Onnittelut Katuvalvonta Kankaanpäälle!

Onneksi_Olkoon

Onnittelut "Katuvalvonta Kankaanpää"!
Olette muutamassa päivässä saaneet riveihinne jo liki 500 ihmistä! Se on todella huikea saavutus!
Tämä osoittaa, että ryhmälle on tuiki ajankohtainen tarve.
On aivan uskomatonta, että niin pienellä paikkakunnalla, kuin Kankaanpää, ryhmän koko on kasvanut noin mahtavaksi erittäin lyhyessä ajassa.
Suuret Onnittelut siitä Teille jokaiselle ryhmään osallistujalle!
Te osoitatte erinomaista yhteishenkeä, yhteenkuuluvuutta sekä lähimmäistenne auttamis- ja tukemishalukkuutta näinä kovin erikoisina aikoina, kun maamme poliittinen johtokin näyttää hurahtaneen jonkinlaiseen joukkospykoottiseen harhamaailmaansa, kansalaisten jokapäiväisen normaalin elämän turvallisuudesta mitään välittämättä.
"Katuvalvonta Kankaanpää" -ryhmä! Teidän toiminnan tavoite ja tarkoitus ansaitsee jokaisen Kankaanpääläisen tuen ja arvostuksen! Olette hienolla asialla liikkeellä!
Menestystä arvokkaalle työllenne!

170

3003

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Taju

      Roskasakkia. Saattaa joukossa olla joku sellainenkin joka on jopa varusmiespalveluksenkin suorittanut mutta kuitenkin unohtanut sen, mitä sotilasvalassaan on julkiselle esivallalle vannonut.
      Peruskoulu nippanappa käytynä ja jonkinlainen lukutaitokin on, vaan ei luetun ymmärtämistaitoa.

      • reservin_luutnantti

        Eiköhän katupartioijat ole niitä, joilla ei pää ole inttiä kestänyt.

      • turvallisuus_ensin
        reservin_luutnantti kirjoitti:

        Eiköhän katupartioijat ole niitä, joilla ei pää ole inttiä kestänyt.

        Tai niitö, jotka haluavat taata kankaanpääläisten turvallisuuden.

      • turvallisuus_ensin
        turvallisuus_ensin kirjoitti:

        Tai niitö, jotka haluavat taata kankaanpääläisten turvallisuuden.

        *niitä

      • evp.kapteeni

        Tajulle ja reservin_luutnantille: Olette luusereita mielipiteidenne perusteella. Kehtaattekin kirjoitella törkyänne viidestä sadasta kankaanpääläisestä kunnon ihmisestä. Osaatteko hävetä solvaamistanne? Pitäkää nuo typerät mölyt mahassanne, älkääkä sotkeko tätä palstaa moskallanne.

      • reservin_luutnantti

        Älä sinä pelle tule kertomaan, mitä tänne saa kirjoittaa. Katuvalvontapartiot pitäisi lähettää siivoamaan vastaanottokeskusten pihoja, vähenisi siinä se ulkomaalaisten pelko.

      • Pelle.mikä.pelle
        reservin_luutnantti kirjoitti:

        Älä sinä pelle tule kertomaan, mitä tänne saa kirjoittaa. Katuvalvontapartiot pitäisi lähettää siivoamaan vastaanottokeskusten pihoja, vähenisi siinä se ulkomaalaisten pelko.

        Sinä se aito pelle olet kirjoitustesi perusteella.

      • Hienoatoimintaa
        reservin_luutnantti kirjoitti:

        Eiköhän katupartioijat ole niitä, joilla ei pää ole inttiä kestänyt.

        Katupartiot osoittavat välittämistä.
        Hienoa työtä yhteiskunnan hyväksi tilanteessa jossa poliisin voimavarat eivät riitä ja tulevaisuudessa vielä vähemmän riittävät kun poliisin virkoja lakkautetaan.
        Esim. Nuorisotyö partioi kadulla ja auttaa ongelmaan joutuneita.
        Aikuisten läsnäolo rauhoittaa nuorisoa. Samalla nuoret ja vanhemmatkin saavat turvaa.

      • jari-pekka--65

        Kyllä mäkin kannatan partiotoimintaa. Hienoa, että on ihmisiä, jotka välittää toisista ja haluaa, että jokaisella olisi turvallista liikkua. Jos joku on tälläistä vastaan, niin suuresti ihmettelen. Luulisi nyt kaikkien tahtovan turvallisuutta.

        Ja jos joku vielä suostuu vapaaehtoisesti tähän, niin ei voi kun kiittää.

      • hienoatoimintaa

        Hienoa että löytyy oikean asian ymmärtäjä.
        Jari-pekka

      • Harjaile.vaan.ite
        reservin_luutnantti kirjoitti:

        Älä sinä pelle tule kertomaan, mitä tänne saa kirjoittaa. Katuvalvontapartiot pitäisi lähettää siivoamaan vastaanottokeskusten pihoja, vähenisi siinä se ulkomaalaisten pelko.

        Eiköhän ne asukit saa siivota ihan itse pihansa. Ja mene sinä auttamaan heitä harjasi kanssa, kun niin heidän pihansa siivouksesta olet huolissasi.

      • 0815
        Harjaile.vaan.ite kirjoitti:

        Eiköhän ne asukit saa siivota ihan itse pihansa. Ja mene sinä auttamaan heitä harjasi kanssa, kun niin heidän pihansa siivouksesta olet huolissasi.

        On hiukan eri asia partioida rauhanomaisessa tarkoituksessa nuorisoa paimentaen kuin maahanmuuttovihamielinen porukka partioimassa maahanmuuttajia. Toinen partio pohjaa välittämiseen, toinen vihaan..

      • Syrjintäpuhetta
        0815 kirjoitti:

        On hiukan eri asia partioida rauhanomaisessa tarkoituksessa nuorisoa paimentaen kuin maahanmuuttovihamielinen porukka partioimassa maahanmuuttajia. Toinen partio pohjaa välittämiseen, toinen vihaan..

        Miten määrität maahanmuuttovihamieliset? Toiminta pohjaa vihaan, ei välittämiseen? Kovin paksun loukkavaa tekstiä ja täysin paikkansapitämätöntä, minusta selkeästi rasistista puhetta, kun vielä hyökkäät koko ryhmää vastaan puheillasi.
        Ryhmässä on 500 jäsentä, runsaasti nuoria äitejä ja muutoinkin paljon naisia, ehkä enemmistö. Miten he muka ovat maahanmuuttovihamielisiä? Minä en ainakaan tunnista ryhmästä ketään maahanmuuttovihamielistä, mutta sen sijaan runsaasti itsenäiseen ajatteluun kykeniviä ja realistisesti asioihin suhtautuvia ihmisiä.
        Taitaa tuo rasistinen pinttymä olla pelkästään sinulla itselläsi?

      • räjähdysvaara
        Syrjintäpuhetta kirjoitti:

        Jos provosoiduit TUOSTA kirjoituksesta jo noin paljon, ihan jännittää mitä tapahtuu kun vastaasi tulee mamu ja kohottaa kätensä...
        ....tervehtiäkseen.
        Elämme jänniä aikoja...

      • Syrjintäpuhetta
        räjähdysvaara kirjoitti:

        Jos provosoiduit TUOSTA kirjoituksesta jo noin paljon, ihan jännittää mitä tapahtuu kun vastaasi tulee mamu ja kohottaa kätensä...
        ....tervehtiäkseen.
        Elämme jänniä aikoja...

        Puheletpa aivan pöljiä. Oletko järjissäsi lainkaan? Oletko koskaan käynyt postilaatikkoasi pidemmällä, puheistasi päätellen et ole käynyt.

      • Päätäkiinni

        Niille jotka vähänkään mamuja puolustaa, ottakaa pää pois perseestänne ootte yhtä alhasta paskaa kun ne raiskaajat, menkää ottamaa niiltä suihin älkääkä mellastako täällä.

      • HullukoOlet
        reservin_luutnantti kirjoitti:

        Älä sinä pelle tule kertomaan, mitä tänne saa kirjoittaa. Katuvalvontapartiot pitäisi lähettää siivoamaan vastaanottokeskusten pihoja, vähenisi siinä se ulkomaalaisten pelko.

        Mee sä siivoomaan niitä kun näkyy päässäs olevan jo valmiiks vikaa ku tollasta kehtaat edes ehdottaa. Mä voisin ottaa ne raiskaajasaastat siivoomaa omaa pihaani jos ne maksais mulle.

      • tyhmyys_tiivistyy
        turvallisuus_ensin kirjoitti:

        Tai niitö, jotka haluavat taata kankaanpääläisten turvallisuuden.

        Tarkoitit varmaankin tuhota Kankaanpääläisten turvallisuuden. Turvattomuus vai lisääntyy, kun paskasakit partioiovat raitilla.

    • terkutvalloista

      Pitääkö teidän niiltä lapsiperheiltä oikein suojautua?
      Harjavallassa ollaan selvitty ilman partioita 260 nuoren miehen kanssa ilman partioita, kun ollaan keksitty mamupojille muuta tekemistä kuin lorvailu ja pahuuksien tekeminen.

      • turvallisuus_ensin

        Ilmeisesti, kun viime yönä ollut jo kohnausta Niinisalon VOKissa...

      • terkkujavalloista
        TotuuttaValloista kirjoitti:

        Harjavallassa tappelua:
        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1441436827108.html
        potilaat pois pakolaisten tieltä:
        http://yle.fi/uutiset/vastaanottokeskus_hamasi_kuntoutuspotilaat__jattivat_saapumatta_hoitoon/8268322?ref=leiki-uu
        mielenosoitus:
        http://kokemakelainen.net/2015/09/12/mielenosoittajat-vastustavat-satalinnan-vastaanottokeskusta/
        Satalinna nimetään uudelleen
        http://is11.snstatic.fi/img/658/1440996410934.jpg

        Harjavalta on idylli josta kelpaa ottaa mallia. Vai onko?

        Mainitsemasi esimerkit ovat ajalta kun keskus aukesi. Kahdessa "häiriön aiheuttajina olivat ennakkoluuloiset suomalaiset. Mielenosoittajat tulivat porin suunnaLta ja osa kuului combat-18 porukkaan. Somalinnakyltti-pila tehtiin ennen kuin aamu ehti valjeta ensimmäisten turvapaikanhakijoiden tultua.
        Se, että kuntoutujat eivät ole saapuneet kuntoutukseen, on johtunut siitä, että ihmiset ovat luulleet kuntoutuksen siirtyneen pois vok:n tieltä.
        Tappelu vok:ssa syntyi jostain mitättömästä, eikä suurempaa nujakkaa edes ollut, mutta vok:ssa on nollatoleranssi fyysiseen kajoamiseen ja jokaiseen kutsutaan virkavalta paikalle.

        Joten mitä häiriötä vok:laiset ovat aiheuttaneet suomalaisille?

        Kyllä, näkyvät katukuvassa, sattavat ajaa polkupyörillä monta rinnakkain. puhuvat kaupassa kovalla äänellä, eivät osanneet tullesaan suomea, eivätkä kaikki edes englantia, joten moni asioiminen, mm tietyn tupakkamerkin ostaminen numeroidusta tupakkavalitsimesta saattoi aiheuttaa kassajonoja. Kyllä, ostavat kaupasta kaljaa ja jotkut käyvät jopa yökerhossa. Monet jopa tervehtivät vastaantulijoita, nykyään saattavat jopa esittäytyå suomeksi ja kertoa itsestään suomen kielellä. Kylällä ovat saattaneet kysyä reittiä tai kaupassa jotain tiettyä tuotetta.
        Ovat myös vaihtaneet ihmisille talvirenkaita, auttaneet vanhuksia pihatöissä, klapitalkoissa, poimineet satoja litroja puolukoita, tehneet retkiä luontoon, jääkiekko ja jalkapallopeleihin ja pelanneet paikallisten kanssa jalkapalloa. Nämä ovat esimerkkejä suomalaisten vapaaehtoisten heille järjestämistä aktiviteeteista joiden avulla oppivat suomalaisen yhteiskunnan tapoja olemalla kanssakäymisissä suomalaisten kanssa.
        Hui miten pelottavia, kyllä varmaan tarvitaan partiolaisia tännekkin!

      • Kuvottaa.Oksettaa

        Mutta Ulvilassa ei selvitty. Afgaanimies mukiloi, raiskasi ja poltti sidottuna elävältä 17-vuotiaan lukiolaisopiskelijatytön. Kaappasi hänet juoksulenkiltä autoonsa. Katso ja lue netistä näiden puolustelemisiesi tyyppien tekoja, äläkä meuhkaa täällä horopuheitasi.
        Tässä "terkutvalloista" komentoijalle lisätietoa mamujen rikoksista "YRJÖPERSKELEEN BLOGIA" lainaten. Lisää löytyy "Nutsy" nimimerkin koonnoksesta 10 vuoden ajalta.
        "YRJÖPESKELES BLOGI
        THURSDAY, OCTOBER 1, 2015
        YKSITTÄISTAPAUKSIA ENNEN TULVAA
        Tarkastellaanpa ajanjaksoa ennen kuin tämä tuorein maahanmuuttoaalto iski. Lähteenä kirjoittaja Nutsy, jolle suuresta työstään vielä suuremmat kiitokset.
        24.04.2015 Turku, tuomio kuudelle lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä
        Kuusi ulkomaalaismiestä käytti parin vuoden aikana hyväkseen suomalaista tyttöä. Tyttö oli ollut tuolloin 12 – 14-vuotias.
        http://www.ts.fi/uutiset/turun seutu/762418/Kuudelle vankeutta teinityton torkeasta hyvaksikaytosta
        15.05.2015 Joensuu, tuomio lasten törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksesta
        Osniel Valdes Silverio sekä raiskasi että käytti seksuaalisesti hyväkseen kahta alle 16-vuotiasta tyttöä.
        http://hommaforum.org/index.php/topic,100714.0.html
        25.05.2015 Espoo, tuomio alaikäisen raiskauksesta ja lapsen törkeästä hyväksikäytöstä nuorena henkilönä
        17-vuotias Abbas Amin raiskasi suomalaisen 14-vuotiaan tytön.
        http://hommaforum.org/index.php/topic,100866.0.html
        10.06.2015 Vantaa, tuomiot somalitytön pahoinpitelystä isälle ja veljelle
        Tyttö oltiin sidottu tuoliin ja lyöty sähköjohdolla, putkella ja käsipainolla.
        http://hommaforum.org/index.php/topic,101178.0.html
        20.06.2015 Kokkola, joukkopahoinpitely
        Kolme ulkomaalaista miestä oli hakannut suomalaisen nuoren miehen.
        http://hommaforum.org/index.php/topic,101320.0.html
        23.06.2015 Helsinki, tuomio joukkoraiskauksesta
        Mustafa Nur Mohamed, Mohamed Ahmed, Saiid Said Aweis, Mahamed Nur Gutale sekä Abdijamiib Abdi Jama. Kyseessä siis tämä kuuluisa Tapanila-case,
        http://mvlehti.net/2015/06/24/tapanilan-joukkoraiskaus-tuomio/
        24.06.2015 Kuopio, tuomio kehitysvammaisen raiskaamisesta
        Cebrail Kundurac raiskasi kehitysvammaisen.
        http://hommaforum.org/index.php/topic,101376.0.html
        01.07.2015 Helsinki, tuomio alaikäisen joukkoraiskauksesta
        Kolme ulkomaalaista miestä (Kenny Atoki-Embambe, Yves Kimuete ja Anzabi Jordan Mokango) raiskasivat 15-vuotiaan tytön. Atoki-Embambelle langetettiin saman juttuvyyhden käsittelyssä jo toukokuussa kahden vuoden vankeustuomio 13-vuotiaaseen kohdistuneesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja Mokangolle kaksi vuotta ja kolme kuukautta 12-vuotiaaseen kohdistuneesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
        http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/karajaoikeus-tuomitsi-vankeutta-15-vuotiaan-joukkoraiskauksesta/701109/
        03.07.2015 Helsinki, tuomio raiskauksesta, kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksen yrityksestä
        Huseen Roble Adowi raiskasi 13-vuotiaan tytön.
        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015070319975313_uu.shtml
        04.07.2015 Helsinki, tuomio siskon kunniamurhaamisen suunnittelusta
        Nuori irakilaismies oli suunnitellut palauttavansa perheensä kunnian perinteisellä uussuomalaisella tavalla.
        10.07.2015 Pori, tuomio alaikäisen tytön murhasta ja törkeästä raiskauksesta
        Ramin Azimi raiskasi ja tappoi 17-vuotiaan tytön sekä poltti ruumiin.
        http://hommaforum.org/index.php/topic,98522.0.html
        15.07.2015 Vaasa, tuomio sairaan asiakkaan raiskauksesta
        Kaikaws Nader raiskasi suomalaisen naisen. Sairaudestaan johtuen nainen ei pystynyt puolustamaan itseään.
        http://hommaforum.org/index.php/topic,101771.0.html
        24.07.2015 Helsinki, tuomio pahoinpitelystä, tapon yrityksestä, törkeästä pahoinpitelystä jne.
        Samba Bah tuomittiin tapon yrityksestä, törkeästä pahoinpitelystä ja kolmesta pahoinpitelystä sekä muista rikoksista. Uhrit olivat muita maahanmuuttajataustaisia henkilöitä.
        http://hommaforum.org/index.php/topic,101947.0.html
        24.07.2015 Helsinki, tuomio taposta
        Sherif Ahmed El Husseini Ghazi tappoi asunnottomien palvelukeskuksessa miehen lyömällä häntä keittiöveitsellä selkään.
        http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/loi-rukoilevaa-miesta-veitsella-selkaan-tappajalle-12-vuotta-vankeutta/2093098?pwbi=a43e9c2150bfe6ba8c1d051985e1bf8c
        25.07.2015 Oulu, pahoinpitely ja raiskauksen yritys
        Tummaihoinen mies pahoinpiteli ja yritti raiskata suomalaisen naisen.
        https://www.poliisi.fi/oulu/tiedotteet/1/0/kaksi_raiskauksen_yritysta_oulussa_37392
        29.07.2015 Oulu, joukkotappelu
        Ulkomaalaistaustaiset henkilöt selvittivät välejään suomalaiskansallisesti pesäpallomailoilla.
        http://hommaforum.org/index.php/topic,102036.0.html"
        Miksi te "suvakit", ml. "terkutvalloista", ette järjestäneet näille ja sadoille muille rikosten tekijöille maassamme "muuta tekemistä"? Suuta te osaatte pieksää loputtomiin ja syyllistää, pilkata ja solvata uhreja sekä näistä asioista totuuden esille tuojia, muuhun te ette sitten kykenekään.
        Kuvottaa teidän touhunne, kirjoittelunne ja vääristelynne!
        Pitäkää turpanne jo kiinni!

      • Jaahasta

        Nimenomaan!

      • terkutvalloista
        Kuvottaa.Oksettaa kirjoitti:

        Kuvottavaa on vain oma putkinäköisyytesi. Edelleen suomessa tapahtuvista seksuaali ym rikoksista 80% on suomalaisten tekemiä. Vaikka kaivaisit kuinka monta mamun tekemää rikoslinkkiä, niin yhtä tapausta kohden löytyy neljä suomalaisen tekemää!

        Mielestäni en ole syyllistänyt ketään, enkä myöskään lähtenyt nimittelemään ketään. Yhtäkään uhria en ole solvannut vaan olen suunnattoman järkyttynyt jokaisen uhrin puolesta, on hän sitten kenen uhri tahansa. Mikään rikos ei ole koskaan uhrin vika! Rikos ei myöskään ole kokonaisen kansakunnan tai minkään tietyn ihmisryhmän tekemä, vaan häiriintyneiden yksilöiden. Fakta on, että missä on ihmisiä, siellä tapahtuu myös rikoksia. Kusipäitä on joka kansassa.

        Syrjäytyminen, työttömyys, mielenterveysongelmat ja päihteet ovat suurin yhdistävä tekijä kaikille rikosten tekijöille. Pakolaiset ovat tulleet suomeen, suuri osa jäädäkseen. Järkevintä mitä asialle voi tehdä, on tehdä syrjäytymistä ehkäisevää työtä. Kun he kokevat olevansa osa yhteiskuntaa, heitä ei vainota ja heille annetaan työtä, tarve oman maalaisten jengien ja slummien muodostumiseen vähenee. Ihminen jolla on asiat hyvin ja hyvä olla, ei tee rikoksia.
        Kukaan ei voi vaikuttaa kaikkien toimintaan, mutta jokainen voi vaikuttaa omaansa.

      • Kuvottaa.Oksettaa
        terkutvalloista kirjoitti:

        "Edelleen suomessa tapahtuvista seksuaali ym rikoksista 80% on suomalaisten tekemiä. Vaikka kaivaisit kuinka monta mamun tekemää rikoslinkkiä, niin yhtä tapausta kohden löytyy neljä suomalaisen tekemää!"
        Oletko opiskellut Ojalan laskuoppia? Jos olet, ja olet ymmärtänyt siitä jotain, niin laskepa suhdeluvut 5,5 miljoonaa suomalaista/30.000 matua ja kerro sitten typeriä faktojasi, että yhtä matun rikostapausta kohden löytyy neljä suomalaisen rikosta.
        Yksi typerimpiä perusteluja on, että raiskaavathan ne suomalaisetkin. Eivät kuitenkaan raiskaa putkenaan täysin tuntemattomia alaikäisiä, eivät kouri naisia työkseen, eivät tartu kiinni naisiin yhtenään, eivät huutele ja seuraa naisia kaduilla ja toreilla. Idiootteja on suomalaisissakin, mutta esim. raiskaajia on n. 20 kertaa enemmän sinun puolustelemissa matuissa.
        Jos ja kun ihminen tulee tänne turvaan ja elää täällä täysin meidän suomalaisten rahoilla, on täysin sietämätöntä, että yksikään tällaisista ihmisistä tekee yhtäkään rikosta elättäjiään ja turvan hänelle antaneita vastaan. Siis ei yhtäkään rikosta!
        Älä selitä mitään. Puolustelusi on syvältä.

        Kerroit, että Sinulle kuvottavaa on pelkästään vain minun putkinäköisyyteni.
        Minua taasen kuvottaa ja oksettaa etenkin tämä: "Mutta Ulvilassa ei selvitty. Afgaanimies mukiloi, raiskasi ja poltti sidottuna elävältä 17-vuotiaan lenkiltä autoonsa kaappaaman lukiolaisopiskelijatytön."
        Minua kuvottaa ja oksettaa myös kaikki ne useat sadat rikokset, joita matut ovat maassamme tehneet täysin syyttömiä suomalaisia sisariani ja veljiäni kohtaan, kuten esim. Oulun kirvesmurhat, joissa matu tappoi kirveellä kaksi hänelle täysin tuntematonta suomalaista sekä uhkasi ennen poliisin ampumaa kuolettavaa luotia tappaa kirveellä myöskin poliisin.
        Minua kuvottaa ja oksettaa heidän Ruotsissa tekemät rikokset. Yksi tappoi siellä Ikeassa hänelle tuntemattoman äidin ja tyttären puukolla siitä vihasta, että oli saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen.
        Minua kuvottaa ja oksettaa heidän Euroopassa tekemät rikokset, esim. Pariisin verilöylyt - viattomien ihmisten raakalaismaiset murhaamiset.
        Minua kuvottaa ja oksettaa heidän Lähi-idässä tekemänsä rikokset, esim. avuttomien, sidottujen ja täysin syyttömien ihmisten kaulankatkaisut Syyriassa ja Irakissa.
        Mutta sinua kuvottaa minun putkinäköisyyteni! Kylläpä sinua kuvottaakin juuri se!
        Meissä rehellisissä, ahkerasti raskaita töitä tekevissä ja rutkasti veroja maksavissa suomalaisissahan se kaikki paha ja kuvottava onkin sinulle ja sinunlaisillesi. Ilman meitä kaikkihan olisi sinulla niin mainiosti.

      • terkutvalloista
        Kuvottaa.Oksettaa kirjoitti:

        "Edelleen suomessa tapahtuvista seksuaali ym rikoksista 80% on suomalaisten tekemiä. Vaikka kaivaisit kuinka monta mamun tekemää rikoslinkkiä, niin yhtä tapausta kohden löytyy neljä suomalaisen tekemää!"
        Oletko opiskellut Ojalan laskuoppia? Jos olet, ja olet ymmärtänyt siitä jotain, niin laskepa suhdeluvut 5,5 miljoonaa suomalaista/30.000 matua ja kerro sitten typeriä faktojasi, että yhtä matun rikostapausta kohden löytyy neljä suomalaisen rikosta.
        Yksi typerimpiä perusteluja on, että raiskaavathan ne suomalaisetkin. Eivät kuitenkaan raiskaa putkenaan täysin tuntemattomia alaikäisiä, eivät kouri naisia työkseen, eivät tartu kiinni naisiin yhtenään, eivät huutele ja seuraa naisia kaduilla ja toreilla. Idiootteja on suomalaisissakin, mutta esim. raiskaajia on n. 20 kertaa enemmän sinun puolustelemissa matuissa.
        Jos ja kun ihminen tulee tänne turvaan ja elää täällä täysin meidän suomalaisten rahoilla, on täysin sietämätöntä, että yksikään tällaisista ihmisistä tekee yhtäkään rikosta elättäjiään ja turvan hänelle antaneita vastaan. Siis ei yhtäkään rikosta!
        Älä selitä mitään. Puolustelusi on syvältä.

        Osaan kyllä laskea. Suomalaisista noin 0,001% syyllistyy raiskauksiin, mutta mamuista noin 20 kertaa enemmän, eli noin 0,02% Luvut on silti niin pieniä, ettet MITENKÄÄN voi väittää näiden raiskaavan ihan solkenaan ja että kaikki raiskaavat! Suomessa tapahtuu vuodessa tuhat raiskausta, se tarkoittaa että joka päivä raiskataan noin 3 naista.
        Nämä on ihan tilastotietoa. Tilastot sanovat myös, että raiskaaja on 98% mies, 15-50-vuotias ja sosioekonomisesti heikossa asemassa/ työtön. Jos otetaan suomalaisia 15-50-vuotiaita työttömiä miehiä sama määrä kuin mamuja, niin raiskaustilasto tasoittuu ja suhteessa raiskaukseen syyllistyy suhteellisesti sama määrä. Tuohon aluksi mainitsemaani suhdelukuun suomi vs mamut sisältyvät siis myös naiset, vanhukset ja lapset. Mamuyhteisön rakenne kun on 75% miehiä, niin se nostaa suhdeluvun raiskausten suhteen suuremmaksi kuin suomalaisten, jonka väestörakenne on erilainen.
        Tartutpa kovasti yhteen lauseeseeni. Kyllä minua kuvottaa putkinäkösyyden lisäksi moni muukin asia tässä maailmassa. Ja olen täysin tietoinen ulvilan tytön polttomurhasta, sekä muista mamurikoksista. Ja olet oikeassa, että ne ovat kuvottavia! Aivan kuten kaikki muutkin ihmiseen kohdistuvat rikokset. Uhrin kärsimyksen määrään ei vaikuttane se, mikä on tekijän syntyperä.
        Maailmassa on pahoja ja pahaan kykeneviä ihmisiä.

        Lähi-idässä hallitsee isis, joka pakkovärvää kaikki miespuoliset ja naiset otetaan vangeiksi ja heitä pahoinpidellään ja raiskataan säälimättömästi. Ihmisiä tapetaan ja teloitetaan syyttä. Isis on äärimmäisen sairas äärijärjestö, mutta sillä ja sen opeilla ei ole MITÄÄN tekemistä ihan tavallisen kaduntallaajamuslimin kanssa! Minä ymmärrän erittäin hyvin, miksi ihmiset pakenevat niistä oloista. Isisin pahin vihollinen on tavallinen maallistunut "epäpuhdas" muslimi. Propagandallaan he levittävät pelkoa sekä muslimeihin, että länsimaihin. Se on heidän hallintakeinonsa. Hullunkurisinta on, että oman maamme maahanmuuttokriittiset käyttävät täysin samanlaista pelottelupropagandaa näitä kaduntallaajamuslimeja vastaan. Rinnastamalla tavalliset muslimit isisin sairaisiin aatteisiin, he toimivat täsmälleen kuten isis haluaa. Vaikka miten maahanmuuttokriittiset vihaavatkaan murhaavia, raiskaavia muslimeita, he samalla käyvättkin tätä taistelua juurikin isiksen puolella, isisisin keinoin tajuamatta sitä itse.

        Monta asiaa maailmassa on mätää ja pahaa ja väärin. Pakolaisten massaliikkuminen ei lopu vihaamalla liikkeelle lähteneitä ihmisiä, vaan hakemalla järkiratkaisu lähi-itään. Siihen ei nyt vaan ole ratkaisu se, että Suomessa, jossain Kankaanpään mäntykankailla poltetaan rakennuksia tai järjestetään boikotteja paikallisille yrityksille tai kirjoitetaan vihaisia juttuja suomi24-palstalle. Mikä olisi ratkaisu, sitä en tiedä. Suurvaltajohtajat suuressa viisaudessaan tehkööt ne ratkaisut joilla tuodaan rauha heidän aiheuttamaansa sekasortoon.
        Kallista tämä pakolaistouhu on kaikille, minäkin käyttäisin verorahani mieluummin johonkin muuhun.

      • terkutvalloista

      • terkutvalloista

      • jredcvnityi

        Ei tartte sit yhdenkä suomalaisen sossuelätin tehä rikoksii, kun kert heitä
        täällä elätetään ja autetaan! Vaan kuis on?

        Ja kyl muute juttu on, niin, et suomalaine mies kyl kourii, käpälöittee huutelee ja huorittelee! Ihan jopa kankoonpääläine!! Koettu on!

        Helsingissä on tapahtunut lähikuukausina 14 puskaraiskausta. Poliisin mukaan ne kaikki ovat ulkomaalaistaustaisten tekemiä. Poliisihan aloitti vasta tämän vuoden marraskuun alusta kirjaamaan sen, onko epäilty ulkomaalaistaustainen.
        Isisin joukoissa Irakin ja Syyrian alueilla Kalifaattivaltion puolesta taistelee 60.000 kovan luokan huippusoturia.
        Maailman suurvaltojen kyvykkäimmät ja parhaimmat voimat pommittavat heitä yötä päivää huippunykyaikaisin taisteluasein, silti noiden taistelijoiden määrä kasvaa päivä päivältä siellä.
        Useat arabimaat, mm. Jemen ja Saudi-Arabia sekä Afrikasta etenkin Pohjois-Afrikan maat ovat hätää kärsimässä nopeasti kasvavien Isis-suuntautuneiden taistelijajoukkojen kanssa. Noissa maissa Isisin kannatus kasvaa nousevan taikinan tavoin, siksi arabimaiden hallitukset ovat joutuneet himmaamaan sotaansa Irakin ja Syyrian alueilla Isistä vastaan, mm. Jordania on käytännössä lopettanut sotatoimensa siellä kokonaan.
        Isis saavuttaa yhäti kasvavaa suosiota etenkin arabimuslimiväestön nuorison keskuudessa.
        Kyse ei ole suinkaan enää mistään marginaali-ilmiöstä, vaan todella vakavasta ja lujasta sekä yhäti nopeasti kasvavasta voimasta.
        On huomattava, että Isisin historia on vasta n. 10 vuoden ikäinen. Se sai alkunsa herra Bushin vainoharhaisesta sotaretkestä Irakiin ja Saddam Husseinin hirttäjäisistä. Siitä repesi koko Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan tilanne kaaokseksi.
        Nyt pieni Suomi saa setviä tuon sotahullun herran jälkiä ja me tavalliset suomalaiset saamme olla hänen aiheuttamiensa hulluntekojen maksumiehinä, vaikka me emme ole mitenkään syyllisiä tuon alueen kriiseihin.
        Alunperin ongelmat siellä juontavat Israelin perustamisesta ja sen sekä arabien välisestä ikuisesta konfliktista, johon ei mitään ratkaisua synny niin kauan, kun USA tukee yksinomaan Israelia. Pientä toivoa jostakin muutoksesta USA:n politiikkaan voisi olla, mikäli herra Trump yllättäen nousisi USA:n presidentiksi.

      • Oikaisija
        jredcvnityi kirjoitti:

        Ei tartte sit yhdenkä suomalaisen sossuelätin tehä rikoksii, kun kert heitä
        täällä elätetään ja autetaan! Vaan kuis on?

        Ja kyl muute juttu on, niin, et suomalaine mies kyl kourii, käpälöittee huutelee ja huorittelee! Ihan jopa kankoonpääläine!! Koettu on!

        Eivät he olekaan tulleet tänne hengenhätäänsä turvaan ja suojaan toisista maista ja vielä täysin laittomasti lukuisten turvallisten maiden läpi ilman minkäänlaisia henkilöasiakirjoja.
        Vertailusi ontuu ja pahasti. En myöskään ymmärrä sekavasta kirjoituksestasi, mikä on "sossueläti".
        Ellet tiedä, niin kerron, että sosiaaliset tulonsiirrot perustuvat tiukasti lakeihin, eivätkä niitä saavat ole mitään elättejä, vaan ihmisinä arvostuksen ansaitsevia kanssasisariamme ja -veljiämme, joiden joukkoon kuka tahansa meistä saattaa joutua tahtomattaan ja pyytämättä.

      • 0990
        Kuvottaa.Oksettaa kirjoitti:

        Helsingissä on tapahtunut lähikuukausina 14 puskaraiskausta. Poliisin mukaan ne kaikki ovat ulkomaalaistaustaisten tekemiä. Poliisihan aloitti vasta tämän vuoden marraskuun alusta kirjaamaan sen, onko epäilty ulkomaalaistaustainen.
        Isisin joukoissa Irakin ja Syyrian alueilla Kalifaattivaltion puolesta taistelee 60.000 kovan luokan huippusoturia.
        Maailman suurvaltojen kyvykkäimmät ja parhaimmat voimat pommittavat heitä yötä päivää huippunykyaikaisin taisteluasein, silti noiden taistelijoiden määrä kasvaa päivä päivältä siellä.
        Useat arabimaat, mm. Jemen ja Saudi-Arabia sekä Afrikasta etenkin Pohjois-Afrikan maat ovat hätää kärsimässä nopeasti kasvavien Isis-suuntautuneiden taistelijajoukkojen kanssa. Noissa maissa Isisin kannatus kasvaa nousevan taikinan tavoin, siksi arabimaiden hallitukset ovat joutuneet himmaamaan sotaansa Irakin ja Syyrian alueilla Isistä vastaan, mm. Jordania on käytännössä lopettanut sotatoimensa siellä kokonaan.
        Isis saavuttaa yhäti kasvavaa suosiota etenkin arabimuslimiväestön nuorison keskuudessa.
        Kyse ei ole suinkaan enää mistään marginaali-ilmiöstä, vaan todella vakavasta ja lujasta sekä yhäti nopeasti kasvavasta voimasta.
        On huomattava, että Isisin historia on vasta n. 10 vuoden ikäinen. Se sai alkunsa herra Bushin vainoharhaisesta sotaretkestä Irakiin ja Saddam Husseinin hirttäjäisistä. Siitä repesi koko Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan tilanne kaaokseksi.
        Nyt pieni Suomi saa setviä tuon sotahullun herran jälkiä ja me tavalliset suomalaiset saamme olla hänen aiheuttamiensa hulluntekojen maksumiehinä, vaikka me emme ole mitenkään syyllisiä tuon alueen kriiseihin.
        Alunperin ongelmat siellä juontavat Israelin perustamisesta ja sen sekä arabien välisestä ikuisesta konfliktista, johon ei mitään ratkaisua synny niin kauan, kun USA tukee yksinomaan Israelia. Pientä toivoa jostakin muutoksesta USA:n politiikkaan voisi olla, mikäli herra Trump yllättäen nousisi USA:n presidentiksi.

        ISISin paisuminen johtuu kyllä ihan pakkovärväyksistä. ei niillä ole siellä muuta vaihtoehtoa, koska ISIS kiristää ja uhkaa perheen naisten vahingoittamisella, jos miesväki ei liity. Ryhmän vetovoimaisuudesta tai houkuttelevuudesta ei ole kyse.

      • Näin.se.vain.on
        0990 kirjoitti:

        Niinkö?
        Suomestakin on Supon mukaan lähtenyt ainakin 60 taistelijaksi Isisin riveihin, ihan aitosuomalaisiakin mukana. Sama on kaikissa Euroopan maissa. Isommista maista, jokaisesta niistä, lähtijöitä on useita satoja. Eivätkä taatusti ole olleet pakkovärvättyjä. Arabimaissa nuoriso ihannoi yhä enenevässä määrin Isisiä.
        Kalifaattivaltion alueella tilanne on siellä asuvan väestön osalta toinen. Siellä Isis vaatii asukkailta uskollisuutta.

      • 0990
        Näin.se.vain.on kirjoitti:

        Isis on taitava järjestö värväämään lupaamalla yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Ne on taitavia löytämään niitä hiukan syrjäytyneitä yksinäisiä tyyppejä, jotka ei muuten oikein koe olevansa osa yhteiskuntaa. Sillä saadaan nämä ulkomailta taistelijaksi lähteneet mukaan. Mutta ne on roska meressä. Suurin syy järjestön kasvulle on nuo pakkovärväykset.

        Ääriliikkeet, kuten myös isis, saa aina kannattajia jostain. Onhan suomessakin omat ääriliikkeensä jotka ovat kasvattaneet suosiotaan, joiden värväystapa on hyvin pitkälti samanlainen kuin isisisllä. Sopivan tunteisiinvetoavaa, vähän pelottelua, vähän lupausta paremmasta, niin tietynlainen ihmisryhmä on jo jonottamassa liittymiskaavakkeita.

      • Pakotettujako

        Mitenkähän sitten tällaiset pääosiltaan pakkovärvätyt joukot, n. 60.000 miestä ja naista, kykenevät taistelemaan maailman mahtavimpien sotavoimien kanssa vuositolkulla menestyksekkäästi. Nyt jo Venäjäkin on tunnustanut, että heidän kukistamisensa on hyvin pitkäaikainen ja vaativa operaatio, mikä tuskin onnistuu lainkaan nykyisellä taktiikalla.
        Kyllä kyse on pääsosiltaan siitä, että heidän joukkonsa ovat huippuunsa trimmattuja, asialleen 110 %:sti omistautuneita, hurmoshenkisiä sotureita, jotka taistelevat hurjista hurjimmin ainoaksi oikeaksi näkemänsä asian puolesta omaa kohtaloaan tietoisesti uhmaten.

    • jari-pekka--65

      Tässä tilanteessa, jossa tämä maa nyt makaa, on helppo sanoutua irti sotilasvalasta. En todellakaan puolusta esivaltaa, joka sortaa omaa kansaansa.

      • Räkänenä

        Löysiäpä ovat mielestään isänmaallisen miehen lupaukset. Voisi olla hyvä mennä ensimmäistä kertaa äänestämään niin saisi mieluisat päättäjät remmiin.

      • jari-pekka--65

        Jos joku on turhaa, niin äänestäminen. Olen yhden ainoan kerran elämässäni äänestänyt. Silloin kun äänestettiin Suomen kohtalosta, eli liittymisestä euroopan yhteisöön. Ääänestin silloin ei ja varmaan niin äänesti suurin osa Suomalaisista. Niin uskon.
        Äänestystoiminta on Suomessa arveluttavissa käsissä. Varmaan tuokin äänestystulos oli manipuloitu, niin kuin oli myös viime eduskuntavaalien tulos. Sieltä jäi pois monta läpimeniää. Ääänet vain yhtäkkiä hävisivät.

        Miksi siis äänestää ja pettyä yhä uudestaan ja uudestaan?

        Isänmaallisuus ei tarkoita sitä, että puolustetaan rikollista esivaltaa. Mulla valinta on tosi helppo. Enemmän tulee totella Jumalaa, kuin ihmisiä.

      • okko

        Ja käskeekö se sun jumalas sortamaan mamuja sitten?

      • mitävittuaselität
        okko kirjoitti:

        Ja käskeekö se sun jumalas sortamaan mamuja sitten?

        Kuka mamulaisten jumala käskee raiskata naisia "turvamaassa"..?

      • bwsy

        Arvattiinhan se! Nämä junttirasistit ovat oikeita rintamakarkureita ja maanpettureita. Itseasiassa käpykaartilaisia pahimmasta päästä.

      • Överin_överi
        bwsy kirjoitti:

        Arvattiinhan se! Nämä junttirasistit ovat oikeita rintamakarkureita ja maanpettureita. Itseasiassa käpykaartilaisia pahimmasta päästä.

        Mikähän sinä itse sitten olet? Kerropa jotain itsestäsikin, kun meistä muistakin osaat kertoa niin tarkkoja tietoja maanpetturuutta ja rintamakarkuruutta myöden.
        Kyselytutkimuksista riippuen n. 80-90 prosenttia suomalaisista ovat näiden sinun parjaamiesi kaltaisia ihmisiä. Väitätkö todella selvinpäin ja kaikki lääkkeesi ottaneena heitä rintamakarkureiksi, maanpettureiksi ja pahimman pään käpykaartilaisiksi? Onko heitä suomalaisista todella 80-90 % ?

      • 161907
        Överin_överi kirjoitti:

        Satakunnassa on muutamia kymmeniä vastarintaliikkeen "käpykaartilaisia".
        Se ei ihan ole suomen kansasta 80-90%

        http://www.satakunnankansa.fi/Kotimaa/1195010204698/artikkeli/tohtoritutkija poliittisen vakivallan kasvu huolestuttavaa.html

      • Överin_överi
        161907 kirjoitti:

        Satakunnassa on muutamia kymmeniä vastarintaliikkeen "käpykaartilaisia".
        Se ei ihan ole suomen kansasta 80-90%

        http://www.satakunnankansa.fi/Kotimaa/1195010204698/artikkeli/tohtoritutkija poliittisen vakivallan kasvu huolestuttavaa.html

        Tässä on puhe Katuvalvonta Kankaanpäästä, jossa on n. 500 jäsentä. Pysytään siis otsikon mukaisessa asiassa. Heitä täällä haukutaan ties miksi. Nytkö niitä maanpettureita, rintamakarkureita ja käpykaartilaisia onkin koko Satakunnassa vain muutamia kymmeniä, eikö niitä pitänyt olla jo Kankaanpäässäkin tuo 500?
        Kanssanne on turhan hyödytöntä keskustella mistään mitään.

      • evakko

        Kukas partioi niiden "reviireitä" jotka ovat partiossa? Hirveä aukko jos 500 Uunoa jättää traktorin ja muijan vartioimatta. Mamu tulee ja vie Zetorin ja polkaisee emäntää vielä lähtiessään. Kannatais pysyä kotona eikä lähteä partioimaan.

      • Rikollista.puhetta
        bwsy kirjoitti:

        Arvattiinhan se! Nämä junttirasistit ovat oikeita rintamakarkureita ja maanpettureita. Itseasiassa käpykaartilaisia pahimmasta päästä.

        Rasistista solvausta!

      • Törkyä_pukkaa
        evakko kirjoitti:

        Kukas partioi niiden "reviireitä" jotka ovat partiossa? Hirveä aukko jos 500 Uunoa jättää traktorin ja muijan vartioimatta. Mamu tulee ja vie Zetorin ja polkaisee emäntää vielä lähtiessään. Kannatais pysyä kotona eikä lähteä partioimaan.

        Etkö enää muuhun kykene? Osaatko hävetä pahan suolen päästöjäsi?

    • Pertsa09876

      Naistenhakkaajia siellä nyt mukana valvontaryhmässä turvaamassa naisten selustaa. Voi morjes. Eikä ryhmässä ole kyse muusta kuin turvallisuuden varmistamisesta? Niimpä.

      • vakava_syytös

        Tarkoitatko VOK:n työntekijäryhmää vai heidän turvatukiryhmäänsä, vai mistä ryhmästä vaahtoat? Millä perustelet solvauksesi naistenhakkaajista? Sellaiseen solvaukseen ja kunnianloukkaukseen pitää löytyä perusteet, joten anna kuulua niitä?

    • rauhaaaa

      Tuota noin, oliko se nyt niin että polttamalla suojeltuja rakennuksia ja uhkailemalla paikallisia päättäjiä te suojelette omaa kuntaanne väkivallalta? Tehkää yhteistyötä sen VOK:ia ylläpitävän firman kanssa, käykää kertomassa maahan tulleille ihmisille mistä täällä on kyse ja mikä teitä pelottaa, kuunnelkaa myös mitä he pelkäävät. Saatette jopa huomata että sielä on ihmisiä, samanlaisia kuin tekin. Huomaatte että joukossa ei ole juurikaan niitä, jotka saattavat rikokseen ryhtyä.

      Ehkä te viestiä viemällä vielä osaltanne laskette rikoksen riskiä, koska heissäkin agressiivinen aines (vrt. tuhopolttaja ja paikalliset natsit) saattavat nähdä suomalaiset ihmisinä ja tämän johdosta agressiiviset kohtaukset jäävät syntymättä.

      Sama suomeksi: Kohdatkaa ihmisinä.

      • lapsellista.höpötystä

        Tommoset sinisilmä lähetyssaarnaajat heräs ambomaalla ennen ilman päätä.

      • 130203

        Aamen! Pelkäsin jo että Kankaanpäässä ei ole yhtään normaalia ihmistä. Onneksi on.

      • 130203
        lapsellista.höpötystä kirjoitti:

        Tommoset sinisilmä lähetyssaarnaajat heräs ambomaalla ennen ilman päätä.

        hmm. kumpi onkaan lapsellista höpötystä? Kertoa miten IHMISET toimii järkevästi, vai pään leikkaamisista höpötttävä ja toista sinisilmäksi pilkkaava? Vai omaa tekstiäsikö tarkotit lapselliseksi?

      • veren.perintö
        130203 kirjoitti:

        Aamen! Pelkäsin jo että Kankaanpäässä ei ole yhtään normaalia ihmistä. Onneksi on.

        Kankaanpäässä eivät punkit aikanaan päässeet teurastamaan
        mutta valitettavasti heidän jälkeläisillään on sama hinku
        tuhota asukkaiden elämää vieraiden sotilaskarkueiden ja
        sotarikollisten avulla.

    • 762x53r

      Jokainen ollos valmis taistoon .kovat ajat on tulossa .

      • Oraakeli

        Näin se on. Ennustan: Vielä tulee päivä jolloin nämä kulttuuririkasteet ajetaan pois tästä maasta Ja se ei tule olemaan nättiä touhua se. Siinä kuulkaa aitaa kaatuu ja tanner tömisee.

    • Rammsterin23

      Olen katupartio toiminnan kannalla. Etenkin täällä pk-seudulla kansalaiset todella tuntevat turvattomuutta koska nämä maahan tunkeutujat liikkuvat todella isoissa porukoissa. Siinä on etenkin naiset heikoilla. Elämme aikoja joita en olisi halunnut kotimaassani kokea. Sipilä ei ole oikein enää ajan hermoilla hallituksensa kanssa jos näitä ei saada takas mistä ovat tulleetkin. Oli todella naiivia päästää maahan hetkessä 30 000 pari kymppistä nuorta miestä. Sinne jäivät todelliset apua tarvitsevat mutta se ei näitä luokkaretkeläisiä haitanne.

      • jari-pekka--65

        Se kysyy nyt luonnetta meidän päättäjiltä. Pitäisi heti katkaista se USA:n Suomelle laittama talutusnuora. Onko edes halua tai uskallusta? Sitä en tiedä.

        Onko pelko niin kova, että on tanssittava USA:n pillin mukaan? Me olemme nyt maailmanajassa, jossa hallitaan pelolla. Kaikki, jotka vähänkään yrittävät pyristellä tätä maailmanherruus ideologikaa vastaan, saavat sen jotenkin nahoissaan tuntea.

        Maailmaa johtaa pieni eliitti, joka on täysin pahan vallassa. Niin Raamattukin sanoo, että maailma on pahan vallassa. Yksi näiden työkaluista ja suuresta petoksesta on demokratia. Yksi "viisas", joka on ollut tämän pienen joukon "ajatushautomon" kantavia voimia on sanonut, että kansojen itsenäisyys on tuhottava demokratialla.

        Demokratia on mahdollistanut sen, että meillä on tälläiset johtajat, kuin meillä nyt on. Demokratia on luopumusta Jumalasta. Se on kansanvaltaa, Ei Jumalan valtaa.

        Eikä demokratia edes toimi. Siitä vaalivilppi pitää huolen. Se on täyttä petosta.

        Edelleen se viisas sananlasku Raamatusta; Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä. Esivalta on Jumalan asettama, sanoo Sana. Tämäkin esivalta, joka tällä hetkellä meillä on. Ei Jumala ole sokea, kun asettaa tämänkaltaisen esivallan. Ei, vaan Jumala näkee. Me ansaitsemme tämän. Me ansaitsemme nämä johtajat, mitä meillä nyt on. Niin se vaan on.

      • eiturvatonnainen

        Miksi kukaan Helsinkiläinen kirjoittelisi Kankaanpää-palstalle?

        En väitä olevani helsinkiläinen, mutta työn puolesta vietän paljon aikaa pääkaupunkiseudulla. Kuljen paljon julkisilla kulkuvälineillä, koska inhoan parkkeeraamista ja parkkitilaa on raivostuttava etsiä ja maksaa maksuja aina uudelleen. Liikun paljon myös myöhään yöaikaan, enkä ole kyllä koskaan tuntenut oloani uhatuksi. Olen kohdannut Helsingin yössä jopa valtavan ystävällisiä ihmisiä, jotka pyytämättä ovat opastanet minulle, ilmeisesti eksyneen näköiselle naishenkilölle, millä kulkupelillä pääsen sinne minne olin menossa.
        Ulkomaalaistaustaisia Helsingissä on kyllä valtavasti, välillä tuntuu, että enemmän kuin vaaleaihoisia suomalaisia.
        Nuorisolaumoja on tummilla, vaaleilla ja sekalaisia laumoja, mutta eivät käyttäydy mitenkään uhkaavasti, oleskelevat vaan kavereidensa kanssa.
        Yhden kerran kyllä pelkäsin, metrossa. Oli sellaisia juppilapsia, tosi muodikkaita ja trendikkäitä ja selvästi näyttivät varakkaalta nuorisolta. Olivat ihan hirveässä humalassa ja käyttäytyivät tosi halveksuvasti ja ylimielisesti kaikkia muita matkustajia kohtaan. Arvostelivat kaikkia ja nauroivat kovaan ääneen ja uhosivat, kun joku yritti heitä vähän komentaa.

        Tämä ei nyt liittynyt mihinkään muuhun, kuinn että ei se Helsinki ole mikään pelottava paikka vaikka siellä onkin paljon mamuja.

      • Erikoinen.vuodatus
        eiturvatonnainen kirjoitti:

        Oletkohan Helsingissä käynytkään? Puhelet näköjään omiasi.
        Poliisin mukaan mm. 14 ulkomaalaisten tekemää puskaraiskausta Helsingissä lähikuukausina. Enin osa pääradan varrella. Ja itse liikut yöaikaan junalla?
        Kirjoituksesi on niin erikoinen Helsingin tositilanteeseen peilaten, että tyytyväisestä hyrinästäsi tulee jo mieleen, vaikka mitä. Joka tapauksessa totta puheessasi eivät ole muuta kuin välimerkit ja pisteet.

      • OnhanMeitä

        Paikallisjunat, rautatieasema, asematunneli ym ei kuulkaa oo enää viihtyisiä paikkoja Stadissa. Ja oon asunut siellä täällä, myös sekä stadissa että Kankaanpäässä.

    • Gekko83

      Missä partio oli ku on ihmisiä ammuttiin viime vuosien aikana? Eikä sen jälkeenkään sellaista perustettu.. Ai niin joo ku ne ampujat oli suomalaisia , niin sen takia.

      • PohjantähtiXXX

        Olisiko ne partiot pitänyt viedä vankilan ympärille, sillä ampujat otettiin välittömästi kiinni? Että ai niin joo vain ihan itsellesi suorastaan mahtavan logiikkasi kanssa.

      • Voivoi45

        taas joku juntti kankaanpääläinen viisastele siellä :D! Jos pakolainen olisi tehny jonku rikoksen kpäässä ni se olisi kauhee juttu se , mut ku kpääläinen ammuskelee/raiskaa/ahdistelee niin se on ihan ok.

      • PohjantähtiXXX
        Voivoi45 kirjoitti:

        En ole Kankaanpääläinen, enkä ota kantaa katupartioiden järkevyyteen. Edellisen kommentoijan umpisurkeaan kommenttiin oli sen sijaan helppo tarttua.

        Mikäli ammuskeleminen ja raiskaaminen on mielestäsi ok, on ehkä syytä hakeutua hoitoon. Mikäli puolestaan ajattelet tällaisten toimintojen olevan paikallisten mielestä ok, koska tekijänä on paikallinen, niin kannattaa ehkä tyytyä jatkossa mielummin vaikka maalaamaan kiviä kuin ajattelemaan mitään.

      • Voivoi45
        PohjantähtiXXX kirjoitti:

        Mis vaiheessa mä sanoin et se on ok mun mielestä ?? Näyttää olevan kpääläisten mielestä toi ammuskelu ja raiskaaminen sallittu ku ei perusteta partiota sen jälkee ku näitä on tapahtunut. Et kannattaa varmaa sun maalailla niitä kiviä.

      • ihan_syystä

        yksittäistapauksen vuoksi ei katupartiota perusteta, vaan monien monien lyhyen ajan sisällä eri puolilla maata sattuneiden tapausten ja ilmassa leijuvan todellisen uhan vuoksi.

      • Olet.kivien.maalari
        Voivoi45 kirjoitti:

        Mis vaiheessa mä sanoin et se on ok mun mielestä ?? Näyttää olevan kpääläisten mielestä toi ammuskelu ja raiskaaminen sallittu ku ei perusteta partiota sen jälkee ku näitä on tapahtunut. Et kannattaa varmaa sun maalailla niitä kiviä.

        Maalaile vain sinä kiviäsi "Voivoi45", koska et näytä ymmärtävän edes kirjoitettua tekstiä: "Mikäli puolestaan ajattelet tällaisten toimintojen olevan paikallisten mielestä ok, koska tekijänä on paikallinen, niin kannattaa ehkä tyytyä jatkossa mielummin vaikka maalaamaan kiviä kuin ajattelemaan mitään."
        Tuon ymmärsit itse näin: "Mis vaiheessa mä sanoin et se on ok mun mielestä ?"
        Itsepähän kirjoitit: "Jos pakolainen olisi tehny jonku rikoksen kpäässä ni se olisi kauhee juttu se , mut ku kpääläinen ammuskelee/raiskaa/ahdistelee niin se on ihan ok."
        Joten sinä "Voivoi45" mars kiviää maalaamaan ja jätä ajatteleminen niille, jotka siihen kykenevät.

    • kotouttakaan.ne.irakiin
    • Kukkahattutäti_75

      Lähelläni on neljä naista jotka on raiskattu kahden vuoden sisällä ihan niiden normaalien suomalaisten miesten taholta. Mun näkökulmasta siis raiskaukset tekee 100 % suomalaiset 3/4 tapauksista mies/poikaystävä. Se joka tietää vain mamujen tekemiä puskaraiskauksia on varmaan sitä mieltä että 100 % raiskauksista tekee mamu. On helppo kattoa asioita vaan siitä omasta tilanteesta ja muodostaa sitten näitä mustatuntuusiltäettä-tilastoja.

      Onhan sitä tilastoja ja tutkimuksia tehty maailman sivun sillä periaatteella että "25vuotiaat miehet jotka ajaa punaista foordia syö useimmiten salmiakkipurkkaa". Niinhän sitä sanotaan että valhe, emävalhe, tilasto.

      Ja tosiaankin missä on ollu tämä partio silloin kun nämä läheiseni on raiskattu? Kuka silloin on pitänyt huolta turvallisuudesta? Missä partio on ollu silloin kun täällä omalla kylällä on ammuskeltu? Ei missään! Pitäkää herran tähden ne omat kylänmiehet ruodussa ihan ensin.

      • PohjantähtiXXX

        "Lähelläni on neljä naista jotka on raiskattu kahden vuoden sisällä ihan niiden normaalien suomalaisten miesten taholta. Mun näkökulmasta siis raiskaukset tekee 100 % suomalaiset"

        - Ikävä juttu, mutta "sun näkökulmasi" on kuitenkin eri asia kuin totuus.

        "On helppo kattoa asioita vaan siitä omasta tilanteesta ja muodostaa sitten näitä mustatuntuusiltäettä-tilastoja."

        - Se on tietenkin aika helppoa. Vielä helpompaa on kuitenkin katsoa ihan oikeita, virallisia tilastoja. Esimerkiksi niitä, joissa eräästä tietystä afrikan kolkasta tulevat ihmiset syyllistyvät lähes 20 kertaa todennäköisemmin raiskauksiin.

        "Pitäkää herran tähden ne omat kylänmiehet ruodussa ihan ensin."

        - Jos asiassa A on epäkohtia, niin asiaa B ei saa yrittää korjata? Fantastista ajattelua.

        Mutta jos unohdetaan nämä lapselliset nonsenset joita kukkahattutäti_75 hysteerisenä päätti linjoille heittää, niin on kieltämättä vaikea nähdä katupartiolla olevan juurikaan käytännön merkitystä tai hyötyä. Mutta aika näyttää mitä Kankaanpäässä tulee tapahtumaan ja minkälaisia sinne tulleet turvapaikanhakijat lopulta ovat.

      • 37289

        Kertoin on silti 0.02% koko mamuväestöstä, suomalaisista 0.001%. Raiskauksiin syyllistyviä siis. Olisiko syytä lopettaa yleistäminen?
        Ja vielä jos tasoitetaan erot erilaisessa väestörakenteessa eli otetaan sama määrä suomalaisia pienituloisia miehiä kuin mamut niin kerroin on lähestulkoon sama.

      • PohjantähtiXXX
        37289 kirjoitti:

        Kertoin on silti 0.02% koko mamuväestöstä, suomalaisista 0.001%. Raiskauksiin syyllistyviä siis. Olisiko syytä lopettaa yleistäminen?
        Ja vielä jos tasoitetaan erot erilaisessa väestörakenteessa eli otetaan sama määrä suomalaisia pienituloisia miehiä kuin mamut niin kerroin on lähestulkoon sama.

        Vai että lähestulkoon sama? No, se voi tietysti olla vähän makuasia mikä kenellekin on "lähestulkoon sama", mutta totuushan on että erojen tasoituksen jälkeen afrikasta ja lähi-idästä tulleiden suhteellinen osuus raiskauksista on edelleen päälle kymmenkertainen. Lisäksi samoilla tekijöillä on usein myös muuta rikoshistoriaa.

        Tässä virallista faktatietoa asiasta:

        http://optula.om.fi/material/attachments/optula/julkaisut/tutkimuksia-sarja/XZ5bk8f2H/265_Lehti_ym_2014.pdf

        On joka tapauksessa tietenkin täysin järjettömän idioottimaista ruveta jokaista esimerkiksi somalialaista tuomitsemaan raiskaajaksi tai rikolliseksi. Mutta sitäkin järjettömämpää on väittää, etteikö eroja olisi yleisellä tasolla.

      • Onneksi.Olkoon

        Tässä alla on nyt kopioituna "Katuvalvonta Kankaanpää" ryhmän oma määritelmä toimintansa tarkoituksesta fasebookissa. Mikäli jollakulla tosiaankin on jotakin vastaan ja/tai hampaankolossa alla olevan määritelmän mukaista täysin vapaaehtoista toimintaa kohtaan, johon n. 500 kankaanpääläistä haluaa omasta vapaasta tahdostaan osallistua, niin olisiko ensin hyvästä syystä aito tarve marssia ison peilin eteen katsomaan omaa naamaansa sieltä ja kysymään, että mikä ja kuka minä oikein olen ihmisenä ja lähimmäisenä toisia ihmisiä ja lähimmäisiä kohtaan!
        Ei minulla sitten muuta.
        Katuvalvonta Kankaanpää-ryhmän tarkoitus:
        "TÄMÄN RYHMÄN IDEA ON, ETTÄ TÄNNE VOI LAITTAA TIETOA MAHDOLLISISTA AHDISTELU- YMS. TAPAUKSISTA KAUPUNKIMME ALUEELLA, esim: JOS LASTA TAI NUORTA SEURATAAN KOULUMATKOILLA. KOSKEE IHAN KAIKKIA TAPAUKSIA, EI PELKÄSTÄÄN TURVAPAIKANHAKIJOIDEN AIHEUTTAMIA. TOIVOMUS ON, ETTÄ EI JAETTAISI LEHTILEIKKEITÄ, VIDEOITA, KUVIA YMS, VAAN TIETOA, JOTTA VANHEMMAT JA MUUT TIETÄISIVÄT MITÄ TAPAHTUU.......KIITOS!"

    • Niksula

      500 jäsentä ryhmässä ja äänekkäin enemmistö on ihan muulla asialla kuin turvaamassa kyläläisten elämää. Ryhmässä on myös iso määrä niitä joita tämä enemmistö leikkisästi kutsuu suvakeiksi. Onneksi ei kaikki viissataa ole pelkkiä mesoajia.

    • Simppa_Niinisalo

      Olin paikalla Mamu-illassa, ihan asiaa puhui suurin osa kansasta, erityisesti Weke, Aku, Sahuri, Saunamajuri, Kanerva esittivät järkeviä ja asiallisia kysymyksiä.
      Sitä en tuntenut kuka teki sen julkisen uhkaushuudon ?

      • Niki77

        Mamu on eri asia ku pakolainen .. Ne on pakolaiset ne ketkä tuli Niinisaloon ei mamut. Kannattaa ottaa selvää ennen kun viisastele täällä.

      • Nikittäjä.jäkättäjä
        Niki77 kirjoitti:

        Mamu on eri asia ku pakolainen .. Ne on pakolaiset ne ketkä tuli Niinisaloon ei mamut. Kannattaa ottaa selvää ennen kun viisastele täällä.

        Ihanko totta? Sinäkö jo tiedät, että he ovat pakolaisia? Mistä sen olet selvittänyt? Maahanmuuttovirastokin selvittelee sitä yleensä vuositolkulla saamatta siltikään varmuutta asiaan. Oletko jo maahanmuutovirastossa töissä? Ellet ole, niin mene ihmeessä sinne ratkomaan, kuka on pakolainen. Ehkäpä opit siitäkin asiasta siellä jotain, ettei sinun tarvitse viisastella viisaudellasi täällä.

      • Niki77

        No vaikka ihan sen perusteella , että mamuja ei otetaan kokonaisina perheinä, vaan pakolaisia. Mamuilla on yleensä valmiina työpaikka Suomessa tai ovat mennyt suomalaisen kanssa naimisiin. Ja mun tietojen mukaan kumpikaan yllä mainituista ei koske heitä ketkä ovat Niinisaloon tulleet.

    • tiedotuskanava

      Katuvalvonta on eri asia kuin katupartiointi. Katuvalvontaa olisi syytä pitää yllä ilman maahanmuuttajiakin. Katuvalvonnan sivuilla lukee selvällä suomen kielellä, että tietoa voi laittaa esim. häirinnästä oli tekijänä sitten supisuomalainen taikka maahanmuuttaja. Erinomainen tiedotuskanava meille vanhemmille. Näit nettiaikana tieto saavuttaa meidät vanhemmat nopeasti tarvittaessa ja voidaan käydä keräilemässä nuorisomme kyliltä kotiin. Toivon, että rasistiset kannanotot jäävät sivuilta pois, jotta katuvalvonta toimisi tälläisenä tiedotuskanavana.

    • Kappas_vain

      Oho! Ompa täällä paljon mielensäpahoittaneita vasemmistolaisia kirjotuksineen. Voi kyynel.

      • Kyynelehdi.vaan

        Mitä tekemistä tällä asialla on vasemmiston tai oikeiston kanssa? Tässä ei ole mitään tekemistä puoluepolitiikalla? Ellet usko, niin katso maamme nykyistä porvarihallitusta. Se tukee henkeen ja vereen nykyistä laitonta maahanryntäystä. Samoin sitä tukee koko eduskunnan oppositio yhtenä rintamana hallituksen kanssa. Kaikki ja jokainen kriittiseltä vaikuttava kannanotto, esim. eduskunnassa tai ministerien osalta, on pelkkää silmänlumetta kansan suuren enemmistön kosiskelemiseksi ja hämäämiseksi. Mitään käytännön konkreettisia toimenpiteitä maahanmuuton hillitsemiseksi heistä yksikään ei ole tehnyt, eikä ole valmis todellisuudessa tekemäänkään.
        Sinäkään et näköjään ymmärrä tosiasioista mitään, silti esität varmoja mutu-juttuja.
        Suomen kansasta n. 80-90 prosenttia vastustaa maan laitonta maahanmuuttaja-miehitystä. Syvä railo asiassa on siis kansan suuren enemmistön ja maan poliittisen vallan välillä.
        Kyse on järjellisyydestä, paremmin sanottuna maalaisjärjestä eli realismista.
        Järkevään ajatteluun kykenevät ihmiset osaavat arvioida ja nähdä, mihin tämä hulluus maassamme johtaa mm: väestöllisesti, työvoimapoliittisesti, uskonnollisesti, taloudellisesti, rikostilastollisesti, turvallisuustilanteellisesti, kulttuurillisesti, suomalaisuuden syrjäyttävästi, jne.
        Yksinkertaiseen typeryyteen ja tunteellisuuteen taipuvaiset ihmiset sen sijaan höpöttävät täysin perättömiä ja päättömiä puheitaan esim. jostakin muukalaisvihasta, muka suvaitsemattomuudesta, syrjinnästä, vasemmistolaisuudesta, oikeistolaisuudesta ja muusta vastaavasta typeryydestä. Heidän ongelmansa ovat näköalattomuus, yksisilmäinen putkiajattelu, kokonaisvaltaiseen ajatteluun kykenemättömyys sekä suoranainen yksinkertaisuus ja tyhmyys.
        Hallituksen osalta taasen pääpontimena on rahdata maahan valtaisa halpatyövoimareservi ja saada näin ammattiyhdistysvoimat polvilleen nöyriksi sanelujen edessä hyväksymään suuri palkkojen alennus.
        SPR:n toimintaa taasen ohjaa rahanhimo. Pakolaiskeskusten ylläpito on heille erittäin kannattava bisnes. Sama rahanhimomotiivi on yksityisillä ja kunnallisilla vastaanottokeskusten ylläpitäjillä.
        Valtiohan maksaa kaikki vastaanottokeskusten aiheuttamat kulut ja menot. Siitä syystä se on kunnillekin kannattavaa siihen saakka, kunnes tulijat saavat oleskeluluvan, jolloin he jäävät kunnan harteille asumis- ja muine kuluineen.
        Mamutus siis lämmittää kuntia hetken, kuten pakkasella housuihin laskettu pissa.

      • harmaata.aluetta
        Kyynelehdi.vaan kirjoitti:

        Aika kovan prosentin vedit hatustasi! Oma tekstisi on aivan yhtä mutua kuin väität muiden olevan. Perspektiivisi on mustavalkoinen.
        Aidosti ajatteleva ja järkevä näkee asioiden molemmat puolet ja osaa pohtia asiaa neutraalisti monesta lähtökohdasta, eikä tarkastelee asiaa vain oman mielipiteensä suunnalta.
        Mustavalkoisella ajattelulla raju muutos yhteiskunnassamme ei ratkea. Kummastakaan ääripäästä ei löydy sitä ratkaisua miten me tästä selvitään.

      • Harmaata_ajattelua
        harmaata.aluetta kirjoitti:

        Ilman mitään mutuja, pelkällä matematiikalla neutraalisti ajatellen tästä selvitään. Näiden henkilöiden aiheuttamat miljardikustannukset, maassa oleskelevien entisten lisäksi, ajavat Suomen talouden kestämättömään tilaan. Jos on saanut tuollaisen harmaan alueen kirjoituksen rustattua, niin osaa edes yksinkertaista kertolaskua, vai mitä.

        Tämän on myöntänyt kyllä ihan itse ministeri Orpokin Ylen Ykkösaamun haastattelussa pari viikkoa sitten, ei ihan suoraan, mutta kumminkin. Kun kantasuomalaisten ja näiden vieraidemme tarpeet lasketaan yhteen, joutuvat kantasuomalaisten jo valmiiksi leikatut etuudet uudestaan leikkuriin, että käikille riittäisi edes jotain. Tarkoittaa, että maahan paperittomina tulleet saavat etuoikeuksia ja suomalaislle annetaan ei oota kaikissa yhteiskunnan palveluissa. Yksinkertaista, eikö totta.

        Luulisi, että edes jokunen suvatsevainen taipuisi tosiasioiden edessä, mutta ei, vaikka kerta toisensa jälkeen ovat päättäjät ja viranomaiset, poliisia myöten joutuneet kertomaan julkisuuteen puhuneensa kansalle muunneltua totuutta näistä ja kansalaisten turvallisuudesta, eli täyttä paskaa, niin nämä eivät taivu milliäkään, vaan jatkavat valitsemallaan, ihana rikkaus yhteiskunnalle matrallaan auringonlaskuun yhdessä kulkien, maassa maidon ja hunajan, jossa ei puutetta ole kenelläkää muulla kuin tällä etuoikeutettujen sadunkertojien ryhmällä.

      • Kyynelehdi.vaan
        harmaata.aluetta kirjoitti:

        Aika kovan prosentin vedit hatustasi! Oma tekstisi on aivan yhtä mutua kuin väität muiden olevan. Perspektiivisi on mustavalkoinen.
        Aidosti ajatteleva ja järkevä näkee asioiden molemmat puolet ja osaa pohtia asiaa neutraalisti monesta lähtökohdasta, eikä tarkastelee asiaa vain oman mielipiteensä suunnalta.
        Mustavalkoisella ajattelulla raju muutos yhteiskunnassamme ei ratkea. Kummastakaan ääripäästä ei löydy sitä ratkaisua miten me tästä selvitään.

        harmaata.aluetta kirjoitti: "Aika kovan prosentin vedit hatustasi! Oma tekstisi on aivan yhtä mutua kuin väität muiden olevan. Perspektiivisi on mustavalkoinen."
        Kirjoitin: "Suomen kansasta n. 80-90 prosenttia vastustaa maan laitonta maahanmuuttajamiehitystä. Syvä railo asiassa on siis kansan suuren enemmistön ja maan poliittisen vallan välillä."
        Tuo luku 80-90 % ei ollut hatusta vedetty. Alla on joitakin relevantteja faktoja, jotka osoittavat nuo lukuni paikkansapitäviksi.
        Toisaalta se, joka väittää lukuja hatusta vedetyiksi mututiedoiksi ja perspektiiviäni mustavalkoiseksi, on itse velvollinen osoittamaan ne faktaperusteluin sellaisiksi. Pelkkä heitto, jolla mollataan toisen tosiasioihin perustuva kirjoitus moskaksi on itsessään pelkän moskan arvoinen.
        MTV Uutisten kyselyssä suomalaiset haluavat nykyisen turvapaikan-hakijatilanteen myötä käyttöön rajatarkastukset kaikilla ulkorajoilla. Myös EU:n sisäiset tarkastukset saavat saman kannatuksen. Kyselyssä yhdeksän kymmenestä, eli 90 %, suomalaisista kokee, että rajatarkastukset on syytä ottaa käyttöön vähintäänkin väliaikaisesti. Lähes puolet on valmis ottamaan pysyvät rajatarkastukset käyttöön kaikilla Suomen ulkorajoilla. Tämä käy ilmi MTV:n kyselystä, jossa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä turvallisuudesta turvapaikanhakijoiden määrän lähdettyä jyrkkään kasvuun tänä vuonna.
        Vain vajaa kymmenes, eli alle 10 %, pitää nykyoloissa Suomen nykyistä järjestelmää sopivana.
        Turvapaikanhakijatilanne huolettaa suomalaisia – yli 80 prosenttia kokee turvallisuuden heikentyvän.
        Suomalaiset haluaisivat irakilaisille selvästi nykyistä tiukemmat kriteerit turvapaikan myöntämiseen. Valtaosa eli noin 70 prosenttia Suomeen viime kuukausina saapuneista turvapaikanhakijoista on kotoisin juuri Irakista.
        MTV Uutisten, 20.11.2015 julkistamassa kyselyssä, yhteensä 87 prosenttia vastaajista vaatii, että irakilaisten turvapaikan myöntämisen kriteereitä pitää kiristää. Heistä 61 prosenttia on sitä mieltä, että kriteereitä pitäisi kiristää tuntuvasti. 26 prosenttia taas ajattelee, että kiristystä pitäisi tehdä ainakin jonkin verran.
        Vastaajista kahdeksan prosenttia ajattelee, että kriteerit olisi hyvä pitää entisellään. Vain kaksi prosenttia on kriteereiden löyhentämisen kannalla.
        Nuoret ovat kaikkein kriittisimpiä:
        Miesten ja naisten välillä vastauksissa ei ole juurikaan eroja. Kriteereitä halutaan kiristää kaikissa ikäluokissa, mutta nuorimmat ovat kaikista kriittisimpiä.
        Kyselyyn vastanneista 18-24-vuotiaista yhteensä 93 prosenttia on sitä mieltä, että irakilaisille turvapaikka pitäisi myöntää nykyistä tiukemmilla kriteereillä.
        Myöskään koulutustausta ei ei juuri vaikuta vastauksiin: kaikissa koulutusasteissa suuri enemmistö haluaisi kiristää irakilaisten asemaa.
        Pieniä eroja kuitenkin löytyy. Pelkästään kansakoulun käyneistä kaikki kyselyyn vastanneet ovat sitä mieltä, että kriteereitä pitäisi kiristää tuntuvasti tai jonkin verran.
        Yliopistotutkinnon suorittaneista 16 prosenttia ajattelee, että kriteerit voitaisiin pitää entisellään tai niitä voitaisiin löyhentää.
        Tutkimus tehtiin verkkopaneelissa 5.10.–8.10. välisenä aikana ja siihen vastasi noin 1 300 suomalaista. Virhemarginaali on suurimmillaan kolme prosenttiyksikköä suuntaansa. Tutkimuksen teki MTV:n toimeksiannosta Corefiner Oy.
        Kokoomuksen Verkkouutiset toteutti nettiäänestyksen siitä, tuleeko Suomen rajat pitää nykyisessä tilanteessa auki? Äänestyksen tilanne oli 28.9.2015 seuraava:
        12% äänestäneistä halusi pitää rajat auki.
        88% äänestäneistä vaati rajat suljettaviksi.
        Ääniä oli tuolloin annettu yhteensä 24022 kpl.

      • Kyynelehdi.vaan
        harmaata.aluetta kirjoitti:

        Aika kovan prosentin vedit hatustasi! Oma tekstisi on aivan yhtä mutua kuin väität muiden olevan. Perspektiivisi on mustavalkoinen.
        Aidosti ajatteleva ja järkevä näkee asioiden molemmat puolet ja osaa pohtia asiaa neutraalisti monesta lähtökohdasta, eikä tarkastelee asiaa vain oman mielipiteensä suunnalta.
        Mustavalkoisella ajattelulla raju muutos yhteiskunnassamme ei ratkea. Kummastakaan ääripäästä ei löydy sitä ratkaisua miten me tästä selvitään.

        harmaata. aluetta kirjoitti: "Aidosti ajatteleva ja järkevä näkee asioiden molemmat puolet ja osaa pohtia asiaa neutraalisti monesta lähtökohdasta, eikä tarkastelee asiaa vain oman mielipiteensä suunnalta."
        Voisit kertoa tosiasioihin perustuen, millä harteilla teet tyhjän heiton kirjoituksestani todeten, että en ole aidosti ajatteleva ja järkevä, enkä näe asioiden molempia puolia, enkä osaa pohtia asiaa neutraalisti monesta lähtökohdasta ja että tarkastelen asiaa vain oman mielipiteeni suunnalta?
        Perustelepa siis nuo omat väitteesi relevanteilla tosiasioilla. Kirjoituksesi tällaisenaan on pelkästään tyhjä heitto.

      • Kyynelehdi.vaan
        harmaata.aluetta kirjoitti:

        Aika kovan prosentin vedit hatustasi! Oma tekstisi on aivan yhtä mutua kuin väität muiden olevan. Perspektiivisi on mustavalkoinen.
        Aidosti ajatteleva ja järkevä näkee asioiden molemmat puolet ja osaa pohtia asiaa neutraalisti monesta lähtökohdasta, eikä tarkastelee asiaa vain oman mielipiteensä suunnalta.
        Mustavalkoisella ajattelulla raju muutos yhteiskunnassamme ei ratkea. Kummastakaan ääripäästä ei löydy sitä ratkaisua miten me tästä selvitään.

        harmaata.aluetta kirjoitti: "Aika kovan prosentin vedit hatustasi! Oma tekstisi on aivan yhtä mutua kuin väität muiden olevan. Perspektiivisi on mustavalkoinen. Aidosti ajatteleva ja järkevä näkee asioiden molemmat puolet ja osaa pohtia asiaa neutraalisti monesta lähtökohdasta, eikä tarkastelee asiaa vain oman mielipiteensä suunnalta."
        Näyttääpä siltä, että sinun oma arvostelusi oli mutua ja vedetty hatustasi ja oma perspektiivisi on mustavalkoinen etkä itse osaa pohtia asiaa monesta lähtökohdasta: Tarkastelet sitä vain oman mielipiteesi suunnalta, ilman mitään todellisia perusteita, omilla tyhjillä puheillasi.
        Näin se teidän arvostelijoiden osalta näyttää yleisesti olevan: Tyhjää puhetta, mutta ei villoja lainkaan.
        Mitä muuta arvostelustasi voi todeta, kun et kykene tuomaan mitään faktatietoa heittojesi taakse.
        Itse osoitin sinulle kirjoitukseni paikkansapitäväksi ja prosenttiluvut oikeiksi.
        Näin se on sinä -hatustavetäjä.
        Ja tässä vielä lisää prosenttilukuja pähkäiltäväksesi Helsingin Sanomien 21.10.2015 julkistamasta gallupista.
        Helsingin Sanomissa 21.10.2015 julkistetun gallub-kyselyn tulosten mukaan
        hallituspuolueiden äänestäjien joukossa kiristyksiä turvapaikkapolitiikkaan kannatetaan seuraavasti:
        PS: 91,9 %
        KESK: 81,2 %
        KOK: 78,2 %
        Hallituspuolueiden äänestäjistä siis 82,4 % kannattaa kiristyksiä.
        Kansa ei vuosikymmeniin ole ollut näin yksimielinen mistään asiasta, mutta päättäjät levittelevät vain käsiään.

    • asqqqq

      MAHTAVAA kun teillä on porukkaa suojelemassa tavallista suomalaista. MIESTEN ja NAISTEN PITÄÄ HERÄTÄ TÄHÄN JULMUUTEEN JOTA MATUT TEKEVÄT.! Voimia teille kaikille.

    • Tutustumista.varten

      Tutustukaa netistä löytyvään nutsy-nimimerkin johdolla koottuun luetteloon maahanmuuttajien rikoksista maassamme. Siinä on 146-sivua raskasta tekstiä rikoksista kuvaelmineen. Rikoksista kertovia mediajuttuja siihen on koottu yhteensä 630. Sekin on silti pelkkä Pintaraapaisu.
      Siis: nutsy MAAHANMUUTON, VAPAAN LIIKKUVUUDEN JA MONIKULTTUURIN FYYSINEN HINTA SUOMESSA

    • päivänselvää

      Erottelette vain Kankaanpäässä suvakit ja annatte heidän hoitaa tulijoiden tarpeet. Rasistinaiset ja rasistitytöt saa olla rauhassa.

    • Katupartion.puolesta

      Erityisen paljon keskustelua herätti heinäkuun partiointi Oulussa, missä afrikkalaiset olivat ahdistelleet ja yrittäneet raiskata suomalaisnaisia muun muassa Toppilan ja Puolivälinkankaan alueella. Poliisi ei ollut kyennyt ratkaisemaan tapauksia, mutta katupartio jäljitti Toppilan somalin alle vuorokaudessa. Tapaus synnytti kuhinaa Oulun lehdistössä ja paikallispolitiikassa sen jälkeen, kun jopa sosiaalidemokraattien valtuutettu kertoi tukevansa Vastarintaliikkeen katupartiointia.

    • Ymmärrys-loppuu

      Kankaanpäässä, ehkä n. parivuosikymmentä sitten, puukotuksen uhrin rohkeasti kadulta pelastanut kunnon suomalainen henkilö palkittiin uroteostaan silloisen presidentin myöntämällä hengenpelastusmitalilla.
      Pitäisikö nyt mahdollisesti vastaavan teon tekevä teljetä vankilaan?
      Tätäkö te tarkoitatte, te katuvalvonnan vastustajat?
      Eikö katuvalvonnassa ole juuri siitä kyse, että autetaan hädässä olevia?
      Miksi se niin närästää joitakin tyyppejä?

      • kun-näkisit

        Vastahankaan ovat yleensä sellaiset ihmiset, jotka ovat vinoutuneet ajatuksistaan. Valtaosa sellaisia, kun näkisit heidät, niin nauraisit ja ymmärtäisit, että vähän on tukka pystyssä ja muutenkin kengät väärissä jaloissa.
        Rikollisia ja epä-aineksi harmittaa, jos heidän elämäntila pienenee. Jatkakaamme kunnollisuuden tiellä. Se on ainoa onnellisuuden tie.

    • pöpöyrevsaäåwq

      Nyt sitten ihan oikeesti näiden latvialaisryöstäjien valvontaan resurssit!

    • kannustetaan

      Hienoa! Mukava kuulla, että kansalaiset alkavat elämään ja kokee kadut omikseen.

    • nallepiuh

      Kankaanpään katuvalvonnan sivuilla huutele entinen naistenhakkaaja mustalainen joka on yhtäkkiä oppinut kirjoittamaan täydellistä äidinkieltä ja vanha pornonäyttelijä, jolta putoaa housut vieläkin vanhasta tottumuksesta, kun näkee videokameran, Todella uskottavaa

      • Kukamitähäh02

        Kuuuuka on tämä vanha pornonäyttelijä?

      • maamemu
        Kukamitähäh02 kirjoitti:

        Kuuuuka on tämä vanha pornonäyttelijä?

        Se on se Hassinen!

    • haapuska100

      En oo nähny että ketään olis valvottu misään kun ei oo mitään valvottavaa, voisivat valvoa toisiansa viikonloppusin kun ottavat viinaa, siinäkin tarpeeksi jo tekemistä.
      veikkaan että jos tohon torille tulee 20 mamua tappeleen nyrkein niin suurin osa tästä jengistä juoksentelee karkuun tai soittaa 10 kaveria apuun lisää. niin se vaan menee, ja loppujen lopuksi kun tilanne joskus tulee niin riidanaloittaja on 100% itse se suomalainen...en hyväksy maahanmuuttoa en puolustele, enkä muutakaan, minua ei niin paljoo maailman asiat kiinnosta, en jaksa puuttua.., mutta olen silti maailmaa kiertänyt paljon elämäni aikana ja monissa paikoissa on montaa eri kansalaista saman katon alla tai saman nuotion äärellä, eikä siinä riitaa aleta haastamaan, kun kaikki on kavereita keskenään ja hauskaa on., jos joku töpeksii niin sitten laitetaan mies maahan rauhottuun niin yksinkertaista se on, eikä sillä ihon värillä oo väliä siinä vaiheessa...
      Kankaanpää on ihmiset pieni paikka vielä....ja ymmärrän että täällä suurinosa ei ole nähnyt tummaa miestä muualla kuin telvisiossa.

      • Törkyä.pukkaa

        haapuska100, mikähän tyyppi sinä olet? Oletko oman kyläsi kanssaihmisten solvaaja ja petturi? Miksi olet niin katkera tälle joukolle?
        Parjaat törkeästi 500 ihmisen porukkaa, jossa suuri osa on mm. äitejä, nuoria naisia ja vastuullisia miehiä. Mitä pahaa heistä yksikään on tämän ryhmänsä nimissä tehnyt sinulle tai yhdellekään muulle ihmiselle? Anna pahoja tekoja pöytään! Löytyykö niitä? Vai, onko solvaamisesi pelkkää tyhjää valetta?
        Kerrot kiertäneesi muka maailmaa. Taitaa kiertämisesi olla puheidesi tasosta päätellen jäänyt kovin suppeaksi.

    • niinjuu4

      en tarkoittanut kaikkia 500 ihmistä KANKAANPÄÄSSÄ, ihan yleisesti ottaen sanoin, tiedät kyllä itsekin mitä tarkoitan, nykyajan nuorisoo ja tulevia suomen toivoja...

    • Hassihuussi

      Varatkaa popcornit kun luette katuvalvontaryhmän facebook sivua.. Parasta viihdettä.

    • äåobczxäå

      On, juuri sama. Kertoilee palstoilla lastensa sepittämiä juttuja, jotka kaikki on ammuttu alas paskapuheina.

    • Gagmanstyle

      JUST!!!! On siinä akka. Täytyypä suojella omia lapsia tämän akan lapsilta!!!

      • huolehtikaalapsistanne

        Samaa mieltä, Jos asuisin Kankaanpäässä, lapseni eivät olisi tekemisissä tuon perheen lasten kanssa. Toivon lapsistani tulevan normaaleja ihmisiä (jopa ilman tatuointeja.)

    • eki800

      vois mennä hevonkuuseen kaikki, pitäis huolta omasta elämästä, suojelis omaa perhettä omassa hiljaisuudessaan ja pitäisi mielipiteet omassa päässään, näin säästyttäis näiltä ärsyttäviltä höpötyksiltä....kaikki ihmiset tekee pahaa, pahoille ihmisille annetaan kuria, sillain homma pysyy raiteillaan.., ei muutama kymmenen maahanmuuttajaa pilaa kenenkää elämää, ja suomalaiset tytöt on hyviä kun juovat ensin ittensä jalattomaan kuntoon sitten menevät kaikkien mukaan, helppoja ovat, voin sanoa, että kyllä se vika on ihan omassa ittessään... toki onhan noita päällekäyviä kuja raiskareita, mutta naisetkin kun alkavat kantamaan kätttä pidempää laukussa niin säästytään niiltäkin. PUOLUSTAUTUKAA HYVÄT IHMISET.

    • hevonkuuseenko

      eki800: Keiden tässä mielestäsi pitää mennä hevonkuuseen? Rikosten uhrienko, murhattujen, tapettujen, raiskattujen, heidän lähiomaistensako; aviopuolisoiden, lasten, vanhempien, sisarusten?
      eki800: Mikä sinua tässä ärsyttää? Eikö näistä ihmiset saa puhua? Miksi se ärsyttää sinua? Tappelemallako luulet asioiden järjestyvän ja kantamalla aina mukanaan kättä pidempää, kuten neuvot?
      eki800, kirjoitat: "Suomalaiset tytöt juovat itsensä jalattomaan kuntoon ja sitten menevät kaikkien mukaan, helppoja ovat. Voin sanoa, että kyllä se vika on ihan ittessään."
      eki800: Ajatteletko lainkaan, mitä kirjoitat?
      Oletko tutustunut rikosuutisiin? Kertomasi ei pidä lainkaan paikkaansa tositapahtumien kanssa. Kirjoittelet omia uskomuksiasi, luulojasi ja kuvitelmiasi sekä esittelet ne totena. Se on todella roisia hevosenleikkiä näin julmetun vakavilla asioilla.
      Suurin osa maassamme tapahtuneista rikoksista ja niiden tekijöiden taustoista jää suurelta yleisöltä pimentoon. Media, yhdessä viranomaisten kanssa ovat päättäneet,
      että näistä asioista on syytä vaieta.
      Voit kuitenkin halutessasi tutustua netistä löytyvään, medioista koottuun 146-sivuiseen koonnokseen: "Maahanmuuton, vapaan liikkuvuuden ja monikulttuurin fyysinen hinta Suomessa". Sekin 650:llä rikosuutisellaan on silti vain pelkkä pintaraapaisu siitä, mitä maassamme todellisuudessa tapahtuu.
      Luettelon kokoajat toteavat näin: "Näitä tietoja kasatessa tehtiin yleisesti huomio, että suomalaiset naiset ja alaikäiset tytöt maksavat kovimman hinnan meneillään olevasta kansainvaelluksesta. Heidän oikeutensa päättää oman kehonsa koskemattomuudesta
      on suurin menetetty fyysinen hinta, joka vallitsevasta politiikasta on seurannut."

    • klöäåpäåo

      Hevonkuusen juttuja, oikeastaan hevonpaskaa. Ollaan Kankaanpäässä, jossa on lapsiperheitä. Puolet väestä on alaikäisiä, 17 lasta on alle viisivuotiaita. Nämäkö raiskaa? Haistakaa home. Enemmän saa sivulliset pelätä paikallisia mustalaisia, jotka ryöstelevät pariskunnittain kauppojamme ja puukottavat naisystäviään henkihieveriin. Ja nämä siis Kankaanpäässä, ei Ruotsissa, eikä muualla Suomessa. Turha tuoda tilastoja tänne, ne vaan eivät nyt päde meidän paikkakunnalla.

      • koopää

        Silloin reilu 30 vuotta sittenkään ei mainittu koskaan mitään raiskauksesta tai sen yrityksestä joten tekopyhäksi haukkuva on itse valehteleva suvakki. Ja kyllä pystyy puhumaan, paskaa väänsi suvakki siitäkin. Ei vuosikymmeniä sitten tekemänsä varmaan estä Vekeä pelkäämästä muksujensa puolesta, iso moka mutta ei tää tyyppi ole kyllä mikään taparikollinen ollut. Typerää sen sijaan on levitellä jostakusta törkeitä valheita niinkuin tää yksikin suvakki, toivottavasti Veke tekee rikosilmoituksen.

    • luus

      Tiedoksi epäilijöille jotka kirjoittaa että "Katupartion jäsenet" eivät ole käyneet esim. ARMEIJAA eikä käy TÖISSÄ mikäs minä sitten olen? Olen käynyt Armeijan käyn töissä vuositulot pyörivät siinä 50-60 tuhannen euron välissä. Ja kyllä meihin kuuluu värikästä sakkia. Menneisyyttä ei voi muuttaa mutta tulevaisuuden voi.

    • Mitentejaksatte

      Voi Luoja... Ihan hävettää asua Kankaanpäässä XD

    • rewqx

      Ei pätkääkään kiinnosta mitä joku natsi tienaa tai onko töissä. Kankaanpäässä vaan ei tarvita näitä "katuhyysäreitä".

    • oikeat.tahot-vastaamaan

      Ei paljoa auttanut kun latvialaiset ryösteli.. Kohdistuuko huoli väärään kohteeseen?

      Jättäkää se mikä kuuluu valtiolle valtion tehtäväksi. Ei täällä kaivata 30-luvun lapualaisaikoihin ja oman käden oikeuteen.

      Vaatikaa sen sijaan kansanedustajaltanne vastauksia ja selvityksiä sekä toimenpiteitä. Hän oli ilmeisen hyvin tietoinen tästä hankkeesta, vaikka ei ole ollut tiedotustilaisuuksissa mukana.

      • erikoistatouhua

        Ei kukaan uskalla kysyä Kaukolta.

    • yrittäjäonoikeassa

      Turhia pullikointeja ja yritysvastaisuutta. Yrittäjää ja uutta yritystoimintaa on tuettava. Se tuo veroeuroja kaupunkiin. Kyllä Kivelää ja Kakea on tuettava asiassa eikä livettävä harhaisten pelkotilojen maailmaan.

      • Turhamoittia

        Tosiasiassa tämä katupartiointi on yritys ja yrittäjävastaisuutta. Kukin saa tehdä mitä haluaa omalla tontillaan. Kake on taas tuonut uutta yrittäjyyttä kaupunkiin. Olkaamme iloisia siitä.

      • Iloitse_Vaan
        Turhamoittia kirjoitti:

        Tosiasiassa tämä katupartiointi on yritys ja yrittäjävastaisuutta. Kukin saa tehdä mitä haluaa omalla tontillaan. Kake on taas tuonut uutta yrittäjyyttä kaupunkiin. Olkaamme iloisia siitä.

        Kaipa kuitenkin tiedät sen, että suomalaiset maksavat tästä yrittäjyydestä ja hyysäyksestä joka euron ja centin, myös yrittäjälle jäävän voiton. Mukavaa yrittäjyyttä sellainen, kun kaikki tulee käteen suoraan valtion budjetista. Mitähän hyötyjä näet tällaisesta yrittäjyydestä? Nyt jo kolme ässää mesovat heinähankoineen siitä, millä rahoilla tätä kepulihommaa pyöritetään. Otetaanko suomalaisten piikkiin jälleen lisävelkaa? Leikataanko taas satoja miljoonia lisää koulutuksesta, sairailta, lapsiperheiltä, vai mistä? Keplutellaanko miljardimenoerä silmänkääntötemppuna ulos budjetista erillislainoin maksettavaksi? Aivan sama mitä kiemurrellaan, lasku on aina edessä ja se on maksettava, siitä ei pääse yli eikä ympäri, mutta sinusta on kivaa, kun on yrittäjyyttä. Sinusta on siis kivaa, kun saamme taas tästä hommasta suomalaisille miljardilaskun maksettavaksi. 200.000 euroa suomalaisilta meni jo pelkkään yhteen 100 hengen vapaaehtoisjoukon paluulentoonkin, kun pakolaiset halusivat lentää takaisin Irakiin.
        Jos tuo miljardi euroa sijoitettaisiin suoraan YK:n ylläpitämien pakolaisleirien olojen parannukseen, olisi sen vipuvaikutus satakertainen pakolaisten aseman hyväksi sinun nykyisen järjettömän yrittäjyyden sijasta. Se olisi todellista pakolaisten auttamista.
        Voitaisiinhan esim. kaikki maamme 400.000 työtöntä työllistää samalla tavalla valtion budjetista heille palkat maksamalla. Miksiköhän sitä ei tehdä? Se tuottaisikin jotain tehdyn järkevän työn muodossa.
        Tämä sinun yrittäjyytesi ei tuota mitään.

      • Rahaeihaise
        Iloitse_Vaan kirjoitti:

        Harhaisissa pelkotiloissa jotkut elää. Tänäänkin Niinisalon porukat olivat kaupoilla ja toivat veroeuroja Kankaanpäähän. Kylä Kake ja Kivelä osaa kun toivat tämänkin Kankaanpäähän. Hyvä statementti yrittäjiltä. Tiedä vaikka toiminta laajenee ja työllistää yhä useamman paikallisen. Älkää vastustako yrittämistä. Yritysvastaisuus on harhaisuutta.

        Näitä tyhjiä kiinteistöjä on Kankaanpäässä paljon. Varmaan n.100-500 uutta asukasta voidaan majoittaa helposti. Pienillä muutoksilla 1000 henkeä.Täällä tulee ottaa kaikki valtion tuki mitä on mahdollista, eikä olla vastaan vain omien ennakkokäsitysten vuoksi. Tästä voi saada oman osaamisklusterin paikkakunnalle. Ensinnä on hyvä täyttää tuo Niinisalon vanha kansakoulu.

    • retwåäöow

      Sari esiintyy pornoelokuvissa ja levittelee turvapaikanhakijoista paikkansa pitämättömiä huhuja, mm että varastelevat kioskilta, vaikka kioskin pitäjä kertoi heidän käyneen normaalista ostoksilla. Tämä on faktaa! Samoin Sari kiljuu , että koulumatkalla turvapaikanhakijat (lapsetko?) uhkaavat hänen lapsiaan. Näinkään ei ole käynyt, sen sijaan hänen lapset hajottavat kirveellä vandaalimaisesti toisten mökkejä. Tämäkin on faktaa, ja videot löytyvät netistä.
      Veijo tekee ihan samaa, kivenkovaa väitti turvapaikkaperheiden kuljettelevan ruokaa maksamatta ulos kaupasta, haukkuen samalla toisin väittänyttä ohjaajaa paskanpuhujaksi. Siis nimitteli! S..tana! Näin meni päiviä kunnes Veijo selvitti asian ja totesi, ties monenko kerran, olleensa jälleen kerran väärässä!

      • taidettakansalle

        No nyt aletaan päästä kohta itse asiaan ja onhan se ihan kunnioitettavaa, että joku viittii näinä kylminä aikoina tehdä taidetta kansalle. Laitappa nyt tämän kankaanpääläisen "Rakel Liekin" tuotannosta tviitti, kun muutkin näkyvät hengentuotteistansa linkkittävän tänne kanavalle.

        Päääsee sitten muutkin osallistumaan taide-elämykseen...

      • teinejävalvottava

        Hassisen lapsetko ne siellä huumepäissään rikkoivat kesämökkejä? Mites se perheen isä, onko näkymätön vienänen tossun alla=? Mutta katupartioon kanssa lapsiaan valvomaan. Se on kyllä hyvä ajatus,

    • äåweqsäåxz

      Katuvalvonnan väkimäärä vaan vähenee , vaikka "massa" Laaksamo muuta väittää!

      • Faktatieto

        Aamulehden uutinen tänään: viime vuonna poliisille ilmoitettu yli 1000 raiskausta joista 15:ta epäiltynä on maahanmuuttaja. Kuka hitto ne loput raiskaukset on tehnyt. Ja tämä tilasto löytyy asiallisesta lehdestä, ei siis mv-lehdestä.

      • Humpuukipellet
        Faktatieto kirjoitti:

        Aamulehden uutinen tänään: viime vuonna poliisille ilmoitettu yli 1000 raiskausta joista 15:ta epäiltynä on maahanmuuttaja. Kuka hitto ne loput raiskaukset on tehnyt. Ja tämä tilasto löytyy asiallisesta lehdestä, ei siis mv-lehdestä.

        Seuraavassa on otteita Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tutkijan Martti Lehden tutkimustuloksista, joita tuloksia on julkaistu lukuisissa eri lehdissä. Alla olevat tiedot ovat Helsingin Uutisista päivältä 15.3.2015:
        "Raiskaustilastot karuja – ulkomaalaistaustaiset yliedustettuina tekijöinä ja uhreina:
        Viime vuonna valmistuneen selvityksen mukaan afrikkalaissyntyisten tekemien raiskausrikosten määrä oli 12-kertainen kantaväestöön verrattuna. Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa syntyneiden kohdalla määrä oli oli peräti 13-kertainen.
        Peräti joka kolmas raiskausrikoksesta tuomittu on oikeusministeriön vuodelta 2012 olevan selvityksen mukaan ulkomaalaistaustainen. Raiskaustilastojen mukaan törkeissä tekomuodoissa osuus on jo 41 prosenttia.
        Raiskausrikoksissa myös uhriksi joutumisen riski on afrikkalaisilla ja aasialaisilla naisilla suomalaisia naisia korkeampi.
        Erityisen uhan raiskausrikokset muodostavat Lehden mukaan afrikkalaistaustaisille naisille.
        Poliisiin tietoon tulleiden raiskausten ja raiskausyritysten määrä on kasvanut kuudessa vuodessa 87 prosenttia.
        Edellä oleva osoittaa, että nimimerkin "Faktatieto" kirjoittama kommentti on täyttä soopaa. Se on sitä yksinkertaista jekutusta, jossa johonkin lehden uutiseen vedoten esitetään täyttä humpuukia mukamas totena.

      • NytLukujaPöytään

        äåweqsäåxz kirjoittaa: "Katuvalvonnan väkimäärä vaan vähenee , vaikka "massa" Laaksamo muuta väittää!"
        äåweqsäåxz, montako ihmistä sinun ryhmässäsi on? Ilmeisesti roimasti yli 500, kun niin ilakoit "Katuvalvonta Kankaanpään" 500- jäsenen vähäisyyttä!

    • ptereqbzc

      Tarkkuutta "nytlukujapöytään"...enää 479 seuraajaa....ja näistäkin vain parikymmentä äänessä. Loput mukana tirkistelemässä! Lähes 50 jättänyt sivuston, johtuneeko siitä että Kpäässä asian tiimoilta ollaan hakoteillä.

    • köffe

      ja 400 jotka seuraa sivusta tätä saatanan nokikeppi pelleilyä.

    • aleajactaest

      Asiaan on helppo ratkaisu. Poliisiaseman päivystystiskille kaksi kirjaa, joista toinen maahanmuuton kannattajille ja toinen vastustajille. Laaja julkinen tiedottaminen allekirjoittamisesta OMALLA nimellä viranomaisen suorittaman tunnistautumisen jälkeen. Allekirjoittaja saa mukaansa numerolapun mistä selviää hänen järjestyslukunsa allekirjoituksessa sekä vastapuolen sen hetkinen saldo ilman nimiä (tulosten oikeellisuus kontrolli). Kun ensimmäinen todistetusti tapahtunut rikos on tapahtunut tai ei, niin nimilistat julkistetaan esim. ennen seuraavia lumia vaikka hörhiäisten yhteydessä ja avoin kansalaiskeskustelu voi alkaa ihan nimillä. Tällä tavalla turhat syyttelyt jäävät pois ja ihmiset saavat työrauhan. Demokraattista eikö totta.

    • rewqzxc

      Pehmeet touhuu... sano orava!

    • Makwanoliniinkomea

      Minä ymmärrän, jos vanhemmat kulkevat kylälle lapsiaan ja teinien touhuja valvoen, niissä on valvomista, mutta että joku katupartio seisoo kyttää jossain vokin kulmalla ja rouva polkee jalkaa, en tahdo nähdä mamuja. Mitä sitten menee niitä kyttäämään?

    • niinisalotapetilla

      Onhan siellä kait Suomen eroottisin katupartio. Toista kuin kyrmyt odinin soturit.

    • Nyt.lunta.tupaan

      Katsokaapa suomalaisten kenttäpoliisien tutkimustulokset turvapaikanhakijoiden aiheuttamasta uhasta maassamme. Tulipa paha! 80 % poliiseista ei voi olla väärässä. He ovat sentään alan ammatti-ihmisiä, jotka osaavat taatusti arvioida turvallisuustilannetta rehellisen oikeasti. He ovat aivan toista ammattitasoa, kuin Ylen toimittajat nikuloineen ja nakuloineen, jotka norsuluutorneistaan halveeraavat suomalaisia rikosten kohteiksi jo joutuneita, taikka sen uhasta kertovia kansalaisiamme.

    • Eldankajärvenjää

      Juu kannattaa varoa siellä niksulassa, kun ne mamu-lapset ovat heti 15 vuoden päästä siinä iässä, että voivat alkaa raiskata. Tosin, he eivät silloin enää asu siellä, koska perhe muuttaa pois VOKista sitä mukaa, kun turvapaikkapäätös tulee. Eli väliaikaisesti he siellä ovat. Olkaapa nyt tarkkana siellä kulmilla. Joku voi vaikka katsoa teitä päin ja puhua kieltä, jota ette ymmärrä. HUI!

    • wwaqöpeb

      Nuoret mamut puhuvat jo suomea. Kpäässä heidät on perheinä integroitu yhteiskuntaan, ei heistä ole pelkoa.
      Enemmän on pelkoa puukkoa tai asetta heiluttavista romaaneista yms. Siilissäkin musertui paikallisen olympianyrkkeilijän (täysin sivullinen) ura jalkaan osuneesta luodista. Puukolla taas viilteli tyttöystävänsä kurkun nytkin turvapaikanhakijoilla uhkaillut poliitikkoloikkariromaani.
      Kaiken kruunaa "taivasputooniskaan"-pornonäyttelijä. Millaista moraalia hän ylläpitää nuorisomme keskuudessa?

    • kovaapuhetta

      kovaa juttua poliitikkoloikkariromaanista ja pornonäyttelijästä, saisko faktoja?? Ahkerasti muutenkin jaatte linkkejänne!

    • äåäåwqscx

      "Massa"-Laaksamokaan ei saanut "valvojien " määrää nousemaan enää. Toiminta lopahti, kun epätodelliset kauhuskenaariot eivät toteutuneetkaan Kankaanpäässä.
      No, tämähän tiedettiin jo heti toiminnan alkaessa (lapsiperheitä).

      • Omituista-järjenjuoksua

        Olisikohan alueen kansalaisten suuren enemmistön suhtautumisella ja asenteella mitään osuutta tilanteen stabiilisuuteen ja tapahtumien ennaltaehkäisyynkin? Siinä lienee osuutensa myös viisisatapäisellä katuvalvontajoukollakin, jo silläkin pelkästään, että sellainen on ylipäätään olemassa. Älkää yksinkertaistako asioita johonkin lapsiperheasiaan. Jokainen ihminen ja heistä pahantekijäkin kuuluu aina johonkin perheeseen, olkoon hän sitten aikuinen tai lapsi. Asioiden selittely perheillä ei johda mihinkään.
        On myöskin kyseenalaista ilakoida sillä, että mitään ei ole tapahtunut ja sen vuoksi katuvalvontajoukko olisi muka naurunalaista väkeä. Tällä perätään sitä, että tuo joukko olisi itse halunnut ikäviä asioita tapahtuvaksi, kun sen päämääränä on nimenomaan ollut noiden ikävien juttujen ennalta estäminen. Eikö ivaajien pitäisi tällöin reaalisesti ajatellen kiitellä katuvalvontaa ennakoidusta onnistumisestaan eikä solvata heitä epäonnistumisesta? Vai riittävätkö pilkantekijöiden taidot, ymmärrys ja kyky lainkaan siihen?

    • aaksamonkaverit

      Häpeisin jos olisin nimen kirjoittanut tän elokuva tähden adressiin.Sie ne on nähtävis kaupungin sivuilla päätöksenko jne....

      • Kasva_aikuiseksi

        Olet ilmeisesti itse selibaatin mestari, kun niin olet vauhkoontunut.

    • kaskas112

      Tämä filmi kannattaa nostaa kärkeen

      • vilmitahti

        eipä ole ihme ettei mainetta ole oikein tullut, päinvastoin mennyt.

      • Tekopyhyyden_ilmestys

        Millähän vuosisadalla sinä elät? Älä tirkistele, jos se sinusta niin pahalta tuntuu. Ilmeisesti itse olet neitseellinen ihminen elämäsi loppuun saakka? Vai oletko vain tekopyhä ihminen?

    • åäewwqaxzc

      Odinin- "katuvalvontaveljesten" ohari muistuttaa paljon Veijon , Sarin, Maurin ja muiden "paikallisveljesten" sepityksiä. Ohessa uutinen odinin valehtelijoista:

      Odin tiedottaa:
      "Tapamme mukaan ahdistelijat taltutettiin ja painettiin maahan ja pelästyneet tytöt pääsivät irti ahdistelijoista. Tekijät yrittivät tehdä vastarintaa, mutta tajusivat lopettaa hyvinkin nopeasti. Tilanteen nähnyt vanhempi rouva soitti poliisit paikalle korjaamaan pikkutyttöjen ahdistelijat talteen. Tekijät luovutettiin poliisille ja heiltä tuli iso kiitos, kirjoituksessa kerrottiin."

      Erottaa tarinan levittäjän

      Soldiers of Odinin mukaan ahdistelutarina tiedotettiin yhden luotettavasti käyttäytyneen ja pari kuukautta järjestön toiminnassa mukana olleen henkilön kertoman mukaan. Tarina oli "yksityiskohtainen ja luotettava ja niin uskottava, että ei olisi tullut mieleenkään epäillä todenperäisyyttä".

      - Meillä ei ollut todellakaan tarkoitus levittää tietoisesti valheita. Valheilla on tapana aina paljastua, mekin tiedämme sen.

      Järjestö kertoo erottavansa keksityn tarinan levittäjän Soldiers of Odinista.

      - Järjestömme sisäinen luottamus on koko toiminnan kulmakivi, emmekä voi sietää valehtelijoita. On siis sanomattakin selvää, että tarinan sepustaja tullaan erottamaan koko kerhosta.

      Katupartion mukaan se tulee jatkossa tarkastamaan tietonsa ennen niiden julkaisua.

      - Lupaamme, että enää koskaan meidän tiedotteissamme ei tulla näkemään yhtään mitään, minkä todenperäisyys olisi kyseenalaista ja eilisen kaltaisissa tapauksissa selvitämme faktat ja todistusaineistot ennen julkaisua.

      Ottakaapa opiksi tästä, paikalliset satusedät ja-tädit. Myös valvonta-sivujen "tirkistelijät"!

    • bvcxdretwq

      Massa Laaksamo linkittelee Ranskan, Brysselin ja Ruotsin juttuja, kun mitään ei tapahdu näillä kulmakunnilla. Säälittävää piehtarointi omassa leikkikehässä.

      • Lapsekkuutta

        Miksiköhän juuri noissa maissa tapahtuu? Miksi noissa maissa on esim. jo kaupunki-osa-alueita, joihin poliisitkaan eivät enää mene? Olisiko syynä se, että nuo maat ovat vastaanottaneet islamisteja jo paljon Suomea aikaisemmin ja koska nimenomaan pakolaisten seuraavat sukupolvet radikalisoituvat voimakkaasti mm. tällaisiin hirmutekoihinkin. Suomi on tulossa mukaan tähän samaan vasta jälkijunassa. Kiitos mm. aikaisemman järkevän maahanmuuttopolitiikan.

      • Merkillistä_naiviutta

        Supon arvion mukaan viime marraskuussa Suomessa asusteli n. 300 terrorismikytköksen omaavaa henkilöä. Sisäministeri Orpon mukaan maahamme on sen jälkeen tullut maahanmuuttajina kymmenittäin lisää terrorismi-statuksen omaavia henkilöitä. Nämä ovat siis korkeiden viranomaisten ja johtavien poliitikkojen arvioita.
        On aivan erikoista, että maassamme riittää joka lähtöön täysin lapsenuskoista väkeä kansalaisten keskuudesta, joka meuhkaa joka puolella omasta pikkuisesta saunanikkunastaan kokemaansa ajatusmaailmaansa. Olisiko jo aika vaieta, ellei kykene tajuamaan todellisuutta ja tosiasioita.

    • mauripiehtaroi

      Järvenpään Rane ja Massa-vajakki Laaksamo ovat pääset jälleen vauhtiin. Sen jälkeen kun Järki Luojus lähti ryhmästä jäi sinne nämä tosi vajakit piehtaroimaan. Luojushan esti "kaiken maailman" linkitykset sivuille. Nyt Kankaanpään, huom, Kankanpään Katuvalvonta- sivulle nämä vajakit linkittävät kaikki tapahtumat maailmalta, täältä Kankaanpäästä kun ei ole mitään kerrottavaa!

      • kfmgjfdnjg

        Laaksamon tuntee kaikki.Mutta kuka tää Rane on?

    • Oikeajärjestys

      Lopettakaa tarpeeton toimintanne. Toimikaa kuten sivistyneessä oikeusvaltiossa kuuluu. Paikkakunnalla on kansanedustaja Kauko Juhantalo, johon voi ottaa yhteyttä ja välittää asiallisesti huolet hänelle.

      • Kuplattaako

        Mitenkähän sinä sivistyneen oikeusvaltion määrittelet? Jopa nykyisen hallituksen sosiaali- ja terveysministerikin jo toteaa, että avuttomat vanhukset elävät kuin häkkieläimet heitteillä Suomessa! Esimerkkejä eri aloilta olisi kymmenittäin Ja sadoittain. Vai, että sivistynyt oikeusvaltio? Missähän kuplassa sinäkin oikein elelet?

      • Outoa..toimintaa

        Miksi katupartiolaiset eivät uskalla toimia oikein ja ottaa paikalliseen kansanedustajaan yhteyttä? On outoa, että ei kukaan ole tehnyt adressia yms. kuten demokratiassa yleensä toimitaan.

      • valtakunnanoikeus
        Outoa..toimintaa kirjoitti:

        Miksi katupartiolaiset eivät uskalla toimia oikein ja ottaa paikalliseen kansanedustajaan yhteyttä? On outoa, että ei kukaan ole tehnyt adressia yms. kuten demokratiassa yleensä toimitaan.

        Mitä tämä laaittomissa touhuissa kunnostautunut pelle kuuluu tähän

    • katuvalvontahakkaanaisia

      Tuttua? Löydätte yhtäläisyydet Odinin tumpuloista Kankaanpään hölmöihin. Katupartioheebot ovat yleensä suomalaisten naisten ja tyttöystävien hakkaajia sekä lapsiin sekoilijoita.

      "Rasistisen katupartioryhmän Helsingin-yhdistyksen perustamisilmoitus toimitettiin patentti- ja rekisterihallitukseen 16. helmikuuta. Asian käsittely on kesken.

      Patentti- ja rekisterihallituksen mukaan perustettavan yhdistyksen yhteyshenkilö on 40-vuotias helsinkiläismies, joka on tuomittu lukuisista väkivaltarikoksista.

      Helsingin käräjäoikeus tuomitsi miehen vuonna 2010 vuoden ja kahden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen ex-vaimonsa pahoinpitelystä.

      Käräjäoikeuden tuomion mukaan mies oli potkinut maassa makaavaa naista useita kertoja päähän. Naisen tärykalvo puhkesi ja hänen hampaansa vääntyivät.

      Myöhemmin samana vuonna mies tuomittiin jälleen 30 päiväksi vankeuteen toisesta ex-vaimoonsa kohdistuneesta pahoinpitelystä.

      Käräjäoikeuden tuomion mukaan mies oli lyönyt naista nyrkillä kasvoihin ja kuristanut tätä kaulasta. Pahoinpitelyjen välillä oli neljä kuukautta.

      Mies ja nainen olivat tekojen aikaan vielä naimisissa. Nainen haki avioeroa toisen pahoinpitelyn jälkeen. Pariskunta tuomittiin avioeroon loppuvuodesta 2010.

      Viilteli uhrejaan

      Kahden pahoinpitelytuomion lisäksi 40-vuotias helsinkiläismies on tuomittu aikaisemmin muun muassa törkeästä pahoinpitelystä.

      Tampereen käräjäoikeus tuomitsi miehen vuonna 2004 vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen kahdesta törkeästä pahoinpitelystä.

      Käräjäoikeuden tuomion mukaan mies oli viiltänyt asunnossaan kahta miestä useamman kerran puukolla kasvoihin. Teot tapahtuivat ilman mitään syytä.

      Edellä mainittujen lisäksi mies on tuomittu törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä petoksesta. Petostuomio on vuodelta 2015.

      Naisiin kohdistuvia tekoja

      Kemistä käsin toimiva Soldiers of Odin on perustellut katupartiointiaan julkisuudessa muun muassa tarpeella suojella naisia ja lapsia väkivallalta.

      Supon turvallisuus- ja alueyksikön päällikkö Kari Harju kuvaili Ylen A-studiossa järjestöä rasistiseksi.

      - Siellä (Soldiers of Odin -järjestössä) tulee esille hyvinkin vahva muukalaisvastaisuus - kyllä siitä voidaan myös käyttää termiä rasismi, Harju sanoi.

      Aamulehti uutisoi tammikuussa, että Soldiers of Odinin Tampereen-ryhmään kuuluu ainakin kolme miestä, jotka on tuomittu naisiin kohdistuvasta väkivallasta.

      Lehden mukaan yksi ryhmän jäsenistä oli tönäissyt naisen päin seinää ja lyönyt tätä kahdesti nyrkillä naamaan niin, että naisen nenä murtui. Toinen ryhmän jäsen oli puolestaan töninyt, riepotellut ja kaatanut naisen lattialle niin, että tämä oli iskenyt päänsä tv-tason kulmaan. Molemmat miehet selvisivät päiväsakoilla.

      Kolmas ryhmän jäsen oli huitonut naista Mora-puukolla, heitellyt päin seiniä, repinyt naisen päästä hiustuppoja sekä potkinut ja lyönyt naista kasvoihin.

      Kemin poliisilaitokselta kommentoitiin alkuvuodesta, että kaduilla partioivat "Odinin soturit" ovat herättäneet pelkoa etenkin naisissa.

      Soldiers of Odin ry:n puheenjohtaja Mika Ranta on tuomittu muun muassa lapseen kohdistuvasta laittomasta uhkauksesta .

    • kolkmnbvc

      Massa Laaksamon seuraajat kaikkoavat entisestään katuvalvontasivulta. Ääliöt linkittävät sinne kaikkea muuta kuin paikkakunnan asioita. Vain rasistit Rane ja Timo enää mukana...ja niistäkään ei kukaan enää tykkää.

      • gfhkhhkhjj

        kuka Rane ja Timo?

    • jaanaZ3

      kesämökkien rikkoja lapset saa katsoa äityliinin filmiä onnellisina ja äityliini lasten tekemää youtubevideota ylpeänä....

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      193
      2599
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      207
      2353
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      63
      2272
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      179
      1771
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1288
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1287
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      20
      1233
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1215
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe