Ulkomaaalaisen poikkeavat kumppanivaatimukset

MiksiEriNormit

NAISET:
Usein törmää, että suomalainen nainen edellyttää kumppaniltaan ihmeellisiä vaatimuksia. Pitäisi olla yhteisiä harrastuksia, miehen pitäisi olla sosiaalinen ja osata keskustella naisensa kanssa ja olla huumorin tajuinen. Ennen lasten hankkimista halutaan varmistaa, että mies pysyy kotona eli takana on usein vuosien avoliitto/avioliitto. Kaiken materiaalisen pitäisi myös olla valmiina lasten hankkimista varten.

Miehen pitäisi myös olla pitkä ja tumma. Miehellä pitäisi olla myös hyvä koulutus ja taattu toimeentulo, jonka korvaa kyllä periytyvä huomattava varallisuus. Lyhykäisyydessään miehen pitäisi olla kookas alfauros, jonka perässä muutkin naiset juoksevat ja jota miehetkin kunnioittavat. Nuorella iällä, miehen tulee myös olla samanikäinen tai vähän naista vanhempi.

Sitten kun nainen kohtaa ulkomaalaisen, kaikki nämä normaalit vaatimukset lentävät romukoppaan. Ainut mikä yleensä toteutuu, on että ulkomaalainen mies on tumma. Musta pätkäkin yllättäen käy. Yleensä mies onkin lähtöpään tummimmasta päästä ja Suomen mittapuun mukaan rutiköyhä.

Olisi mielenkiintoista kuulla, kuinka tuo sosiaalisuus ja huumorin taju voivat ilmetä, kun yhteistä äidin kieltä ei ole vaan suhde perustuu vain molemmin puoliselle önkkö tönkkö englannille tai ehkä mitään yhteistä kieltä ei alussa ole lainkaan? Ulkomaalisen miehen kanssa ollaankin valmiit ikuiseen sossun asiakkuuteen ja lapsia aletaan vääntää heti - kyllä sossu hoitaa periaatteella. Järkiperäisesti kuviteltuna voisi kuvitella, että (suomalaiset) naiset olisivat oleellisesti skeptisempiä juuri ulkomaalaisten miesten suhteen ja haluaisivat moneen kertaan varmistua suhteen toimivuudesta käytännössä ja miehen tunteiden aitoudesta.

MIEHET
Miesten perusvaatimukset taas ovat, että nainen on nuori, kaunis, naisellinen ja hoikka tai sitten vähintään kurvikas – kuka nyt sitten lopulta mistäkin pitää. Ulkomaalaiset vaimot ovat juuri tätä, usein jopa miestä korkeammin koulutettuja ja värimaailmaltaan melko hyvin suomalaisiin sulautuvia. Tyypillisesti ulkomaalaisen kanssa mennään naimisiin siinä vaiheessa, kun ei ole todennäköistä löytää enää lapsentekohaluista suominaista tai suomiliitto on päättynyt eroon. Ulkomaalaiset naiset tulevat tyypillisesti emännäksi valmiiseen kotiin, jota mies pitää pystyssä. Liitot yleensä kestävät varsin hyvin, jos korjataan pois naimakaupat pelkän maahantulon järjestämiseksi.

28

531

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • V-Vartija

      Naisilla on myös mieltymystä kyseenalaisiin sankareihin. Elinkautista vankilassa istuvat tai tuomiota odottavat saavat usein rakkauskirjeitä silloin kun asia on julkisuudessa. Sankaruuden ja säälittävyyden välillä on ero. Pedofii lastenraiskaaja tai lastentappaja ei käy mutta poliiseja tai vartioita tappanut pankkirosvo tai jalokiviliikkeen ryöstäjä taas käyvät.

      • naisenmielipide

        Aloitus on oikein hyvä, siinä tuli paljon totuuksia julki.


      • fgvjknm

        Palstan tuhmin akka ja tyhmin viesti.
        hahahah mikä muka tyhmää naurattaa


      • jorezx

        Tuntuu olevan femakko modena. Poistaa niin ahkerasti viestejäni.


      • voisitjopatavata
        jorezx kirjoitti:

        Tuntuu olevan femakko modena. Poistaa niin ahkerasti viestejäni.

        Hyvä niin, koska hieno ilma ulkona ja sinullekin tekisi ulkoilma hyvää.


    • n.27.hki

      ei todellakaan poikkea vaatimukset ulkomaalaisen kohdalta,

      yhteiset harrastukset ei ole minulle kriteeri, tosin olemme mieheni kanssa molemmat kiinnostuneita matkustelusta.
      mies on erittäin sosiaalinen, huumorintajuinen ja hänellä on hyvä tilannetaju on muutenkin erittäin fiksu
      mies ei ole erityisen pitkä, minua 10cm pidempi eli juuri sopiva hänellä on vaaleanruskeat hiukset niinkuin minullakin, ollaan about samanikäisiä ja puhumme molemmat sujuvaa englantia, opin englantia 3-vuotiaana ja mieheni on pitkään asunut englantia puhuvissa maissa, mm. australiassa kanadassa, eli hänkin puhuu erittäin hyvää englantia.
      mies opiskelee hyvään ammattiin josta tod.näk. löytyy töitä suomestakin, jos tänne päätämme jäädä. ollaan 4 vuotta oltu naimisissa.

      • Raaka__Watson

        Toivottavasti ymmärrät että on mahdotonta uskoa yhtään mitään mitä kirjailet. Palstan jokainen vajakki on kautta aikojen julistanut samaa soopaa vaikka jokainen tietää että ei muslimi pysty oppimaan mitään mistä on hyötyä ihmiskunnalle. Toki mistään ei käy ilmi että miehesi olisi muslimi mutta todennäköisyys on suuri. Samoin mitä tulee englannin kielen taitoon niin tähän mennessä 99, 9% palstan vajakeista on kyennyt parhaimmillaan rallienglannin tasoiseen kommunikaatioon. Paras esimerkki oli muutama vuosi sitten yhden yli kuuskymppisen tantan maahan roudaama rasisti tunisialainen joka yritti solvata meitä täällä palstalla.
        Oli miten oli, ap on sataprosenttisesti oikeassa, palstalla notkuvat vajakit todellakin pitävät kehitysmaalaisia käppyröitään jonain erityisenä vaikka totuus on aivan päinvastainen.


      • n.27.hki

        Mieheni ei ole muslimi hän on juutalainen


      • Raaka__Watson

        Voi voi, vai olet oikein asunut Englannissa. Pitääkö nyt mennä rähmälleen moisen maailmanmatkaajan edessä?
        Olen melkein kolmenkymmenen vuoden aikana, mitä olen täällä maailmalla aikaa viettänyt, tavannut kaltaisiasi naikkosia tuhansia. Suomalaisten kielitaito, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, on säälittävää. Epäilen vahvasti sinunkin englanninkielen taitoasi vaikka olisit kuinka asunut Englannissa.
        Eipä tuo nuori pitkä nainen vielä käppyrä ole, ehkä joskus kun ikää tulee mutta siihen menee vielä vuosikymmeniä. Niin se pieni ero meidän välillämme on se että en roudaa kehitysmaalaista sinne Suomeen teidän verorahoilla elämään, tosin eipä taitaisi tyttö suostua lähtemäänkään sillä huolimatta maan ongelmista on täällä elämänlaatu paljon parempi, ainakin meillä, kuin mitä siellä Suomessa.
        Mutta avautumisestasi päätellen osui ja upposi. BUHAHAHAHHAHAHAHAHHAHAHAHHAHAAAAAAAA


      • Raaka__Watson
        n.27.hki kirjoitti:

        Mieheni ei ole muslimi hän on juutalainen

        Mitä sitten?


      • kujyhtgrfeds
        n.27.hki kirjoitti:

        Mieheni ei ole muslimi hän on juutalainen

        Ulkomaalaissa puolisoissa juutalainen on harvinainen poikkeus ja hän tuskin on tullut Suomeen turvapaikan vuoksi.


      • mustamurjaani
        Raaka__Watson kirjoitti:

        Voi voi, vai olet oikein asunut Englannissa. Pitääkö nyt mennä rähmälleen moisen maailmanmatkaajan edessä?
        Olen melkein kolmenkymmenen vuoden aikana, mitä olen täällä maailmalla aikaa viettänyt, tavannut kaltaisiasi naikkosia tuhansia. Suomalaisten kielitaito, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, on säälittävää. Epäilen vahvasti sinunkin englanninkielen taitoasi vaikka olisit kuinka asunut Englannissa.
        Eipä tuo nuori pitkä nainen vielä käppyrä ole, ehkä joskus kun ikää tulee mutta siihen menee vielä vuosikymmeniä. Niin se pieni ero meidän välillämme on se että en roudaa kehitysmaalaista sinne Suomeen teidän verorahoilla elämään, tosin eipä taitaisi tyttö suostua lähtemäänkään sillä huolimatta maan ongelmista on täällä elämänlaatu paljon parempi, ainakin meillä, kuin mitä siellä Suomessa.
        Mutta avautumisestasi päätellen osui ja upposi. BUHAHAHAHHAHAHAHAHHAHAHAHHAHAAAAAAAA

        Hohhoijaaa, mikähän se sinunkin ongelma loppujen lopuksi on. Ei tarvitse mennä rähmälleen ellet vain itse sitä halua. Mistä sinä tiedät minkälainen ihminen olen ja mikä ihmeen naikkonen? Tavallinen perheellinen nainen, mies englantilainen. Ainahan sitä saa epäillä toisen kielitaitoa, ihan miten vaan. Jos sinusta 10 vuoden Englannissa viettämien aikojen ja korkeakouluopinnot siihen päälle kahdella eri vieraalla kielellä on rallienglantia, niin antaapi olla sitten niin. Niin, se ero on sinun mielestäsi, mutta eihän tuo minunkaan mies ole mikään verorahoilla rellestävä tyyppi. Elämänlaatu on henkilökohtainen ja jokainen sen luo itse omilla toimillaan, tuskin se on kiinni siitä missä asuu.


      • RättiJaPatapäät
        kujyhtgrfeds kirjoitti:

        Ulkomaalaissa puolisoissa juutalainen on harvinainen poikkeus ja hän tuskin on tullut Suomeen turvapaikan vuoksi.

        Noi muslimit ei taida aina olla ihan hyvää pataa juutalaisten kanssa vai miten olen ymmärtänyt. Ei miehesi ole vielä alkanut puhua muutosta aparthaidiaan eikun Israeliin.


      • n.27.hkii

        Miehelläni on useita muslimikavereita niin suomessa kuin israelissa, ei kaikki ole niin mustavalkoista miltä näyttää. Muutto israeliin ei ainakaan tällä hetkellä ole meille ajankohtaista mutta mielellään voisin sinne vuodeksi joskus tulevaisuudessa lähteä, jos siihen tulee mahdollisuus :)


      • PUHUITKINPASKAA
        n.27.hkii kirjoitti:

        Miehelläni on useita muslimikavereita niin suomessa kuin israelissa, ei kaikki ole niin mustavalkoista miltä näyttää. Muutto israeliin ei ainakaan tällä hetkellä ole meille ajankohtaista mutta mielellään voisin sinne vuodeksi joskus tulevaisuudessa lähteä, jos siihen tulee mahdollisuus :)

        Nyt tuli tuubaa oikein urakalla :D


      • maitajamantuja

        Onnittelut. Onnellisia yhteisiä vuosia teille.


    • MiksiEriNormit

      "pitävät kehitysmaalaisia käppyröitään jonain erityisenä vaikka totuus on aivan päinvastainen."

      Niinpä. Miesten silmissä nämä herättävät lähinnä ihmetystä ja kummastusta. Jostain ihmeen syystä naiset vielä esittelevät näitä ylpeinä ja kertoilevat heidän saavutuksistaan, mm. opiskelusta, kursseista, mitä mies muka osaa, missä he ovat matkustelleet jne. Edes se ei juuri kiinnosta, vaikka miehellä on vaimo ja lapset kotimaassaan. Ilmeisesti riittävän kaukana. Sitten kun näitä sankareita näkee ilävässä elämässä, huoltoasemalla mies istuu ratissa mutta nainen nousee tankkaamaan auton ja maksaa kaupan kassalla ostokset. Terveitä poikkeuksia ovat ne harvat tapaukset, kun mies on oikea saksalainen tai sveitisiläinen mutta tällöin Suomessa ollaankin yleensä vain käymässä ja normaalisti asutaan siellä miehen kotimaassa.

      Melko usein yhteinen kieli on se VOKissa opittu suomen kieli, joka varmaan onkin humoristista kuultavaa. Välimeren rantaleijonat eroavat eksottimissista lähinnä uskonnon tai paremminkin uskonnottomuuden osalta.

      Erikoisinta on vielä, että eron jälkeen etsiydytään uudelleen samanlaiseen suhteenseen.

      • KunEiVainYmmärrä

        No miksi ihmeessä suomalaiset miehet sitten hakevat tällaisten naisten seuraa? Eikö se ole selvää, ettei näiden naisten ja suomalaisten miesten "maailmat" kohtaa? Tuollainen nainen voi olla vaikka 10 vuotta sinkku ja neitsyt, mutta hän on valintansa tehnyt, eikä suomalaista miestä valitse.

        Miksi siis suomalainen mies jankkaa asiaa? Eikö ole helpompi sitten etsiä kiinalainen/thaimaalainen/venäläinen nainen esimerkiksi seuranhakupalstojen kautta eikä katkeroitua?


    • Eräkettu

      Se nyt on taas sitä jonkin sortin rasismia..

    • MiksiEriNormit

      Kukaan ei ole kommentoinut, kuinka miehen sosiaaliset taidot ja huumorin taju ilmenevät kieli- ja kulttuurimuurin läpi ?

      Noin keskimäärin sen yhteisen kielen hallinta, jos sellaista edes on, ei ole kovin vahvaa oli se sitten mikä tahansa. Lienee aika harvinaista, että molemmat ovat opiskeleet Englannissa kymmen vuotta ja että se englannin taito olisi molemmilla jotenkin sujuvaa.

      Miehetkin, joilla on ulkomaalainen vaimo voivat tähän ottaa kantaa. Tosin harvemmin olen kuulut, että miehet odottaisivat naisensa olevan jokin hovinarri ja miesten hauskuttaja tai seuran keskipiste.

    • TämäkinKummallisuus

      Mistähän syystä naiset ja miehet hakevat ulkkiksensa niin täysin eri paikoista? Sieltä mistä miesten vaimot ovat peräisin ei naisten mies puolisoja juuri näy ja taas toisin päin. Eikös miesten vaimot ole usein Venäjältä, Itä-Euroopasta, Thaimaasta.... Naisten mieskumppanit taas Afrikasta, Arabimaista joskus harvoin Etelä-Euroopasta ja usein vielä muslimeja vaikka lähtömassa olisi muitakin. Erityisesti naisten suosima Afrikka ei ole suomalaisille miehille vaimonhakupaikka ollenkaan.

      Sitten on tietysti jonkin verran niitä Suomi-Ruotsi ja Suomi-Saksa pareja mutta kovin vähän kokonaisuudessaan.

      • kovatasopalstalla

        Taas on liimaletti kursinut yhteen pari johtoa päässään ja miettinyt asiaa kovastikin. Tässä sitten älynjättiläisen tuotos.


      • Yleistietosi
        kovatasopalstalla kirjoitti:

        Taas on liimaletti kursinut yhteen pari johtoa päässään ja miettinyt asiaa kovastikin. Tässä sitten älynjättiläisen tuotos.

        Mutta joko olet päntännyt mantereet? Osaisitkohan jos nyt kysyisin, etkä sitten lunttaa.


      • eikiinnostapieni

        Kirjoitat, että aasialaisten naisten pienikokoisuus miellyttää kaikkia miehiä, äläpäs liioittele. Ei ole todellakaan niin, pitkäsääriset naiset ovat minun makuuni ja kyllä monien miesten makuun maailmallakin. Katsos kun makuja on monenlaisia, siitä ei toki kannata kiistellä.


      • KaruaSEONSULLE
        eikiinnostapieni kirjoitti:

        Kirjoitat, että aasialaisten naisten pienikokoisuus miellyttää kaikkia miehiä, äläpäs liioittele. Ei ole todellakaan niin, pitkäsääriset naiset ovat minun makuuni ja kyllä monien miesten makuun maailmallakin. Katsos kun makuja on monenlaisia, siitä ei toki kannata kiistellä.

        Nainen esiintyy miehenä, säälittävää :D

        Onhan tätä tutkittukin, eniten miehiin vetosi aasialaiset kasvon piirteet.


    • Eräkettu

      Löytyyhän sieltä etelä-aasian vesiltä afrikkalaista muistuttavia heimoja mutta niille ei taas valkosen miehen jätökset kelpaa.

    • MiksiEriNormit

      Missähän luuraavat kaikki mustien miesten maahantuojat ? Luulisi heillä olevan jotain sanottavaa tähän. Uskoisin heitäkin tältä palstalta löytyvän.

      • MiksiEriNormit

        Vaikuttaa siltä, että nämä keneltä olisin halunnut vastauksia, vaikenevat kuin muuri.


    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe