Miten elämä voikaan olla niin yksinäistä

Kokeile etsiä ystäviä vaikka tätä kautta http://kirjeenvaihtokaverit.net/

Hei yksinäinenelämä.

Kirjoitat elämässäsi vallitsevasta isosta vaille jäämisen kokemuksesta. Koet, että sinulla ei ole ketään.
Mietin, miten elämäntarinasi on mennyt ja oletko koskaan voinut jakaa sitä kenenkään kanssa? Mitä kaikkea on tapahtunut, ettei elämääsi risteävistä ihmisistä ole tullut läheisempiä? Oletko joutunut luopumaan esim. kaikista koulutovereista ja lapsuuden tutuista?
Mitä ajattelet siitä, että pohtisit ja luotaisit elämäsi tarinaa keskusteluavussa? Jospa sitä kautta jotkin esteet ihmissuhteissa voisivat loiventua ja voisitkin alkaa avautua enemmän uusia ihmissuhteita kohden. Keskusteluavun kautta voitte myös miettiä, missä voisi tutustua uusiin ihmisin ja miten sitten menetellään, jotta antaisi eväät suhteen vahvistumiselle.
Keskusteluapua voit kysyä mm. terveyskeskuksista tai vaikkapa asuinalueesi seurakunnan diakoniatoimiston kautta



Merja, diakoni

Sul on sentään pertsa ps korjaa mun kone ja hyvää loppu elämää teille kyyhkyläisille!

Yksinäistä? Niin on. Mitä enemmän porukkaa lappaa ympärillä sitä varmemmin kokee olevansa ulkopuolinen. Roikkuu ikäänkuin ihmiskunnan reunalla niin, ettei kukaan oikeastaan edes huomaa mitään.
Tai sitten kävelee ruuhkien läpi ilman, että kukaan tuntee tai havaitsee kävelijän olevan minä. Vaikka Mexico-cityn läpi. Vaikka 10 000 kertaa.

Torakallakin on kaveri ja se saa vuodessa jopa 200 000 jälkeläistä.

Vaihtaisin kauhean yksinäisyyden kokemukset (pari miljoonaa ainakin...) tuotteisiin, jotka eivät niinkään helposti jätä. Tähän tapaan:

Tuo omena tuossa on minun omenani. Vaikka pelkään, että se jättää minut mitään selittämättä, voin silti jäädä tarkkailemaan sitä.

Nyt 20 minuuttia myöhemmin näyttää siltä, ettei tuo omena ainakaan suuuunnnnaaaaatttooooommaaaaalllllaaaaaa kiireellä minua ole jättämässä minua. Voiko olla totta?????? Ehkä se vain ei huomaa minua jättää ????? Tai sitten se ei yksinkertaisesti osaa jättää mitään ????
Onkohan se ihan aivoton omena???? Aivoton omena nyt tietenkin saattaisikin käyttäytyä niin.

Ehkä minä voin luottaa siihen, ettei tuo omena jätä minua.
(onkin siis parempi kuin kukaan muu ns. elävä, joka ei kyllä vieläkään missään mitenkään milloinkaan ei tavalla eikä toisella tavalla minua huomaakaan...)

Voiko olla, että edessäni onkin siis täysin yllättäen luotettava omena, jonka seuraan saan saapua eikä se heti käännä katsettaan muualle ?
Onkohan tuo omena siis tuo ihanteellisin kaveri, jonka voin oikeasti pitää????

Siinä tapauksessa haluan luottaa tuohon omenan ystävyyteen, joka ei koko ajan vain katoa. Pitäisiköhän minun syödä tuo omena? Olisiko se silti minun oma ystäväni koko ajan????? En tiedä, kun en ole perusteellisemmin edes tutkinut mainittua asiaa.

Jos tuo omena on luotettava ystäväni, niin niin voi ehkä olla myös jokin muu tuote. Silloin ryhtyisin hankkimaan luotettavia tuotteita, joista saisin ystäviä, jotka eivät jätä. (mahtaakohan tämä teksti oikeasti rakastua kehenkään????.....)

Pah. Olkoon, ei se rakastunut, tuo tuote. Kuuntelen mieluummin vaikka jotain "Best Friend"-musiikkia, joka ei minua jätä. Eihän se rakastu, mutta tietenkin ruokkii jotain elämässäni.

Suomeksi sanottuna ryhdy omaksi ystäväksesi. Seurustele itsesi kanssa (esim. aution saaren vankisellissä toimii aina näin) tositarkoituksella. Ole itsellesi luotettava kaveri kaikessa mitä toivot. Ok?
Anna itsellesi lahjoja, kaikkea mistä pidät. Pyydä itseäsi tekemään asioita, joista todella pidät. Paras musiikki on todella hyvä ollaksesi yhteydessä itseesi. Ok?

https://www.youtube.com/watch?v=nUD26iTq2p8

https://www.youtube.com/watch?v=erR0HqD__dc

https://www.youtube.com/watch?v=Y1L8uRApYeQ&list=PL0EF87038AE8C24BB

yms yms yms yms yms ...

PS. Musiikki ei jätä. Musiikki ei vihaa. Musiikki ei karta. Musiikki ei jätä ulkopuolisuuteen. Musiikki ei pilaa. Musiikki ei väheksy. Musiikki ei ole vain ohikulkija. Musiikin voi toistaa. Musiikin voi kuunnella yksin. Kuin hyvän ruuan voi syödä yksin. Okein kuunnellen.
Muu ei sitten olekaan kunnon musiikkia. Ainakaan minun mielestäni. Ok?

Kokemuksia vailla on aika monet. Jotkut huomaavat sen itsestään, Toiset eivät ehkä edes välitä.

Suhteissakin otsikoidaan sanat ja lauseet, joilla voidaankin sitten arvioida toisen puhumisten osaamiset. Pitäisi varmaan suorittaa sellainen seurustelutaitotutkinto. Varmaan jatkaa opiskelut ulkomailla ja saada vielä kattavat työkokemukset päälle. Emmekä sittenkään taitaisi asiaa jouhevasti tuhansilla eri kielillä. Chattiharjoittelu? Ok.

On otettava arviointiin mitä itse edes aikoo osata puhua/seurustella.
Jos vaikka saisi syyn opiskella asioita seurustelua varten.
Ja millä kielillä, kenen kanssa?

Ystävyyden suhteen yksinäisyys ei ole parasta tarjottavaa. Yritetään mieluummin aiheita, joissa monet muut ovat mukana jo.

Yksinäisyyttä karkoittamaan on tarjolla monenlaista foorumia, ilmaisia puheluita, nettipalveluita, tietokantoja, softaa, open-source -yhteisöjä, ohjelmistojen käyttäjäkuntia, ammatillisia yhteisöjä, nettilehtiä, lemmikkejä tms.
Miten hyvin näillä voi yksinäisyyttään vähentää? Eihän ne softat, nettipalstat, tekstit, yhteisöt tms juurikaan rakastu, kunhan vai jatkavat omaa rataansa, omaa latuaan, omia raiteitaan, omia linjojaan, piuhojen paketteja jne. Sehän voi jopa pahentaa yksinäisyyden kokemuksia, ellei itse satu olemaan vuosia aiheita kehittänyt yksilö.

Lähtisin varmaan liikkeelle toisesta päästä: jos jo olisi roppakaupalla ystäviä, niin mitä heidän kanssaan tekisin. Ryhtyisin keräilemään "ystävyysaiheita", vaikka vain omaksi ilokseni. Osaamista jos toistakin, muttei turhaa osaamista eikä turhaa toistakaan osaamista. Ok?

Yksinäisyys on mm. sitä, että ihmisten sijainnit on tosi pieni alue kaikkien sijaintien joukossa. Pitäisi varmaan hankkiutua lähemmäs muita. Tarvitaan lähestymisstrategia. Mikähän se voisi olla?

On ehkä hiukan outoa, mutta yksinäisenä useinkin voi rakastua ihmisiin tai ihmiseen, jota ei kertaakaan elämässään edes ole tavannut, ei tapaa eikä luultavasti koskaan myöhemminkään edes tule näkemään. Aidosti rakastunut ihmiseen, jonka olemassaolokin on jatkuvat epävarmaa. Rakkaus ikäänkuin "keittää yli" eikä tarkista, onko vastarakkauden edustajaa edes olemassa. Suomeksi sanottuna rakastaa onnettomasti muttei yhtään tiedä ketä oikeasti.
Ehkä nauttisin vain kokemuksesta, rakkaudesta vailla ainuttakaan vastapuolta. Ok kai sekin :)

Minne sitten jakaa rakkauttaan? Voi kirjoittaa vaikka tänne. Lienee monille tuttu asia.

Tämä (kaukana kaikuva?) yksinrupattelu voisi saada jotain vastinetta muiltakin. Mikä sitten on asiaan sopiva diskreetti yhteystieto? En tiedä.

Ajatuksia?

Onhan se niinkin, että Herra pitää huolen meistä yksinäisistä arjessamme. Toivon sulle lähitulevaisuudessa iloa ja ystävyyttä. Me ihmiset luonnollisesti kaivataan vähintäänkin vuorovaikutusta toisten kanssa, yksinkin on pärjättävä. Mielestäni meille ujoille ihmiselle on luontevinta jonkun tekemisen kautta, eli harrastusten ja työn avulla saada uusia tuttuja. (Itse käyn silloin tällöin sinkuille sopivalla paritanssikurssilla, olenkin jo keski-ikäinen nainen.) Se läheinen ystävä minultakin puuttuu.

Tässä hieman alle 40-vuotiaana miehenä mietin myös yksinäisyyttäni.Surullista jotenkin ettei ole ketään, joka olisi läsnä.

Joskus itken hiljaa itsekseni ja mietin, että mikä tai jokin on itsessäni on vikana?

No..sen korvaa raju ryyppääminen sitten, vaikka tiedostankin ettei se ole hyväksi, mutta ei sitä yksinäisyyttä kestä, kun huomaa lukemattomien onnen sen suhteen.

Mieluummin istuisin ystävän kanssa puhumassa ja suunnittelemassa vaikka jotakin ilman alkoa, mutta eipä ole sellaista ja osaisi taas luottaa ihmiseen, joka on suuri haaste.

Materiaali ja kaikki on vain jota ei mukaansa aikanaan saa ja sitä riittää.No..sekös houkuttelee jos jonkinlaista onnenonkijaa joten parempi kai sitten olla vaan.

Jonkun tekemisen kautta varmaan olisi luontevinta(yrittänyt)tutustua ihmisiin, mutta huomannut ettei sekään oikein ole hyvä reitti.

Sitten sitä masentuu ja turhautuu ja alkaa ajatella, että ehkä on parasta vain painua sinne korpeen olemaan, kun ei kenenkään kanssa tutustu.

Työpaikoilla olen huomannut juttelun olevan helppoa, mutta se on toinen asia löytyykö sieltä kavereita ja ystäviä. En ole itse löytänyt, no ryyppykavereita olisi kyllä löytynyt työpaikoilta. Ryyppyremmeissä pyöriminen ei enää kiinnosta, se on nuoruutta ja sinne en halua vajota enää. Työttömyyttä ja köyhyyttä on riittänyt runsaasti elämässä ja se on kai tuonut sitä syrjäytymistä, mutta kun on sairastanut masennusta kauan ja lisäksi sosiaalisten tilanteiden pelko, niin on joutunut elämään rajoitettua elämää. Sosiaalisten tilanteiden pelko on ollut oikeastaan lapsuudesta saakka ja niinpä opiskelu ja työelämä on ollut vaikeata. Aikuisiällä ajan myötä sitten ne viimeisetkin ystävät ja kaverit ovat kadonneet. Sosiaalisten tilanteiden pelko ja masennus rajoittaa yhä elämää varmaan hautaan asti.

Yrittäisin kehittää huumorintajuani yksinäisyyden kokemuksen poistamiseksi.

Huumorin pitäisi olla ystävällistä ja hillittyä, jottei liiallinen surrealismi tai absurdius valloittaisi koko yksinäisen maailmaa...