Prisman kuitissa olematon ostos - mistä kyse?

illuutzia

Luen aina tarkkaan kaikki kuitit ja huomasin toisen ymmärrettävän virheen lisäksi rivin ja tuotteen, jota emme olleet ostaneet ja jota myöskään ostoksissamme ei ollut: Irtonamuja. Mikä teki asiasta merkillistä oli se, että ostimme kyllä irtokarkkeja, mutta tämä juuri ennen ostostamme kirjattu rivi oli yhtä senttiä ja yhtä grammaa suurempi kuin ostamamme. Kassa ei alkanut korjata virheitä, vaan passitti meidät infoon. Tiedämme toki, että ostimme vain yhden pussin irtokarkkeja, mutta myyjä mainitsi kahteen kertaan, että kyllä siellä varmasti on jotain, mitä olemme ostaneet samalla grammamäärällä. Luettelimme kaikki punnistemamme tuotteet ja ne näkyivät kuitissa. Emme todellakaan osta mitä sattuu punnitsemalla ne karkkivaa'alla.

Myyjä oli jo sulkenut koneensa ja sanoi aluksi, ettei voi enää korjata virheitä. Minä pysyin lujana, sillä olihan kuitti korjattava. Olisimme halunneet näyttää kaikki tuotteemme, mutta myyjä kertoi henkilökohtaisista kiireistään ja kun sanoin, että palaan asiaan myöhemmin, sillä sille täytyy löytyä selitys, myyjä naureskeli, ettei asiaa voi enää huomenna tarkistaa, kun tuotteita ei voi enää katsoa läpi. Eipä niin. Oli tärkeää menoa. Myyjä ei osannut sanoa, mistä moinen voi johtua, mutta korjasi kuitin.

Kotona katsoimme vielä läpi kaikki ostoksemme ja mistään ei löytynyt myöskään ylimääräistä irtokarkkihintalappua kyseiselle summalle - sehän olisi voinut selittää asian. Maksattaiko kassa meillä omatkin irtokarkkinsa? Onko ohjelmistossa jokin virhe?

Aion ottaa yhteyttä myymäläpäällikköön tai vastaavaan - ei kuittiin voi noin vain hypätä mitä sattuu tuotteita!

5

357

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joku789

      Maksattaiko kassa meillä omatkin irtokarkkinsa?

      Jotta henkilökunta voi viedä kaupasta tavaraa pois, he yleensä tarvitsevat kuitin tai tavara tulkitaan hyvin helposti varastetuksi. Eli ainakin tämä vaihtoehto on epätodennäköinen.

    • kopisti.vaan

      Aloitukseen, minä otan aina puhelimen esille kun valitan joytain, oli kyseessä kassa, kauppa tai poliisi. Vaikak puhelin tai kamera ei nauhoita tai ota videokuvaa, ihmeen fiksuksi vastapuoli muuttuu.
      Yksi poliisi kyllä nappasi kamerani ja heitti maahan, mutta se sovittiin heti eikä siitä puhuta enää.

      Kommenttin, ei meillä ainakaan työntekijöiden taskuja katsella, eli kaikkea pientä olis helppo viedä. Näinä aikoina ei kuitenkaan kannata, aina uusi työnantaja kysyy tietoja edellisesä paikasta ja jos on varkaus, se on paha asia.

    • Anonyymi

      Minulle kävi juurikin noin tänään Prisman kassalla: minulta laskutettiin jokin paprika chili mix medium 0.310kg 34e/kg yhteensä 10.54 euroa. En edes tiedä, mikä tuommoinen paprika on. Huomasin asian harmikseni vasta kotona, ja kauppa on kaukana. Rupesin etsimään netistä, onko tuommoinen hyvinkin tavallista.

    • Anonyymi

      Ei ne kassat siihen kuittiin tuotteita keksi. Ehkä olette liimanneet / pussiin tarttunut vahingossa joku repaleinen viivakoodi. Vaikka pelkkä alaosa ilman tekstiä ja lukija on lukenut myös sen

    • Anonyymi

      Varkauden prismassa kannattaa tarkastaa kuitit aina heti kassalla, koska usein otetaan ylimääräistä. Jopa kymmeniä euroja.Hankkivat tällä menetelmällä mukavia summia. Katteen ollessa sata prosenttia.Maksattavat henkilökunnan palkat asiakkailla.Olkaa tarkkana ja tarkistakaa kuitit.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 185
      2098
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1982
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      156
      1637
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      136
      1604
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1334
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1237
    7. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      11
      1204
    8. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1148
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1147
    Aihe