toimeentulotuen määrä

pohdintoja

Perusturvan arviointiraportissa (2011-2015) on laskelmia eri talouksien toimeentulovaikeuksista. Suurin osa kuuluu työttömien peruspäiväraha- ja työmarkkinatuellisiin, joiden toimeentulo on tunnetusti kehno.

Ihmettelin kuitenkin laskelmia, joissa toimeentulotuki on nolla euroa sellaiselle, jolla on oma maksettu omistusasunto käytettävissään asumiseen. Oli yllättävää, että kaupungin vuokra-asuntoasumista tuetaan niin asumistuella kuin myös toimeentulotuella huomattavasti suuremmalla summalla kuin omistusasumismuotoa.

Mielestäni sosiaalipolitiikan reiluuteen kuuluu näköalallisuus yli pitkän Suomenmaan. On suuri määrä työttömiä, jotka ovat ajettu ahdinkoon töiden loppumisen takia, ja heitä/meitä on myös maaseudulla, jossa ainoa asumismuoto on oma talo. Oman erillistalon ylläpito maksaa ja asumismenoja on siellä kuten kaupungissakin. Kun vuokraan sisällytetään kiinteistökuluja, miksei valtio ja kunta tue myös torpallista asujaa? Vuokralaisen tuet kulkeutuvat kiinteistön omistajalle kuitenkin loppupelissä ja mahdollistaa vuokrien korotuspuljaamisen vuodesta toiseen valtion piikkiin.
Syrjäseudulla talon myynti on melko mahdotonta näinä aikoina ja työn perässä (minkä työn?) muutto miltei eläkeikäiselle on kohtuuton vaatimus. On muutenkin epäreilua verrata kaupungissa osakeomistamista vanhan omistus ok-talon arvosummiin. Kuntakeskuksissa hinta säilyy, jopa lisääntyy, maaseudulla on toisin ja useinkin mennään miinukselle. Vanhat kiinteistöt ovat rasitteita.

Onko todella niin, ettei omistusasuja saa juuri ollenkaan toimeentulotukea? Asumistukisummani on noin 70 euroa, jolla kattaa parin kymmenyksen kuukauden asumiskulubudjetista. Laskelman mukaan toimeentulotuki olisi parhaimmillaankin vain pari kymppiä. Työmarkkinatuella elävä jää siis edelleen alimpaan köyhyyskastiin.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SossullePataan

      "Ihmettelin kuitenkin laskelmia, joissa toimeentulotuki on nolla euroa sellaiselle, jolla on oma maksettu omistusasunto käytettävissään asumiseen."

      Saman kaavan mukaan ne laskelmat pitäisi tehdä asumismuodosta riippumatta, eli tuo johtuu siitä että asumiskulut ovat esim. omassa kerrostalo-osakkeessa pienemmät kun vastaavassa kerrostalon vuokra-asunnossa.

      Varmaan lähes kaikilla kunnilla on ohjeita joissa pyritään välttämään toimeentulotuen maksua tai pienentämään sitä, tuollaiset ohjeet ei kestä päivän valoa eikä lähempää jurdista tarkastelua. Noihin laittomiin ohjeisiin ja muihinkin sossun laittomuuksiin pitäisi kiinittää entistä enemmän huomiota, tosin valitustie on pitkä ja ennen kun mitään tapahtuu niin toimeentulotuki siirtyy Kelalle, se siirtyy ensi vuoden alusta ja nähtäväksi sitten jää Kelan käytännöt.

    • Petu_

      Omistustasunnossa asuvan asumiskuluina pitää huomioida vähintään asumistukilain mukaan maksetut laskennalliset kulut vaikka todelliset kulut olisivat sitä pienemmät.

      Yleensä sossut eivät noita asumistukilain mukaisia kuluja huomioi vaan lainvastaisesta maksavat omistusasujalle liian vähän toimeentulotukea.

      Toisaalta asia on vaikea joskus hallinto-oikeuksienkin ymmärtää.

      http://www.satakunta.net

      • asdfghjklöäpojuyh

        No omalla kohdalla on huomioitu yleensä pelkästään se, mitä asumistukipäätöksessä lukee: Olipa vuokra, vesi, sähkö jne mitä tahansa, asumistukipäätöksessä niitä huomioidaan vain kuntakohtaisen "kohtuullisuuden" mukaan ja vain 37 neliölle. Tämän seurauksena on tullut vastaan lukemattomia kertoja tilanne, jossa varsin iso osa juoksevista asumiskustannuksista jää perusosasta maksettavaksi, koska vain tuon asumistukipäätöksen mukainen osa on huomioitu. Näin oli entisessä asuinkunnassani.


      • samalla.viivalla
        asdfghjklöäpojuyh kirjoitti:

        No omalla kohdalla on huomioitu yleensä pelkästään se, mitä asumistukipäätöksessä lukee: Olipa vuokra, vesi, sähkö jne mitä tahansa, asumistukipäätöksessä niitä huomioidaan vain kuntakohtaisen "kohtuullisuuden" mukaan ja vain 37 neliölle. Tämän seurauksena on tullut vastaan lukemattomia kertoja tilanne, jossa varsin iso osa juoksevista asumiskustannuksista jää perusosasta maksettavaksi, koska vain tuon asumistukipäätöksen mukainen osa on huomioitu. Näin oli entisessä asuinkunnassani.

        Vanhaa tietoa, enää ei ole neliörajoja. Ainoastaan asumiskustannukset vaikuttaa. Ap:n kirjoittamaan kantana sanoisin, että omistusasuja on tässä aivan samassa tilanteessa kuin muutkin. Ne asumiskulut kun lasketaan kaikille aivan saman kaavan mukaan. Mutta jos asumismenot on todella pienet niin eihän siitä silloin paljon maksettavaa jää jos mitään. Asumismenot kun nyt sattuu olemaan suurin yksittäinen menoerä. Eli en siinä mielessä ihmettele eihän jotain ryhmää voi asettaa parempaan asemaan. Laskelma vain osoittaa, että niillä tuloilla mitä saat pystyt vielä maksamaan itsekin ne asumismenot kun ovat niin pienet.


    • ainoako

      Hallinto-oikeuteen valittamista ei pidä pelätä. Asiat hoituvat postitse eikä paikan päällä 'kuulustelemalla'.

      • 5697787987

        Toimeentulotuen hakijalle hallinto-oikeuteen valittaminen on maksutonta eli ei tarvitse pelätä järkyttävää oikeudenkäyntilaskua.


      • SossullePataan
        5697787987 kirjoitti:

        Toimeentulotuen hakijalle hallinto-oikeuteen valittaminen on maksutonta eli ei tarvitse pelätä järkyttävää oikeudenkäyntilaskua.

        Eikä kuluja tule vaikka häviäisikin, yleensä hallinto-oikeudessa ei kulukorvauksia tule vaikka voi niitä silti samalla hakea. Minulle ei tule edes postikuluja kun sattuu HaO olemaan kauppareissun varrella niin vien asiakirjat itse paikan päälle, ystävällistä palvelua sieltä saa, en silti tee turhia valituksia. Enpä ole vielä kertaakaan HaO:ssa hävinnyt niin en tiedä miltä moinen tuntuu, sossutanttojen naaman se saa kyllä norsunvitulle pitkäksi aikaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      184
      1784
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1124
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1123
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      64
      1046
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      981
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      980
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      976
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      974
    10. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      973
    Aihe