Kaksijakoinen maailmankuvaa. Human News

ValeKorpi

Kanssakäymisessä olemme tietoisia siitä, mitä housuissamme tapahtuu. Kanssakäyminen on aktiviteettia, joka aiheuttaa kehossa fysiologisia muutoksia. Muutokset näkyvät eritteenä, joita työntyy ihmisen monista rei'istä. Me tunnemme koska ja mikä erite syntyy, kehittyy ja etenee. Se on normaalia. Toiset ihmiset pelkäävät eritteitä ja toiset nauravat niille.

Vesimies on järkeä, eikä ole eritteiden ystävää, vaikka se elää sekasotkussa itse, koska ei välitä siivoamisesta. Tarvitseeko Vesimies siivoajaa?

Kaksijakoisuus syntyy siitä, että ihmisen pitää päteä, olla aina edustavaa ja täysivoipainen, mutta samaan aikaan kituumme subjektiivisessa psykologiassa, että onko kaikki ok. Opimme pitämään eritteitä negatiivisinä, vaikka eritteet eivät ole negatiivisia. Koirat nuolevat toistensa sukupuolielimiä. Nykyihmiset pelkäävät jopa koskettaa toisen sukuelimiä. Kun näemme alastoman, meille syntyy assosiaatioita seksistä. Ja puhumme, että elämme seksistisessä yhteiskunnassa. Se ei pidä paikkaansa. Me emme ole seksiä nähneetkään kun kerran meille seksi eläimen kanssa on Tabu.

Pidämme sitä, että toinen mies koskettaa pallejasi, homoutena. Toisissa kulttuureissa tämä ei ole homoutta vaan huolenpitoa. Homoudesta ei ole kyse. Nykyihmisillä on väärä minäkuvaa, jota kutsumme myös egoksi.

Alastomina elävillä heimokansoilla on todella oikeaa kuvaa siitä, mitä on ihminen maan päällä. Heille alastomuus ei tuota pään vaivaa ja ihmisen suhteet ja tunteet ja ajatukset ovat tasapainossa. Jopa Alienit elävät alastomina Kosmoksessa, mutta ihminen tuntee häpeää liian aivan kaikesta.

Eli kun keskustelemme toisten ihmisten kanssa, niin ajattelemme samassa sukupuolielimiämme. Olemme tietoisia niistä. Osa energiastamme menee tämän asian kässäämiseen. Emme ole läsnä ja valehtelemme, vaikka pitäisi olla rehellisiä. Ja sotia syntyy väärinymmärryksestä.

Ihminen sairastuu ilman oikeata seksuaalitietoa. Kipu on oppimista. Näin kuljetaan kohti jotakin uutta. Mutta missä on Rakkaus ja Onni?

Vale Korppi

HN

3

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ValeKorpi

      Sivilisaation psykoosi ja syöpä on vaatetus.
      Sen pelastus on nakuilu.
      Kun ilmat lämpenevät kuin Eedemissa, niin kuljemme alasti.

      • ValeKorpi

      • valekorpi

        Näyttäkää naiset arvenne, jotka ovat merkki siitä kehityksestä, jota saimme. Leikatut rintaanne ovat maksuja.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1822
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1469
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      125
      1255
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1252
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1160
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      266
      948
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      932
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      106
      877
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      101
      818
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      684
    Aihe