USDA. raporttien numerot ovat kauden tässä vaiheessa vanhan kertausta,
ja vain pieniä muutoksia sisältäviä.
Uuden sadon kausi alkaa parhaillaan Intiassa ja Pohjois-Afrikassa,
joista arvioita saadaan myöhemmin kesällä.
Linkki aiempaan katsaukseen:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14173294/viljan-hinnat-nousussa
Raportit:
http://www.usda.gov/oce/commodity/wasde/latest.pdf
http://apps.fas.usda.gov/psdonline/circulars/grain.pdf
http://apps.fas.usda.gov/psdonline/circulars/production.pdf
EU:n viimekesäiseen vehnäsatoon satoon USDA löysi vielä 1,5 milj. t.
lisäystä, ja viime kauteen lisäystä tulee 3,2 milj. tonnia, ja sitä
edelliseen noin 15 milj. t.
Asiaa muistetaan juhlia jälleen ennätyksenä.
Asian oikea perspektiivi onkin sitten kokonaan toisenmallinen.
EU:n vehnää kun käytetään ja kasvatetaan tarkoituksella rehuviljaksi,
jonka kulutus onkin noin puolet koko vehnän käytöstä.
Muualla ei yleensä ole tällainen tilanteena ja rehuviljaksi päätynyt
vehnä on enemmän ongelma.
EU:n vehnäsatoa pitääkin verrata varsinaisten rehuviljojen satoon,
niin että selviää minkälainen ylenpalttisuus on kyse vehnän
ennätyssadossa.
EU:n rehuviljasato putosi viime kesänä edellisestä sadosta noin 20 milj. tonnia ja 8,9 milj. t. sitä edellisestä.
Niimpä vehnän ennätyssato sulaa rehuviljoja korvatessa, eikä näinollen
ole mikään juhlan taikka junttahintojen aihe.
--
Kansasin vehnää kiusasi jälleen yöpakkanen, joka laski ilman lämpötilan
2 metrin korkeudella laajalti miinukselle.
Kun oli tyyntä ja kastepiste miinus 4-8 astetta, niin maa-halla oli
vahinkorajan pahemmalla puolella.
--
soija touko 9.38 heinä 9,47
maissi------3,63-------3,65
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
touko 4,52-----4,47----5,16
heinä 4,58-----4,57----5,23
syys 4,68------4,71----5,32
joulu 4,83-----4,92----5,46
Pariisi vehnä
touko 153,25 syys 161,50 joulu 166,25 maalis 170,75
rapsi
touko 366,50 elo 358
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
touko 104,30 heinä 107
viljan hinnat nousussa
28
789
Vastaukset
- pönttöjörvelö
http://www.agrii.co.uk/blog/northumberland-team-set-new-world-wheat-record-with-master-seeds-crop-of-dickens/
Kova tulos 16,52 t/ha. - metsäveli
USDA pienensi hieman arvuiotaan EU:n vehnänviennistä, ja perusteluna oli tähänastinen hidas kaupanteko.
FranceAgriMer taas huomasi että vehnähän liikkuu vallan mainiosi,
ja pudotti arviotaan Ranskan vehnän loppuvarastosta 0,5 milj. t.
Perusteluna oli että vehnä on liikkunut varsinkin EU:n ulkopuolelle
kelpo vauhtia, ja seurauksena loppuvarastoon jäisi nyt 5,45 milj. t.
--
Intian vehnäsatoa on korjattu jo jonkin aikaa ja se on edennyt yli
puolivälin.
Povaukset satomäärästä ovat edelleen alle viimeksi saadun, kun taas
hallinto pitää vieläkin kinni aiemmasta arviostaan.
Tähän arvioon tulee noin 10 milj. tonnin miinustus on yleisin povaus.
--
Usassa vaikerrettiin että eikö ne enää usko USDA:a kun vehnäfutuurien
hinnat nousivat, vaikka Usan loppuvarastoa kasvatettiin ja muutenkin
runsauden tuntua pumppailtiin.
Tänään lisäksi pidettiin varmana että viikonvaihteen jälkeen Kansasin
hujakan kuivuus heittää lusikan nurkkaan.
--
soija touko 9,57 heinä 9,65
maissi------3,73------3,77
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
touko 4,62-----4,55----5,20
heinä 4,68-----4,65----5,26
syys 4,77------4,79----5,35
joulu 4,91-----4,99----5,47
Pariisi vehnä
touko 155,50 syys 163,25 joulu 167,75 maalis 172
rapsi
touko 370,25 elo 360,75
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
touko 105,30 heinä 107,70 - metsäveli
Viikolla 1-7.4. myytiin Usasta 124 700 t.vehnää kuluvan kauden
laivauksiin ja 211 500 t. seuraavan. - laivaukset 309 200 t.
Kauden myynti kasvoi 19,3 milj. tonniin, josta laivaamatta 3 milj. t.
Kesäkuun alusta alkavan kauden myynti kasvoi 1,6 milj. tonniin.
--
Maissia myytiin 1,135 milj. t. kuluvan kauden laivauksiin, ja
111 400 t. syyskuun alusta alkavan., - laivaukset 1,008 milj. t.
Kauden myynti kasvoi 33,7 milj. tonniin, josta laivaamatta 12,7 milj. t.
Seuraavan kauden myynti kasvoi 1,9 milj. tonniin.
--
Soijaa myytiin 455 900 t. ja laivattiin 408 600 t.
Kauden myynti kasvoi 44,9 milj. tonniin, josta laivaamatta 3,4 milj. t.
--
Usan vehnäkauppa päätyi nyt sentään plussalle oltuaan viikko sitten
miinuksella.
Kansasin tyyppistä HRW vehnää myytiin 7 pikkuerää joista kertyi
19 100 tonnin määrä.
Thaimaa osti 20 000 t. uutta satoa.
Meksikoon ja Brasiliaan myytiin SRW vehnää joista kertyi 59 700 t.
Kevätvehnän kauppa olisi jäänyt erittäin pieneksi ellei ufomiesten
potista olisi irronnut 46 200 tonnia joka laivattiin Filippiineille.
Ufoilijoille asia korvattiin myymällä seuraavaa satoa 46 000 t.
Thaimaa osi myös uutta satoa 14 000 t.
Ufomiehet myivät länsirannikon WW vehnää 17 600 t, Filippiineille,
jonne myytiin lisäksi seuraavan kauden laivauksiin 18 500 t.
Algeria osti 20 600 t. durumia.
Vehnän myyntikärki oli Filippiinit, Meksiko Brasilia ja Algeria.
--
Usan vehnäkaupan laatuvaje hyydyttää edelleen kaupantekoa.
Sellainenkin riekkumisen aihe löytyy että jos laivaukset eivät
tästä piristy, niin Usan kausi päättyy noin 18,5 milj. tonnin
laivausmäärään.
Tästä pois tuonti Usaan joka USDAn mukaan päätyy 3,27 milj. tonniin,
mistä sitten seuraisi se että Usan vehnän nettovienti jäisi alle
Ukrainankin vientimäärän.
--
Eräs näyte planeetan viljavarojen "runsaudesta" löytyy Brasiliasta
jossa maissista on tullut pula monilla alueilla.
Vienti veti niin että maissit häipyivät satamiin, ja se että asiaa
ei osattu suuremmin pidätellä, johtui luottamuksesta "safrinha"
satoon jonka tuli tuottaa 2 kolmannesta koko kauden maissisadosta.
Ennen uuden sadon valmistumista alkoi jo esiintyä niukkuutta ja
hinnat nousivat.
Nyt kuivuus ja korkeat lämpötilat maissin arassa vaiheessa ovat
jo tehneet korjaamatonta vahinkoa, ja povataan että lisää tulee.
http://www.soybeansandcorn.com/news/Apr11_16-Domestic-Corn-Prices-in-Brazil-Continue-Strong
--
Brasilian maissisadoksi USDA povaa 84 milj. tonnia, josta oma kulutus
on 58 milj. t.
Vientiin riittäisi 28 milj. t. ja loppuvarasto painuisi 6,5 milj. tonniin.
--
soija touko 9,46 heinä 9,54
maissi------3,74------3,77
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
touko 4,58----4,55----5,22
heinä 4,65----4,66----5,27
syys 4,75-----4,80----5,35
joulu 4,91----5,00----5,47
Pariisi vehnä
touko 153,50 syys 160,75 joulu 166 maalis 170,75
rapsi
touko 372 elo 362,50 marras 364,75 helmi 366,25
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
touko 104,25 heinä 106,55 - metsäveli
Intiassa tappohelteet kohosivat paikoin 42 asteeseen ja varsinaisella
vehnänviljelyn alueellakin 39 asteeseen.
Vehnästä melkoinen osa on vielä siinä vaiheessa että nämä lämpötilat
pysäyttävät jyvän täyttymisen ja satotaso kärsii.
Intian hallinnon ostot avautuivat huhtikuun alkaessa, mutta sadon
ollessa hieman myöhässä niihin ei vielä saada juurikaan vehnää.
Linkin artikkelissa selvitellään tilannetta ja erilaisia povauksia
satomäärästä.
Alin arvio on 82 milj. t. ja povausten keskiarvo 85 milj. t.
Korkein tuontiarvio on 4,5 milj. tonnia.
Hallinto ei lupaa povata mitään ennen toukokuun alkua, ja pitää
siihen saakka kiinni vanhasta satoarviosta.
http://www.blackseagrain.net/novosti/india2019s-wheat-crop-smaller-than-official-forecast-imports-expected-2013-survey
--
EU myönsi luvat 1,15 milj. vehnätonnin viennille, mikä nostaa
kauden lupamäärän 23,7 milj. tonniin.
Määrästä 385 000 t. oli ranskalaista vehnää.
Neljän viimeisimmän viikon aikana luvat on saanut 3,6 milj. tonnin
vehnänvienti.
Ohralle myönnettyjen vientilupien määrä kasvoi 8,4 milj. tonniin.
--
Usassa rahastot myivät eilen 4000 vehnäfutuuria, mutta huonolla
menestyksellä junttauskampanjan kannalta katsoen.
Usassa onkin jo vaikerrettu että pörssiin tunkee uutta rahaa, mikä
nostaa hintoja.
--
soija touko 9,54 heinä 9,63
maissi------3,77-------3,80
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
touko 4,59-----4,58----5,23
heinä 4,67-----4,68----5,28
syys 4,77------4,82----5,36
joulu 4,94-----5,03----5,47
Pariisi vehnä
touko 150,50 syys 159,50 joulu 165,25 maalis 169,50
rapsi
touko 367,25 elo 357,75
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
touko 104 heinä 106,25 - pönttöjörvelö
Proteiinia m2 soija ykkönen. Hamppu on samantehoinen proteiinin lähde ihmispololle.
https://en.wikipedia.org/wiki/Edible_protein_per_unit_area_of_land
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hamppu - metsäveli
Huhti 10. päättyneellä viikolla laivattiin Kanadasta 392 900 t.
tavallista vehnää ja 56 000 t. durumia.
Kauden laivaukset kasvoivat tavallisen vehnän osalta 11,4 milj.
tonniin ja durumin 3,3 milj. tonniin.
Vuosi sitten määrät olivat 11 milj. t. ja 3,6 milj. t.
--
Lnsirannikon laivaruuhkaa purettiin nyt peräti 373 500 tonnin
vehnälaivauksilla, - muualta ei laivattu lainkaan.
Kevätvehnän ykköslaatua oli saatu kerätyksi laivauksiin 126 000 t.
Kakkosta laivattiin 126 400 t. ja rehuvehnää 55 000 t.
Länsirannikon varastot tyhjenivätkin melkoisesti ja siellä oli viikon loppuessa kevätvehnän ykköslaatua 43 700 t. ja kakkosta 80 000 t.
Enimmät terminaalivehnät ovat järvillä ja itärannikolla, ja kaikkiaan
löytyi Kanadan terminaaleista 0,96 milj. t. vehnää joka on monenlaista
laadultaan.
Alkupään varastoista löytyi viikon loppuessa 1,38 milj. t. tavallista
vehnää.
--
Kanadan markkinointikaudesta oli kyseessä viikko 36. joten 16 viikkoa
on vielä jäljellä.
Tähänastinen laivaustahti on ollut keskimäärin 300 000 t. viikossa
tavallisen vehnän osalta ja durumin 100 000 t.
--
Usassa vehnäfutuurien shorttaus oli viime viikolla 33 000 kappaletta,
ja vehnän shorttiasemat kasvoivat uuteen ennätykseen eli 152 000
futuuriin.
Määrä vastaa 20,6 milj. tonnia vehnää.
Pientä hepulia pukkasikin chicagon pellekoulussa, ja nyt syyksi
keksittiin liian suuret sademäärät.
Erittäin kummalliset säät tuottivatkin runsaat sateet jotka aiheuttivat
tulviakin.
Paikoin ylitettiin 100 millin sademäärä.
--
soija touko 9,52 heinä 9,63
maissi------3,81------3,85
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
touko 4,73-----4,65----5,27
heinä 4,82-----4,75----5,32
syys 4,90------4,89----5,40
joulu 5,07-----5,11----5,51
Pariisi vehnä
touko 151 syys 160,50 joulu 167,75 maalis 171,25
rapsi
touko 371,50 elo 361,75
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
touko 105 heinä 106,50 - metsäveli
Intiassa on hälisty vehnän varastomäärässä ilmenneestä ristiriidasta.
Juuri päättyneen kauden loppuvaraston tuli kirjanpidon mukaan olla
14,8 milj. tonnia, mutta nyt epäillään määrän voivan olla
vain 8,8 milj. t.
Asia paljastui oudolla tavalla, eli hallinnon lukuun ostettu
vehnämäärä ei täsmännyt siihen tonnimäärään josta oli jotain
tuottajille maksettu.
Eli noin 6 milj. tonnia oli pyöräytetty kynällä ostomäärää
ylöspäin.
Voihan epäillä että mielikuvituksesta oli maksettu pitkät rahat
korruptihemmoille.
Näinpäin tapahtuva vilunki tuottaa runsauden tuntua ilman että
joku intianjussi alkaa parkua saamatta jääneestä viljatilistä.
Intian loppuvarasto painui nyt siksi alas että kaikki bluffi
sekä laatuseikat tulevat silmille.
Arvelen että lähes nollavarastoista aloitetaan Intian uusi kausi
ainakin myllylaadun osalta.
Intian myllyt ovat olleet jo pitkään vaikeuksissa kun edes
auttavaa laatua ei tahdo löytyä.
Tuontiin on turvauduttu vaikka sitä rasittaa 25 % tuontimaksu.
Myllyjen edusmiehet ovat kampanjoineet koko kevättalven maksun
poistamiseksi, ja hallinto on sitä vastaavasti puoltanut.
Intian politikkaan sopii pohjoisen tukkijätkän määritelmä viime
vuosisadan alkupuolelta:
"Politiikka on leivän ja elintarvikkeiden puutetta"
Intian ruokapolitiikka on nyt siksi tulehtuneessa tilassa että
linkin artikkelia sopii hiukkasen epäilläkin.
http://economictimes.indiatimes.com/news/economy/agriculture/traders-fear-rise-in-wheat-price-if-reports-of-missing-grain-stocks-in-punjab-are-true/articleshow/51871118.cms
----
soija touko 9,82 heinä 9,91
maissi-----3,84------3,89
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
touko 4,84-----4,76-----5,37
heinä 4,92-----4,86-----5,43
syys 5,02------5,01-----5,51
joulu 5,17-----5,23-----5,62
Pariisi vehnä
touko 152 syys 162,50 joulu 168,50 maalis 172,75
rapsi
touko 376,25 elo 265,50
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
touko 106,50 heinä 109 - metsäveli
Usassa mahtikokoiset shorttiasemat hankkineet ääliörahastot ostivat eilen 9000 vehnäfutuuria.
Nyt sattuu rahastoja kipeästi leukaan ja hihatkin taitaa palaa.
Markkinapuheissa ihmetellään miksi hinnat nousee vaikkaKansasin
hujakalla kuivuudesta ei ole mitään haittaa pitkään aikaan.
Soijan pompsaukselle syy löytyy Argentiinan tulvista joiden vuoksi
soijasatoon arvioidaan noin 5 milj. tonnin miinusta.
Maissia pompauttaa Brasilian päätös poistaa maissin tuontitulli.
Tämän taustalla on Brasilian omilla markkinoilla pompsahtaneet hinnat.
Tässä vaiheessa tuontia povataan vielä alle 1 milj. tonniksi.
--
soija touko 10,08 heinä 10,17
maissi------3,95-------4,00
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
touko 5,04----4,93----5,50
heinä 5,12----5,04----5,57
syys 5,21-----5,19----5,64
joulu 5,37----5,41----5,74
Pariisi vehnä
touko 154,50 syys 166,50 joulu 172,50 maalis 176
rapsi
touko 377,75 elo 365 marras 367,75 helmi 370
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
touko 107,40 heinä 108,75 marras 119,90 - metsäveli
Viikolla 8-14.4. myytiin Usasta vehnää 295 100 t. kuluvan kauden
laivauksiin, ja 325 500 t. seuraavan, - laivaukset 468 100 t.
Kauden myynti kasvoi 19,6 milj. tonniin, josta laivaamatta 2,8 milj. t.
Kesäkuun alusta alkavan kauden myynti kasvoi 1,9 milj. tonniin.
--
Maissia myytiin 1,2 milj. t. kuluvan kauden laivauksiin ja 123 100 t.
seuraavan, - laivaukset 1,28 milj. t.
Kauden myynti kasvoi 34,9 milj. tonniin, josta laivaamatta 12,6 milj. t.
Syyskuun alusta alkavan kauden myynti kasvoi 2 milj. tonniin.
--
Soija myytiin 407 700 t. kuluvan kauden laivauksiin ja 339 700 t.
Kauden myynti kasvoi 45,2 milj. tonniin, josta laivaamatta 3,4 milj. t.
seuraavan, -laivaukset 339 900 t.
Syyskuun alusta alkavan kauden myynti kasvoi 2,1 milj. tonniin.
--
HRW vehnää myytiin nyt 134 400 t. kuluvan kauden laivauksiin ja
116 000 t. seuraavan.
Käytännössä lähes koko määrä laivataan seuraavan kauden puolella,
ja uudesta sadosta.
HRW vehnää on myyty vähän koska se on myllylaadun osalta loppumisen
partaalla, mistä kertoo viikon laivausmäärä joka jäi 100 000 tonniin.
Tästäkin osa purettiin ufomiesten potista joka väheni HRW vehnän
osalta 83 400 t.
Tästäkin määrästä Indonesiaan siirretty 65 000 tonnin erä jäi
vielä laivaamatta.
Chicagon tyyppinen SRW vehnä on myllylaadun osalta siksi lopussa
että sen osalta ei viikolla tapahtunut juuri mitään.
Kevätvehnän myyntiä oli yhteensä 206 700 t. josta seuraavalla kaudella
laivattavaksi 151 100 t.
WW vehnää kertyi pikkueristä 102 000 myynti.
Viikon ostokärki oli Japani,Indonesia Filippiinit Taiwan ja Italia.
Uutta satoa myytiin eniten ufomiehille joille heltisi 179 800 t.
Näiden vanhan kauden potti väheni 158 400 t.
--
Viikon tilastoista voi eristää sen verran että uutta satoakin on
rohjettu aloittamaan myydä, - paitsi Chigagon tyyppistä SRW vehnää
jonka uuden sadon laatua ei uskalleta povata vientikelpoiseksi.
Kevätvehnää uskotaan vielä löytyvän paremmin, - sitä laivattiin viikolla
223 300 t. ja viikon seuraavan kauden myyntikin itse asiassa laivataan
viimeksi saadusta sadosta.
Pörssin futuurihintojen pompsaus saattaa jo olla jossain määrin
peräisin laatuvehnän vähyydestä.
Toisaalta täysin pölkkypäinen shorttaus todistaa että vielä viime
viikolla pörssihemmoilla ei ollut asiasta hajuakaan.
--
Kanadan tilastolaitos arvioi vehnänkylvöjen jäävän vain 1,1 %
viime kautta pienemmiksi.
Tässä on nyt se kompa että kevätvehnän kylvöt arvioidaan 6,3 % alas
tämän tuottajien haastatelun pohjalta tehdyssä arviossa.
Lisäys tulisi pääasiassa durumin osalle.
Kun Kanadan tavallisen vehnän vienti koostuu pääosin kevätvehnästä,
niin ainakaan vienti ei voi kasvaa.
Kevätvehnän hintojen tulisi nousta relusti ja lisäksi niillä hinnoilla
tulisi tehdä myös ostoja tuottajilta, että usko kannattavuuteen
palaisi.
---
Usan rahastot ostivat eilen 13000 vehnäfutuuria, eli ostivat halvalla
myydyt kalliilla takaisin.
Tänään on hieman jarruteltu mahtikokoisen shorttilastin selvittämistä.
--
soija touko 10,19 heinä 10,27
maissi -----3,83-------3,88
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
touko 4,93-----4,86----5,43
heinä 5,01-----4,98----5,51
syys 5,09------5,13----5,58
joulu 5,25-----5,34----5,69
Pariisi vehnä
touko 153,75 syys 168,25 joulu 174,50 maalis 178,25
rapsi
touko 380 elo 367,50 marras 370,75
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
touko 107,50 heinä 111,30 - metsäveli
Vehnän laatuvaje näkyy siinäkin että kaikkein köyhimmille yritetään
myydä niitä jäämäntähteitä joita aina pyrkii jäämään nurkkiin pyörimään.
Nyt on kunnostautunut tällä rintamalla Usalainen viljajätti ADM, joka
laivasi 50 000 t. venäläistä alkuperää olevaa vehnää Bangladeshiin.
Hinta perillä oli 215,87 dollaria tonni
Erä todettiin laaduntarkastajien toimesta kelvottomaksi ja hylkäys
tapahtui puuttuvan hehtopainon perusteella.
Toinen 50 000 tonnin erä oli myös Venäjän tähteitä ja sen oli alkuaan ostanut Dubailainen pulju.
Hinta oli 233,95 doll. tonni ja hylkäys tapahtui kun lastista löytyi
liikaa muuta kuin vehnää, - tuskimpa sentään mukulakiviä ja aidanseipäitä.
Asia katsottiin Venäjällä sen väärtiksi että paikalle lähetettiin selvityshemmoja tilanteeseen tutustumaan.
Dubain puljun paatti oli jo tosin häippäissyt kohti horisonttia.
Bangladeshin kanssa on pelleilty aiemminkin, -viime vuonna pari
ranskalaista vehnälastia hylättiin huonon laadun vuoksi, ja aiemmin
onneaan kokeili Brasilia.
http://www.blackseagrain.net/novosti/govt-rejects-1-lakh-tonnes-of-wheat
--
EU myönsi luvan 712 000 vehnätonnin viennille, mikä nostaa kauden
lupamäärän 24,4 milj. tonniin.
Ohralle myönnettiin 137 000 tonnin vientiluvat, ja sen lupamäärä
kasvoi 8,5 milj. tonniin.
Vehnän uudet liikkeet näkyvät edelleen ja vauhdin kiihtymistä alkaa
rajoittaa se miten vientisatamiin saadaan vehnää,
Ranskan osalta alkaa satamien lastauskyky rajoittaa laivausmääriä,
- siellä kun on vain 2 satamaa joissa on viljan suurimittaiseen
käsittelyyn vaadittavat laitteet ja siilot.
--
Usan rahastot myivät eilen 8000 vehnäfutuuria.
Tänään halvalla ostaneet aikoivat kotiuttaa voittoja myymällä kalliilla futuureja shorttejaan selvittäville rahastoille.
Nämä kelmitpä olivat päättäneet pysyä poissa ostopuolelta ja
myynti-innostus hyppäsi "tyhjään mäkeen".
Ja mittään ei sitten osteta lienevät rahastot vannoneet nyrkkiä
puiden, ja kaikki hinnat rytkähtivät alas maissista kauraaan saakka.
Kovinta ääntä pitivät markkinapuheissa viljajättien omistamien
rahastojen vilunkipatut.
Selitykset olivat enempi henkimaailmasta.
Surkeaa nöyristelyä Usan kelmien edessä oli sekin että pariisin
humpuukipörssikin sortui petettäväksi.
Tuskimpa saatiin herranpelkoa aikaan pitempiaikaisena.
Vaikkapa tälläisestä ajankohtaisesta syystä, eli myrkylliseltä
näyttävät ennustekartat.
Englantiin vähää vaille täystalvi ja pakkasta voi povailla ranskanmaallekin.
http://wxmaps.org/pix/euro.850.html
--
soija touko 9,84 heinä 9,93
maissi-----3,71 heinä 3,74
-----Chicago Kansas Minneapolis
touko 4,65----4,60----5,25
heinä 4,72----4,72----5,33
syys 4,82-----4,86----5,42
joulu 4,99----5,09----5,63
Pariisi vehnä
touko 150 50 syys 162 joulu 168,50 maalis 172,75
rapsi
touko 374,50 elo 364
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
touko 105 50 heinä 107 - metsäveli
Huhti 17. päättyneellä viikolla laivattiin Kanadasta 257 900 t.
tavallista vehnää ja 93 600 t. durumia.
Kauden laivaukset kasvoivat 11,8 milj. tonniin tavallisen vehnän
osalta ja 3,4 milj. tonniin durumin.
Vuosi sitten määrät olivat 11,48 ja 3,76 milj. tonnia.
-
Laivauksiin löytyi nyt 58 900 t. kevätvehnän ykköslaatua joka laivattiin
länsirannikolta, sieltä laivattiin kakkoslaatua 68 000 t. ja määrittelemätöntä vehnätyyppiä 40 000 t., lisäksi laivattiin 17 600 t.
kakkosluokan CPS tyyppiä 17 600 t.
Itärannikon ja järviltä tapahtuva vienti oli yhteensä 53 900 t. ja
laatu oli pääasiassa kevätvehnän kakkoslaatua.
Viikon lopussa satamien terminaalivarastoissa oli kevätvehnän ykköslaatua
yhteensä 238 300 t. josta suurin määrä oli järvillä eli 116 400 t.
Järvet ovat olleet jäämotissa talven ja järvien satamiin on vähin erin
kasautunut kohtalainen osuus koko Kanadan varastojen vehnästä.
Kaikkiaan siellä oli 245 300 t. vehnää.
ST.Lawrencen satamiin oli tuotu junakuljetuksin vehnää ja siellä oli
nyt 335 100 t.
Kanadan varastomäärissä näkyy nyt siirros itäpainotteiseksi, eli
lännessä oli vain 210 300 t.
Lähiviikkoina voi povata nykyistä suurempia laivausmääriä kun itärannikon
varastot alkavat purkautua jo tehtyjä kauppoja täyttämään.
Tuottajien toimitukset ovat olleet lievässä laskussa, ja viikolla
toimitettiin 362 700 t.
Toimituksissa näkyy jotain outoa, eli Albertan tuottajat toimittivat
määrästä noin puolet.
Vehnä läksi myös välittömästi liikkeelle, eli lähes sama määrä häipyi
raiteita pitkin horisonttiin.
--
Kanadan kevätvehnän kylvöjä povattiin äskettäin merkittävästi alas.
Jääkö satomääräkin alas on säistä kiinni, mutta asian pohjaksi kannattaa
huomata että Kanadan tavallisen vehnän vienti on lähes kokonaan
kevätvehnää.
Kuluvalla kaudella sitä on laivattu yhteensä 9,7 milj. t. ja vain
1,3 milj. t. muita lajeja.
Viime kaudella oli vastaavan ajankodan määrät 8,6 ja 2,1 milj. t.
-
Viime yönä oli ranskanmaalla vehnän viljelyalueella kylmää ja paikoin
ilman lämpötila putosi alle miinus 1 asteen.
Kastepiste oli näillä alueilla lähellä miinus 4 astetta.
Viime viikolla oli lähinnä hallatyyppistä säätä, mutta Agritel
arvioi jo että syysohra saattoi asiasta kärsiä.
Ennustekartat ovat nyt erittäin myrkyllisen näköisiä, ja on mahdollista
että lämpötila laskee liittymässä olevan vehnän kannalta vahinkorajalle.
--
Usan viljajättien omistamien rahastojen perjantaina masinoima
vehnäfutuurien junttaus vaati niiltä peräti 18 000 vehnäfutuurin myyntiä.
Asia merkitsee sitä että shorttiasemien korjaus ei ole alkua pitemmällä.
Hintojen säntäilyä nähdään jatkossakin.
-
soija touko 10,00 heinä 10,09
maissi-------3,79-------3,83
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
touko 4,70-----4,62-----5,27
heinä 4,77-----4,73-----5,37
syys 4,86------4,88-----5,45
joulu 5,04-----5,11-----5,55
Pariisi vehnä
touko 152 syys 162,75 joulu 169 maalis 172,75
rapsi
touko 374,50 elo 365,50
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
touko 152 syys 162,75 - metsävelis
Intian Punjabin maakunnasta on tähän mennessä ostettu hallinnon lukuun
6,5 milj. t.
Viljelijät vaan eivät ole saaneet maksua kuin osasta ja asiasta syytetään
pankkien rahapulaa.
Pankit taas syyttävät että aiempina vuosina pankkien lainaamat ja ostojen
suorittamiseen menneet rahat eivät ole kaikki päätyneet viljelijöiden
pankkitileille, ja tässä viitataan Intiassa havaittuun ristiriitaan
varastomäärissä.
Kun pankit ovat lainanneet mutta vastaavasti talletuksina pankien
taseisiin ei ole ilmaantunut vastaavaa rahamäärää, ovat taseet
kuihtuneet että vaikka saatavia onkin, niin nyt ei voida enää lainata.
Nyt hallinnon on pitänyt suunnata tarpeellinen takaus ostojen rahaliikenteeseen mutta vasta 9 milj. tonnin ostoihin riittävä.
Punjabista oli tarkoitus ostaa 11 milj. tonnia vehnää.
Kaikkiaan hallinnon tavoitteena on 30 milj. tonnin ostot, mikä on
2 milj. t. enemmän kuin viime kaudella.
--
Brasiliassa soijan tuottaminen tulee vähenemään, ja syynä on se
että "safrinha" ajalla ei tulla enää sallimaan soijan kylvöjä.
Kun tähän mennessä on vuodessa otettu kaksi soijasatoa, niin
taudit ja tuholaiset ovat saaneet liian suuren vallan.
Nyt tehty päätös saattaa lisätä maissin tuottamista, mutta asia
on hinnoista kiinni.
Tällä kaudella maissin hinnat ovat olleet korkeat viennistä ja
omasta kysynnästä johtuen.
Nyt kasvussa olevan safrinha sadon määrää on arvioissa äskettäin
miinustettu 4-5 milj. t.
Linkissä Cordonnier arvioi että pahimmillaan voi tulla noin 10 milj.
tonnin miinustus safrinha satoon.
http://www.soybeansandcorn.com/news/Apr25_16-Brazils-Safrinha-Corn-Continues-to-Suffer-From-Hot-Dry-Weather
--
soija touko 10,17 heinä 10,26
maissi------3,82-------3,87
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
touko 4,78-----4,65-----5,34
heinä 4,86-----4,76-----5,42
syys 4,95------4,92-----5,50
joulu 5,12-----5,15-----5,60
Pariisi vehnä
touko 151 syys 162,50 joulu 169,25 maalis 173,25
rapsi
touko 372,25 elo 366,25
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
touko 104,50 heinä 107,75 - metsävelis
Viimeisin MARS bulletin kertoo EU:n viljojen oraiden kunnoksi enimmäkseen hyvän, ja huonoa löytyy vain Puolasta.
Samoin Ukrainan oraat kärsii kuivuudesta ja niiden kunto ei ollut hyvä
alkuaankaan.
Raportti kertoo että saatujen sateiden ansiosta satelliittimittauksen
tulisi näyttää parempaa kehitystä ja syyttää alkupään vaikeuksia huonolta
näyttävien oraiden syyksi.
Venäjän oraat näyttävät myös huonoilta Ukrainan rajan tuntumassa.
Linkin raportin sivulta 6 löytyy tylyhkö kartta asiasta.
https://ec.europa.eu/jrc/sites/default/files/jrc-mars-bulletin-vol24-no4.pdf
--
Sitkeä kylmä purkaus yli englannin ja ranskan näyttää jatkuvan yli
viikonvaihteen.
Pientä pakkasta oli jälleen viime yönä ranskanmaalla mutta alle
tuhorajan.
Tosin sääasemat joita seuraan eivät edusta hyvin viljelyaluetta.
--
soija touko 10,14 heinä 10,24
maissi------3,80-------3,84
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
touko 4,75-----4,64-----5,33
heinä 4,84-----4,77-----5,52
syys 4,94------4,92-----5,50
joulu 5,11-----5,15-----5,61
Pariisi vehnä
touko 151,50 syys 162,25 joulu 169 maali 172,25
rapsi
touko 368,25 elo 366,50
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
touko 104,75 heinä 106,80 - Mixi
Teksti on Metsävelin tekstiä mutta nimimerkki on vaihtunut?
- metsävelis
Metsäveljen nimimerkki kaapattiin parempiin taikka ainakin kiukkuisempiin käsiin.
Hupaisa tapaus mutta jääköön tässä selostamatta.
- pönttöjörvelö
http://www.theguardian.com/global-development/2016/apr/27/india-drought-migrants-head-to-cities-in-desperate-search-for-water
Paikoin Intiassa jussit perheineen on joutuneet karkuteille kaupunkiin. Maalla vesi alkaa olla vähissä. Kasteluun ei meinaa riittää vettä, myös juomavesi käy vähiin.
Riisikilon tuottaminen vaatii noin 2500 litraa vettä. Kuivuus on kuurmuuttanut noin 300 milj Intialaista tänä vuonna.
Hallitukselta vaaditaan toimia, mutta luontoäitee pistää hanttiin...- metsävelis
Linkin artikkelissa kerrotaan että Intian kuivuus ja tappohelteet on
paljon laajempi kysymys alueella.
Iniasta itäänpäin Burma, Thaimaa, ja edelleen Vietnamiin saakka on
ollut ennätyskuuma ja riisisadot ovat kärsineet pahoin.
https://robertscribbler.com/2016/04/27/climate-change-drives-half-a-billion-people-to-suffer-hunger-water-shortages-as-droughts-and-heatwaves-wreck-crops-across-the-globe/
-
Jo ennestään kireät riisitaseet menevät tosi ikäviksi varsinkin kun
suurtuottaja Thaimaan hallinto kertoi äskettäin että vain 100 000 t.
olisi varastoissa moitteetonta riisiä.
Se on erittäin vähän kun varastojen kokonaismääräksi lasketaan päälle
10 milj. t.
Jotenkuten ihmisravinnoksi kelpaavaa olisi 7,5 milj. t. ja 1,5 milj. t.
olisi teolliseen käyttöön kelpaavaa.
Kokonaan piloilee hapannutta kerrotaan olevan 2,4 milj. t.
Thaimaa ei pysty nyt viemään entistä määrää riisiä koska varsinkin
kuivankauden riisisato jää pieneksi.
Asiaa joudutaan paikkaamaan vehnällä jonka liikkeei itä-Aasiaan ovat olleet kasvussa.
- metsävelis
Viikolla 15-21.4. myytiin Usasta 351 900 t. vehnää kuluvan kauden
laivauksiin ja 454 700 t. seuraavan - laivaukset 440 000 t.
Kauden myynti kasvoi 19,9 milj. tonniin, josta laivaamatta 2,7 milj. t.
Kesäkuun alusta alkavan kauden myynti kasvoi 2,4 milj. tonniin.
--
Maissia myytiin 2,16 milj. t. kuluvan kauden laivauksiin ja 440 400 t.
seuraavan, - viikolla laivattiin 1,09 milj. t.
Kauden myynti kasvoi 37 milj. tonniin, josta laivaamatta 13,7 milj. t.
Maissin myyntimäärä kiri 3,3 milj. tonnin päähän viime kauden myynnistä
oltuaan aiemmin paljon enemmän miinuksella.
USDAn 41,9 milj. tonnin myyntiarvio täyttyy 4,9 milj. tonnin myynnillä.
Syyskuun alusta alkavan kauden myynti kasvoi 2,5 milj. tonniin.
--
Soijaa myytiin 226 000 t. kuluvan kauden laivauksiin ja 720 400 t.
seuraavan, - laivaukset 278 700 t.
Kauden myynti kasvoi 45,4 milj. tonniin, josta laivaamatta 3,4 milj. t.
Myyntiarvio täyttyy 1 milj. tonnin myynnillä
Syyskuun alusta alkavan kauden myynti kasvoi 2,8 milj. tonniin.
--
Viikon taivaanmerkkejä pulataivaalla oli se että Kanada osti Usasta
kevätvehnää 27 800 t. jonka myyjänä oli ufomiesten hämärä joukko.
Brasilia oli jälleen ostamassa ja 21 200 t. ostettiin.
Viikon ostokärki vanhan sadon puolella oli Meksiko joka osti 118 800 t.
Taiwan joka osti ufomiehiltä, Japani, Colombia, Kanada ja Brasilia.
Uutta satoa osti eniten ufomiehet eli 167 300 t. ja Dominikaninen tasavalta
120 000 t.
Viikon myyntimääriä selittää kauden lopun läheisyys, - nyt uskalletaan
myydä nimellisesti kuluvallakin kaudella laivattavaksi, koska käytäntö
on että laivaukset tapahtuvat kuitenkin uudesta sadosta.
Kanadan osto jo tässä vaiheessa yllätti, varsinkin kun se myös sinne laivattiin.
--
Usassa rahastot myivät eilen 3500 vehnäfutuuria ja niiden shorttiasemat
ovat jälleen 100 000 kappaleen tuntumassa.
--
soija touko 10,18 heinä 10,29
maissi-------3,88-------3,91
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
touko 4,74-----4,61-----5,30
heinä 4,85-----4,75-----5,42
syys 4,95------4,90-----5,50
joulu 5,12-----5,14-----5,61
Pariisi vehnä
touko 153,25 syys 164,75 joulu 171,75 maalis 174,75
rapsi
touko 367 elo 367,75
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
touko 106,50 heinä 108 - pönttöjörvelö
http://biologi-jari.blogspot.fi/2016/04/el-nino-ja-ilmastonmuutos.html
https://www.climate.gov/enso
La Nina on laskenut lämpösisältöä valtameressä maaliskuussa ensimmäistä kertaa vuoteen. - metsävel
EU myönsi luvan 599 000 vehnätonnin viennille, mikä nostaa kauden
lupamäärän 25 milj. tonniin
Ohralle myönnettiin luvat 174 000 tonnille, mikä nosta luvat 8,67 milj. tonniin.
--
Euroopan hallat ja pakkaset ovat vähingoittaneet ainakin omena ja
marjasototoiveita.
Viinirypäleet saattavat jäädä saamatta ainakin Ranskan Burgundyssä, missä
pakkanen oli pahin sitten vuoden 1981.
Itävallassa arvellaan että 80 % omenasadosta on menetetty, mikä yhdessä
muiden vahinkojen kanssa kustantaisi ainakin 100 milj. euroa.
--
Usassa Kansasin hujakan vehnän kiusaksi on levinnyt ruostetauti jonka
torjunnan taloudellisuutta farmarit punnitsevat toisenkin kerran nykyisten
junttahintojen oloissa.
Torjunta maksaa maksaa ja taloudellisuuden raja on noin 40-50 bushelia
acrelta olevan potentiaalin kohdalla.
Huonompi satopotentiaali kannattaisi jättää herran haltuun, mikä merkitsisi
Kansasin tapauksessa 10 - 20 % miinustusta kokonaissatoon.
Seuraavalla viikolla aloitetaan "wheat tour" kiertomatkailu , mikä tuo
selvyyttä tilanteeseen.
--
Rahastot ostivat eilen Usan kasinoissa 1500 vehnäfutuuria.
Tämänpäiväisessä pelleilyssä pitää silmään että Minneapoliksen kevätvehnän
toukokuun futuuri pompsahti 10 centtiä, eli päälle tuplat mitä muut kuukaudet.
Sopii kyllä kuvioon koska sama kasino pelaa myös Kanadan kevätvehnän
kanssa , eli Winnipegin pörssin kanssa pelataan yhteiset hinnat.
Eipä kyllä Usan läpimädän pelin pohjalta kannata paljon perustaa.
--
Niinkuin tarkkaavainen lukija huomaa niin nimimerkki piti jälleen muuttaa
koska eräs hyypiö alkoi vainota metsäveli-riepua.
Tapa on rekisteröidä itselleen nimimerkki jolloin en voi sitä käyttää.
Toimitaan nyt sitten terapeuttina mieleltään sairaalle, - tulee yhteiskunnalle halvaksi.
--
soija touko 10,21 heinä 10,29
maissi------3,91-------3,92
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
touko 4,79----4,65----5,40
heinä 4,88----4,77----5,47
syys 4,97-----4,93----5,55
joulu 5,15----5,18----5,65
Pariisi vehnä
touko 151,50 syys 162,75 joulu 169,75 maalis 172,75
rapsi
touko 373,50 elo 366,50
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
touko 106,95 heinä 108,30 - metsä-veli
Huhti 24 päättyneellä viikolla laivattiin Kanadasta 134 100 t.
tavallista vehnää ja 85 100 t. durumia.
Viikko sitten määrät olivat 257 900 t. ja 93 600 t.
Kauden laivaukset kasvoivat 11,97 milj. tonniin tavallisen vehnän
osalta ja 3,54 milj. tonniin durumin.
Yhteensä on laivattu 15,5 milj. t. vehnää.
Terminaaleissa oli viikon loppuessa 0,91 milj. t. tavallista vehnää.
Viikon laivaukset tapahtuivat pääasiassa länsirannikolta.
Kanadan tilastoinnin piirissä oleva oma kulutusmäärä on karttunut
2,43 milj. tonnin tavallisen vehnän osalta ja 0,3 milj. tonniin durumin.
--
Kaikkiaan on tilastoitua tavallista vehnää häipynyt näyttämöltä 14,4
milj. tonnia, sekä 3,84 milj. t. durumia, eli yhteensä 18,24 milj. t.
Viikon loppuessa Kanadan kaupallisissa varastoissa oli 2,4 milj. t.
tavallista vehnää ja 0,66 milj. t. durumia.
Näinollen tavallisesta vehnästä on havainto 16,8 milj. tonnista ja
4,5 milj. tonnin määrästä durumia. eli yhteensä 21,3 milj. t.
Tämän lisäksi tilastoinnin ulkopuolelle jää farmien oma kulutus sekä
niiden varastot.
--
Kun Kanadan kaudesta on noin neljännes jäljellä, niin kannattaa yrittää
arviota siitä miten vehnä riittää jatkossa.
Ensin täytyy selvittää tilastoinnin ulkopuolinen kulutus, ja tähän saa
lukuja USDAn suunnalta.
USDA arvioi Kannadan vehnänkulutuksen 8,8 milj. tonniin, josta 3,6 milj.
tonnia on rehukäyttöä.
Tässä on mukana myös durum jonka kulutuksen arvaus yhteensä 1 milj. t.
USDAn luvuissa Kanadassa kuluu kuukaudessa 0,73 milj. t. vehnää, mikä
tekee 9 kuukaudessa 6,6 milj. t.
Tästä vähennetään tilastoitu kulutus durum mukaanlukien ja saadaan
3,87 milj. tonnin tilastoinnin ulkopuolinen kulutus esiin.
Kun näyttämöltä häipynyt määrä oli 18,24 milj. t. niin piilossa ollut
kulutus tähän lisäten saadaan 22,11 milj. tonnin tähänastinen poistuma.
Tehdäänpä saatavissa olevien lukujen pohjalta laskuharjoitus:
7,0 alkuvarasto
27,6 vehnäsato durum mukaanlukien
34,6 kaikkiaan käytettävissä
22,1 tässä vähennetään tähänastinen poistuma.
12,5 milj. t. tämä tulisi löytyä varastoista jossa mukana myös farmit.
--
Näistä jäljellä olevista varastoista on näyttöä viimeisimmän tilastoviikon
kaupalliset varastot eli 3 milj. t.
Tämän lisäksi jossain muualla olisi vain 9,5 milj. t. vehnää mikä
tarkoittaa lähinnä farmien varastoja joiden laaduksi voi povata heikkoa.
Miten riittää jatkossa kun kaudesta on 3 kuukautta jäljellä?
12,5 milj. t. varastomäärän arvio toukokuun alussa
2,3 tässä vähennetään loppukauden kulutus
6,5 tämä määrä tulee vielä laivata että USDAn vientiarvio täyttyy
2,7 milj. t. tämä määrä jäisi loppuvarastoon
--
Olisi pitänyt tehdä tämä laskuharjoitus viikko aiemmin niin ei olisi
Kanadan aloittama vehnäntuonti Usasta yllättänyt.
Viime kaudellakin tuotiin mutta tuonti alkoi vasta heinäkuun alun
hujakalla, ja kannattaa muistaa että USDAn arvio loppuvarastosta oli
sentään 7 milj. tonnia.
Viimeisimmän tilastoviikon vehnänvienti jäi vähäiseksi mutta asiassa
vaikuttaa osittain kanadanjussien kylvökiireet.
Vienti ei voi heti hiipua olemattomiin koska kauppoja on täyttämättä
runsaasti.
Kanadan niukat taseet johtuvat kovasta kysynnästä joka on pitänyt
kevätvehnän laivaukset viime kautta suurempina vaikka sato oli
pienempi.
Kaikkiaan laskuharjoitus näyttää että ranttalin raiteilla mennään
kuin juna kiskoilla.
--
Viime viikon yöpakkasjakson aikana Ranskan vehnänoraat olivat pitkällä
kasvussa ja 86 % vehnästä oli kahden liitoksen vaiheessa.
Ranskassa ei vielä tunnusteta mitään suuria tuhoja, muuta tuskimpa on
täysin niiltä vältytty.
Sensijaan syysohran pelätään kärsineen selvästi koska osa oli ehtinyt
lähelle röyhyvaihetta.
--
Saudi-Arabia osti 620 000 t. myllyvehnää.
Usan rahastojen vehnäshortit ylsivät viikon lopulla 108 000 futuurin
Chicagossa ja 20 500 kappaleeseen Kansasissa.
--
soija touko 10,36 heinä 10,44
maissi touko 3,90 heinä 3,92
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
touko 4,77----4,61----5,44
heinä 4,87----4,74----5,48
syys 4,98-----4,90----5,57
joulu 5,16----5,14----5,67
Pariisi vehnä
touko 152 syys 163,25 joulu 169,75 maalis 173,50
rapsi
elo 362 marras 366,75
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
touko 106,95 heinä 108,30 - pönttöjörvelö
http://www.ers.usda.gov/data-products/foreign-agricultural-trade-of-the-united-states-(fatus)/calendar-year.aspx
Datasetistä esim. top 25 export, kallis dollariko pudotti vientimääriä?. Eurooppaan unioniin voisi tuoda hormonilihaa.
http://www.ksml.fi/tv/Tuottaja-maksaa-kauppojen-halpuutukset/763401
http://www.ksml.fi/tv/Roinilan-isäntä-ei-säästele-sanojaan/762974
Roinilan isäntä purkaa tuntojaan...- metsä-veli
Tekispä mieli olla kuuntelemassa kun Roinilan isäntä heittää turhan kohteliaisuuden hatelikkoon ja alkaa päästellä täysillä.
Kullervon kirous...
Kukapa on Suomessa jussien runttaamisen pääsyyllinen?
Onkopa EU joka on sitonut niiden mahdollisten järkimiesten kädet joita
saattaa olla vielä virassa valtion hallinnossa ?
Saattaa olla, mutta itse syytän suomen kahden suurimman kaupparyhmän
pääjohtajia ja muuta johtoporrasta.
Tämä viheliäinen kopla on ottanut itselleen sen vallan joka kirposi hallinnon käsistä EU:hun liittymisen myötä.
Kuka on antanut näille kelmeille luvan ja vallan sen viimeisen tapporajan etsintään jolla maatalous tuhotaan ?
Eipä niin kukaan, mutta otettu vaan on kun on ollut kerta irrallaan.
Päätös halpuutuksesta on tehty pääjohtajien toimesta ja sisäänostajat
ym, palkatut ryöstäjät panevat toimeksi.
Valta on kaapattu, ja se pitää ottaa takaisin.
Jos ei huvita niin se oli sitten tässä, ja parempi hiihdellä hiljakseen hautuumaalle päin.
- metsä-veli
Wheat tour aloitteli Kansasissa ja havaitsi että tauteja oli runsaasti.
Lehtiruoste joka vie joskus 40 prosenttiakin sadosta oli erittäin
yleistä.
Kiertomatkan syynäyksen ennustavuus on tällä kertaa huono koska myös
fusarium on iskenyt pahaan aikaan.
Kansasissa on satanut usein ja fusariumin etenemiselle on hyvät
olosuhteet.
Vehnä on Kansasin etelälaidalla röyhyllä, mikä on pahin aika tartunnalle.
Syynäys kyllä tuottaa viime vuotta paremman ennusteen satopotentiaalista,
mutta mikä lopulta toteutuu onkin kokonaan toinen asia.
Lisäksi fusarium tekee sadon kelvottomaksi markkinoille jos pahaksi pääsee.
Linkistä löytyy paljon kuvia ja asiaan liittyviä linkkejä.
https://twitter.com/kansaswheat?lang=fi&lang=fi
--
Asiaan kuuluu että junttakööri tietää etukäteen mikä sato tulee olemaan
ja tämähän myös kailotettiin ainakin bloombergin tuutista julki, ja ennen
kuin ensimmäinenkään pelto oli tutkittu.
Tässä povauksessa Kanasin sato saneltiin 9,5 milj. tonniin, vastaan
8,7 milj. tonnia viime vuonna.
Tämä saikin luultavimmin sikasuuren shorttilastin hankkineen puljun
edustajan riemuitsemaan että Kansasin sato suorastaan ylipursuu koska
varastot eivät riitä.
Ylisanat pikkuruisen lisän yhteydessä kylläkin kertovat että pelaajia
pelottaa.
Hermoheikko Usan pörssipeli kylläkin saatiin hintoja laskemaan.
--
soija touko 10,20 heinä 10,28
maissi------3,77--------3,79
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
touko 4,59-----4,42-----5,34
heinä 4,70-----4,56-----5,36
syys 4,80------4,72-----5,44
joulu 4,98-----4,97-----5,54
Pariisi vehnä
touko 151 syys 162 joulu 168,50 maalis 173,25
rapsi
elo 359 marras 363,50
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
touko 108 heinä 107,40 - metsä-veli
Intiassa riidellään edelleen siitä mihin vehnäsato päätyy.
USDA asettuu nyt puoliväliin riitaa ja arvioi sadoksi 88 milj. t.
mikä on noin 5 milj. t. alle hallinnon povauksen.
Yksityispuoli puhuu edelleen 81-85 milj. tonnin haarukasta.
Tällä kertaa sato saatin enimmäkseen laadukkaana toisin kuin viime
kaudella jolloin hallinto joutui ostamaan 70 % vehnästä laadultaan
alle aiemmin olleen minimilaadun.
Vehnää on saatu nyt ostettua varsinkin kun Punjabin tilanne laukesi
hallinnon rahoitusjärjestelyllä.
USDAn raportissa kuitenkin arvioidaan että ostotavoite jää vajaaksi
koska yksityispuoli on ollut aktiivinen ostaja, mikä on nostanut
myös hintoja.
Raportti ei kerro miksi yksityispuoli rynnii uuden sadon kimppuun.
Laatuvaje on tietenkin syynä jonka vuoksi hallinnon varastoissa
oleva vehnä ei ole kelvannut myllyille.
Raportti kertoo että loppuvarastoon jää enemmän kuin aiemmin
arvioitiin, mutta miksi näin jää jälleen kertomatta.
http://gain.fas.usda.gov/Recent%20GAIN%20Publications/Grain%20and%20Feed%20Update_New%20Delhi_India_4-29-2016.pdf
--
Usassa vehnän eilinen junttaus vaati peräti 10 500 vehnäfutuurin
myyntiä, mikä käytännössä tarkoittaa että myytiin mielikuvitusta.
Kalliiksi tulee.
--
soija touko 10,26 heinä 10,36
maissi------3,73-------3,76
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
touko 4,60-----4,44-----5,34
heinä 4,71-----4,57-----5,41
syys 4,81------4,74-----5,46
joulu 4,98-----4,99-----5,57
Pariisi vehnä
touko 150,75 syys 161,25 joulu 167,75 maalis 172,75
rapsi
elo 362 marras 366,75 helmi 369 75
Lobtoo rehuvehnä puntaa tonni
touko 107 heinä 107,90 - metsä-veli
Viikolla 22-28.4, myytiin Usasta 178 900 t. vehnää kuluvan kauden
laivauksiin, ja 140 000 t. seuraavan, - laivaukset 385 200 t.
Kauden myynti kasvoi 20,1 milj. tonniin, josta laivaamatta 2,5 milj. t.
Laivattu määrä kasvoi 17,5 milj. tonniin.
Kesäkuun alusta alkavan kauden myynti kasvoi 2,5 milj. tonniin.
Ufomiesten lukuun ostettu määrä on kuluvan kauden laivauksiin 0,6 milj. t
ja 0,74 milj. t. seuraavan.
--
Maissia myytiin 769 300 t. ja laivattiin 1,226 milj. t.
Kauden myynti kasvoi 37,8 milj. tonniin, josta laivaamatta 13,2 milj. t.
--
Soijaa myytiin 815 800 t. kuluvan kauden laivauksiin, ja 430 000 t.
seuraavan, - laivaukset 305 700 t.
Kauden myynti kasvoi 46,1 milj. tonniin, josta laivaamatta 3,9 milj. t.
USDAn 46,4 milj. tonnin myyntiarvio jäi vielä hiukan vajaaksi.
--
Viikon taivaanmerkkeihin kuuluu Kiinan ostot joita tehtiin kuluvalla
kaudella laivattavaksi 61 500 tonnin edestä ja 57 500 t. laivataan
seuraavalla, - kaikki ostot kohdistuivat kevätvehnään.
Kiinaan myös laivattiin 31 500 t. äskettäin ostettua kevätvehnää.
Kiina onkin harvinaisesti ostokärjen ykköstilalla.
USDAn kirjoissa Kiinan vehnän loppuvarasto on paisunut jo 96,3 milj.
tonniin, eli viime kuun raportissa tätä runsautta syntetisoitiin
melkein 3 milj. t. lisää.
Tähän päälle rojahtaa piakkoin yli 120 milj. t. uutta vehnäsatoa.
Varastojen laatu on kurjaa ja äskettäin hallinnon edustaja kertoi
että vähintään kuudesosa varastoissa olevista viljoista on vain
teolliseen käyttöön sopivaa.
Tämä tuli julki kun hallinnon taholta varoitettiin että varastomäärät
voivat laskea nopestikin.
Veikkaan että jos kasvussa oleva vehnäsato onnistutaan saamaan
hyvälaatuisena, niin Kiinan varastoista tehdään iso alaskirjaus.
Laatuvehnä on varastoitava parhaisiin tiloihin ja huonommasta
päästä vaikka kompostoidaan.
--
Wheat tour päättyy tänään mutta tulokset eivät ehdi tähän katsaukseen,
- Oklahomassa luvut on jo julkaistu ja vehnästoa povataan 3,4 milj. tonniin.
Huomenna julkaisee Kanadan tilastolaitos varastotiedot maaliskuun lopun
tasolta.
Markkinapuheissa povataan 13,8 milj. tonnin määrää.
--
Intiaan ostettiin Australiasta 140 000 t. vehnää, - tämä siitä huolimatta
että tuontia verotetaan.
--
soija touko 10,03 heinä 10,11
maissi------3,71-------3,74
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
touko 4,53----4,40----5,31
heinä 4,63----4,52----5,31
syys 4,73-----4,68----5,39
joulu 4,90----4,93----5,50
Pariisi vehnä
touko 150,25 syys 159,25 joulu 166 maalis 170,75
rapsi
elo 362 marras 366
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
touko 107 heinä 107,35 - metsä-veli
Kanadan vehnävarastot maaliskuun lopun tasolta näyttävät 23,8 % miinusta
vuoden takaiseen määrään nähden.
Vuoteen 2014 verraten miinusta on 38 %.
Kaikkiaan vehnää oli 13,79 milj. t. ja durum poislukien 11,2 milj. t.
Rypsiä löytyi 7,4 milj. t. jossa miinusta vuodentakaiseen 10 % .
Ohraa löytyi 3,8 milj. t. jossa plussaa 12 % eli 0,4 milj. t.
maissia oli 7,7 milj. t. jossa plussaa 1,1 milj. t.
http://www.statcan.gc.ca/daily-quotidien/160506/t001b-eng.htm
--
Toisessa linkissä kerrotaan että varastovehnästä 70 % oli farmeilla, ja
määräksi kerrotaan 9,8 milj. t. , - tässä miinusta peräti 28,4 % vuodentakaiseen.
Tässä on durum vehnä mukana.
http://www.statcan.gc.ca/daily-quotidien/160506/dq160506b-eng.htm
--
Mitempä suhtautuvat Kanadan numerot taannoisen laskuharjoituksen lukuihin?
Harjoitus oli tehty kolme viikkoa myöhempien lukujen mukaan ja siksi
löytyy eroa.
Ero on kylläkin liian pieni eli täytyypä laskea jossain välissä uudelleen.
Suurin muutos taitaa tulla farmeilla oleviin varastoihin, eli ne
arvioin liian suuriksi.
Pitää muistaa ottaa lukuun kevätkylvöistä johtuva kulutuspiikki ja
tietenkin tuottajien toimitukset huhtikuun ajalta.
Päällisin puolin näyttää jo siltä että Kanadan vienti hyytyy toukokuun
loppupuolella.
Viedään mitä on varastoissa ja ranttalin sekä tuonnin merkeissä pitää tulla toimeen loppukausi.
--
Kansasin vehnäsatoa povataan Wheat tour matkailun perusteella 10,4 milj. tonniin.
Satopotentiaaliksii nähdään 48,6 bushelia acrelta.
--
EU myönsi luvan 847 243 vehnätonnin viennille, mikä nostaa kauden
lupamäärän 25,8 milj. tonniin.
Ohran lupamäärä oli 54 600 t. ja lupamäärä karttui 8,72 milj. tonniin.
--
soija touko 10,29 heinä 10,38
maissi------3,76-------3,77
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas minneapolis
touko 4,53----4,41----5,31
heinä 4,63----4,53----5,35
syys 4,74-----4,70----5,42
joulu 4,91----4,94----5,53
Pariisi vehnä
touko 152 syys 161 joulu 167,75 maalis 172,50
rapsi
elo 363,25 marras 367,75
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
touko 107 heinä 107,80 - metsä-veli
Touko 1. päättyneellä viikolla laivattiin Kanadasta 290 100 t.
tavallista vehnää ja 123 600 t. durumia.
Kauden laivaukset kasvoivat tavallisen vehnän osalta 12,26 milj.
tonniin ja 3,64 milj. tonniin durumin.
Tuottajat toimittivat 345 000 t. vehnää, määrän oltua viikko sitten
334 000 tonnia.
Kanadan tilastoitu kulutus kasvoi 2,48 milj. tonniin tavallisen
vehnän osalta ja 0,31 milj. tonniin durumin.
Kaupallisissa varastoissa oli viikon loppuessa 2,42 milj t. tavallista
vehnää ja 0,64 milj. t. durumia.
--
Lieneekö eräs taivaanmerkeistä se että Kanadan vehnän laivauksista päälle
kolmannes oli laadultaan tarkemmin määrittämätöntä tavaraa.
Tätä oli viikon laivauksista 100 000 t. , kevätvehnän ykkölaatua vietiin
31 000 t. ja kakkosta 141 300 t.
St. Lawrencen lahdelta jonne laivattiin Usasta ostettu vehnäerä, - vietiin
enimmät kakkoslaadun vehnät eli 113 800 t.
--
Huomenna julkaistaan uudet USDAn raportit ja aloitan taas uuden katsausletkan.
--
soija touko 10,18 heinä 10,27
maissi------3,67-------3,82
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
touko 4,47-----4,33----5,29
heinä 4,58-----4,47----5,30
syys 4,68------4,64----5,37
joulu 4,86-----4,88----5,50
Pariisi vehnä
touko 146,25 syys 159,25 joulu 165,75 maalis 170,50
rapsi
elo 364,25 marras 368,25
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
touko 106 heinä 106,55
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k354243- 552945
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut462848- 302633
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.3322583Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s82575- 382179
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t541925Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta461673- 1411527