säästyin pahimmalta. Ahdistukset, masennukset, paniikkikohtaukset vaivasivat vuosia kunnes pystyin käsittelemään myös varhaisia tunteitani ja kokemaan niitä mitä olin kätkenyt sisimpääni. Syyllisyys ja häpeä ovat olleet erittäin vaikeita tunteita. Mitään vihaa en kyennyt tuntemaan lapsena, pelkkää pelkoa. Neuroottinen elämä näiden helvetin hienojen kasvatusmetodien "ansiosta".

      Kerran annoin tyttärelleni risusta pakaroille kun oli todella hirveä käytökseltään. Päätin kuitenkin etten enää ikinä, en siirrä tuota tapaa lapsilleni joten se jäi yhteen kertaan ja olin siitä hyvin pahoillani. Tytär ei ole kyennyt asiaa avaamaan kun yrittänyt puhua hänelle virheestäni. Kaikesta muusta pystymme puhumaan kyllä. Luulen että häpeän tunne hänelläkin niin suuri ettei kokemastaan voi minun kanssa puhua.

      • Anonyymi

        Niinpä olen samaa mieltä


    • Anonyymi

      Minu ainakin piiskattiin hengiltä, kun pihistin keittiön kaapista sokeria pula-aikana.
      Sen jälkeen en ole pahoja tehnytkään.

      • Anonyymi

        "piiskattiin hengiltä"

        Ei kai henki lähtenyt?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "piiskattiin hengiltä"

        Ei kai henki lähtenyt?

        Kyllä lähti.
        Siitä pitäen olen ollut kuollut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä lähti.
        Siitä pitäen olen ollut kuollut.

        Miksi siten kommentoit tänne jos olet kuollut


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi siten kommentoit tänne jos olet kuollut

        Kuolemanjälkeisessäkin elämässä on netti käytössä.


    • Anonyymi

      Tuli ihan nahka remmillä ja solki päällä.
      Sillain että oli jäljet pitkään.
      Mulla olikin kuri.

      • Anonyymi

        Mutta mitään et tainnut oppia?


    • Anonyymi

      Koivunvitsa kaapin päällä , noin 4 v kun opettelin kiroomaan perk,,, ku isä saunan lattiaa valoi !! Sattui käsille , no kiroon vieläkin monasti , muta ihan eri aiheista , esim mamut ja matut . Joku vitsan tapainen pamppu vois sielläkin auttaa ???

    • Anonyymi

      Lujaa, koivunoksalka, vyöllä. Kämmentä poskelle, karttakeppii käsille, tukkapöllyä ja hiuksista kantamista. Omenavarkaudesta suolapanoksella persiiseen. Oppipahan olee. En siirtänyt eteenpäin. Olis pitäny. Kunnioitus nykykakaroilta puuttuu, päähänsilittelyllä kasvaa kieroon ja niistä tulee vihervasemmistolaisia kaikesta turhaan valittavia kermaperseitä ja vellihousuja.

      • Anonyymi

        Minut hakattiin kuoliaaksi.

        Pankaa paremmaksi,jos pystytte.

        Vähän jäi henki pihisemään,mutta kuristin itseni omin käsin loppuun.


    • Anonyymi

      Mä sain piiskaa todella paljon . Kavereiden nähden oli noloa saada kun he kaikki ei edes kuulunut lahkoon johon perheeni kuului . Muistan yhden kerran kun olin noin 8 v vuotias aloin hippaa ystäväni kanssa lahkomme tilaisuudessa vaikka minun piti istua paikoillani . Joka piti tilaisuutta niin sanoi kesken kaiken että kyllä huomaa ettei tuota (tyttöä) ole pyhällä kepillä kotona ruokaa annettu . Iskä häpesi ja tilaisuus loppui lähdimme kotiin . Autossa oli täysi hiljaisuus. Vasta pihassa iskä puhui . Johannes ( nimimuutettu ) otat Saaran( nimimuutettu ) kannat hänet sisälle piiskattavaksi jo tästä autolta ilman housuja .
      - Iskä en mä voi se on pieni ja kehitysvammainen ei tarkoittanut mitään .
      - tottele tai saat remmiä pihassa .
      Itku kurkussa Johannes totteli ja mä muistan kuinka rimpuilin vastaan ja itkin koko matkan autolta kotiin . Kotona iskä meni olohuoneeseen ja komensi mut syliin remmillä iskä veteli noin 40 napakkaa iskua jotka Johanneksen piti laskea vieressä . Mä olen perheemme kehitysvammainen lapsi muut ei . Seuraavalla kerralla kun menimme lahkon tapahtumaan niin istuin hiljaa. Iskä oli päättänyt tutuille kertoa että kuinka remmiä mulle alettiin käyttää . Olin 12 v kun kokeilin pussata poika poskelle . Iskälle meni tieto . Ja kotona odotti koivunoksa kuritus , remmi ja raippa .
      Kaverini joka ei lahkoon kuulunut näki tilanteen
      - me tultiin ( Elisan nimimuutettu ) kanssa . Mentiin välipalalle . Iskä sanoi että
      - ennen välipalaa saan piiskaa nyt Elisa näkee myös mitä pitäisi käydä jos vanhempia ei tottele .
      - mä saan yleensä puhelin käyttökiellon illaksi . (Elisa )
      - nyt näet mitä kunnon iskät tekee kun ei totella .
      - Saara tänne
      Tottuneesti menin laskin housuni menin iskän syliin ja remmi alkoi lauluu 30 kertaa, koivunoksa 20kertaa ja raipalla 50 kertaa . Nousun tunnin päästä sylistä ja pyysin iskältä anteeksi ja mentiin Elisan kanssa syömään välipalaa .
      - auttoiko toi sua ?
      - jo enään en tee tuota
      - miksi mun isä ja äiti on sanot ettei lapsia saa piiskata ?
      -te ette kuuluu ( lahkoon jossa Jumalan ohjeet )
      -isäsi pelkää että saa sakot jos kurittaa sua . ( Johannes )
      Tämän jälkeen Elisa ei meille tullut koulussa vaan näin.
      Tästä noin 4 kuulautta niin sain elämäni kovimman selkäsauna .
      Olimme lahkomme lapsi / nuoriso tapahtumassa
      Teimme kavereiden kanssa ison mokan . Meitä oli siinä monia mukana . Iskemme kutsuttiin paikalle selvittämään . Siinä me kaikki tekijät seisomme housut alhaalla odottamassa rangaistustamme . Isämme tulivat ja komensi omansa syliin ja sit alkoi kuritus monet sulki silmänsä kun hävetti että muut leiriläiset näkivät . Yksi ystävistäni sai kärpäslätkästä missä oli sähkö hän itki ihan ääneen …
      Iskä on mulle rakas vaikka piiskasi paljon . Iskä opetti mulle puutöitä , vei museoihin . Mulla oli hyvä lapsuus ja nuoruus vaikka olen kehitysvammainen ja sain piiskaa melkein joka ilta . 14 v sain piiskaa sähkö kärpäslätkästä kun olin jättänyt sängystä pois yhden asian .
      Silloin itkin kun piiskattiin sattui ja punoitti pitkään
      Onneksi olen nyt aikuinen ja tämä aika kohdaltani loppu . Rakkaudesta ne mua piiskasi .

      • Anonyymi

        Minut piiskattiin hengiltä ihan pelkästä rakkaudesta.
        Hautajaisissani kaikki itkivät.
        Muuten olen voinut hyvin.


    • Anonyymi

      Minua lyötiin niin kovaa että olin vähällä kuolla. Jäi pysyviä vammoja niskaan. Syytä en muista.
      Kai sitten olin niin saatanan kamala lapsi. Muistan kun huudettiin että lisää tulee jos ei itku lopu.
      Olin kai 5-vuotias.

    • Anonyymi

      Jos mennään yli sata vuotta ajassa taaksepäin, niin luulen että lasten kurittaminen oli silloin paljon väkivaltaisempaa. Jos miettii 60-70-luvun kurittamista, niin varmasti ymmärrettiin hyvin, ettei kurittamisesta saanut tulla mitään pidempiaikaisia vammoja. Eikös ollut jokin sellainen "peukalosääntö", että keppi sai olla enintään peukalon paksuinen, koska sitä paksumpi keppi olisi jo aiheuttanut vammoja.

      Omassa lapsuudessani ei käytetty keppia, mutta ohut vitsa oli ahkerassa käytössä, ja se sattui takapuoleen todella paljon, eikä siitä jäänyt iholle pitempiaikaisia jälkiä. Myös jotain leveämpää lastaa joskus käytettiin, mutta vanhemmat huomasivat, että ainakin minulle vitsa kirpaisi paljon kovempaa, joten lapsena sain yleensä vitsaa. Selkään en saanut koskaan, mutta takapuoleen annettiin tasaisesti niin että se oli täynnä punaisia viiruja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14901
    2. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3085
    3. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3079
    4. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3076
    5. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3075
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3074
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3074
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3070
    9. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3064
    Aihe