En koskaan mene ruman naisen kanssa sängyyn

uuui-uuuu.ååå

mutta aina aamuisin ovat ruman naisen vierestä heränneet. Lohduttaako kun sanon että minun vierestä ette ole häränneet vaikka on niitä jotka " on unta siitäkin nähneet " En ole moksiskaan ketä minuakin tyhmän ja ruman näköiseksi sanoo. Aikuisena naisena pitäisi itseäni toopena jos vielä suuttuisin siitä että toiset ovat tuotakin mieltä. Ennen kaikkea ajattelen vain että mitähän kellekin kuuluu minkä näköinen olen Voin olla ja käyskennellä kuin 125 vuotias tai sitten oman ikäisen näköisenä Tämä koheesio missä asun on synnyinseutuani ja voin kyllä todeta että täällä nähdään kaikki nekin jotka yrittävät tulla lintuja bongaamaan kuin yökyläänkin pyrkijät. Suomalaisen yhteiskunnan moraalinen " kestokyky " on sitä että vain julkisuudessa jotain olevat ovat jotain muut on sitten " ei mitään " Yhteiskunnan kuten myös lain rajoja ovat venyttämässä ja ns. koputtelemassa milloin ketäkin itseään uudistusmielisenä pitävä joukko jos he saisivat päätösvallan koko suomalainen yhteiskunta olisi punaisten lyhtyjen porukkaa ns. " viihdekäyttäjineen " noita viihdekäyttäjiä on nyt kuollut siinä määrin jotka viihdekäyttäjinä aloittivat että näyttää olevan hiljaista Pitäisikö heidän mielestä poistaa laista myös kohta : ei saa tappaa kun ihmiset tappaa kuitenkin esimerkiksi. Kaikenlaista tohtoria sitä onkin viihdekäyttöä suosittelevana. En helppottaisi yliopistoon pääsykokeita yhtään päin vastoin Rimaa vieläkin ylemmäs jotta yhteiskunnan moraali ja sivistys suojaisivat heikompia, köyhempiä, rumempia siinä kuin keskiluokkaakin että kaikenmaailman uudistusmieliset voisivat edelleen vain herätä kauniiden ja superseksikkäiden vapaamielisten vierestä tänäkin aamuna ihailemaan itseään ja jauhamaan jonkin joutavaa siitä kun yhteiskunta kaittanut rajat heidän uskomuksilleen. Toivottavasti tämä lohdutti nyt heitä kaikkia jotka tänäkin aamuna heräsivät ruman naisen vierestä vaikka koskaan eivät mene ruman naisen kanssa sängyyn.

6

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • apööööå

      p.s vahvistan että kyllä suomalaista naista on solvattu siinä missä ylen joku monikultturinen jotain mainos miten heitä ovat ulkonäöstä johtuen solvanneet. Eipä ole juttua siitä että ketä suomalaisia naisia on yleisesti nimitellleet mm. läskeiksi, lumpuiksi, juopoiksi yms. Minä tiedän ja tiedän senkin kuinka paljon se monia juuri nyt sapettaa kun olettamukset ja huhupuheet eivät pitäneetkään paikkansa tämänkään aloittajan kohdalla. Jos isoveljeltäni kysyisivät joka teki sotilasuransa armeijassa , varmaan nauraisi ja toteaisi pikkusiskonsa jaelleen enemmän pakkeja kuin hän miehille ruokapakkeja mukaan metsäleirille ampumaharjoituksiin. Yleensä en viittaa näissiä asioissa missään mitenkään tästäkään aiheeesta mutta sen sanon että: " hullu se joka minua yrittää suuttuttaa " hymiö

    • ououiopåa

      Eikö ole ihme, kertakaan ostoksilla ollessani ei ole tullut vastaan asiakaspalvelijaa joka olisi kieltäytynyt myymästä minulle mitään syystä että olen niin ruma. Kyllä kerjäläisille, hyväntekeväisyyteen ja milloin mihinkin avun tarpeeseen ovatkin kerjäämässä suoraan sanottuna niin sillä ei sitten olekkaan ollut mitään tekemistä miten ruma olen Kyllä ruman rahat näköjään kelpaisivat kuin milloin kenenkin fanittaminen, klikkaaminen kuin sanoa milloin mihinkin mielipiteensä Olenkin ollut kaukaa viisas ja jättänyt ihan kaikki klikkamatta. Pummeillekin kelpaisi ruman rahat jne. Jos joku kehtaa väittää että en olisi tahtomattani suosittu niin lukekaa lisää. Taidankin hakea seinäruusun paikkaa seuraavaksi jos ei muita löydy joiden henkinen kantti ei kestä. Edelleen voitte kaikki onnitella huomennakin itseä siitä että kun koskaan ette mene ruman naisen kanssa sängyyn mutta aina aamulla ruman naisen vierestä heränneet. Se en ole vieläkään minä.

    • okjuopå

      Siis todellakaan ei riitä pummeille mitään. Juhlamekkoni maksaa noin 200 euroo sitten meikit ne vasta maksaakin ja sitten vielä vartalotuoksu ja hellävarainen deostikc yms. yms. yms. Siis jos ostan halvemman kotelomekon sitten jäisi rahaa enemmän meikkeihin mut sitten minua harmittaisi kun en ostanut kuitenkaan sitä kallimpaan ja laadukkampaa yms. yms. yms.

    • lopåölouui

      Pikakaunistaja maksaa noin 30 euroo joka napakoittaa leukalinjaa, sen ostan myös etenkin kun napakoittaa leukalinjaa.

    • a.p.ö.ööööööö

      Ei siinä vielä mitään mutta kuulitteko mainoksen jossa mies ihmetteli kuvan kauniin ja superseksikkään vaimonsa kenkä ostoksia kun vaimo oli alennusmyynistä ostanut kengät jotka oli maksaneet 300 euroa. Itse ajattelin että tuo ei ole mikään ihme kun minun rahapussi maksaa pelkästään 300 euroa. Iloitakaamme me kaikki jotka olemme kuulema niin rumiakin että ketään ei meitä huoli yms. Miten viehättävää on elää ja elänyt täysin itselisinä joiden ei ole tarvinnut selitellä miesystävälleen tai aviomiehilleen Edes kysellä voinko ostaa jne. Tämä se on Elämää kun on niin rumakin että ketä sellaista huolii Hymiö. Tietäisittepä " ketä tollasta huolisikaan " muuten pikkusisko on jo iso tyttö ollut monta monta vuotta nyt täytän 125v

    • a.p.å.ö.ö.uuu

      En todellakaan lähde yhtään mihinkään, laitoin juuri kaunistavaa ja vahvistavaa yövoidetta .Vieläkin on kädet melkein puuduksissa pelkästä ostamisesta joskus minukin pitää levätä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    6. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3035
    7. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3035
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3029
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3026
    Aihe