Karhut ja kusipääsuomalaiset

Nalle_Pyh

Pääsiäisviikolla näytettiin tv:ssä eläinohjelma, jossa oli mm. karhuemo pentunsa kanssa metsän laidassa. Tämä tapahtui Norjassa. Karhut saapuivat ilmeisesti usein samaan paikkaan, ja niitä katsomaan saapui myös paljon ihmisiä, jotka tietysti pysyttelivät välimatkan päässä. Väki seurasi ihastuksissaan pikkukarhun leikkejä, ja metsänomistaja oli oikein tyytyväinen, kun hänen maillaan liikkui karhuja. Ainoa lievästi tyytymätön oli läheisen mökin omistaja, jonka puuseessa käyntejä töllistelijöiden runsas määrä häiritsi.

Tuota ohjelmaa ja varsinkin ihmisten reaktioita seuratessa tuli mieleen, että täällä Suomessa suhtautuminen olisi ihan toisenlainen, jos karhu pentuineen tulisi lähelle asutusta: annettaisiin yleinen vaaratiedote, ihmiset vaahtoaisivat oman, lasten ja kotieläinten turvallisuuden puolesta, asiantuntijat kertoisivat medioissa "citykarhujen" vaarallisuudesta, metsästäjät lataisivat aseitaan ja pian ne lahdattaisiinkin yleisen järjestyksen ja turvallisuuden nimissä. Onhan näistä esimerkkejä.

Suurin osa nykysuomalaisista on niin vieraantunut luonnosta, että ajatuskin villieläimen tilapäisestäkin läheisyydestä, oli sitten kyseessä susi tai karhu, nostattaa pelkoa ja vihaa eikä ihastusta ja kiinnostusta kuten norjalaisissa. Mutta olemmehan monessa muussakin suhteessa keskimääräistä kusipäisempää kansaa.

34

185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • usdfusdf-aka-asdfasdf

      cityvihreitä näissä asioissa turvaa poliisi ja puolustusvoimat.

    • Erkki1

      Maaseudulla monimuotoista tuotantotoimintaa turvaa tarvittaessa mies ja ase.

    • OletkoSinäTyhmä

      Hyvä kirjoitus. Otsikossa kolmantena sanana mainuttu vastaa näitä kahta edellistä kommentoijaa.
      Ap: Keep it up, älä välitä, Suomi on sellainen maa, että kaikesta pitää olla eri mieltä, erilaisia haukutaan jne, koska maa on täynnä paskanaamajuntteja tynnyrissä kasvaneita sisäsiittoisia porsaita. Ainakin näin kuvainnollisesti. Osa varmasti jopa oikeasti.

      • usdfusdf-aka-asdfasdf

        vihernarsistit varsinkin on kasvatettu tynnyreissä ja sitten päästetty muiden riesaksi.

      • OletkoSinäTyhmä
        usdfusdf-aka-asdfasdf kirjoitti:

        vihernarsistit varsinkin on kasvatettu tynnyreissä ja sitten päästetty muiden riesaksi.

        Huomautan kirjoitusvirheestä! Tarkoitit varmaan sanan 'vihernarsistit' tilalle 'usdfusdf-aka-asdfasdf'.

      • usdfusdf-aka-asdfasdf

        jälleen kerran realiteetit satutti betoniviidakossa asuvaa.

      • Nalle_Pyh

        Minä en asu tynnyrissä enkä betoniviidakossa, vaan maaseudulla pienessä kylässä - käyn kyllä töissä kaupungissa. Mutta olennaista ei ole asuinpaikka, vaan ajattelutapa. Otan kyllä karhujen mahdollisuuden huomioon kulkiessani metsissä ja marjastaessani ja sienestäessäni ja minulla on tiuku mukana kulkiessani, koska taloani ympäröivät isot metsämaat ja näen joskus karhun jätöksiä metsässä tai metsätien laidassa ja joskus jopa jälkiä keväthangilla, mutta en minä pelkää.

        Tässä karhukuvaaja Kimmo Ohtosen ajatuksia: "”Uskon, että vaikkapa Kallion punaviherkuplassa on usein paljon terveempi luontosuhde kuin ikänsä maalla asuneilla. Tiedän äijiä, jotka romantisoivat itsensä Havukka-ahon ajattelijan kaltaisiksi metsien miehiksi, mutta todellisuudessa luonto on heille pelkkä lihakauppa. Moni heistä on menettänyt täysin kunnioituksensa luontoa kohtaan." Koko juttu osoitteessa: http://www.hs.fi/elama/a1458625910493

        Ja se mainitsemani eläindokumentti on vielä katsottavissa - tarkoittamani karhupätkä on sen loppupuolella: http://areena.yle.fi/1-1724137. Miettikääpä huviksenne, millaisia reaktiota sama tilanne nostattaisi Suomessa! Ei Norja maana ole kovinkaan erilainen, mutta ajattelutapa ja suhde luontoon ilmeisesti ovat.

        Ja Areenasta löytyy näemmä susidokumenttikin - tai oikeammin susivihadokumentti: http://areena.yle.fi/1-3084856

        Ehkä tarvittaisiin jonkinlaista terapiaa niille, jotka pelkäävät ja vihaavat luontoa ja niitä, jotka yrittävät puolustaa sitä.

      • usdfusdf-aka-asdfasdf

        nämä kuvailijat on näitä pahimpia öyhöttäjiä ja pihakarhujen kesyttäjiä kuvaushaaskoineen.siinä tavoitellaan vain omaa tuloa muiden kustannuksella,tulee pitempi matka kuvaamaan ja hankalammat kuvattavat kun liian kesyt karhut lopetetaan kannanhoidollisen metsästyksen tuloksena.

      • usdfusdf-aka-asdfasdf
        Nalle_Pyh kirjoitti:

        terapia olisi hyväksi niille jotka niitä pihasusia ja karhuja suojelee muiden kustannuksella,ottakaa omalle pihallenne ne sudet.

      • OletkoSinäTyhmä
        usdfusdf-aka-asdfasdf kirjoitti:

        nämä kuvailijat on näitä pahimpia öyhöttäjiä ja pihakarhujen kesyttäjiä kuvaushaaskoineen.siinä tavoitellaan vain omaa tuloa muiden kustannuksella,tulee pitempi matka kuvaamaan ja hankalammat kuvattavat kun liian kesyt karhut lopetetaan kannanhoidollisen metsästyksen tuloksena.

        Olisi kiva tietää, onko sinulla henkilökohtaisia kokemuksia liian kesyistä nalleista pihallasi? Vai oletko vain liian ahdasmielinen.

      • OletkoSinäTyhmä
        usdfusdf-aka-asdfasdf kirjoitti:

        terapia olisi hyväksi niille jotka niitä pihasusia ja karhuja suojelee muiden kustannuksella,ottakaa omalle pihallenne ne sudet.

        Ole hyvä sitten, tuo tänne vain.

      • usdfusdf-aka-asdfasdf

        käy itse hakemassa,miksi vihernarsisteille pitää kaikki olla aina valmiina,laiskaa porukkaa.

      • usdfusdf-aka-asdfasdf
        OletkoSinäTyhmä kirjoitti:

        Olisi kiva tietää, onko sinulla henkilökohtaisia kokemuksia liian kesyistä nalleista pihallasi? Vai oletko vain liian ahdasmielinen.

        vihernarsistithan tässä ahdasmielisiä ovat kun kaikkien muiden pitäisi noudattaa niiden ideologiaa ja elää sen mukaisesti,jopa pukeutua ja syödä mitä vihernarsistit haluaa.
        onhan se helppo vaatia muilta kun ei itse omassa elämässään tarvitse mitään muuttaa eikä mistään luopua.

    • oletkositseviisas

      Ja missähän viisauden ammentamossa sitä edellinen kirjoittaja on kasvanut?
      Vaikuttaa vaan että kaikki tarjolla ollut älli ei ole tarttunut mukaan!

    • Kptkprst

      Järkyttävähän se Ohtosen Karhu kirja oli! Semmoinen kosto isälle on harvinaista isän eläessä. Jos isä kuristaa pojan tajuttomaksi kun poika yrittää pelastaa äitinsä. Jättää varmasti elinikäisen vamman. Entä Ville?

    • cussi

      Olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa,eläimiä luonnossa ohjelmia enemmän !

      • usdfusdf-aka-asdfasdf

        eläinsuojelijat ei enää uskalla mennä itse luontoon vaan jonkun pitäisi tuottaa luontoa ohjelmia kun eivät kehtaa sohvalta nousta.

      • OletkoSinäTyhmä
        usdfusdf-aka-asdfasdf kirjoitti:

        eläinsuojelijat ei enää uskalla mennä itse luontoon vaan jonkun pitäisi tuottaa luontoa ohjelmia kun eivät kehtaa sohvalta nousta.

        Vittu mikä äijä. Pystytkö itse menemään ilman asetta metsään? Tekisi hyvää sinulle, että pääset pois kyyläämästä täältä netistä mitä toiset kirjoittelee.

      • usdfusdf-aka-asdfasdf

        kyllä nyt taas realiteetit satutti,karhutkin on petoja jotka syövät toisia eläimiä elävältä eivätkä pelkässä viljapellossa asusta kuten nykyiset eläinohjelmat antavat ymmärtää

    • itsepelkäätte
    • Norjassa-töissä

      Muuten tuolla Norjassa tuossa tapauksessa on varmistettu myös ihmisten turvallisuus. Siellä on isännällä kivääri aina valmiina jos emokarhu sattuisi suuttumaan niin henki menisi muuten heti. Tunnen kyseisen perheen hyvin.

      • usdfusdf-aka-asdfasdf

        norjassa ei sudet ja vihernarsistitkaan tule silmille koko sjan kuten Suomessa,jotain mätää päättäjissä vai mistä johtuu?

      • Erkki1
        usdfusdf-aka-asdfasdf kirjoitti:

        norjassa ei sudet ja vihernarsistitkaan tule silmille koko sjan kuten Suomessa,jotain mätää päättäjissä vai mistä johtuu?

        Meillä on vielä virkakunnassa vihreitä (ent.kommunisteja), sitten vasta kun niistä päästään eroon, hölmöilyt päättyy.

      • usdfusdf-aka-asdfasdf

        punavihreät ovat Suomen syöpä.

    • Nalle_Pyh

      Tänään kävelin lähimetsissä. Parin kilometrin päässä kohdassa, missä oli vielä lunta, näkyi selvästi karhun taka- ja etutassujen tuoreet painallukset. Karhu oli mennyt juuri siihen suuntaan, minne itsekin olin menossa. Vaihdoin kurssia, mutta en minä silti pelkää. Metsään mahdumme me molemmat, ja moni muukin. Tekisi varmaan hyvää tälläkin palstalla kivääriä heiluttaville, jos edes joskus todella liikkuisivat luonnossa. Mutta kun on kusta päässä, niin ainoa, mitä osataan, on hokea latteita iskulauseita avarammin ajattelevia vastaan.

      • usdfusdf-aka-asdfasdf

        sieltähän se narsismi taas loiskahti itsekehuna ja muiden arvosteluna.

      • Nalle_Pyh

        Ja sinähän se et muita arvostelekaan... Vaan ehkä on parempikin, että pysyt koneesi ääressä iskusanojasi toistelemassa. Niinhän se on, että karavaani kulkee ja koirat haukkuvat.

      • usdfusdf-aka-asdfasdf

        itsensä puolustaminen on vihernarsistin mielestä muiden arvostelua,eihän täällä tarvitseisi toistaa kenenkään mitään kun vihernarsistit eläisivät omaa elämäänsä eivätkä pyrkisi määrittelemään miten muut elävät omaansa.

      • Nalle_Pyh

        Tämä vihernarsisti löysi taas tänään lähimetsistään tai oikeammin metsätieltä tuoreita ja selviä karhun käpälien painalluksia: pitkän matkan oli kontio tietä pitkin köpötellyt. Seurasin niitä jonkin matkaa, mutta sitten lähdin taas eri suuntaan. Järkeä kun käyttää, mahtuu karhun kanssa samaan metsään eikä tarvitse asetta suojakseen.

      • usdfusdf-aka-asdfasdf

        metsälle aseen tarvitsee mutta sitähän ei vihernarsisti ymmärrä betonilähiössään josta pistäytyy joskus nuuksioon päteäkseen luonnossa liikkumisellaan.

    • Nalle_Pyh

      Syytät luonnonystäviä siitä, että he asuvat etäällä luonnosta ja romantisoivat villieläimiä sen sijaan, että pelkäisivät ja vihaisivat niitä kuin sinä ja moni muu teette. Minä kuitenkaan en asu betonilähiössä, vaan maalla - oikeastaan hyvin metsäisessä kylässä. Liikun melkein joka päivä luonnossa, ihan sielläkin, missä ei ole metsäteitä eikä polkujakaan. Enkä ymmärrä, miksi luontoa pitäisi vihata ja pelätä, vaikka toisinaan näenkin merkkejä karhun kulkemisesta. Kuinka usein sinä käyt samoilemassa metsissä ja soilla?

    • prkleenvihreät

      Vois pistää kaikki elukat lihoiks ja raivata metsät pelloiksi ja viljellä geenimuunneltuja viljoja. Hirvet ja muut ruokaelukat kasvatetaan tekospermalla labrassa jonka jälkeen annetaan kasvaa täysiin mittoihinsa, syötetään nille ruokaa mikä pistää ne superlihaviksi, sitten ne siirretään teurastuslinjalle ja ruokapöytään. Luonnonvaraisista elukoista on vain haittaa, rakennetaan iso aita venäjänrajalle ettei ne tuu uudestaan nussimaan kantansa takasin. Kyllä ne vihreet aina seisoo bisneksen tiellä. Ai perkele, kyllä voi huokasta helpotuksesta että edes TTIP menee läpi. Vihreet pitäis heittää siperianjunaan, voi sitten siellä siperiassa valmistaa omat luomupaskansa itellensä.

      • Nalle_Pyh

        Voi olla, että joskus tulevaisuudessa Suomessakin on niin vähän metsiä ja muuta luonnonvaraista elintilaa, että suurille eläimille ja villipedoille ei ole enää tilaa kuin eläintarhoissa tai aidatuissa reservaateissa. En kuitenkaan toivo sellaista tulevaisuutta. Ihmettelen näitä tämän palstan puheenvuoroja, joissa vastustetaan luontoa ja luonnon parasta haluavia kanssaihmisiä. Kovin on harhaista sakkia. Uskon yhä vankemmin, että useimmat luonnonvihaajat eivät edes liiku luonnossa, ja jotkut ovat selvästi lääkityksenkin tarpeessa.

    • Erkki1

      Metsävaranto on ollut Suomessa kasvamaan päin, jo kauan aikaa. Syötävää riistaa suojellaan kaikin keinoin, ja myöskään siihen ei sovi petojen suojelu. Tilanne pitäisi palauttaa muutama vuosikymmen sitten saavutellulle tasolle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe