Kristitty nimeltä Leo Meller

Meller-rakastaa-rahojasi

Meller:

"Nyt sanon sinulle jotakin, jota et ehkä ole aikaisemmin tullut ajatelleeksi kymmenyksistä puhuttaessa. Jokainen maksaa kymmenykset! Jokainen. Sinäkin, joka naurahtaen väität, etten maksa enkä tule koskaan maksamaankaan. Jumala ottaa veronsa samalla tavalla kuin tämä yhteiskunta ottaa omansa. Sinä joko tuot ne, ja taivaat avautuvat, tai Hän ottaa ne. Jälkimmäinen vaihtoehto merkitsee sitä, että Jumala lähettää "voudin" perimään kymmenyksesi jokaisen palkka- tai eläkekepäivän jälkeen. Ero on siinä, että jos tuot kymmenykset Hänelle vapaaehtoisesti, saat siunaukset osaksesi, mutta jos Jumala tulee ja hakee ne korkoineen sairauden, onnettomuuden, ylimääräisten menojen, työpaikan menetyksen tai minkä tahansa vastoinkäymisen kautta, sinä jäät Hänen siunaustaan vaille. Kaikki siis maksavat kymmenykset, mutta kaikki eivät saa siunausta. Kirouksen sen sijaan. Kun joka tapauksessa maksamme kymmenykset, niin miksemme tekisi sitä vapaaehtoisesti tullen samalla siunatuiksi?"

Meller on saanut tuomion

Huhtikuussa 1986 Meller tuomittiin Helsingin raastuvanoikeudessa yhden vuoden, 10 kuukauden ja 20 päivän vankeuteen sekä 8 510 markan sakkoihin muun muassa vero-, kirjanpito- ja rahankeräysrikoksista. Samalla Patmos ry tuomittiin menettämään valtiolle vastoin rahankeräyslakia kerätyt 100 000 markkaa.

Helsingin Sanomien artikkelin mukaan tuomion peruste oli Patmos ry:n rahojen kavaltaminen ja veropetos.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Leo_Meller#Patmos-l.C3.A4hetyss.C3.A4.C3.A4ti.C3.B6

48

343

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tyhmät kustantaa; Meller kiittää.

      • KiitosJeesus

        jumalattomat jotka elävät omien himojensa mukaan, eivät kestä puhetta synnistä, niin kuin ei mikään pimeydessä elävä kestä valoa.

      • KiitosJeesus kirjoitti:

        jumalattomat jotka elävät omien himojensa mukaan, eivät kestä puhetta synnistä, niin kuin ei mikään pimeydessä elävä kestä valoa.

        Hah haha. Sinäkö pidät vamon pettämistä ja muiden naisten vikittelyä, sekä vääriä profetitoita, ja laittomia tekoja jotenkin ylevinä? Minua oksettaa.

      • oksenna.itsellesi
        torre12 kirjoitti:

        Hah haha. Sinäkö pidät vamon pettämistä ja muiden naisten vikittelyä, sekä vääriä profetitoita, ja laittomia tekoja jotenkin ylevinä? Minua oksettaa.

        Onko vamosi Jouko jo palannut huorareissuiltaan?

      • oksenna.itsellesi
        oksenna.itsellesi kirjoitti:

        Onko vamosi Jouko jo palannut huorareissuiltaan?

        Eikun vamosihan olikin Jarmo.....

      • oksenna.itsellesi kirjoitti:

        Eikun vamosihan olikin Jarmo.....

        Jos olet patmoslaisia, niin samaan sontaan olet vihkiytynyt. Valheet ovat elämääsi. Oksettaa todella.

      • oksenna.itsellesi
        torre12 kirjoitti:

        Jos olet patmoslaisia, niin samaan sontaan olet vihkiytynyt. Valheet ovat elämääsi. Oksettaa todella.

        Onko sekin Patmoksen vika, että Jarmo jätti sinut taas?

      • oksenna.itsellesi kirjoitti:

        Onko sekin Patmoksen vika, että Jarmo jätti sinut taas?

        Olet järjettömin ihminen mitä olen havainnut. Patmos ei kuulu elämääni, eikä siten ole vikana mihinkään. Jos sulle on vika tullut, niin valehtelu ka luulotauti.

      • oksenna.itsellesi
        torre12 kirjoitti:

        Olet järjettömin ihminen mitä olen havainnut. Patmos ei kuulu elämääni, eikä siten ole vikana mihinkään. Jos sulle on vika tullut, niin valehtelu ka luulotauti.

        Eikä kuulu enää Jarmokaan elämääsi.

    • Tape9

      Meller on pelimiehiä!

    • Vaikka niin moni väittää, että itse saa päättää antaako lahjoituksia vai ei, niin tällaisen uhkailupuheen jälkeen, se taitaa olla vähemmän vapaaehtoista?

      ”Sinä joko tuot ne, ja taivaat avautuvat…”

      ”…jos tuot kymmenykset Hänelle vapaaehtoisesti, saat siunaukset osaksesi…”

      Tai ”…Jumala tulee ja hakee ne korkoineen sairauden, onnettomuuden, ylimääräisten menojen, työpaikan menetyksen tai minkä tahansa vastoinkäymisen kautta…”

      ”Kun joka tapauksessa maksamme kymmenykset, niin miksemme tekisi sitä vapaaehtoisesti…”

      Siinä taitaa olla menestysteologian ydin?

      • meller.ei.tiedä

        Wikipediassa on myös tieto, että patmoslainen merkitsi muistiin 1981 että Meller ennusti Suomeen nälänhätää 1982 mutta ei tullut.

      • hyffääää

        "Siinä taitaa olla menestysteologian ydin?"

        Hyvä huomio, että Jumala tosiaan tarjoaa meille aikamoista menestystä, useassakin kohdin Raamattua. Näistä suurin menestyslupaus on iankaikkinen pelastus Jeesuksessa Kristuksessa.

      • hyffääää kirjoitti:

        Ja Meller tarjoaa mahdollisuutta antaa rahat hänelle. Siitä tuohusta on Raamattu kaukana. Kehoittaako Raamattu muuten hyppimään naisten perässä avomiehenä?

      • torre12 kirjoitti:

        Ja Meller tarjoaa mahdollisuutta antaa rahat hänelle. Siitä tuohusta on Raamattu kaukana. Kehoittaako Raamattu muuten hyppimään naisten perässä avomiehenä?

        Aivan, ja moni muukin ensimmäisenä avaa oman kukkaronsa, johon ottaa ”kymmenykset” vastaan. Heidän palkkansa koostuu niistä kokonaan.

        Ja niin sitten "sielu vilahtaa taivaseen"?

      • hyffääää
        mummomuori kirjoitti:

        Aivan, ja moni muukin ensimmäisenä avaa oman kukkaronsa, johon ottaa ”kymmenykset” vastaan. Heidän palkkansa koostuu niistä kokonaan.

        Ja niin sitten "sielu vilahtaa taivaseen"?

        Taas hyvä huomio mummomuorilta. Kolehdin antaminen on aina hyvä asia ja runsaasti tulee näin kerätä aarteita taivaan aarrekammioihin ihmisille, jotka sitten käyttää näitä varoja evankeliumin työhön. Jeesuskin kehoitti keräämään aarteita taivaaseen eikä ahneudessaan ahnehdi kaikkea itselleen, vaikka ihminen onkin perusluonteeltaan ahne ja haluaa vaan kaiken itselleen. Mutta antaminen tuo Jumalan siunauksen elämään, mikä on suuri asia. Kokemusta on!!!

      • älä.ole.katkera
        mummomuori kirjoitti:

        Aivan, ja moni muukin ensimmäisenä avaa oman kukkaronsa, johon ottaa ”kymmenykset” vastaan. Heidän palkkansa koostuu niistä kokonaan.

        Ja niin sitten "sielu vilahtaa taivaseen"?

        Evl. kirkko on konkreettisesti kukkarollasi jokainen tili- ja eläkepäivä mutta järjestöjen rahan kerääminen on täysin vapaaehtoisten lahjoitusten pohjalla. Mikään järjestö ei ota mitään väkisin kuten kirkko.

      • turha.karehtia
        älä.ole.katkera kirjoitti:

        Evl. kirkko on konkreettisesti kukkarollasi jokainen tili- ja eläkepäivä mutta järjestöjen rahan kerääminen on täysin vapaaehtoisten lahjoitusten pohjalla. Mikään järjestö ei ota mitään väkisin kuten kirkko.

        94% Patmokseen lahjoitetuista rahoista menee suoraan avustuskohteisiin.
        Miten kirkon verorahat käytetään?
        Lexan blogi omosta tuloistaan:
        Joku rinnasti tuloni arkkipiispan vastaaviin. Ja totesi arkkipiispan jäävän toiseksi.

        Miten tämä selittyy?

        Olen palkkatyöläinen koko elämäni ajalta. Ei ole osakkeita, ei osinkoja.

        Seitsemäntoista vuotiaasta alkaen olen maksanut veroja kaikkine luonnollisine lisäkkeineen Suomeen.

        En ole veroparatiiseissa.

        Olen maksanut ja suorittanut tuloistani eläkettäni varten.

        Näin on tapana Suomessa.

        Olen eräinä vuosina oleskellut eripituisia aikoja poissa Suomesta, mutta silloinkin olen tilittänyt tuloni Suomeen.

        Minulla ei ole ollut mitään sivubisneksiä, joista olisin koskaan hyötynyt mitään ekstraa ulkopuolella pääansioni.

        http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/130/leo_meller_tanaan_-_arkkipiispan_ja_leo_mellerin_palkat

      • eiuuttauringonalla

        Toi on ihan hauska juttu sikäli, että molemmat ovat rahastajia, joille ei kuuluisi pennin hyrrää, anteeksi sentin hyrrää (näin euroaikana), sekä Meller että Mäkinen.

        Toinen tienaa turhan isopalkkaisena väärällä paikalla, peräti kirkon johdossa, kyllä siellä joku muu arkkipiispaksi tarvittaisiin. Mutta tällaista se on, näiltä harhauttajilta ja maineen rakastajilta sitten aikanaan Korkein perii kaikki takaisin.

      • kerrohan
        eiuuttauringonalla kirjoitti:

        Oletko sinä kateellinen kun ihmisillä on rahaa? Paljonko sinä tienaat ja mitä teet työksesi?

      • eiuuttauringonalla kirjoitti:

        Toi on ihan hauska juttu sikäli, että molemmat ovat rahastajia, joille ei kuuluisi pennin hyrrää, anteeksi sentin hyrrää (näin euroaikana), sekä Meller että Mäkinen.

        Toinen tienaa turhan isopalkkaisena väärällä paikalla, peräti kirkon johdossa, kyllä siellä joku muu arkkipiispaksi tarvittaisiin. Mutta tällaista se on, näiltä harhauttajilta ja maineen rakastajilta sitten aikanaan Korkein perii kaikki takaisin.

        Ei köyhyys ja tyhmyys ole mikään itseisarvo eikä tavoiteltava tila. Vai onko sinusta?

      • älyn.väläys kirjoitti:

        Ei köyhyys ja tyhmyys ole mikään itseisarvo eikä tavoiteltava tila. Vai onko sinusta?

        Ei tässä taideta kadehtia. Mutta jalovaarat ja mellerit rikastuvat höynäyttämällä tyhmiä. Rehellinen peli on kaiken A & O, siis myös uskovina esiintyviltä.

      • homojoukolle
        torre12 kirjoitti:

        Ei tässä taideta kadehtia. Mutta jalovaarat ja mellerit rikastuvat höynäyttämällä tyhmiä. Rehellinen peli on kaiken A & O, siis myös uskovina esiintyviltä.

        Jokainen antaa ihan vapaaehtoisesti. Vai oletko jonkun kuullut vaativan rahojaan takaisin?
        Ihan samalla tavalla alkuseurakuntakin eli ihmisten lahjoituksilla eikä veroja keräämällä.

      • homojoukolle kirjoitti:

        Jokainen antaa ihan vapaaehtoisesti. Vai oletko jonkun kuullut vaativan rahojaan takaisin?
        Ihan samalla tavalla alkuseurakuntakin eli ihmisten lahjoituksilla eikä veroja keräämällä.

        Heh. Ei ole vaadittu rahoja takaisin noilta jopa miljoonia heihin uskovilta antaneet.

        Vapaaehtoista se on.

      • homojoukolle
        torre12 kirjoitti:

        Heh. Ei ole vaadittu rahoja takaisin noilta jopa miljoonia heihin uskovilta antaneet.

        Vapaaehtoista se on.

        Älä sitten nillitä!

      • älyn.väläys kirjoitti:

        Ei köyhyys ja tyhmyys ole mikään itseisarvo eikä tavoiteltava tila. Vai onko sinusta?

        Tyhmyys ainakin on itseisarvo koska kirjoitettu on, että viisailta on salattu käsitys uskon ihmeellisyyksistä mutta tyhmille se on avattu.

      • letsee_
        sage8 kirjoitti:

        Tyhmyys ainakin on itseisarvo koska kirjoitettu on, että viisailta on salattu käsitys uskon ihmeellisyyksistä mutta tyhmille se on avattu.

        Laitahan taas tuo Raamatun kohta niin katsotaan mitä siinä oikeasti sanotaan.

      • letsee_ kirjoitti:

        Laitahan taas tuo Raamatun kohta niin katsotaan mitä siinä oikeasti sanotaan.

        Katsele ite, minä mikään palvelijasi ole. Enkä mitään ylimielisiä seliselijä tarvitse enkä ota tyhmiltä mitään neuvoja.

      • En.anna.En

        Joo. Mellerin kirjoitus / puhe on mitä epäkristillisin, vapaidensuuntien tapaan, uhkailuineen, kaikkineen. Ei ole ensimmäinen, eikä viimeinen, jolta mokomaa saarnaa saa kuulla.

        "Kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa."

        Tuon puheen luettuaan tulisi nyt herkkäuskoisimmankin alkaa aavistaa, että ei se nyt varmaan ihan noin mene. "Leo-veli on erehtynyt ja tarvii paljon esirukousta. Meidän pitää siunata häntä, niin mekin saadaan siunaus. Uskovien tuomitsijat on aina heti ensimmäisenä osoittelemassa, että kattokaa nyt, se huijaa teitä! Jokainen synnitön heittäköön ekan kiven. Eikä se huijaa, kun se pyytää suoraan ja puhuu raitista Raamatun sanaa! Parasta kuitenkin kaikenvaralta antaa Leksalle kymmenys joka palkasta. Kaiken varalta, kun ei sitä koskaan tiedä. Ei Jeesus yksin voi pelastaa, niin noi sanoo, vaan ihmisen pitää itsekin tehdä jotain! Ja on Jumala Leksaa siunannutkin. Rikas ku sika."

      • letsee_
        sage8 kirjoitti:

        Katsele ite, minä mikään palvelijasi ole. Enkä mitään ylimielisiä seliselijä tarvitse enkä ota tyhmiltä mitään neuvoja.

        Eikö papukaijan sanavarastossa ollutkaan taaskaan mitään sanottavaa? Olet säälittävä tyyppi ja vielä lesbo. Oletko muuten rekkalesbo vai tukkijätkälesbo?

      • letsee_ kirjoitti:

        Eikö papukaijan sanavarastossa ollutkaan taaskaan mitään sanottavaa? Olet säälittävä tyyppi ja vielä lesbo. Oletko muuten rekkalesbo vai tukkijätkälesbo?

        Ja kuvitteletko oman sanavarastosi olevan jotain erinomaista? Ei, ja ei. Ulosantisi on surkeaa.

      • mitä.takeltelet
        torre12 kirjoitti:

        Ja kuvitteletko oman sanavarastosi olevan jotain erinomaista? Ei, ja ei. Ulosantisi on surkeaa.

        Onko vaike puhua muna kurkussa?

      • kui2
        mitä.takeltelet kirjoitti:

        Onko vaike puhua muna kurkussa?

        Tietääköhän Leo miten ruma mielikuvitus sulla on :D ja miten täällä annat ruman sanansäilän paukkua.

        Mutta kun antaa rahaa evankeliointiin, pääsee taivaaseen ja siukkuja?

    • KTS--

      Laitalahkolaisten toiminta perustuu peloitteluun ja uhkailuun. Ellet maksa, sinut kirotaan, ellet hyväksy Israelin pahoja tekoja, sinut kirotaan.

      Käytetään hyväksi ihmisten taikauskoisia pelkoja ja siihen rakoon isketään paskaisella kiilalla.

    • Teuvoo

      Uskontohan pohjautuu nimenomaan kyseisen kaltaisiin toimintoihin,
      tavalla jos toisella.
      Sempä vuoksi, olen turvallisesti ateisti ja pidän kukkaroni nauhat tiukasti kiinni.

      • uuyJeesusHerraniOnyuuyy

        Helvettiin ei kukaan saa kukkaroa mukaansa.

      • hyvä.tapa.auttaa
        uuyJeesusHerraniOnyuuyy kirjoitti:

        Helvettiin ei kukaan saa kukkaroa mukaansa.

        Ei mutta rahaa tarvitaan evankeliumin julistukseen ja vähäosaisten auttamiseen.

    • voevoevoee

      Voe meitä katteellisia! Melleri on myynyt vuosien varrella tuhansia ja tuhansia kasetillisia tarkoin varjeltuja ja vain Mellerille avautuneita raamatun salaisuuksia...ja minä onneton kun en saa satuilustani centin latia!

    • Ei.mellerismiä

      Opetus on väärää ja raamatusta sivussa.

      • kerrohan

        Mikäs on olikea opetus asiasta?

    • orwellsslave

      Tämä mies on sellainen, joka voisi lukea armeijan hevosenhoito-ohjeen ulkoa ja sitten keskustella siitä henkevästi joka päivä. Aina löytyy jokin uusi selitys, jolla hevosen karva saadaan kiiltämään vielä hienommin. Tietenkin tämä mies myy lisäohjeita hevosenhoito-oppaan lisäksi. Näin tienaa mukavasti ja voi perustaa säätiön rahan jakamiseen.

      • rahat.on.sitä.varten

        Minä ajttelen, että kaikki tämä on vain hevoselle parhaaksi.

    • Leon.kepposia

      Aika velikulta on tämä Leksa ollut aina.

    • Anonyymi

      Patmos blogi. Leo Meller 2.11.2013 "Joka tuntee minut ja talouskäsitykseni, tietää, että raha on minulle suuresti pyhä"

    • Anonyymi

      Leo Mellerin johtaman Patmos on käyttänyt vain hyväkseen Israelia ja hyväntekeväisyyttä tekeviä kristittyjä. Leo Meller on yksi meidän ajan pahimmistä eksyttäjistä.

      Iltalehdestä: https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/201704122200100866

      "Kiistelty saarnaaja on perso naisille ja rahalle - toiset pitävät enkelinä, toiset piruna

      Patmos-lähetyssäätiön perustaja ja entinen toiminnanjohtaja Leo Meller, 74, on yksi maamme kiistellyimpiä sananjulistajia.

      Kymmeniä kirjoja lopun ajoista ja kristillisistä sensaatioaiheista kirjoittanutta Melleriä pidetään amerikkalaisen fundamentaalikristillisyyden vankkana kannattajana.

      Raija Pellin ja Terho Miettisen uutuuskirjassa Harhaanjohtajat - Vahvassa uskossa (Docendo) esitellään myös Leo Meller, joka on kristittyjen keskuudessa kiistelty mies. Toiset pitävät häntä enkelinä, toiset piruna.

      Meller huomasi jo nuorena, että hän sai ihmiset kiintymään itseensä. Hänen kannattajajoukkonsa kasvoikin nopeasti.

      Kalliita matkoja

      Harhaanjohtajat -kirjassa kuvataan, kuinka Meller toi Suomeen amerikkalaistyyliset hengellisyyden myyntikeinot. Meller oli opiskellut Yhdysvalloissa ja hän myös matkusti sinne usein.

      Kirjan mukaan Mellerin Amerikan-matkat eivät suinkaan olleet tavanomaisia, sillä hän lensi mieluiten Atlantin yli Concordella, mikä maksoi noin viisi kertaa enemmän kuin tavallisten lentokoneiden käyttö.

      Meller meni naimisiin ensimmäisen kerran vuonna 1965 ja liitosta syntyi kaksi lasta.

      Rauhallinen perhe-elämä ei sopinut Mellerille lainkaan. Vuosina 1979-1984 hän yöpyi kotonaan vain muutamia kertoja vuodessa.

      Patmos-lähetysjärjestön Meller perusti yhteistyökumppaneidensa kanssa vuonna 1973.

      Mellerin organisaatio on pyörittänyt kustannusbisneksen lisäksi laajamittaista avustustoimintaa eri puolilla maailmaa. Vuonna 2005 järjestö ilmoitti käyttäneensä yli neljä miljoonaa euroa avustus- ja lähetystyöhön.

      Piittaamaton laeista

      Leo Meller nousi kohuotsikoihin 1980-luvun puolivälissä, jolloin Iltalehti kertoi järjestön luvattomista rahankeräyksistä ja sen johtajan seksisuhteista uskonsisariin.

      Mies tuomittiin 1980-luvun lopussa lähes kahdeksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen ja sakkoihin muun muassa jatketusta kirjanpitorikoksista, jatketusta veropetoksesta ja jatketusta törkeästä kavalluksesta. Meller oli esimerkiksi kavaltanut kolehtirahoja.

      Hovioikeus lievensi tuomiota ja muutti sen ehdolliseksi.

      Harhaanjohtajat -kirjan mukaan Meller osoitti ylipäätään piittaamattomuutta laeista. Hän ajoi autoa useita vuosia ilman suomalaista ajokorttia ja nosti korvauksia sekä oman auton käytöstä että vapaasta autoedusta. Meller määritteli itsensä maallisten lakien yläpuolelle.

      - Ainoa laki on Jumalan laki, hän on todennut kirjan mukaan.

      Manipulatiivisia mainoksia

      Meller ja Patmos-säätiö ovat hankkineet toiminnallaan suuret summat rahaa.

      Kirjan mukaan Patmoksen tukijat saavat huippuunsa viritettyjä manipulatiivisia mainoksia, joissa käytetään sumeilematta hyväksi kärsiviä lapsia, luonnonkatastrofeja ja inhimillistä hätää.

      Hädän varjolla seuraajilta kerätään rahaa esimerkiksi Israelin pelastamiseen.

      Kirjassa todetaan, että mikä tahansa katastrofi tai uhka on Mellerille tarpeeksi hyvä syy pelotteluun ja rahankeräykseen.

      - Kaikki mikä liittyy Patmokseen ja Melleriin, on enemmän tai vähemmän sairasta, valheellista ja pahaa, kommentoi Mellerin entinen naisystävä vuonna 2014.

      Patmos-lähetyssäätiö keräsi Poliisihallitukselle tehtävien tilitysten mukaan vuosina 2007-2012 lähes 29 miljoonaa euroa, kerrotaan Harhaanjohtajat -kirjassa. Lisäksi säätiöllä on ollut muita tuloja noin kolme miljoonaa euroa.

      Samaan aikaan säätiö maksoi työntekijöilleen palkkoja vajaat 10 miljoonaa euroa.

      Naiset heikkoutena

      Rahan lisäksi Mellerin heikkous ovat olleet naiset.

      Harhaanjohtajat -kirjassa kerrotaan, kuinka Meller solmi ensimmäisen avioliittonsa päätyttyä toisen avioliiton vuonna 2011 Patmoksen painostuksen alaisena.

      Patmoslaisten tietoon oli tullut, että Mellerin toiminnasta ja naissuhteista ollaan tekemässä juttua Helsingin Sanomiin, joten pelko mahdollisista uusista paljastuksista vei Mellerin kiireesti alttarille.

      Iltalehti oli uutisoinut jo vuonna 1983, että Meller on rakentanut dynastiansa sitomalla hätäänsä apua hakevat naiset itseensä ja hän on käyttänyt naisia seksuaaliseen tyydytykseensä.

      Seksin perässä

      Vuonna 2000 Helsingin Sanomien rikostoimittaja julkaisi artikkelin, jossa mainittiin viisi naista, joihin Mellerillä oli tuohon aikaan suhde. Jokainen naisista kuvitteli olevansa menossa naimisiin Mellerin kanssa.

      Hengellisissä yhteisöissä esiaviollista seksiä pidettiin vakavana syntinä, mutta Meller selitti naisille, että jo ajatus avioliitosta tekee seksistä soveliasta Jumalan silmissä. Yksi entisistä naisystävistä oli pitänyt seksiin painostamista suhteen pahimpana asiana.

      Kirjassa kerrotaan, että Meller petkutti kumppaneitaan avioliittolupauksin, mutta tosiasiassa hän halusi vain seksiä.

      Saarnamies oli myös kieltänyt naisia puhumasta kenellekään suhteestaan häneen."

    • Anonyymi

      Tässä on kopio sosiaalisesta mediasta, jossa on lainattu Helsingin Sanomia.

      Helsingin Sanomat kirjoitti 19.9.2000 Leo Melleristä artikkelin otsikolla 'Taivaan sisäpiirikauppias', josta ovat nämä lainaukset:

      "..Saarnaaja Leo Meller... ..kertoo sinulle lopun ajan tapahtumista, joista hänellä on sisäpiirin tietoa, paljastaa lentävien lautasten arvoituksen ja pedon salaliiton. Säätiön toiminta on pitkälti riippuvainen Mellerin saarna- ja myyntimiehen taidoista... ..Mellerin mukaan hän oli ensimmäisiä, jotka toivat maahan amerikkalaistyylisen hengellisyyden ja sen myyntikeinot. Meller puhuu tukijoilleen enkelin kielin ja myy siinä sivussa saarnakasterin tai kirjasen. Vaikka et osta tänään mitään, kai muistat laittaa kymmenyksesi kolehtiin....

      ..Mellerin kanssa suhteeseen ajautunut patmoslainen nainen moitti saarnamiestä jo 1980-luvulla rahankeräyksen keinoista, joita hän piti vastenmielisinä. Nainen piti päiväkirjaa jokaisesta päivästä Patmoksessa. Kaikki keinot olivat naisen mukaan Mellerille sallittuja, jopa lahjoittajille kirjoitetut väärät laskut. "Leo vastasi, että kyse oli pyhä lasku. Leon mielestä saatanalta pitää kerätä kaikki raha ja kaikki keinot ovat luvallisia…

      ..Viime vuonna Patmos keräsi rahaa Tshetshenian pakolaisille. Tilisiirtolomakkeen takana luki: "Kun käytät tätä PSP:tä, Jeesus sen tietää... ..ja sinäkin kerran taivaassa"... ..Ingushian keräyksen avaajaksi Meller sai Jeesuksen itsensä: "Joulukuun ensimmäisenä päivänä Herra puhui minulle näistä lähimmäisistä." Jeesus kertoi Mellerille myös tarvittavan summan. Patmos Lähetyssäätiön tuli auttaa Ingushian pakolaisia 50.000 dollarilla. Rahaa Patmos kerää myös hengellisissä kokouksissa myymällä Mellerin kymmeniä teoksia ja satoja saarnaäänitteitä. Eräs patmoslainen sai lähteä huomautettuaan Mellerille, että Jumalan huoneesta oli tehty markkinapaikka...

      ..Eräältä arvostelijalta Meller kysyi erikseen, tietääkö hän, että Jumala ottaa ennenaikaisesti ihmisiä pois, jos he koskevat Herran voideltuun. Meller kertoo saaneensa profeetallisen hengen kautta kaikki syntinsä anteeksi ja lupauksen, että Jumala murskaa jokaisen, joka panettelee häntä.

      Mellerin oma armo ei aina riittä maailman vähäisille. "Kerran toimistoon tuli huumeita käyttävä nainen suuressa hädässä ja pyysi meitä rukoilemaan hänen puolestaan. Soitin Mellerille ja pyysin häntä tulemaan rukoilemaan. Meller käski katsoa, että se nainen on poissa, kun hän tulee sinne", patmoslainen muistelee...

      ..Mellerin on selvästi vaikea vastata kysymykseen, onko hän profeetta. Hän pohjustaa vastauksen perusteellisella selvityksellä profetoinnin kolmesta eri lajista ja paljastaa lopuksi, ettei hänellä ole tätä armolahjaa. Hän määrittelee itsensä vain opettajaksi... ..Meller tunnustaa myös, ettei keskustellut Jeesuksen kanssa Ingushian keräyksestä, vaikka keräysesitteen perusteella näin luusisi. Esitteessä Meller sanoo saaneensa keräyskäskyn suoraan Herralta ja kertoo sanasta sanaan, mitä Jeesus hänelle sanoi...

      ..Helsingin Sanomat haastatteli Melleriä keskiviikkona 23. elokuuta. Meller peruutti lauantaiksi ja sunnuntaiksi sovitut saarnansa ja ulkomaille. Hän ilmoitti pitkässä kirjeessään Patmoksen tukijoille päättäneensä irrottautua muutamaksi kuukaudeksi työstään säätiössä etsiäkseen Herraa..."

      Meller väitti saaneensa Jeesukselta profetian kerätä Ingushiaan rahaa. Ingushialaiset ja tsetseenit ovat sunnimuslimeja. Lopulta Meller tunnusti, ettei ollutkaan saanut sellaista profetiaa. Profetian tahallinen väärentäminen taloudellisen edun tähden on syntiä, josta on vakavat seuraukset (Jes. 22:14). Leo Mellerin on mahdoton saada syntinsä anteeksi (Matt. 16:19, Joh. 20:21-23, Hepr. 10:26-27).

    • Anonyymi

      Iltalehdestä: https://www.iltalehti.fi/verot/a/2013110417684270

      Patmos-lähetyssäätiön perustaja ja entinen toiminnanjohtaja Leo Meller tienasi viime vuonna enemmän kuin arkkipiispa. Hänen ansiotulonsa olivat yhteensä 151 858 euroa.

      Leo Meller on maamme kiistellyimpiä sananjulistajia.

      Kymmeniä kirjoja lopun ajoista ja kristillisistä sensaatioaiheista kirjoittanutta Melleriä pidetään amerikkalaisen fundamentaalikristillisyyden vankkana kannattajana.

      Mellerin organisaatio on pyörittänyt kustannusbisneksen lisäksi laajamittaista avustustoimintaa eri puolilla maailmaa. Vuonna 2005 järjestö ilmoitti käyttäneensä yli neljä miljoonaa euroa avustus- ja lähetystyöhön.

      Leo Meller nousi kohuotsikoihin 1980-luvun puolivälissä, jolloin Iltalehti kertoi järjestön luvattomista rahankeräyksistä ja sen johtajan seksisuhteista uskonsisariin.

      Mies tuomittiin 1980-luvun lopussa lähes kahdeksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen ja sakkoihin muun muassa jatketusta kirjanpitorikoksista, jatketusta veropetoksesta ja jatketusta törkeästä kavalluksesta. Hovioikeus lievensi tuomiota ja muutti sen ehdolliseksi.

      • Anonyymi

        Sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta vaan omaa vatsaansa, ja kauniilla ja vakuuttavilla puheillaan he pettävät vilpittömien sydämet.

        - Room 16:18

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe