Nyt olen taas lähtötilanteessa ja aivan tietämätön, että minkälaisen auton yrittäisi hankkia otsikon mukaisella budjetilla perheautoksi. Hiton haastava tilanne siis. Mielelläni pitäisin tuon vähän ja hyvällä huoltohistorialla ajetun Skoda Fabian (huoleton kuin mikä), mutta se on valitettavan pieni vaan meille sitten kuitenkin.
Viimeksi samassa tilanteessa (loppu kesästä 2015) ollessani hommasin japsi (vm. 2004) bensa/manuaali Mazda Premacyn ja se osoittautui täysin mädäksi pelleiltään. Tekniikka ok, loistavat sisätilat kuin ajettavuuskin, mutta ikinä en ole noin ruosteista autoa omistanut viimeiseen 33 vuoteen. Sääli, joten piti myydä pois tappiolla. Jotenkin jättäisin jatkossa japsit pois kokonaan laskuista...
Jotenkin Citikat osittain kiinnostaisi ja varsinkin C5, mutten tunne sitä. Omistin aiemmin joskus n. 10 v. ajan vm. 1994 citroen xantian ja yhä pidän sitä yhtenä parhammistani. Olihan siinä pikku sähkövikaa eli valot syttyivät autoon joskus keskellä yötä ja vilkun katkaisijoita meni useampikin, mutta aina vei perille ja mukava ajaa (no okei kerran lämpökenno pamahti ajaessa sekä kytkimen vaijerin liitosholkki petti). Siltikin pidin sitä melkoisen varmana kulkupelinä...eikä ruostunut!
Nyt on pääpaino vahvasti varsinkin siinä, että pellit eivät ainakaan olisi läpimädät...."pikkuvioista" viis, jos vaan voi kuvitella pääsevänsä pisteestä A pisteeseen B suht luotettavasti.
Taas saa siis suositella (vm. 1999-2005) budjettiluokassa bensa/manuaali (tilaa pitäisi olla 4 perheiselle pitkille ihmisille ja koiralle ym. tavaratilaa) ajoneuvoa, jolla saisi eniten autoa tuohon €uro määrään nähden?? Jos saan toisen auton myytyä, niin budjetti voi hyvinkin olla lähellä tuota maxi. 2500 €, mutta muussa tapauksessa mennään varmasti jotain 1400 -2000€ skaalassa.
Tässä joitain omia entisiä mietittyjä vaihtoehtoja (kun Premacya olin hankkimassa) kuin joku tuoreempikin, niin ehkä näistä syntyy ennenpitkää harkittavien listaa:
-Citroen C5 (2003-2004 vs. facelift 2005...onkohan sisämitoissa eroa?)
-Peugeot 406 farmari 2003-2004 (ei ole kyllä mikään kaunis auto)
-Rover 400-/600-/45-sarja
-Hyndai Sonata
-Ford Mondeo vm. 2003 -2005
-Saab 9-3 tai 9-5...hmm???
-muita (perusteluin)?
Saa tietysti ottaa myös kantaa noihinkin mitä olen listannut...
Kiitokset jo etukäteen.
Budjettiautoa 1000 -2500 euroa?
17
200
Vastaukset
- mistälöytyy
Mikäs se olikaan sen kovin kehutun liikkeen nettisivu...
- Budjettiautoa
Sitä en tiedä, mutta tarkennus lienee paikallaan...en siis etsi mistään liikkeestä (ainakaan ensisijaisesti) ajoneuvoa vaan yleisesti tuohon em. budjettiin hakukriteereillä mitä kirjoitin. Liekö olen laittanut kirjoitukseni aivan väärälle osastolle kaiketi sitten???
- eimerkilläväliä
Kyllä se taitaa olla aika tuuripeliä tuolla budjetilla. Jos löydät hyvin pidetyn auton joka tuntuu hyvältä niin osta se.
- Budjettiautoa
Tuuripeliähän se on kieltämättä. Pitkin hampain laitan tuon alle 110 000 km ajetun Skoda Fabianinkin myyntiin, kun rouvalle ei maistu se. Pienihän se, mutta "järkevä auto" kuitenkin.
Jokatapauksessa nuo kaikki listaamani autot liikkuvat budjettini haarukassa eli niitä löytyy, mutta ovatko miten riski ostoksia, niin se on taas eri asia?
- Fmfani
Mondeo olisi tässä haarukassa järkevin osto varmaan. 1.8 moottori bensa, vääntöä riittää, ketjukone,luotettava, tilava ja sisätiloihin et pety, takalukkuun koira mahtuu ja tavaroitakin myös. Ei melu häiritsee ajetaessa ja sitä on mukava ajaa. Mukavat vakio varusteet, varaosia löytyy kaupoista sekä purkaamoista. Ruostetta voi olla hieman. Jos löytyy aikaa saat itse ne ruostunut paikat itse korjattua.
Sitikka ja Pösö ranskalaiset, Roverit ja Sonatat harvat. Saabit vois olla vaihtoehtona, mutta turborempat maksaavat jos sattuu..- Budjettiautoa
kiitosta mielipiteestä. Tosiaan moneo on ollut kanssa kovassa harkinnassa, juurikin sen perusvarmuuden takia. Omistin varmaan lähemmäs 5 vuotta vm. 97 mondeon ja eipä siinäkään myöskään mitään suurempia vikoja ilmennyt, kun heti ostettuani päivitin normi kulutusosat jakopään hihnaa myöden siihen. Ruostetta alkoi loppuaikana olemaan hieman takakaarissa ja alustassakin osin, mutta eipä pahempaa. Pitääpä silmäillä noita v,. 2003- mondeoita. Niissä 1.8 kokoisissa siis ketjukone?
- Myyjäpeukuttaa
Budjettiautoa kirjoitti:
kiitosta mielipiteestä. Tosiaan moneo on ollut kanssa kovassa harkinnassa, juurikin sen perusvarmuuden takia. Omistin varmaan lähemmäs 5 vuotta vm. 97 mondeon ja eipä siinäkään myöskään mitään suurempia vikoja ilmennyt, kun heti ostettuani päivitin normi kulutusosat jakopään hihnaa myöden siihen. Ruostetta alkoi loppuaikana olemaan hieman takakaarissa ja alustassakin osin, mutta eipä pahempaa. Pitääpä silmäillä noita v,. 2003- mondeoita. Niissä 1.8 kokoisissa siis ketjukone?
MK3 Mondeon kaikki bensakoneet ketjulla.
- ostoskoriin
"Budjettiautoa 1000 -2500 euroa? Hiton haastava tilanne siis. "pikkuvioista" viis, jos vaan voi kuvitella pääsevänsä pisteestä A pisteeseen B suht luotettavasti."
=> Eikä ainoastaan haastava, vaan lähes mahdottomuus jos ihan suoraan sanotaan. Toki onnenarpa voi osua kohdalle, mutta ihan arpapeliä tuossa budjetissa saada A:sta B:hen kohtuullisenkaan huolettomasti kuljettavaa autoa. Kuvitella ja haaveilla toki voi, mutta onnenarpa ei aina osu kohdalle ja liikkuminen muuttuukin A:sta korjaamon kautta B:hen.
Haaveiluihisi pari kauppiaan faktaa:
-Citroen C5 (2003-2004 vs. facelift 2005...onkohan sisämitoissa eroa?)
=> Sama koko, samat viat; sähkölaitteiden häiriöt, puhaltimien läppien häiriöt, nestevuodot... muutamia päällimmäisenä mieleen tulevia "pikkuvikoja" luetellen.
-Peugeot 406 farmari 2003-2004 (ei ole kyllä mikään kaunis auto)
=> Periaatteessa melko hyvät moottorit, vikoina ruosteherkkyys alustassa/helmoissa, sähkölaitteiden "ominaisuuksia"... Ranskalaisuutta.
-Rover 400-/600-/45-sarja
=> Oikeasti: Älä edes harkitse, Englantilaisia kyhäelmiä, osittain Japanilaisilta lainattua osaa jotka toimii, loput Englantilaista "laatua".
-Hyndai Sonata
=> Uutena/kohtuu vähän ajettuina periaatteessa ok perusautoja, paljon ajettuina kohtuu tuoreitakin ohjaillaan paalikoneen kitaan. Budjetissasi varmuudella saat ajaa loppuun ja seuraava käyttö on hernekeittopurkkina tai liikennemerkkinä paalauskoneen jäljiltä uusiokäytettynä.
-Ford Mondeo vm. 2003 -2005
=> Ruosteherkkyyttä edelleen vaikkakin parempi kuin edeltäjä mallit, moottoreissa venttiili- ja kansivikoja (erityisesti 1.8) alustan puslia, niveliä ja jarruja jne, saa vaihdella vuosittain joka katsastukseen.
-Saab 9-3 tai 9-5...hmm???
=> Yliarvostettuja, siten kovan hintaisia. Halpa Saab on 99% varmuudella rikki, normaalin hintainen on kallis. Potee "merkkiharrastelijoitten" vuoksi hintavammaa; hyvät maksaa liikaa, romuja ei kukaan huoli.
-muita (perusteluin)?
=> Merkillä ei merkitystä ja tuohon budjettiin ei minulta kauppiaana muuta neuvoa, kuin järki mukaan ostoksille. Tuore katsastus, oman koeajon "perstuntuma", huoltohistoriasta ainakin viimeisimmät huollot tehtynä... eli miltä se persiin alla tuntuu. "Järki mukaan ostoksille" tarkoittaa myös sitä, että hyväksyt auton olevan monilta osin käytetty, jopa joiltain osin rikkikin... mutta jos auto muuten sopii perheenne käyttöön niin hyväksy tuulilasin halkeama, pikku kolhu ja parit muut käytönjäljet; auto voi olla ihan hyvä muutoin ja halpa juurikin noiden pikku vajavaisuuksien vuoksi.
Eipä muuta kuin ARPAONNEA ostoksille! - ostoskoriin
Jatkoa edelliseen ohjeistukseeni, kommenttina tähän:
"Jos saan toisen auton myytyä, niin budjetti voi hyvinkin olla lähellä tuota maxi. 2500 €, mutta muussa tapauksessa mennään varmasti jotain 1400 -2000€ skaalassa."
=> Mitäpä jos marssisit autoliikkeeseen ja antaisit autosi käsirahaksi vaihdokkina ja tuplaisit budjettisi rahoitusta hyväksi käyttäen?
4000-5000euron hintaluokassa todennäköisyys "onnenarpaan" enemmän kuin tuplaantuu ja tuon hintaluokan autoon (toki ei edelleenkään kallis, halpisluokasta puhutaan vielä) autoliike on vastuussa virhevastuiden muodossa yllättäviin vikoihin (ei takuu kuitenkaan). Hinta tuplaksi, virhevastuuturva kaupanpäälle ja onnenarpana voi olla jopa pitkäikäinenkin perheen helmi.- Budjettiautoa
Kaunis ajatus, mutta ei onnistu minun tuloillani/ nykyisessä taloustilanteessani ja säästäminen veisi vuosikausia. Olen siis lähtötilanteessani vähän eri viivalla kuin moni muu...luultavasti. Noin olisin tehnyt jo ajat sitten, jos vain se olisi ollut mahdollista.
Kuitenkin, kun jokunen vuosi takaperin sijoitin 750 € siihen vm. 97 mondeoon (josta tuolla vähän aiemmin vastailin erääseen toiseen kirjoitukseen tässä ketjussa), niin se tyydytti tarpeemme täydellisesti ja oli luotettavakin peli. Kaiken ei tarvitse aina maksaa tuhansia vaikka sellainen käsitys monella yhä tuntuu olevan. Kyttäilenkin nyt taas niitä mondeoita esim. vm. 2003. - Budjettiautoa
Sen verran vielä siitä vanhemmasta mondeosta, että mittarissa oli silloin ostettaessa n. 330 000. Sitä en muista paljonko itse sillä ajoin sen 5 v. aikana. Lähinnä kaupunkiajoahan se oli, mutta myös pidempiä muutaman sadan km matkoja vaikkakin harvakseltaan. Sinänsä tämä ei nyt liittynyt mihinkään, mutta kaipa noihin mondeoihin voi ainakin sitten luottaa..
- ostoskoriin
Budjettiautoa kirjoitti:
Sen verran vielä siitä vanhemmasta mondeosta, että mittarissa oli silloin ostettaessa n. 330 000. Sitä en muista paljonko itse sillä ajoin sen 5 v. aikana. Lähinnä kaupunkiajoahan se oli, mutta myös pidempiä muutaman sadan km matkoja vaikkakin harvakseltaan. Sinänsä tämä ei nyt liittynyt mihinkään, mutta kaipa noihin mondeoihin voi ainakin sitten luottaa..
Onnea sitten vaan, kun päätöksen olet näemmä jo tehnyt.
-Ford Mondeo vm. 2003 -2005
=> Ruosteherkkyyttä edelleen vaikkakin parempi kuin edeltäjä mallit, moottoreissa venttiili- ja kansivikoja (erityisesti 1.8) alustan puslia, niveliä ja jarruja jne, saa vaihdella vuosittain joka katsastukseen.
- Hei.Pliiiiisssss
Tykkää facebookissa....
- ostoskoriin
...no se nyt ei liity auton ostoon mitenkään. Peukuttele sinä vaikka itseäsi, vasen peukku, oikea peukku, vasen peukku, oikea peukku... anukseen vuorotellen ja välillä suun kautta uittaen.
- Naurettavajobbari
ostoskoriin kirjoitti:
...no se nyt ei liity auton ostoon mitenkään. Peukuttele sinä vaikka itseäsi, vasen peukku, oikea peukku, vasen peukku, oikea peukku... anukseen vuorotellen ja välillä suun kautta uittaen.
Sehän just liittyykin. Jobbari vikisee tykkäyksiä kerjäten ja sit saa alennusta.
Jobbari kehuu itseään nettipalstoilla.
- tonnillaosia
Tuon hintaista autoa ei kannata ajatella, nolla liikaa perässä! Paskoja ovat jo!
- VelatonToveri
Ikää 33 vuotta, perhe perustettu, lapset tehty ja töissäkin varmaan käydään MUTTA: ei ole säästetty kuin 1000-2500 euroa auton ostoon.
Tässä on ongelma miksk Suomi ei lähde nousuun. Ihmisillä ei ole varaa kuluttaa kun ei osata säästää.
Kaverilla ollut 15 vuotta aikaa täysikäistymisestä säästää rahaa mutta ei.
No nyt sitten etsitään halpa perheauto.
Nimimerkillä 25 vuotias ja tallissa 3 autoa.
Uusin 2010 Volvo V70 ja vanhin 56 Cadillac.
Tavan työntekijä, brutto 2300e.
Ei velkaa.
Ottakaa mallia :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit326221Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3113923Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e573461TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.373136- 1682479
- 552096
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1261980Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:111650Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne441621Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281619