Kyllä nuo päättäjät saisivat pikkuisen funtsia päätöksiään, ettei niitä aivan lonkalta heiteltäisi, niinkuin tuo Carunalle sähköverkkojen myynti.
Tosi törkeää rahastusta heiltä ja voitot viedään ulkomaille.
Pidemmältä pitäisi asioita pohtia, ettei tulisi turpiin niin kovaa heille eikä meille!
No, heillä on titysti paksu rahamassi, entäs tavallisten kansalaisten?
Caruna, karu kaveri!
28
82
Vastaukset
- Rikollista-seon-oikeesti
Ulkomaille verottomille viennin on yks puolue saanut väännettyä
mukama lailliseksi,_ puolue on ollt 36 vuotta yhteen menoon hallituksessa
ja on nytkin vaikka loikannut muka keskustaan Anne Berber.- Roistot
RKPssä niitä on eniten tuollaisia pomoja, mutt on jo suomalaisissakin,
Lipponen ja Mönkäre sai sen alkuun. valtavat bonukset ja optiot ja PALKAT ensin
sai kuulemani mukaan siitä rahaa ruotsalaisten verovapailta säätiöiltä. Roistot kirjoitti:
RKPssä niitä on eniten tuollaisia pomoja, mutt on jo suomalaisissakin,
Lipponen ja Mönkäre sai sen alkuun. valtavat bonukset ja optiot ja PALKAT ensin
sai kuulemani mukaan siitä rahaa ruotsalaisten verovapailta säätiöiltä.Entistä Ministeri Haglundia haastatteli TV:ssä Maria - Oliko se ohjelma Kioski --Mutta on hyvä haastatteleen Tämä nainen -- Saa jopa sanottua hyviä kysymyksiä Haaglundillekkin --vaikka vaikeeta oli saada suunvuoroa ,haastattelija.
Varsingin Voin ihmetellä , että RKP ovat päässeet hallitukseen ja heidän tavoite Suomessa on on Pelkkä Kieliasia -- niin kun ei voida sanoa totuutta -- pönkittää Suomen-Ruotsalaisia Isorikasta porukkaa ja pitää valtaa Hallituksesta käsin.
Toivottavasti se loppuu koska 5% kansasta on Kärpäsenpaska - --jaaniin ne onkin Raatokärkäsiä jotka pitää puolensa vaikka muut kuoliskin -- Tyypillisiä Ruotsalaisia .
Saksaakin olivat auttamassa sillon kun sielä tarvittiin Rautaa aseisiin -- ja sitä Rautaa oli Kiirunassa . Sielä sitä on vieläkin Koko Kiiruna pahanen on siirrettävä---- Asukkaat --että louhokset voi jatkua --
Minnekkääs sotilaallisiin tarpeisiin sieltä nytkin menee Rautaa.- Mielettömät-ahneet-
Caruna kuriin!
He yrittävät lypsää suomalaiset tyhjiin , ja viedä rahat ulkomaille verovapaille tileilleen. - jakolasku
Mielettömät-ahneet- kirjoitti:
Caruna kuriin!
He yrittävät lypsää suomalaiset tyhjiin , ja viedä rahat ulkomaille verovapaille tileilleen......ja päättäjät muka autuaan tietämättömiä Carunan toimista. Hahhahhaa jollei Caruna olisi ahmatiksi alkanut niin valtiovaltaa ei Carunan toimet tippaakaan olisi kiinnostanut eikä muidenkaan ahmattien toimet. Nyt oli pakko koska Caruna alkoi liian ahneeksi.
Ilman tätä saa..ta..n... Carunaa kuukauden varsinainen sähkölaskumme oli vähän yli 7€.
- rehellisyyttäPolitiikaan
Valtion yhtiöitten myynti on ollu typerysten hallussa, on edelleenki huterissa käsissä,
voi epäillä jopa kangsteriporukan hallussa,
noin tyhmiä kauppoja ei kukaa rehellinen viisas politikko tekis,
suomen päättäjiin on soluttautunu lailistetuja rikollisia tyhjentämään valtion kassa omaan taskuunsa,
vain omaan taskuunsa,
ensin ne suuvaahdossa huutaa että huonosti menee on pakko myydä,
siiten yhtäkkiä kun ne on yksityistety ovat valtavan tuottoisia yhtiöitä,
ja rahavirtaa ohi verottajan yksityiseen taskuun paratiisisaarille,
eivätkä EDES INVESTOI suomeen kuten ovat luvanneet ennen kauppoja tehdessä,
hulluja rikollisia on päästettu eduskuntaa päätäjiksi,
-
suomen politiikkaan on tultava muutos,
päättäjiltä on vaadittava REHELLISYYTTÄ ja niiten on omalla omaisuudellaan maksettava tekemänsä taloudelliset vahingot ja virheet valtiolle,- saha
Karuna on oikein pirullinen! Ensin nostaa hinnat pilviin ja sen jälkeen pahoittelee
tapahtunutta!
Ilkeää ja kamalaa touhua tuo yletön ahneus ja toisten ihmisten hyväksi käyttö!
Kyllä kait ymmärtävät perääntyä näissä nostoissaan. - verosuunnittelua
saha kirjoitti:
Karuna on oikein pirullinen! Ensin nostaa hinnat pilviin ja sen jälkeen pahoittelee
tapahtunutta!
Ilkeää ja kamalaa touhua tuo yletön ahneus ja toisten ihmisten hyväksi käyttö!
Kyllä kait ymmärtävät perääntyä näissä nostoissaan.Aina on verovilpistä joutunut tavallinen tallaaja joutunut maksaan --otti sitten rahat vaikka mistä.
Verottaja ei anna anteeksi -- moni on joutunut lopettamaan verojen takaisinmaksun takia oman elinkeinonsa - Ja Vakilankin ovet ovat helpommin avattuneet näille yksityisyrittäjille . Kas kun eivät ole laillisesti osanneet tehdä VEROSUUNNITELMAA . .
Olisikoos opeskeltava sitäkin -- vaikka yliopistoissa --tai kauppatiedettäköse on .
Luulisin että nämäopit saa kunon tarpeeksi maksaa Verosuunittelua työkseen tekeville ,konnille.---Jaa niin sehän onkin ihan laillista touhua.
U:M - jakolasku
saha kirjoitti:
Karuna on oikein pirullinen! Ensin nostaa hinnat pilviin ja sen jälkeen pahoittelee
tapahtunutta!
Ilkeää ja kamalaa touhua tuo yletön ahneus ja toisten ihmisten hyväksi käyttö!
Kyllä kait ymmärtävät perääntyä näissä nostoissaan.Oli pakko pahoitella kun sellainen on maan tapa mutta me ne pahoittelut maksamme kaikenmaailman keksityillä palveluilla.
- gdhftrg
Carunan korotus about 30% koskee siirtomaksua, joka on sanotaan vaikka 40% sähkölaskusta. Korotus sähkölaskuun on siis reilu 10%.
On syvältä, että mennään myymään sähkönsiirtoinfra ulkomaiseen omistukseen. Se on 1 huoltovarmuuden pilareista ja sen pitää olla kokonaan valtion hoidossa. - tuliko-selväksi-
Syyllisiä on päättäjät,
Kataien hallituksen EI olisi tarvinnu myydä forttumista ollekaan osia,
Kataisen hallistus on vastuussa tapahtneesta,
joten jokaisen asiaan sotkeutuneen vastatkoon omalla omaisuudellaan valtiolle tekemänsä idiootimaisen kaupan,
on se kumma, suomen päättäjät saa käyttäytyä kuin rikolliset, mutta ilman rangaistusta, tähän ON tultava muutos,
suomen tuottavia firmoja ei saa myydä yksityiseen omistukseen,
" lypsävää lehmää EI koskaan kannata myydä "
jos sen tekevät se on rikos kansaamme ja veronmaksajia kohtaan, siitä pitää panna rikosoikeudelliseen vastuuseen omalla omaisuudellaan, ja piste.
--
suomea on johdettu viimeset kaksikymmentä vuotta idiodismin voimin,
siihen on tultava muutos, - dartsab
Jyrki Käteinen ja Jan Friberg valtakunnan oikeuteen syyte: maanpetos.
Tuo Jykä lahjoi itselleen komissioviran 30.000 miljoonalla eurolla.
Valehteli, että rahat menevät Kreikkaan, kun oikea osoite oli Saksan pankit.
Toinen vale oli, että Saksan talouden nousun myötä Suomikin pääsee taantumasta.
Jykä myös valehteli, ettei Caruna nosta sähkönsiirtohintaa.
Ikekin joutui eroamaan, kun väitti, ettei ole kiinnostunt puutarhanhoidosta.
Taas meitä hölmöjä kusetetaan- hallitukset-vastuuseen-
valtiopetoksista suomen valtion taloudellisista vahingoittamisesta,
ja turmioon saattamisesta ,
myymällä valtion omaisuutta yksityiseen omistukseen,
tähän ON tultava LOPPU NYT.
--
JUST samaa aateltu Katainen oikeuteen,
vastatkoon OMALLA omaisuudellaan valtiolle tekemänsä ÄLYTTÖMYYDET,
ON SE kumma jos ei rangaistusta saa valtion omaisuuden tuoamisesta,
-
menestyvien suomen valtiolle tärkkeitten valtion firmojen myynti yksityisille ON VALTIO_PETOS suuri rikos ,
siitä ON SAATA PÄÄTTÄJÄT rikosoikeudelliseen vastuuseen
OMALLA KOKO OMAISUUDELLAAn,
muuten ei rikokset päättäjien piirissä lopu, - tuttua.tekstiä
Aamu alkoi sotakirveen heiluttelulla, turhaako, kyllä sun uhoamiset tiedetään.
- henki.pois
Kaikki oikeuteen, perkle
- kauppa-ON-peruttava-
Garuna kauppa pitää purkaa pikaisesti,
valtiolle tärkeitä tuottoisia yhtiöitä EI saa myydä yksityseen omistukseen,
-
Katainen ja Kataisen hallitus rikosoikeudelliseen vastuuseen koko omalla omaisuudellaan ikuisiksi ajoiksi, ellei kaupaa peruta,
-
TYHMÄT TYPERYKSET POIS HALLITUKSISTA,
-
Katainen oli suomen tyhmin päämisteri kautta-aikain,
FANTTASIA MAAILASSA teki tyhmiä vahingollisia päätöksiä,
teki valtavaa vahinkoa suomen valtiolle hallituksessa olo kautenaan,
-- rauhallisesti
Älä tukehdu
- niah
Hyvä, että epäkohdista puhutaan, jos saataisi parempia päätöksiä sitten.
Puhua voi, ei sitä kannata kenenkään kieltää, jos asiat vaatii!
- koskesta.sähvö.nääs
Ei muuta kuin maksuun, ei auta pulina. Tampereen sähkössä täällä saadaan sähvö asevelihintaan. Hööpöttävät yksinkertaisia, että ratikkakin kulkisi pelkällä hyvällä tahdolla. Käykääs Tampereella katsomassa, kuinka koski jauhaa ilmaista sähköä.
- oikein-inhottaa-ukko
Kaikenlaiset pyrkyrit sitä pääsee päämisteriksi kuten Katainen,
ei höppänämpää fantastista tumpeloa päämisteriä ole suomessa ennen ollukkaa,
sai paljon pahaa aikan valtion talouteen,
nyt ollaan konkussissa, ja valtion omaisuus myyty pilkkahinnalla ulkolaisille,
huh huh,
jos jollekki pitäs heittää paskaa naamalle niin Kataiselle,- puhu.asiaa
Hölmö, et voi syyttää yhtä miestä, Suomessa ei kukaan päätä tärkeistä asioista yksin. Etsit tarkoitus hakuisesti syntipukkeja eikä Väyrynen ole Suomen ainoa älykkö mielummin aika on jättänyt hänet.
- niah
Kunnat rupeaa muutenkin olemaan ahtaalla ilman tuota Carunan kiihkoa saada aina enemmän ja enemmän mania.
Nyt kun näin nousee yrityksen tulot, siitä seuraa tietysti monien johtajien suuret palkankorotukset. Sehän on heillä kaiken takana!
Sitten verottomille tileille ulkomaille viedään rahat, varokaa noita verenhimoisia tyyppejä!- antasit.olla
Mitäs sää teet muuten asian eteen, tuolla päättäjät pohtii, sinä vaikerroit viimeistä päivää.
- jakolasku
Carunan jälkipyykkiä mahdollisesti puidaan Euroopan parlamentissa. Jäätteenmäki jätti kirjallisen kysymyksen Carunan toimista komissiolle.
- Anonyymi
Uusi laskelma julki: näin sähkönsiirtoyhtiöt tienasivat ”oikeasti”
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006704920.html
Tunnettu ekonomisti laski siirtoyhtiöiden muhkeita tuottoja viime vuodelta ja tuolla on juttua siitä. Kiitoksia Kokoomus ja Vihreät kun myitte Fortumin omistamat sähköverkot yhtiölle, jonka taustalla operoivat ulkomaiset pääomasijoittajat. - Anonyymi
Miksi kirjoittelette tällaista?
Carunan omistavat pääosin australialainen ja kanadalainen sijoitusyhtiö joissa on merkittävästi asikkaina ELÄKELÄISIÄ ja nimen omaan näiden maiden VALTIONELÄKELÄISIÄ
jotka saavat eläkkeensä Carunan maksuista ja siinä on pienellä osuudella valtion elkelaitos Keva ja vakuutusyhtiö ELo
Ulkomaisilla on oikeus sijoittaa Suomeen aivan kuin Nordea sijoittaa Ruotsiin
Siitähän tässä on koko ajan puhuttu, että SIJOITTAJA TUO ULKOMAILTA RAHAA SUOMEEN jotta se ei mene Trumpin vaimon terveyskuluihin meikkeihin ja eläkkeisiin
Ajattelettko että osmali joka tulee tänne sairaanhoitajaksi maksaa teidän eläkkeen veroissaan, sen perhe asunnot asumistuet ympäriämpärileikkaukset hoidot tulkit lastenkoulut kielikurssit lakimiehet lomamatkatosmaliaan ... maksavat moninkertaisesti sen palkan veroista puhumattakaan
Fortum luopui aikanaan siirtoverkoista ja keskittyy olennaiseen Venäjällä ja Saksassa Eli Carunan omsistavat pääosin ulkomaiset ja Fortum omistaa Venäjän ja Saksan ...
Fortum tulos 17.11. - Anonyymi
Bisnes on bisnestä. Ei voi sanoa "tosi törkeetä rahastusta".
Ei yksikään yritys ole hyväntekeväisyyslaitos. - Anonyymi
Tässä tapauksessa bisneksellä maksetaan australialaisten ja kanadalaisten eläkeläisten elinkulut ja sairaanhoidot
Aikanaan Fortum myi sähköverkot. Fortum maksaa luokkaa 1,1 euroa osakkeesta osinkoa ja valtio omistaa sen puoliksi eli saa noin
500 miljoonaa euroa osinkoja vuodessa Fortumista
Fortum on maksanut sähköverkoista saamansa rahat valtiolle osinkoina,
vuosien mittaan, ja valtio on käyttänyt rahat osmalien ja matujen hoitoon
Lisäksi monet eläkeyhtiöt ovat kuten Ilmarinen on saaneet rahaa joilla teidän työeläkkeenne on maksettu
Lisäksi minä olen saanut Fortumilta rahaa jotka olen käyttänyt Fortumiin jotta saan myöhemin vielä lisää rahaa ja rakastan rahaa
Näin se menee
Sijoittaja joka sijoittaa tuo siten rahaa Suomeen pääomatulona siltä osin kuin raha ei kelpaa valtiolle tai tule sen kautta ja maksaa veroja kuluttaa ja sijoittaa uudestaan
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2913319Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit253194TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.262090- 1331952
Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e351894Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1191691Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:71440- 441318
Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21273Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä91183