Kytät yrittäneet pummilla junissakin

korruptiota

"Poliisihallitus on lähettänyt poliiseille paimenkirjeen, jossa se kieltää kaikki etuudet, joiden perusteena on pelkkä virkamerkin näyttäminen, uutisoi Lännen media.

Ohjeessa korostetaan, että poliisilla on aina oltava virka- ja siviilimatkalla matkalippu, eikä julkisilla kulkuvälineillä saa matkustaa vain virkamerkillä.

Aiemmin esimerkiksi virkapukuisten poliisien ilmaiset junamatkat ja huoltoasemalta saadut alennukset ovat herättäneet keskustelua.

Poliisijohtaja Jyrki Wasastjerna Poliisihallituksesta kertoo Lännen medialle, että kirje liittyy VR:n yhteydenottoihin, joiden mukaan joitain poliiseja on yrittänyt matkustaa junassa virkamerkillä. Virkamieslain mukaan virkamies ei saa vaatia, hyväksyä tai ottaa vastaan taloudellista tai muuta etua, jos se voi heikentää luottamusta viranomaiseen."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016050221505536_uu.shtml

On ne röyhkeitä, kaikki pitäisi saada ilmaiseksi ja mistään ei pitäisi joutua vastuuseen vaikka murhaisivat. Ei paljon puutu että olisi kuin venäjällä ja vaatisivat käteistä rahaa autoilijoilta tai vaikka koko auton, sakottaahan ne nytkin täysin turhasta että saavat tulospalkkiota.

30

288

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eikös tuohonkin vedoten erään turkulaisen poliisin temppu ollut OIKEASTI laiton kun otti itselleen hävitetyksi tuomitun esineen?

      • rgefdvc

        Jaha, profiilikuva on taas vaihtunut, mutta samat älyttömyydet jatkuvat.
        Tällä kertaa kuvan kaappaamisen uhriksi on näemmä valikoitunut suomalainen kenttäratsastaja. Mikähän idea tuossakin taas on? Tai ei, älä edes yritä selittää...

        Aloittaja taasen on ihan erehtynyt. Eivät poliisit mitään pummineet. Kyse oli kyllä ihan virallisesti hyväksytystä järjestelystä, jossa poliisit samalla olivat velvoitettuja suorittamaan järjestyksenpitoa kulkuneuvoissa. Mutta kivaa kitinää siitä näemmä sai aikaiseksi.

        Kai aloittaja seuraavaksi rupeaa syyttämään varusmiehiäkin pummimisesta kun ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan hyväksytyn järjestelyn vuoksi matkustavat veronmaksajien rahoilla lomamatkansa.

      • rgefdvc

        Ja seuraavaksi tulee todennäköisesti kateuskortti...

      • rgefdvc kirjoitti:

        Niin, tässä vain todettiin että poliiseilla ihan omat säännöt..

        Normi kansalainen saisi saisi sakot/potkut jos varastaisi omalta työpailaltaan :D

      • rgefdvc
        Bussissa kirjoitti:

        Kyllä, aika monellekin ihmisryhmälle tässä yhteiskunnassa on olemassa omia sääntöjään. Poliisit, aivan kuten palomiehet je ensihoitajatkin, saavat esimerkiksi työtehtävien niin vaatiessa ajaa päin punaisia, ylinopeutta, kevyenliikenteenväyliä pitkin, pysäköidä välittömän lähtövalmiuden vaatimalla tavalla ja niin edelleen. Suurin osa muista kansalaisista saa vähintään sakot, mahdollisesti menettää määräajaksi ajo-oikeutensa (paitsi sinä, joka kiemurtelet voittoon joka kerta, mutta noin muuten).

        Erityistehtävien ohella toisaalta korkeammalla yhteiskunnan päätöksentekohierarkiassa mentäessä erityissääntöjä löytyy noita esimerkkejä jyrkempiäkin. Tasavallan presidentti esimerkiksi on virkatoimiensa osalta lähes täydellisessä syytesuojassa lukuun ottamatta joitain erittäin raskaita maanpetoksellisia rikoksia.

        En ymmärrä mistä edes tällainen omituinen ajatus jollekulle on pälkähtänyt, että joka ikisen Suomen kansalaisen pitäisi mennä tasan samoilla säännöillä. Tietenkin säännöt tarvittavilta osin vaihtelevat aseman ja tehtävien mukaan. Ei yhdenvertaisuus lain edessä sitä tarkoita, että tasan samat säännöt koskisivat joka ikistä yksilöä, johan esimerkiksi lapset ja aikuiset ovat toisiinsa nähden aivan erilaisissa asetelmissa.

        Sen lisäksi analogiasi varkauteen ontuu. Varkaus on lainvastainen teko, luvallinen käyttäminen ei. Jos minä varastan auton työpaikaltani, saan potkut ja syytteen. Jos taas otan sen ihan lain sallimissa puitteissa ja työnantajani luvalla tai jopa määräyksestä käyttööni, saan palkkaa ja ehkä kiitostakin. Jos poliisi matkustaa pummilla, hän on ansainnut tarkastusmaksuvelvoitteen. Jos hän taas entisaikoina vallinneen luvan turvin matkusti ilmaiseksi sitoutuen samalla järjestyksenpitoon ko. kulkuvälineessä, ei hän tehnyt mitään lainvastaista tai ainakaan juridisesti moitittavaa (moralistien ja kateellisten moitteisiin en vaivaudu ottamaan kantaa). Usein jopa sai kiitosta puuttuessaan järjestyshäiriöön tai rikokseen, jonka hoitelemiseen konnarin paukut eivät riittäneet.

        Ihan noin aiheen vierestä Paketti, voitko valaista mikä ihmeen idea tuossa on, että nappailet mediasta sekalaisia muita ihmisiä esittäviä kuvia profiilikuviksesi?

        Niin. LAKI sallii sen että saa ajaa ylinopeutta tai punaisia päisin tietyissä tilanteissa

        Varastaminen/kavallus taasen on rikos AINA

        Jos gigantin myyjä ottaa liikkeestä itselleen puhelimen omaan käyttöön (esim. puhelin jonka piti takuupalutuksena mennä kolhun vuoksi roskiin) saa myyjä sakkoa/potkut

        Kun poliisi tekee vastaavan tempun, niin hän ei saa mitään seuraamuksia

      • palomiehetovatsankareita
        rgefdvc kirjoitti:

        Tämä ei pidä paikkaansa sillä poliisi ei saa tehdä tätä vain pelastuslaitos. Itse olen usein huomauttanut näistä pysköineistä.

      • rgefdvc
        palomiehetovatsankareita kirjoitti:

        Tämä ei pidä paikkaansa sillä poliisi ei saa tehdä tätä vain pelastuslaitos. Itse olen usein huomauttanut näistä pysköineistä.

        Älä höpötä. Mainittu laillisuusvalvontaviranomaisen lausunto koski nimenomaan poliisia. Kyseisen oikeutuksen ulottaminen siitä muihin välittömän lähtövalmiuden viranomaisiin puolestaan on enemmänkin analogiatulkintaa.

        Lisäksi on olemassa toinenkin lausunto, joka, vaikkakin sitä kyseistä tapausta koskien antoi eriävän käsityksen, yleisellä tasolla sanoo, että poliisiauton kuljettaminen kevyenliikenteen väylällä pankkiautomaatilla käyntiä varten voi olla hyväksyttävää kuuluen osaksi poliisin työajan aikaista henkilökohtaista huoltoa. Siinäkin voi välttämättömän lähtövalmiuden vaatimus virkatehtävänä antaa oikeutuksen poiketa muuten kiellosta ajaa autolla kevyenliikenteenväylällä, poliisilla ollessa siihen muutenkin virkatehtäviensä niin vaatiessa oikeus.

        Sinun huomautuksillasi puolestaan tuskin on mitään merkitystä mihinkään. Saat huomautella vaikka perunalaatikosta, mutta ei sitä tarvitse kenenkään noteerata.

        Mitä Pakettiautomaatin horinoihin tulee, niin mistä ihmeen varkaudesta tässä ketjussa nyt on puhuttu? Keiden puhelimia ne poliisit siellä junissa ovat varastaneet? Jos poliisi varastaa puhelimen, niin aivan varmasti poliisi saa rangaistuksen siinä kuin joku muukin. Sinun omituiset lasermittarisekoilukirjoituksesi eivät asiaa miksikään muuta.

      • qwqwq
        Bussissa kirjoitti:

        Niin. LAKI sallii sen että saa ajaa ylinopeutta tai punaisia päisin tietyissä tilanteissa

        Varastaminen/kavallus taasen on rikos AINA

        Jos gigantin myyjä ottaa liikkeestä itselleen puhelimen omaan käyttöön (esim. puhelin jonka piti takuupalutuksena mennä kolhun vuoksi roskiin) saa myyjä sakkoa/potkut

        Kun poliisi tekee vastaavan tempun, niin hän ei saa mitään seuraamuksia

        Bussissa idiootti on taas sekaisin, kuin seinäkello. Eivät poliisit mitään varasta, kun matkustavat junassa virkamerkillä, jos VR sen hyväksyy. Jos poliisit eivät esittäisi konnarille virkamerkkiään, niin silloin he syyllistyisivät ilman matkalippua lievään petokseen.
        Laki ei salli ylinopeutta tai punaisia päin ajamista, kuin hälytysjaoneuvon kuljettajilta hälytysajossa, sekä eräille muille virkamiehille.
        Pakkotilassa ylinopeutta, tai punaisia päin ajaminen on ´sallittua´. Siinäkin kuljettaja syyllistyy rikokseen, mutta jää rangaistuksetta, jos pakkotila on kyseessä.

      • qwqwq kirjoitti:

        Mutta tuo oli ESIMERKKI

        Poliisi matkustaa pummilla -> ei seuraamuksia
        Kansalainen matkustaa pummilla -> tarkistusmaksu

        Poliisi varastaa roskikseen menevää tavaraa työpaikalla -> ei seuraamuksia
        Kansalainen varastaa -> putkut, ehkä jopa sakot

      • 16-3

        Idiootti on sekaisin. Eivät poliisit ole matkustaneet pummilla, koska VR on sen sallinut. Nyt tosin poliisin oma johto on kyseisellä tavalla matkustamisen kieltänyt.
        Takavarikosta päättävä viranomainen oli ottanut hävitettävän tavaran haltuunsa, joka todettiin lailliseksi menettelyksi, mitä olet jo kymmenkunta vuotta valitellut.
        Ps. Joko poliisi sinut nappasi, vai jatkuuko pakomatkasi edelleen ??

      • 16-3 kirjoitti:

        Mitä laillista siinä on että ottaa luvatta omaan käyttöön hävitetyksi tuomittua omaisuutta? Ei se tee siitä laillista että se olisi kuitenkin mennyt hävitykseen... Sama asia kuin kaupan työntekijä ottaisi pois heitettävää omaisuutta itselleen

        Ja ei! Poliisi ei ole napannut. Tänään viimeinen päivä hakea sakko asemalta (nyt siis tullut kaksi kutsua) mutta taitaa tulla aika monta kirjettä ennen etsintäkuulutusta

        No ei siinä mitään laillista olisikaan, mutta ensinnäkään se ei mitenkään liity tämän ketjun avauksen aiheeseen, ja toisekseen se sinun lasermittaritapauksesi on tapahtunut vain sinun omassa mielikuvituksessasi. Millään sinun kirjoittamallasi ei siis ole mitään tekemistä tämän keskustelun aiheen kanssa.

        Voitko siis jättää sikseen horinasi varastamisista ja hävitetyksi määrätyn omaisuuden varastamisesta, ja keskittyä kerjun aiheeseen. Analogiasi ovat niin virheellisiä, että silmiä särkee lukea sellaisia.

        Niin, ja joko kohta vastaat siihen toiseen kysymykseen? Mikä käsittämätön ajatus sinulla on tuossa profiilikuvapelleilyssäsi?

      • rgefdvc kirjoitti:

        No ei siinä mitään laillista olisikaan, mutta ensinnäkään se ei mitenkään liity tämän ketjun avauksen aiheeseen, ja toisekseen se sinun lasermittaritapauksesi on tapahtunut vain sinun omassa mielikuvituksessasi. Millään sinun kirjoittamallasi ei siis ole mitään tekemistä tämän keskustelun aiheen kanssa.

        Voitko siis jättää sikseen horinasi varastamisista ja hävitetyksi määrätyn omaisuuden varastamisesta, ja keskittyä kerjun aiheeseen. Analogiasi ovat niin virheellisiä, että silmiä särkee lukea sellaisia.

        Niin. Mitä nyt näytetty kuva hänen tekemästä HÄVITTÄMISPÄÄTÖKSESTÄ ja hänen sähköpostistaan jossa kertoo että laite on hänellä :D

        Pointti on se että poliisi saa tehdä tuollaisia(kin) rikoksia ilman seuraamuksia, kansalainen ei

      • rgefdvc
        Bussissa kirjoitti:

        Niin. Mitä nyt näytetty kuva hänen tekemästä HÄVITTÄMISPÄÄTÖKSESTÄ ja hänen sähköpostistaan jossa kertoo että laite on hänellä :D

        Pointti on se että poliisi saa tehdä tuollaisia(kin) rikoksia ilman seuraamuksia, kansalainen ei

        Sinun "dokumenttiesi" todenperäisyyden taso, on valitettavań tunnettua tällä palstalla, eikä siksi tuon sinun keissisi käsittelyyn tässä ketjussa kannata paljoa aikaa tuhlata. Siis sen lisäksi, että se ei edes liity ketjun avaukseen mitenkään. Poliisi kun ei ole tehnyt minkäänlaista rikosta matkustaessaan ilmaiseksi VR:n junissa, toisin kuin poliisi olisi tehnyt, jos olisi itselleen ottanut sinulta takavarikoidun ja hävitettäväksi päätetyn esineen.

        Palataanko siis takaisin ketjun aiheseen, sikäli kun sinulla siihen mitään järkevää sanottavaa oli?

        Niin, ja mikä ajatus tuossa profiilikuvapelleilyssäsi on?

      • samatsäännöt
        rgefdvc kirjoitti:

        Kyllä, aika monellekin ihmisryhmälle tässä yhteiskunnassa on olemassa omia sääntöjään. Poliisit, aivan kuten palomiehet je ensihoitajatkin, saavat esimerkiksi työtehtävien niin vaatiessa ajaa päin punaisia, ylinopeutta, kevyenliikenteenväyliä pitkin, pysäköidä välittömän lähtövalmiuden vaatimalla tavalla ja niin edelleen. Suurin osa muista kansalaisista saa vähintään sakot, mahdollisesti menettää määräajaksi ajo-oikeutensa (paitsi sinä, joka kiemurtelet voittoon joka kerta, mutta noin muuten).

        Erityistehtävien ohella toisaalta korkeammalla yhteiskunnan päätöksentekohierarkiassa mentäessä erityissääntöjä löytyy noita esimerkkejä jyrkempiäkin. Tasavallan presidentti esimerkiksi on virkatoimiensa osalta lähes täydellisessä syytesuojassa lukuun ottamatta joitain erittäin raskaita maanpetoksellisia rikoksia.

        En ymmärrä mistä edes tällainen omituinen ajatus jollekulle on pälkähtänyt, että joka ikisen Suomen kansalaisen pitäisi mennä tasan samoilla säännöillä. Tietenkin säännöt tarvittavilta osin vaihtelevat aseman ja tehtävien mukaan. Ei yhdenvertaisuus lain edessä sitä tarkoita, että tasan samat säännöt koskisivat joka ikistä yksilöä, johan esimerkiksi lapset ja aikuiset ovat toisiinsa nähden aivan erilaisissa asetelmissa.

        Sen lisäksi analogiasi varkauteen ontuu. Varkaus on lainvastainen teko, luvallinen käyttäminen ei. Jos minä varastan auton työpaikaltani, saan potkut ja syytteen. Jos taas otan sen ihan lain sallimissa puitteissa ja työnantajani luvalla tai jopa määräyksestä käyttööni, saan palkkaa ja ehkä kiitostakin. Jos poliisi matkustaa pummilla, hän on ansainnut tarkastusmaksuvelvoitteen. Jos hän taas entisaikoina vallinneen luvan turvin matkusti ilmaiseksi sitoutuen samalla järjestyksenpitoon ko. kulkuvälineessä, ei hän tehnyt mitään lainvastaista tai ainakaan juridisesti moitittavaa (moralistien ja kateellisten moitteisiin en vaivaudu ottamaan kantaa). Usein jopa sai kiitosta puuttuessaan järjestyshäiriöön tai rikokseen, jonka hoitelemiseen konnarin paukut eivät riittäneet.

        Ihan noin aiheen vierestä Paketti, voitko valaista mikä ihmeen idea tuossa on, että nappailet mediasta sekalaisia muita ihmisiä esittäviä kuvia profiilikuviksesi?

        Ei kenelläkään virkamiehellä ole oikeutta ottaa saati vaatia lahjuksia, kuten kytät tehneet ja nythän siihen on puututtu, ei onnistu enää.

      • trfdcv
        samatsäännöt kirjoitti:

        Ei kenelläkään virkamiehellä ole oikeutta ottaa saati vaatia lahjuksia, kuten kytät tehneet ja nythän siihen on puututtu, ei onnistu enää.

        Kyseessä oli kylläkin aikanaan ihan niin poliisihallinnon kuin lainkäyttäjänkin hyväksymä menettely, joten juridisesti kyse ei ollut lahjuksesta. Moralistien ja kateellisten mielipiteet taas ovat vain subjektiivisia kokemuksia, eikä niiden perusteella asioita ratkota.

        Siinä olet kuitenkin oikeassa, että uudessa tulkinnassa ne on katsottu lahjusluonteisiksi, ja siksi käytännöstä onkin luovuttu. Näemmä tiedotus vain on epäonnistunut, ja nyt sitä sitten paikkaillaan. Noh kaikkien Suomen suunnilleen 7000 poliisin tavoittaminen tiedotuksellisesti tällaisesta muuttuneesta tulkinnasta voi toki olla haaste, ja siksi yrittäjiä vielä onkin ollut.

        Jos VR on onnistunut paremmin konnariensa kouluttamisessa, niin ongelma tuskin on kovin merkittävä, ja katoaa aika nopeasti itsestään.

      • etsiislukenut
        qwqwq kirjoitti:

        Bussissa idiootti on taas sekaisin, kuin seinäkello. Eivät poliisit mitään varasta, kun matkustavat junassa virkamerkillä, jos VR sen hyväksyy. Jos poliisit eivät esittäisi konnarille virkamerkkiään, niin silloin he syyllistyisivät ilman matkalippua lievään petokseen.
        Laki ei salli ylinopeutta tai punaisia päin ajamista, kuin hälytysjaoneuvon kuljettajilta hälytysajossa, sekä eräille muille virkamiehille.
        Pakkotilassa ylinopeutta, tai punaisia päin ajaminen on ´sallittua´. Siinäkin kuljettaja syyllistyy rikokseen, mutta jää rangaistuksetta, jos pakkotila on kyseessä.

        VR nimenomaan ei hyväksy ja kytät ovat vaatineet ilmaista matkaa. Siksihän tähän on puutuuttu koska kytät eivät saa ottaa ja vielä vähemmän vaatia lahjuksia. Niillä on samanlainen velvollisuus estää rikos tai mennä apuun vapaa-aikanaankin tarvittaessa kuin vaikkapa lääkäreillä, ei heillekään anneta lahjuksia että antaisivat ensiapua tarvittaessa.

      • eisovittu
        trfdcv kirjoitti:

        Kyseessä oli kylläkin aikanaan ihan niin poliisihallinnon kuin lainkäyttäjänkin hyväksymä menettely, joten juridisesti kyse ei ollut lahjuksesta. Moralistien ja kateellisten mielipiteet taas ovat vain subjektiivisia kokemuksia, eikä niiden perusteella asioita ratkota.

        Siinä olet kuitenkin oikeassa, että uudessa tulkinnassa ne on katsottu lahjusluonteisiksi, ja siksi käytännöstä onkin luovuttu. Näemmä tiedotus vain on epäonnistunut, ja nyt sitä sitten paikkaillaan. Noh kaikkien Suomen suunnilleen 7000 poliisin tavoittaminen tiedotuksellisesti tällaisesta muuttuneesta tulkinnasta voi toki olla haaste, ja siksi yrittäjiä vielä onkin ollut.

        Jos VR on onnistunut paremmin konnariensa kouluttamisessa, niin ongelma tuskin on kovin merkittävä, ja katoaa aika nopeasti itsestään.

        Sopimus oli vain raitiovaunuissa ja metrossa ja sekin laiton, kuten abc:n lahjuksina tarjoilemat ilmaiset ateriat.

      • 54gtrf
        etsiislukenut kirjoitti:

        VR nimenomaan ei hyväksy ja kytät ovat vaatineet ilmaista matkaa. Siksihän tähän on puutuuttu koska kytät eivät saa ottaa ja vielä vähemmän vaatia lahjuksia. Niillä on samanlainen velvollisuus estää rikos tai mennä apuun vapaa-aikanaankin tarvittaessa kuin vaikkapa lääkäreillä, ei heillekään anneta lahjuksia että antaisivat ensiapua tarvittaessa.

        Voi jeesus mitä paksupäitä täällä on.

        Niin juuri. Enää ei hyväksytä. Mutta kun tieto siitä ei vie ole tavoittanut joka ikistä Suomen noin 7000 poliisia, niin yrittävät vielä vanhan kaavan mukaisesti. Ja kun konnari sanoo, että enää ei onnistu, niin siinäpä se, ostavat lipun, ja siitä eteenpäin tietävät asian. Pikkuhiljaa, uutisoinnin myötä luultavasti aika nopeastikin, tieto kuitenkin saavuttaa kaikki poliisit, ja tilanne korjaantuu.

        Mikä tässä nyt taas olikaan se ongelma? Oliko sellaista oikeasti? No ei.

        Mitä poliisien puuttumisvelvollisuuteen tulee, niin kannattaa tutustua lakiin jos meinaa sitä argumentointinsa tukena käyttää:

        "Poliisimies on ilman eri määräystä velvollinen ryhtymään kiireellisiin toimiin koko maassa myös toimialueensa ulkopuolella ja vapaa-aikanaan, jos se on välttämätöntä vakavan rikoksen estämiseksi, tällaista rikosta koskevan tutkinnan aloittamiseksi tai yleistä järjestystä ja turvallisuutta uhkaavan vakavan vaaran torjumiseksi taikka jos se näihin rinnastettavan muun erityisen syyn vuoksi on tarpeen."

        Ei poliisin tarvitse joka pikku kärhämään puuttua vapaalla yhtään sen enempää kuin lääkärilläkään ole velvollisuutta jokaista pikkukolhua ruveta vapaalla ollessaan hoitamaan.

      • mitäetymmärrä
        54gtrf kirjoitti:

        Ei niillä ole koskaan ollut oikeutta kulkea ilmaiseksi VR:n junissa.

        No luuletko niiden puuttuneen pikkukärhämiin tai isompiinkaan vaikka matkustaneet ilmaiseksi, eipä tule mieleen yhtään juttua.

      • 54gtrf
        mitäetymmärrä kirjoitti:

        Ei niillä ole koskaan ollut oikeutta kulkea ilmaiseksi VR:n junissa.

        No luuletko niiden puuttuneen pikkukärhämiin tai isompiinkaan vaikka matkustaneet ilmaiseksi, eipä tule mieleen yhtään juttua.

        Kyllä se sinä olet, joka et ymmärrä. En tiedä johtuuko se siitä, että olet nuori, etkä tiedä vielä tuon kaltaisista vanhoista käytännöistä, vai etkö kenties myöskään lue lehtiä, kun asia on ihan viime päivinäkin uutisoitu. Kenties tykkäät vain jankata. Tässä sinulle kuitenkin pari uutisesimerkkiä, jotka kertovat niin VR:n kuin Helsingin liikenteenkin kohdalta asiasta.

        http://www.aamulehti.fi/kotimaa/jokainen-muistaa-etta-kun-kaukojunassa-oli-poliisi-niin-juna-oli-varmasti-rauhallinen/

        http://www.aamulehti.fi/kotimaa/poliiseille-paimenkirje-korkealta-taholta-virkamerkki-ei-oikeuta-ilmaisiin-matkoihin/

        Mitä taas tulee siihen, että sinä et koskaan ole kuullut yhdestäkään tapauksesta, niin ilmeisesti sinunkin sinällään epäilemättä loistavassa ja erittäin kattavassa poliisitehtävien tiedonsaantiverkossasi on ollut pienen pieni aukko, vaikka epäilemättä muuten kattavasti kaikista Suomessa suoritettavista poliisin toimenpiteistä saatkin tiedon.

      • mitäetymmärrä kirjoitti:

        Ei niillä ole koskaan ollut oikeutta kulkea ilmaiseksi VR:n junissa.

        No luuletko niiden puuttuneen pikkukärhämiin tai isompiinkaan vaikka matkustaneet ilmaiseksi, eipä tule mieleen yhtään juttua.

        Ei niin! mutta se on katsottu "läpi sormien" ihan kuten sekin jos poliisi varastaa jotain pois menevää

      • 54gtrf
        Bussissa kirjoitti:

        Ei niin! mutta se on katsottu "läpi sormien" ihan kuten sekin jos poliisi varastaa jotain pois menevää

        Ei Bussissa, olet ihan yhtä pihalla kuin aina muutenkin. Ei sitä "katsottu läpi sormien", kun se oli ihan kaikkien osapuolten, niin VR:n, Helsingin kulloisenkin joukkoliikenneoperaattorin, poliisihallinnon kuin hyvin laajalti kansalaistenkin hyväksymä toimintamalli, joka ei juridisesti lahjuskatsantokannasta ollut kuin tulkinnan toinen puoli nykyisen poliisihallinnon näkemyksen ollessa erilainen.

        Ei sellainen ole "sormien läpi katsomista" kuin ehkä sinun ja muiden kateellisten ja/tai mielenterveysongelmaisten mielestä.

        Äläkä nyt enkää jaksa jankata tuosta sinu lasermittaristasi. Se on jo niin väsynyt trolli, että ei se edes enää käy sellaisesta.

      • 54gtrf kirjoitti:

        Mitä lasermittariin tulee, niin se on verrattavissa siihen että gigantin myyjän pitäisi heittää SER-jätteeseen kolhun saanut läppäri mutta pitää sen itsellään

        Miten VITUSSA voi siis olla OK että pellelltä löytyy hallsuta laite josta hän on ITSE tehnyt hävittämispäätöksen??? Miten voi olla että hän ei saa rangiastusta asiata (tai tulee saamaan, rikosilmoitus kavalluksesta lähtee heti jos poliisi lyö mulle käteen sakon tammikuussa ajetusta ylinopedesta)

        Noniin. Mene kertomaan vaikka äidillesi noista mielikuvitusjutuistasi. Vaikka tämän foorumin taso nyt on mitä on, niin parhaiten noihin harhoihisi saat apua kuitenkin muuta kautta.

      • Bussissa

        En mene. Äitini ei tiedä näistä mitään :)

        Oikeuskanselri ei tehnyt mitään koska alkuperäinen hävittämispäätös ei päätynyt heille asti (ja heidän päätösestä ei saa valittaa)

        Oikeusasiamies ei taasen tutki samoja juttuja kuin oikeuskansleri

        Joten viimeisin vaihtoehto on rikosilmoitus kavalluksesta

        Muistutuksena vielä

        1 Pelle tekee aiheettoman hävittämispäätöksen

        2 Kuulustelussa vakuutellaan että laite on hävitetty

        3 Syyttäjä toteaa että laite laiton

        4 Oikeudenkäynnissä todetaan että laite hävitetty, ei saada todisteeksi

        5 Oikeus hylkäsi loputkin syytteet

        6 Korvaushkemus laitteesta (noh ehkä vähän arvokkaamsta 500€ laitteesta)

        7 Pelle lyökin pöytään viestin että laite hänellä ja laitteessa käytön jälkiä ja alkup. paristokin vaihtunut :D

      • todistasitten
        54gtrf kirjoitti:

        Ei Bussissa, olet ihan yhtä pihalla kuin aina muutenkin. Ei sitä "katsottu läpi sormien", kun se oli ihan kaikkien osapuolten, niin VR:n, Helsingin kulloisenkin joukkoliikenneoperaattorin, poliisihallinnon kuin hyvin laajalti kansalaistenkin hyväksymä toimintamalli, joka ei juridisesti lahjuskatsantokannasta ollut kuin tulkinnan toinen puoli nykyisen poliisihallinnon näkemyksen ollessa erilainen.

        Ei sellainen ole "sormien läpi katsomista" kuin ehkä sinun ja muiden kateellisten ja/tai mielenterveysongelmaisten mielestä.

        Äläkä nyt enkää jaksa jankata tuosta sinu lasermittaristasi. Se on jo niin väsynyt trolli, että ei se edes enää käy sellaisesta.

        Näytä se sopimus missä sovittu VR:n kanssa. Ei se tee siitä hyväksyttävää että kytät laajentaneet oikeuksiaan luvattomasti ja jotkut katsoneet läpi sormien. Yhtä hyvin voisivat vaatia pääsyä Finnairin lennoillekin ilmaiseksi kun lähtevät lomille ja varmaan moni vaatinutkin. Festareillakin käyvät ilmaiseksi, mihinkäs muualle vosivat vaatia pääsyä, risteilyille, konsertteihin, leffaan, urheilukilpailuihin, kaikkiin harrastuksiin...Ovatkohan yrittäneet linnanjuhliin.

      • 54gtrf
        todistasitten kirjoitti:

        No jos nuo yksityiset tahot päästäisivät poliisin ilmaiseksi sisään vastineena järjestyksenpidosta, niin eipä sinulla siihen nokankoputtamista olisi. Nyt kuitenkin oli kyse julkishallinnollisista toimijoista, jollaiseksi VR:kin siihen aikaan miellettiin, ja siitä sittemmin muuttunesta tulkinnasta, että kyse ei ollut lahjuksista. Ei sen puoleen, ei nytkään kyse ole tuomioistuimen linjasta, vaan vain yksittäisen, vaikka kylläkin hyvin korkea-arvoisen, poliisihallinnon virkamiehen mielipiteestä, mutta analogiasi noihin tapahtumiin silti ontuu.

        Sen sijaan jos luulet, että minulla olisi jotain sopimuksia asiasta hallussani (enhän edusta poliisia tai mainittuja muita instansseja millään tapaa), niin olet kyllä todella pihalla. Jos sinulle ei todisteeksi käy se mitä valtamediat asiasta kertovat, niin saat kyllä ihan itse todistaa asian olleen toisella tavoin. Todistustaakka kylläkin tässä kohtaa kallistuu sinun suunnallesi.

        Ihan noin sitten yleisellä tasolla tuosta sopimuksen vaatimisestasi. Mitenkä on, uskotko, että Suomi on solminut sopimuksen liittymisestä Euroopan Unioniin, vaikka tuskin olet koskaan nähnyt sitäkään sopimusta? Vaaditko aina kaikki sopimuspaperit nähtäväksesi ennen kuin uskot, että kahden osapuolen välillä voi jostain asiasta vallita sopu? Melkoista...

        Mutta myönnän kyllä, että minun tietämäni nojaa vain jo hyvän matkaa aikuisen ikään ehtineen, aikalaistaan yleistietoa omaavan, lehtiä lukevan ihmisen tietoon siitä, että tällainen käytäntö oli täysin yleisesti tunnustettu ja hyväksytty. Mutta kun sinä olet ihan varma siitä, että näin ei ollut, niin voisitko sinä puolestasi esittää jotain tukea sellaiselle väitteelle?

        Ja sinulle Bussissa/Pakettiautomaatti/kaikki muut aliaksesi. En jaksa enää typerää inttämistäsi. Sinun kohdallasi asia on loppuun käsitelty, koska et edes keskustele ketjun aiheesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14851
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    8. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe