Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Varokaa terminaattoria kadulla

ChinaDragon

52

151

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ChinaDragon
      • AilaTouhuaOn

        Aika pahalta alkaa näyttämään, saas nähdä minkälaisia vasta reaktioita nämä tapaukset tulevat tuottamaan. Edelleenkin Suomi tarvitsee maahanmuuttajia Pohjois, Itä ja Kaaakkois Aasiasta, Euroopasta sekä Etelä ja Pohjois Amerikasta, muilta alueilta tuleville äärimmäisen tarkka seula, myös avioliiton kautta tulleille.

      • SalailuEiToimiEnää

        Niitä vaan tuntuu olevan yhä enemmän, koska niistä uutisoidaan yhä enemmän. Media ja muutkin kuin perussuomalaiset poliitikot ovat vain huomanneet, ettei suurin osa kansasta enää sulata asioiden salailua. Vastaanottokeskuspaikkakunnilla on aina ollut näitä rikoksia/väkivallantekoja, mutta ne on piiloteltu, ja toisaalta isoilla paikkakunnilla tekijöiden liittäminen vastaanottokeskuksiin on vaikeaa. Nyt kun vakkeja on noussut kuin sieniä sateella myös pikkupaikkakunnille, on tekijöiden jälkiä naurettavan helppo seurata vakkeihin. Asioita ei voi enää salailla.

    • ChinaDragon

      Naisten tulee nyt olla todella varovaisia. Suomessa on menossa naisia vastaan suunnatut väkivaltaviikot.

      Tuo Tuusulan nainen ei ravintolaillan jälkeen ole kerennyt kävellä kotiaan kohti kuin noin 400 metriä kun tappaja iski.
      Tappaja on tainnut kytätä pusikossa odottamassa uhriaan tai sitten naiselle kävi paska tuuri jos tuohon aikaan sattuu törmäämään hulluihin lähes tyhjällä kylällä.

    • suomiukkojälleen

      suomalaisukko aivan selvästi

      • MissäMuutenUkkelisiOli

        Tuskinpa vaan, kyllä asia vielä selviää.

      • jorezx
        MissäMuutenUkkelisiOli kirjoitti:

        Tuskinpa vaan, kyllä asia vielä selviää.

        Hullun Amalian kommentti: "Perskeles, Suomi Ukko, hääähähähää..Suaterin Persu Ukko, se oli....tiiihihihii....töööt!"

    • n.n

      Taas on mohammed ollut hyvin tuhma...Vaikka suomalaisia (tiettyjen kylähullujen osalta) moititaan väkivaltaisiksi ja rasistisiksi kovin ovat yhdensuuntaisia nämä viharikokset.

      • jorezx

        Hullu Amalia ei jätä yhtään tilaisuutta käyttämättä päästäkseen solvaamaan suomalaisia.

    • ChinaDragon

      Kuvasta voi havaita miehen pukeutuneen pukuun ja sandaalin omaisiin kenkiin, ei kovin tavallista pukeutumista "huonosti pukeutuville" suomalaismiehille?

    • voimertsimertsi

      Ainahan ne tuusulan mannet on siellä riehunu, eikä tosta kuvasta mitään selvää saa

      • jodfjdofj

        Enpä ole nähnyt mustalaisen kävelevän lenkkareissa tai tuollaisessa vaatetuksessa kuin kuvassa olevalla henkilöllä on. Uskokaa pois et vaikka nämä mamujen tekemät rikokset on yleistyneet niin tässä tapauksessa uskon että kyseessä on suomalainen mies.Meillähän on kotimaassa paljon näitä mielenterveys potilaita jotka ei saa välttämättä hoitoa jota tarvitsisivat.Eiks tässä ihan muutama vuosi sitten varkaudessakin suomalainen mies puukottanut viatonta sivullista kävelykadulla varkaudessa. Syystä,että tällä tavoin varmisti että pääsisi hoitoon kun ei sitä ollut lääkäreiltä ja psykiatreilta saanut aikaisemmin näin vaatiessaan.

        Suomalaiset ovat aika arvaamatonta kansaa siinä mielessä että tosiaan tuo mielenterveys ongelma/alkoholi esittää suurta osaa maassamme ja siitä johtuen ovat kuin käveleviä aikapommeja saattavat vaikka jonkun viattoman kalauttaa hengiltä.

      • EISäästyEdesLapset
        jodfjdofj kirjoitti:

        Kuten sinä

    • Valkosukkasandaalipuku

      MTV:n tietojen mukaan uhri on vantaalainen perheenäiti, joka oli työporukan kanssa viettämässä iltaa, mahdollisesti pikkujouluja, läheisessä pubissa.

      Ikävää, lapset joutuvat kasvamaan ilman äitiään.

    • Pentti-nimimerkki
      • yhyhyhyh

        Jälleen kerran kuuluisat yksittäistapaukset. Vaikka tiettyjen (islaminuskoisten) kansallisuuksien retkut syyllistyvät seksirikoksiin 17 kertaa useammin kuin pottunokat, ei saa yleistää, yhyhynyyhnyyh voi poloisia pakoloisia.

      • ChinaDragon

        Yksi totuus tuossa jutussa ja siitä se palstan sika amalia tykkää.

        "Me suomalaiset olemme maltin ja tolkun kansaa. Me olemme aina muistaneet kunnioittaa lakia ja oikeutta, yhdenvertaisena kaikille. Muistetaan se nytkin."

        Suomalaiset ovat tolkun kansaa ja siksi maamme on ollut niin hyvä ja turvallinen.
        Poliittisten päättäjien tulisi mennä syrjään jos he eivät ole kykeneviä takaamaan kansalaistensa perusturvallisuutta.

        Ymmärtääköhän nämä jutussa olleet sen vai siirtävätkö vain ongelmia omalta kotiseudultaan toisaalle? Muiden ihmisten pelko ja kärsimys saa jatkua kunhan oman kunnan väki saa olla rauhassa?

      • KasKummaa

        Sinä akka se puolustat henkeen ja vereen raiskaajia.

    • Taasnäitä

      SPR:n tätien täytyy terottaa lapsille, että vaikka se kotomaassa olisikin normaalin kanssakäymisen muoto niin täällä ei ole tapana tappaa satunnaista vastaantulijaa.
      Nyt SPR:n vapaaehtoiset töihin, vai onko niitä enää. Taitavat olla kaikki tuberkuloosiklinikalla.

    • ChinaDragon
      • matti-nimi-muutettu

        Mistä päättelet, ettei ole suomessa syntynyt. punertavat hiukset!!!!!! En ole nähnyt Suomessa asuvilla ulkomaalaisilla värjättyjä.

      • ChinaDragon
        matti-nimi-muutettu kirjoitti:

        Mistä päättelet, ettei ole suomessa syntynyt. punertavat hiukset!!!!!! En ole nähnyt Suomessa asuvilla ulkomaalaisilla värjättyjä.

        Voi voi, sitten olet kyllä kulkenut silmät kiinni.
        Monella suomalaisella naisella on punertavat hiukset.

        Uutisessa kerrottiin uhrista:
        "Uhrilla oli yllään mustat housut ja harmahtava takki. Hänellä on punertavat hiukset".

      • Bkbkblnnnl
        matti-nimi-muutettu kirjoitti:

        Mistä päättelet, ettei ole suomessa syntynyt. punertavat hiukset!!!!!! En ole nähnyt Suomessa asuvilla ulkomaalaisilla värjättyjä.

        Olen aina ollut sitä mieltä, että olet kykenemätön ymmärtämään lukemaasi. Tekijästä on tällä hetkellä vain valvontakameran mustanpuhuvaa kuvaa, olet aika maisteri jos siitä punaiset hiukset näät. Ei ihme, että sulla on joku ulkkismies, vain täysin epätoivoinen ottaa noin tyhmän ämmän.

    • ChinaDragon

      Outoa huomata palstalla olevan tahoja jotka haluavat selittää kaikki, siis ihan kaikki näiden turvapaikan hakijoiden tekoset "pieniksi rikoksiksi".
      Varmasti nämä samat hörhöt kertoisivat miten olisi ollut tuon naisen syy kun meni pikkujouluihin. Johan tällä palstalla joku spermapää julisti miten pikkujoulut ovat jotenkin syntiset juhlat?

      Poliisin tulisi ottaa tuon kirjoittaneen henkilön tiedot ylös, tulisi tutkia hiukan mitä yhteyksiä hänellä olisi rikollisuuteen aina pakolaiskeskuksista raiskauksiin. Voisi jopa löytyä vakavien rikosten tekijöitä hänen tuttavalistaltaan?

      Tuntuu kuin hän toimisi musujen tiedottamisen managerina ja yrittää painaa kaikki tekoset villaisella. Samalla kymmenet suomalaiset saavat elinikäisiä traumoja ja menetyksiä.

      Joskus hiukan ihmetyttää miten Suomessa on näitä ulkomailta tulleiden rikollisten nuolijoita. Mikä pistää nuolemaan?

      • Pikspumparatiisi

        Mustia leskiä ne muutama on.

      • RaakaWatsonBra

        Silmitön ihailu ja se että kuvittelevat että muslimit palkitsevat ne jollain tavalla, niitä kutsutaan dhimmeiksi. Tilulilulii on palstan dhimmien päällikkö.

      • ihmettelen-tätä

        Outoa että Lahokäärmeellä on voimakas halu selittää nyt kaikki rikokset turvapaikan hakijoiden tekemäksi. No tarvihan sen ny saada tukee väitteilleen kun se syyskuussa väitti rikostilastojen nousevan kovasti pakolaisten takia. Tämä mies joka on kiinniotettuna asuu kuitenkin ihan siinä lähellä. Kansalaisuudesta ei ole tietoa mutta eiks ne pakolaiset asu niissä vokeissa?

      • HämäräHeppujako
        ihmettelen-tätä kirjoitti:

        Outoa että Lahokäärmeellä on voimakas halu selittää nyt kaikki rikokset turvapaikan hakijoiden tekemäksi. No tarvihan sen ny saada tukee väitteilleen kun se syyskuussa väitti rikostilastojen nousevan kovasti pakolaisten takia. Tämä mies joka on kiinniotettuna asuu kuitenkin ihan siinä lähellä. Kansalaisuudesta ei ole tietoa mutta eiks ne pakolaiset asu niissä vokeissa?

        Outoa, että sinulla on tarve vähätellä näitä ulkomaalaisten tekemiä rikoksia. Kärsiikö bisnekset?

      • OmaArvaus

        No ne naiset toivoo, että ne pääsis näitten hiekkaneekereitten avulla takaisin parisuhdemarkkinoille.
        Tosin on vienti ollut edelleen heikkoa kun ei niitä kiinnosta sotasiat joitten tissit roikkuu polvien alapuolella. Enempi niitä kiinnostaa 14-vuotiaat.

    • ChinaDragon

      Ai mistä arvioin ettei kysymyksessä ole suomalainen mies?

      Kaveri kävelee varmoin määrätietoisin askelein tuohon aikaan yöstä.
      En tiedä yhtään suomalaista joka olisi kello yksi yöllä selvin päin kaduilla heilumassa.

      Tekijä on selvin päin ja murhaa naisen käsilaukun sisällön takia.
      Kylmä teko ja kun ottaa huomioon tekijän tilan on kysymys vaarallisesta tappaja fanaatikosta joka voi iskeä uudelleen jopa tänään.

      Kysymys ei ole humalatilasta ja sen herkistämästä hetken mielijohteen mielipuolisuudesta

      Tämä kaveri on "Dangerous". Ei kunnioita ihmisten henkeä käsilaukun vertaa.

    • uhb

      Poliisi sano että ei se tappanu sen laukun takia. Laukun saamiseksi ei olis tarvinnu käyttää niin raakaa väkivaltaa eikä olis tarvinnu tappaa ollenkaan. Kyllä mies naiselta laukun saa ilmankin.

      • jorezx

        Nyt kun meillä on maassa 80.000 - 90.000 meille vihamielisen kultin edustajaa, joista n. 80 % on nuoria miehiä (18 - 30 v) on puhdasta idiotismia, tai äärimmäistä naivismia väittää, että mitään vaaraa ei ole.

      • Pekkahan-mä-vaan-oon
        jorezx kirjoitti:

        Nyt kun meillä on maassa 80.000 - 90.000 meille vihamielisen kultin edustajaa, joista n. 80 % on nuoria miehiä (18 - 30 v) on puhdasta idiotismia, tai äärimmäistä naivismia väittää, että mitään vaaraa ei ole.

        Eihän ne meitä kohtaan vihamielisiä ole, vaan me heitä kohtaan kun vie meidän naiset. Multakin vei ja sulta.

      • ChinaDragon
        Pekkahan-mä-vaan-oon kirjoitti:

        Eihän ne meitä kohtaan vihamielisiä ole, vaan me heitä kohtaan kun vie meidän naiset. Multakin vei ja sulta.

        Jos raiskaaminen on ottamista on ihmisen järjenjuoksussa jotain ongelmaa?
        Pedofiili raiskareiden puolustajat taitavat kirjoitella mitä sattuu!

        Tuusulassa paloi ulkomaalaisten asuttama omakotitalo? Onko noilla kahdella asialla jotain yhteyttä toisiinsa?

      • Yeeeeeeeepsssss
        Pekkahan-mä-vaan-oon kirjoitti:

        Eihän ne meitä kohtaan vihamielisiä ole, vaan me heitä kohtaan kun vie meidän naiset. Multakin vei ja sulta.

        Edelleenkin idiootti suomalaiset miehet menevät useimmin naimisiin ulkomaalaisten kanssa, kuin suomalainen nainen, mikä siinä on ettei se tieto uppoa sun nuppiin? Luutako se pää on, vai oletko jälkeen jäänyt?

    • Pekka-mä-vaan-oon

      En tarkoittanut raiskaamista. Mun muija jätti mun ja meni suhteeseen musun kanssa.

      • Buahahhahaha

        Hanki elämä ja lopeta sienien syönti. Jos sulla on sukupuoli identiteetti kriisi, niin kyllä niitä killittimiäkin voidaan tehdä, ulkoisesti muistutatkin enemmän miestä kuin naista.

    • ChinaDragon
    • gijgijg

      Oiskohan kyseessä itä eurooppalainen henkilö? omien tietojeni mukaan sieltä on rantautunut porukkaa suomeenkin ihan tarpeeksi asti

    • Lettutieteen-vihtori

      Tämä Tuusulan tapaus ei kuitenkaan ollut ulkomaalainen, joten siitä käärme sai nenilleen. Ei kannata tehdä ennenaikaisia arvioita. kyllä ne suomalaisetkin osaa kävellä yhden aikaan yöllä selvin päin.

      • ChinaDragon

        Odotetaan tietoa kuka tuo mies on ja kirjoitellaan sitten lisää.
        Olisi suoranainen ihme jos ei olisi ulkomaalaistaustaa.

      • Säälittävää

        Muistuttaa Hommalaisten kirjoittelua, "varmaan oli ulkomaalainen" ja hirveä pettymys ja selittely kun ei ollutkaan.

    • hei-hei-huh
      • Hmmmmmmmmm

        Riittää tieto, olikohan ne kaksi peräkanaa naisen raiskannutta pakolaisia vai kantaruotsalaisia?

    • taasnähtiin

      suomalaisukko jälleen, kuka muukaan? Kaikki te tappajien ja raiskaajien puolustajat toivottavasti olette piakkoin kohta viranomaisten hoteissa.

      • racism_disposal

        Venäjänjuutalainen oli asialla, sika. Kohta valkotakkiset noutavat sinut minne kuulutkin...sika.

      • ihgtj
        racism_disposal kirjoitti:

        Venäjänjuutalainen oli asialla, sika. Kohta valkotakkiset noutavat sinut minne kuulutkin...sika.

        Mistä tiedät, vai luuletko vain?

      • racism_disposal
        ihgtj kirjoitti:

        Mistä tiedät, vai luuletko vain?

        Gavrilov on sukunimi, muilla sivustoilla on tyypistä juttua.

      • ChinaDragon
        racism_disposal kirjoitti:

        Gavrilov on sukunimi, muilla sivustoilla on tyypistä juttua.

        Tummatukkainen, keskimittainen ja hoikka mies vaikutti rauhalliselta, eikä peittänyt kasvojaan medialta käsittelyn alussa. Mies kiisti syyllisyytensä henkirikokseen, joten oikeus päätyi siihen, ettei salissa saa kuvata.

        Salin ulkopuolella olisi kuvan saanut ottaa mutta miksi sitä ei ole vielä lehtien palstoilla?
        Olisi mukava katsoa vaaleat hiukset tällä "suomalaisella" on.

      • yesboxholirei
        ChinaDragon kirjoitti:

        Antaisit jo olla. Sinä (china dragon) hävisit tämän erän. Tekijä on suomalainen. Ei kannattais mennä tekemään ennenaikaisia johtopäätöksiä.

      • Sika_amalia
        yesboxholirei kirjoitti:

        Antaisit jo olla. Sinä (china dragon) hävisit tämän erän. Tekijä on suomalainen. Ei kannattais mennä tekemään ennenaikaisia johtopäätöksiä.

        Ei hävinnyt. Kyseessä ei ole suomalainen siinä käsitteessä kuin me pottunokat sen miellämme.

      • TasapeliTaisTulla
        yesboxholirei kirjoitti:

        Antaisit jo olla. Sinä (china dragon) hävisit tämän erän. Tekijä on suomalainen. Ei kannattais mennä tekemään ennenaikaisia johtopäätöksiä.

        Oliko se nyrkkeilijä kantasuomalainen, kuten aiemmin väitit?

        1-1

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      71
      2328
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2113
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1728
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      42
      1537
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1536
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1467
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1429
    8. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      52
      1298
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      73
      1254
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe