Oma aloitus on nyt tehtävä

jjoutava

kun en kerta kaikkiaan löydä mitään sellaista paikkaa mihin viitsisi kirjoittaa.
Olisiko mahollista, ei en kysy, täytyy vain kokeilla.

37

525

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • etusormellako-nyt

      Mitä aiot kokeilla? Eikö entiset omat aloituksesi vetäneet? Olisit laittanut hieman vinkkiä, mitä kokeilet?

      • jjoutava

        Juuri tätä sinun vastausta kokeilin ja tulikin kiitettävän nopeasti, kiitos siitä. Oletkin niitä harvoja jotka vaivautuvat vastaamaan nykyisin.'


      • jjoutava

        Vinkkiä en osannut laittaa niin ajattelin, että siinä keskustellessa sekin löytyy.


      • jjoutava

        Tosiaanki minäkinhän esiinnynkin meleko monessa aloituksessa liekö meikäläiset jossakin ihan ainoanakin aiheena. Sellaisiin ei viitsi kirjoittaa, mutta etten vaikuttaisi rintamakarkurilta niin siinäkin mielessä oma aloitus oli mielestäni paikallaan


      • jjoutava

        Dekkarin lainasin kirjastosta, "sana sanaa vastaan" on kirjan nimi. Aiheena oli kun löydetään 80v rouva asunnostaan kuolleena, ollut kuollut jo kaksi vuotta eikä kukaan häntä kaivannut, mutta komisario Koskinen haistoi jotakin... no. otetaan selvää mitä.

        Näitähän tapahtuu, siksi on kyllä hyväkin että on jos ei suosittu, mutta kuitenkin joku edes katsoo vähän perään.


    • Melko kesäinen oli tämä toukokuun ensimmäinen arkipäivä. Iltalehti riehaantui tämän hyvän kestävän jopa pari viikkoa.
      Niin oli kiire päivä etten ehtinyt oikein mihinkään. Nahkaiset lenkkarit kävin ostamassa.
      Vaikka olivat kokoa 43, niin varpaat jäivät koukkuun kun tukipohjallinen on viallisen jalan takia välttämättömät.
      Onneksi kassakuitti on tallessa, muuten niitä ei vaihatettais ollenkaan.
      Jalkateräni pituus on pieni. Leveälestiseen kesäkenkään sukan kanssa meikällä riittäisi 41 numeroinen jalkine,

    • Ihan kiitettävästihän olet jjoutava tehnyt aloituksia. Tulee vilkaistua aamuisin palstaakin, mutta en minäkään ole inspistä saanut meneillään olevista.

      Hienot säätkin hemmottelee nyt meitä, joten ulkona tulee oleskeltua enemmän taas.

      Pojalleni kokeilin äsken videopuhelua, kun taas uusi mahdollisuus hyppäsi päivityksen myötä. Siellä se äitimuoria jututti niin kodikkaasti, tulevat jo torstaina käymään miniän kanssa.

      En viitsinyt pukea enää suihkun jälkeen, illan rentoa olemista jo kaipaakin. Heippa vaan!

    • jakolasku

      Tätä alkukesää kestää ainakin tämän viikon. Näin tänään perhosen ensimmäinen lentelijä tänä keväänä, väri valkoinen. Parisen tuntia ulkoilin. Sade on kirvoittanut valkovuokot kukkaan, silmut aukeamassa ja nurtsi kavaa.

      • jjoutava

        Kävi Vappuna sukulaisia meillä vierailulla ja siinä ilmeni että heilläkin oli tietoa keskustelupalstoista vaikka eivät sanoneet olevansa kirjoittelemassa, mutta jos tulevat katselemaan tällaista 70 meininkiä niin hävettäähän tämä tämmöinen meno.

        Minäkin joutuvaisena ehkä joudun suurennuslasin alle eikä kaikki mikä minusta ilmenee ole oikein säädyllistä ja kelpoista. Edes Ahvenisraitilla en ole käynyt katsomassa miten kukat ovat kasvaneet ja puhjenneet, vuosi sitten vielä kuvia laitoin luontoretkiltäni faceen, mutta nyt en.
        Marisemiseksi kirjoitukseni nyt meni mutta menköön.

        Kapulle sanon kengistä että liian pieniä kyllä löytyy, mutta 47 koko on hakusissa jos löytyy niin ostaahan ne pitää.


    • keväänedetessä

      Västäräkkipariskunta haeskeli pesätarpeita ja löytyikin joku koirankarvatuppo josta nyhtivät kilpaa mattotarpeita uuteen kotiin.
      Olin suorastaan onnellinen nähdessäni heidän yhteistyöstä, toivottavasti pesiminen onnistuu!

      Niitä seuratessa tuli mieleeni lapsuudessani västäräkki oli tehnyt isäni tuohihattuun pesän ja siinä saivat poikaset varttua, isäni ei raaskinut perhettä irtisanoa asunnostaan ;-))).

      • muistaa.lukeneensa

        On niinkin Suomessa käynyt että riukupystö on rakentanut pesänsä raollaan olevan auton konepellin alle.
        Onko ollut sitten projektiauto kun väsy sai huoltaa pesyeensä maailmalle.


    • Ramoona_

      Nyt on niin mielenkiintoinen aihe, että ihan pakko on paneutua syvemmin västäräkin , ikivanhan kansanrunon väsyttäjän, nimeen. Riukupyrstö vipattaen se vipeltää vikkelästi vuorojalkaa, sen nähdessään äkeinkin muuttuu hyväntuuliseksi. Kerran yritin salasanaksi itselleni västäräkkiä, mutta kun ä:tä ei hyväksytty, vastarakkia tarjottiin, sehän olisi jo melkein sama kuin vastarannankiiski. Västäräkkiin löysin selityksen, että se on omaa ugrilaista perua oleva linnun ääntelyn perusteella muodostunut nimitys. Se on Pirkanmaan maakuntalintu, lyhyesti ja ytimekkäästi osassa Hämettä västi.

      Eipä tässä suinkaan kaikki, Kotus kertoo paljon muutakin mielenkiintoista. Lounaissuomalaisittain se on saanut nimiä fästrikka, festrikka, västräkki.
      Sen sanotaan muuttavan kurjen siiven alla tai päällä. Jäällä likkuessaan sitä on sanottu kallonpotkaisijaksi, rekikelien lopettajana luokanmurtajaksi, kyntömiehen kaverina kyntölinnuksi tai peltopeipoksi.

      Oman kotimaakuntani Uudenmaan nimikkolinnuksi tiedän mustarastaan ja kukaksi valkovuokon. Muutkin luontotunnnukseni kävin kurkistamassa : siili, kuha, sarvivälke ja Tuusulanjärvi.

      Västäräkistä vähäsen, tulihan tässä tosin aika paljonkin tarinaa.

      Väsy, väsy, västäräkki, nuku, nuku nurmilintu. Mkäs se nurmilintu sitten on ? Sekin lienee yksi västiksen nimistä.

      Kesäisen lämmin toukokuun päivä aluillaan, nautitaan viherryksestä ja viserryksestä !

      • jjoutava

        Västäräkki onkin hyvä asuinpaikkamme Maakuntalintu. Kerran ajattelin västäräkin pesään tulleen käen muna kun sillä oli kiireistä ruoanetsimistä koko päivien ajan ja hullukäki kukku aamuista iltaan aivan nurkalla. Käki voi olla tosi häiritsevä kun se asettuu samalle alueelle, valoisaa aikaa riittää ja kuumuus helteillä aiheuttaa sen että ovet ja ikkunat on auki ja käki kukkuu.


      • Jakolaskulle terkut.....valkoisen perhosen näkeminen kesän merkkinä on hyvä enne hyvälle kesälle. Yleensäkin perhosen näkeminen näin aikaisin, viime kesänä tais aika vähän perhosia lennellä.


      • jakolasku
        sus.morsian kirjoitti:

        Jakolaskulle terkut.....valkoisen perhosen näkeminen kesän merkkinä on hyvä enne hyvälle kesälle. Yleensäkin perhosen näkeminen näin aikaisin, viime kesänä tais aika vähän perhosia lennellä.

        Huomenta Sus, olet oikeassa perhosia ei viime kesänä näkynyt. Kukkia oli kyllä tarjolla runsaasti. Tämä on metsäistä seutua ja maitohorsman kukkia oli paljon. Tämän tontin reunalla on leveä oja jossa on todella paljon rentukoita, nupulla olevia vielä.
        Keravan kaupunki on harrastanut pienten metsiensä harventamista ja järkyn on näköistä Keskarissa
        on kuva. Jonkinlaisia rauhoittumispaikkoja pitäisi veronmaksajille säästää.
        Sitä perhosta en pystynyt tunnistamaan, oli vaalea suurehko eikä ollut kaaliperhonen.
        Terkut Manseen!


      • Uusmaalainen mummoni nimitti västäräkkiä vestrikaksi. Siitä jäi lapsena mieleen vettä litkivä lintu. Mummu oli kaksikielinen, niin kuin silloin kaikki. Ruotsinkieliset ilmaisut olivat käytössä mahdollisuuksien mukaan. Niinpä portti oli krintti ja porras tramppi.


      • Himmelsauge

        Kyllä on ääni muuttunut talven hiljaisuudesta niin iloiseksi visertelyksi. Ikkuna on auki ja linnut aamuisin tuntuvat olevan vilkkaimmillaan, kerrostalomaisemissakin. Puhumattakaan millainen melske on maaseudulla kun omena ja pihapuissa pyrähtelevät. Kiire niillä on ja kova, asiaa toisilleen, lintujenkielellä.


    • pääolkapääsormetvarpaat

      Useita perhosia olen jo tänä keväänä nähnyt lentelevän lähirinteessä.
      Kahta eri keltaista, kirkkaampaa ja vaaleampaa, nokkosperhosen ja eilen oli aiven valkoinen ilta-auringon lämmössä.
      Tämäpiha on suojaisa rinne pohjoinen on rinteen 'takana' kai se on lämmin ja usein tuuletonkin noiden kaunottarien tässä tanssahdella.

      Tänäänkin tulossa kaunis lämmin päivä jo nyt mittarissa 11 varjossa.
      Koivut hiirenkorvalla ja nurmi vihertää, aikaisin aamulla ja vieläkin lintujen laulu herkistävää kuulla kahvikin maistuu kesältä, vaikka se on vielä nautittava sisätiloissa.

    • Kat.leija

      Perhosiako olette nähneet jo, niin minäkin. Ihan komean Apollo-perhosen ja keltaisen sitruunaperhosen eilen näin. Taitaa tulla perhosvuosi.

    • Onks aurinkoo näkyny? Viljon puutteessa esitän tuo kysymyksen.

      Raisiossa paistaa aurinko kirkkaasti ja lämmintä on.

      • jjoutava

        Viljo tuli kaupasta ja leipoo kääretorttua nyt. On aurinkoista ja lämmintä ny, keitto maistuu kesäkeitolta ja jouta lähtee kausteelle.


      • Sillä_AINA_PAHA_MIELESSÄ
        jjoutava kirjoitti:

        Viljo tuli kaupasta ja leipoo kääretorttua nyt. On aurinkoista ja lämmintä ny, keitto maistuu kesäkeitolta ja jouta lähtee kausteelle.

        Miten olisi, jos selina lukisi tekstejä taakse päin ennen lähettämistä? No tiedän tuohonkin vastauksen, ettei se jaksa. Jaksaa kyllä istua kuin tatti 16 tuntia päivässä chatissa. No hyvä että pystyy vielä istumaan läskeineen. Sama on erään toisen kanssa. Tämä rakkinaaras saa vittuilla aivan rauhassa kaikille.Nyt "Myrskytuuletar" on 70 plussalla joutavineen, nämä linkin ovat melkein 10 vuotta sitten kirjoitetut, toinen on 2008..
        Tässä muutamia linkkejä tuosta eli hilma-takapajulasta:
        http://keskustelu.suomi24.fi/t/5975601/kamalaa-hairikointia

        http://mvlehti.net/2015/12/29/paivan-suvakki-anja-oksanen/


      • jjoutava

        Selvittiin tuostakin torstaista. Nyt suunnittelen asioille lähtöä. Vaihtoehtoina on kävely tai bussimatka DUOn kaupoille tai bussilla Keskustorille, parempien valikoimien äärelle. Nythän minä hokasin, kävelen vain tuohon lähiKmarkettiin' kun ei tuon tärkeämpiä asioita ole. Olipa hyvä kun aloin kirjalliseen ajatteluun, sehän tuo tarkkuutta, antaa aikaa suunnitella.
        Sitten myöhemmin voin kävellä tuonne Ahvenisraitille kamera mukana eikä sitten muuta.


      • Ensimmäiset aamukahvit parvekkeella :D No, tippakuppi se oikeastaan on, tässä toisen pesuohjelman loppumista odotellessa.

        Uusien pesukoneiden 14 ja 30 min. ohjelmat sopii niin hyvin osalle vaatteita, äkkiähän niistä selviää näin aamusta.

        Hyvä on jokin päiväohjelma olla tiedossa, vaikka tällä hetkellä katselen lähes hurmaantuneena herkkää puistomaista pihapiiriä, vihreällä hunnutettuja puita ja pensaita. Puutuoreet hiekkalaatikot eroittuu nätisti, ja nurmet vihertää!

        Jaahas, loppui linkous,..moikka.


      • jakolasku
        Sillä_AINA_PAHA_MIELESSÄ kirjoitti:

        Miten olisi, jos selina lukisi tekstejä taakse päin ennen lähettämistä? No tiedän tuohonkin vastauksen, ettei se jaksa. Jaksaa kyllä istua kuin tatti 16 tuntia päivässä chatissa. No hyvä että pystyy vielä istumaan läskeineen. Sama on erään toisen kanssa. Tämä rakkinaaras saa vittuilla aivan rauhassa kaikille.Nyt "Myrskytuuletar" on 70 plussalla joutavineen, nämä linkin ovat melkein 10 vuotta sitten kirjoitetut, toinen on 2008..
        Tässä muutamia linkkejä tuosta eli hilma-takapajulasta:
        http://keskustelu.suomi24.fi/t/5975601/kamalaa-hairikointia

        http://mvlehti.net/2015/12/29/paivan-suvakki-anja-oksanen/

        Ei sellaista ihmistä ole jolla on aina pahat mielessä. Älä nostele vanhoja juttuja esille. Mä elän vuotta 2016 en vuotta 2008.
        Sulla on aina menossa kaivuutalkoot.
        Elä ja Anna toistenkin niin tehdä!


      • jassuonpaha
        jakolasku kirjoitti:

        Ei sellaista ihmistä ole jolla on aina pahat mielessä. Älä nostele vanhoja juttuja esille. Mä elän vuotta 2016 en vuotta 2008.
        Sulla on aina menossa kaivuutalkoot.
        Elä ja Anna toistenkin niin tehdä!

        sinulla jasmiini_kukassa on aina pahat mielessä


    • capt_cöpenick

      Sitä tulin kertomaan minkä kaikki slaavit tietävät vanhuudestaan että kun hapanta ottaa, pitä ottaa huikopalaa ahkeraan.
      Näin vähenee se paha vapina ja pulttipois olo. Ettosten jälkeen menin pienen pyörämatkan päähän yksityisen metsään kävelemään.
      Otin matavartiset kumisaappaat jalkineiksi. Alueen metsästä oli ajettu joskus maata niin että oli syntynyt jonkunlainen lammikko.
      Sammakot siellä kurnuttivat puolihäpeällisiä juttujaan. Turhaa niitä luonnonihmisiä on mennä moittimaan.

      • Naurattaa ihan kun muistan, miten oudolta tuntui sammakkonaaraiden häpeämätön raajojen levittely Kesäheinän lammikossani.

        Kaksikin urosta saattoi roikkua kiinni naaraassa, joka vain tyytyi haaruilemaan onnellisena. Sen totesi kyllä mieheni katsellessaan: onnellisia ovat :D
        Mikäpä siinä, elämäänsä elävät, niinkuin kuuluukin!


      • jjoutava

        Rantakäärme oli saanut sammakon suuhunsa ja oli nielemässä sammakkoa niin että vain takajalat näkyi suupielistä. Kuvassa näytti olevan etujalallinen käärme. Kuvaaja selvitti, että häirittynä käärme kuitenkin sylki sammakon ulos ja se pääsi pakoon. Takajalat oli kuitenkin jo vahingoittuneet niin ettei siitäkään enää eläjää varmaankaan tullut.


    • jakolasku

      Olen yrittänyt syynätä tämän syvän ojan liikkujia mutta sammakoita ei näy. En ole vuosiin nähnyt sammakoita vaikka tapanani on syynäillä esim.ojat. Sisilisko vipelsi talon pihalla auringon paahteessa.
      90-luvulla alkusyksystä sammakot nousi kosteilla säillä kävelyteille, löysin iltakävelyillä useita. Otin joskus mukaani jonkun yksilön ja annoin uida lämpimässä vedessä kylpyammeessa ja vein pihan nurtsille kylvyn jälkeen.

      • kattleija

        Tuosta sammakkojutustasi muljahti mieleeni tämmöinen muisto lapsuusajalta. Punajuuripellolta harvennustöistä nälkäisenä talon ruokapöytään olin kiirehtimässä enkä eteeni ehtinyt katsoa, niinpä paljain jaloin juostessa astuin huomaamatta paksuvatsaisen rupisammakon päälle. Liiskaksi meni ja oksennus meinasi itseltäni tulla, hyi olkko.
        Sen ison maatalon emännän yksinkertainen ruoka silti maistui nälkäiselle. Ruokana oli talon vanhan isännän pyytämät keitetyt ahvenet ja perunat valkokastikkeen kanssa ja orresta otettu ruisreikäleipä ja piimä. Ruoka ei kyllästyttänyt, vaikka se oli samaa joka päivä. Iltapäivällä emäntä toi pellon laidalle kahvia ja tuoretta sekaleipää, sen vieläkin muistaa kuinka odotettu se kahvihetki oli kun sai kuumalla ilmalla selkänsä oikaista ja kahvitella.


    • Onkohan kukaan muu kuullut koskaan varisuroksen helliä sanoja armaalleen. Minä olen. Seisoin tuossa pihanurmikon lähettyvillä parin metrin päässä varispariskunnasta, kumpikin tahollaan syömistä etsivät. Kohta uros löysi jonkin makupalan, kiikutti sen armalleen ja jotain niin hellällä äänellä kuiskutti armaansa korvaan, ettei millään voisi uskoa , jos en olisi sitä kuullut.
      Entäpä, onko linnuilla korvat, tulin tässä samalla ajatelleeksi....vai miten ne ´ kuulevat´.

      • capt-cöpenick

        Fasaanikukollakin on läheltä kuultuna erikoisiä höpinöitä. Varmaan niitä herrakukkosen mielen ratekioita niinkin Rokan Antillakin siinä Väiskin Tuntemattomassa.


      • Bosporin.salmen.ajanut

        Sitä paitsi; krokodiilin lapsi on krokodiiliemon rakas. Jotenkin niin se meni sen turkkilaisen runoilijan mielestä.


    • jakolasku

      Tietoa lunttasin, linnun korva on heti silmien takana, reikä jolla se kuulee. Reikä peittyy höyhenten alle.
      Mies ja nais-sorsa lepäili aamupäivällä talon nurtsilla.
      Ojassa on edelleen vettä mahtavatkohan perustaa perheen ojanvarrelle.

      • Hanhia ja ankkoja kun kasvatimme Sipoon tilalla, tuli seurattua niidenkin kosintamenoja.
        Eipä tarvittu kuin pieni kuralampi sateen jälkeen hiekkatiellä, kun uroshanhi tarttui naarasta niskasta ja hypähti selkään. Ankkojen soidinleikkejä en havainnut koskaan. Olivatko sitten ujompaa sorttia :D

        Äiti ja isä kun tulivat kesäksi saunakamariin asumaan, tuli äiti vallan hengästyneenä juosten ylös päätaloon:
        Äkkiä nyt, tulkaa katsomaan ankkalammelle, mitkä häämenot siellä on!

        No todellakin, vesi kuohui ja roiskui, kun kymmenet hanhiurokset yht'aikaa painoivat naaraan lähes upoksiin, ja hääiloittelu kuului huutoina. Upea näky se olikin.

        Myöhemmin hanhiemojen haudottua omassa rauhassaan niityllä, seurasi hanhenmarssi niiden kuljettaessa poikueitaan navetan suojiin.

        Skottlannin paimenkoiramme Täplä piti ketut loitolla, ja Hannu hanhi kaikki valtakuntansa ohikulkijatkin herran pelossa.

        Vanha Vapputätini ei vessaan uskaltanut mennä, kun Hannu jo nipisti pohkeista, mutta koira ymmärsi tilanteen saattaen vanhan rouvan turvallisesti tarpeilleen.


    • Jonninjoutavaa

      Miksi ? En ole ikinä tehnyt ...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7937
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      177
      1755
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1114
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1113
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      62
      1031
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      193
      945
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      823
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe