Kaipaan kipeästi neuvoja. Olin 15 kun ratsastusharrastuksen vuoksi aina haavautuva vasen häpyhuuli leikattiin lähes kokonaan pois. En olisi varmaankaan halunnut koko leikkausta, ellei pienen teinitytön päässä olisi ollut myös ajatus siitä että häpyhuuleni olivat varmasti jotenkin oudot, epäkiihottavat ja rumat. Ihan kuin leikkaukseen meneminen siihen auttaisi! Olin kauan todella tyytyväinen päätökseeni, vaikkakin vulva on senkin jälkeen ollut vielä ratsastuksesta arka. Viime syksynä kuitenkin asia alkoi ahdistaa minua aivan älyttömästi. Olenko huonompi naisena kun minulla ei ole ihan kaikkea sitä mitä muilla? Jäänkö jostain paitsi? Poikaystäväni on maailman ihanin eikä todellakaan välitä asiasta tippaakaan, mutta jotenkin epäily oman kehon pystyvyydestä ja arvosta on alkanut nakertaa itseluottamustani sängyssä ja häiritsee joskus ihan jokapäiväisessä elämässäkin. Miten voisin päästä tuon ongelman yli? Kävin jo gynellekin puhumassa asiasta ja hän sanoi että sehän oli vain pala ihoa, mutta en vain pysty ottamaan asiaa niin. Jos tehdyn voisi tehdä tekemättömäksi, niin sen tekisin. Tuntuu, että olen loukannut kehoani napsauttamalla pois osan vain, koska olin tyhmä enkä pitänyt kehostani sellaisena kuin se oli.
Onko muille naisille tehty vastaavia operaatioita esim suurien häpyhuulien tai ratsastusharrastuksen takia? Paraniko vai huononiko elämänlaatunne ja seksielämänne operaation jälkeen? Tuhannet kiitokset jos joku jaksaa vastata, tämä on minulle oikeasti tärkeää.
18-vuotias ratsastajatyttö ongelmissa
4
340
Vastaukset
- Labiareduction
Häpyhuulien korjausleikkaus voidaan suorittaa monin eri tavoin.
Molemmat allaolevat vulvat OLIVAT normaaleita ennen leikkausta...
Kaikkein huonoin ja tuhoavin tapa on amputaatio, kts linkki:
https://m.youtube.com/watch?v=s9oyLlpc87s
Tässä sisempien häpyhuulien reunat säästävä kiilamainen poisto:
http://youtu.be/LKctpxMx6rM - Labiaplasty
Tässä kaikkein karmaisevin oparaatio, jossa tuhotaan kokonaan normaali naisen vulva.
Alunperinkään sisemmät häpyhuulet eivät ole olleet juurikaan peukalon kynttä suuremmat, eivätkä ulkonevat koska ne eivät ole pigmentoituneet reunoiltaan.
Voi kauheeta!
http://youtu.be/sldxw1g_GKI - rennosti.m
Olen mies, mutta miehinen näkökulma lienee aiheellinen, kun on kyse juuri naisen sukupuolielimistä.
Kun leikkaus tehdään kauneussyistä, operaatio on erehdys, sillä miehet pitävät yhtä suunnattomasti kaikenlaisista häppäreistä. Kun taas leikkaus tehdään siksi, että muuten vittu hankautuu, se on todella aiheellinen.
Itselläni oli esinahassa pitkäaikainen tulehdus, joten se leikattiin pois ja kyrpä parani. En tunne menettäneeni yhtään mitään. Olen ollut saunassa, jossa on ollut naisiakin, eikä ole tullut mieleenikään, että esinahaton kyrpä olisi jotenkin vajaa.
Uskonnollisista tai kulttuurisista syistä suoritettu esinahan tai häpyhuulten typistäminen on hylättävä. Ne ovat miesten silmin suunnilleen samaa kuin tekorinnat, botox-ruiskeet ja tatskat. Kun häppärisi on leikattu ärtymyksen takia, se ei vaikuta ulkonäköön huonontavasti, eivätkä miehet pidä leikkausta aiheettomana. Ja mikä parasta, länsimaiset lääkärit ovat niin viisaita, etteivät kajoa klitorikseen, joka suo naiselle täyden seksuaalisen nautinnon.
Asia vaivaa sinua vain siksi, että olet nuori. Vanhemmalla iällä naureskelet nuoruutesi ongelmalle.
Moni ongelma on uskomuspohjainen. Freudilaisia vaikutteita saaneet lääkärit ja psykologit opettivat kauan, että naiset tuntevat naisellisuutensa kadonneet, kun heiltä on leikattu kohtu pois vaikka vaihdevuosien jälkeenkin. Täyttä luuloroskaa. Kun asiaa oikeasti tutkittiin, naisten kertomus oli, että he ovat erittäin tyytyväisiä leikkaukseen, joka on lopettanut turhat verenvuodot.
Sinun on syytä olla ylpeä kauniista vitustasi. Teet parhaiten kun olet rohkeasti alaosattomassa niin miesten kuin naistenkin seurassa.
Onnea sinulle! :)- pyhäpano
Samaa mieltä juurta myöten.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2082635
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo491835Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1481412Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol3541357Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3491296Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen251216Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe581156Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H141076- 55986
Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S21903