Suomen mielenterveyslain uudistaminen

Pakottaminen ei todellakaan ole hoitoa mutta pakottamista yritetään perustella sillä että se on "potilaan parhaaksi". Että potilas ei muka itse ymmärrä mikä hänelle on parasta.

todellisuus99 kirjoitti:

Pakottaminen ei todellakaan ole hoitoa mutta pakottamista yritetään perustella sillä että se on "potilaan parhaaksi". Että potilas ei muka itse ymmärrä mikä hänelle on parasta.

Lue lisää

Toisen auttaminen/"auttaminen" pakottamalla on erinomainen tapa legitimoida oma moraaliton tai suoraan lainvastainen toimintansa toista kohtaan.

'Varokaa hyväntekijöitä' varoittivat poliittiset filosofit jo vuosisadat sitten.

"I can take care of my enemies, but protect me from my friends."

Mielestäni lähtökohta toisen parhaaksi lääkitseminen, "hoitaminen", kun hän ei tajua sairaudentunnottomana sitä on asia, johon pitäisi todella puuttua ja pureutua ja kyseenalaistaa, koska se on pelottavan itsestäänselvää. Voin väittää, että suurella osalla sairaita on kyky pitkänkin psyykenlääkehistorian perusteella arvioida hyötyykö lääkkeistä ylipäätään tai muutenkin analysoida itseään, ongelmiaan,ja miettiä mikä itselle on parasta. Sairaudentunnottomaksi tuomitseminen joka ei tajua parastaan, vie ihmiseltä hyvin perustavanlaatuisen oikeuden. Tämä luo myös hyvin valtasuhteilta epätasapainoisen asetelman, jossa ei edes haeta potilaan luottamusta vaan jossa pakotetaan toinen johonkin. Uskon, että tässä tehdään niin paljon väärinkäytöksiä tämän varjolla. Lääkäri on kuin tuomari, mikä on potilaalle sairasta ja mikä ei,. Totuuspoliisi: mikä on totta, mikä harhaa..Liian suuri valta yhdellä ihmisellä. Liian suuri tulkintavara. Valittaminen päätöksestä on liian vaikeaa, varsinkin lääkittynä ja koko valtasuhdeasetelman takia..Esimerkiksi milloin ihmisen uskonnollisuus tulkitaan väärin(missä menee uskon ja harhan raja), milloin se että joku on lukenut vaikka psyykenlääkkeistä kritiikkiä joka tulkitaan harhaksi koska se sotii lääkärin lukemaa kirjallisuutta ja maailmankatsomusta vastaan, milloin esim. tilanteen ahdistavuus eli pakkolääkinnän uhka ja potilaan käyttäytyminen sen takia tilanteessa tulkitaan väärin jne... miten sitten esim. Jos joku maailmankatsomuksen, uskonnon takia haluaa kieltäytyä esim. lääkehoidosta?

Toisen probleeman tekee lääkkeiden suuret haittavaikutukset ( uusimmatkin antipsykootit omaavat yleisinä haittavaikutuksina jopa parkinsonismia(risperidon) tai voivat viedä seksuaalisuuden yms, merkittäviä elämänlaadun heikentäjiä.)ja se, ettei lääkkeiden toimintamekanismia edes tiedetä. Ei voida perustellusti väittää lääkkeen hoitavan, vaan yhtä perustellusti voidaan olettaa lääkkeen laittavan potilas riskiin mennä huonompaan kuntoon ja kärsiä haittoja lääkkeestä(mikä voidaan tulkitaan sairaudeksi ja voi johtaa lääkekierteisiin, mikä voi vielä heikentää potilaan tilaa). Mitään psyykensairautta ei ole todistettu kemialliseksi epätasapainoksi aivoissa, mikä olisi korjaamista vailla. Lääkkeet(antipsykootit) kyllä sedatoivat, ja siten tekevät ihmisen vähemmän aktiiviseksi, mikä toki vaikuttaa potilaan tilan paranemiselta, vaikkei potilas niin itse koe. Ei ole sattumaa, missä muodoissa antipsykootteja valmistetaan nykyään(injektiot)- potilast eivät monet pidä näistä lääkkeistä.Kenen hyvinvointia tässä hoidetaan?

Ihmisen keho ja tajunta ovat niin ihmiselle intiimejä asioita, että niiden loukkaus voi tuntua traumaattiselta ja on hyvin arveluttavaa. Silti pidetään itsestäänselvyytenä, että mielenterveyspotilaan housut saa kiskoa alas ja hänet sedatoida injektioneulalla(laittaa väsyneeseen lamaantuneeseen tilaan)lääkkein, jotka alentaa tietoisuuden tilaa. Joka voi myös sairastuttaa ihmistä. Joka lisää negatiivisia tunteita hoitoa kohtaan/lisää hoitokielteisyyttä. Pakkolääkintä ja alistaminen voi laittaa ihmisen kriisiin. Mistä löytää vahva minä selviämiseen, jos ihmisen oma tahto on mitätöity? Pitää myös muistaa, että vieroitus psyykenlääkkeistä on myös usein haastavaa. Korkea-annoksisista antipsykooteista vieroittautuminen voi johtaa unettomuuteen, tardiiviin psykoosiin ja uusiin osastohoitoihin.

Psykiatria on sosiaalisen kontrollin väline. Se puuttuu epänormaaliin käytökseen, se on sen funktio myös. Vaikka muuta väitetään. Millään muulla lääketieteen haaralla ei ole tätä ulottuvuutta.Homoseksuaalisuutta pidettiin vielä muutama vuosikymmen sitten esim.sairautena eli siis psykiatriassa käytöksenä jota tuli hoitaa.Jos psykiatria pakkolääkitsee ihmistä, joka on tyytyväinen elämäänsä eikä elä itsetuhoista elämää, mutta joka ei tajua olevansa sairas muiden mielestä/käyttäytyy väärin/erikoisesti muiden mielestä, se tekee sen syistä kuin ihmisen parhaaksi, joita pitäisi miettiä. Mutta ainiin potilas ei tiedä mikä hänelle on parasta, niinkö? Psykiatria myös telkeää häiritseviä ihmisiä, jotka häiritsevät,sekin on vaan karu fakta. Osaa lääkitään, vaikka he eivät muuksi muutu.

Itse uskon yksilönvapauksiin lääkinnästä. Vapauteen päättää. Niin kauan ainakin, kuin ihminen ei ole vaaraksi muille.Ei edes itsetuhoista voi pakkolääkitä(ironia: masennuslääkepaketissa puhutaan itsemurhariskistä). Mielisairaat harvemmin ovat haitaksi muille, mistä on luotu myytti.. Enemmän rikoksia tekee päihteiden ja huumeiden väärinkäyttäjät. Mielestäni maininnan ansaitsee myös ssrilääkkeiden yhteys väkivaltaan ja tutkimukset antipsykoottien lisäämän akatisian(sisäisen levottomuuden ja liikkumistarpeen) yhteydestä agressiivisuuteen, itsemurhiin ja väkivaltaan(tutkimukset). Uskon, että psyykenlääkkeet voi joillakin alentaa impulssikontrollia,kuten muu tajuntaan vaikuttava aine.

Minä uskon, että nykypsykiatriaa pidetään tulevaisuudessa samanlaisena, kuin nykyään psykiatrian julmina pidettyjä entisajan hoitokeinoja. Toivon niin.

Monet itsemurhatapaukset tulkitaan niin, että ihminen ei hakenut tarpeeksi apua ja tappoi itsensä. Mitä jos syynä olikin että haki apua joka ei tuntunut avulta vaan pakotukselta, joutui pakkolääkinnälle, sai haittoja lääkkeestä ja se oli syy. Tai oli lopettanut psyykenlääkkeen ja vieroitusoireet sai päätymään ratkaisuun, mitä ilman niiden aloitusta ei olisi tehnyt.

Pakkohoidossa useiden lääkeaineiden syöttäminen päällekkäin lisää myös psyykkisten ja fyysisten haittojen määrää ja monesti tutkimuskin aiheesta on puuttuvaa. Lääkereaktioita, kun tsekkaa, lääkkeissä voi jopa lukea ettei yhteiskäyttöä suositella. Joskus määrätään useita antipsykootteja, vaikkei se ole suositusten mukaista.

Kun sanotaan, että placebolla on merkittävä rooli mitä jos ihminen saa lääkettä, jonka jo etukäteen kokee haitallisena ja pelottavana ja vielä pakotettuna? Miten on moraalisesti oikein pakkosyöttää lääkkeitä, joita esim. jo tutkimuksissa keskeytetään haittojen vuoksi ja mitä muutenkin keskeytetään usein haittojen takia.

Joskus psykiatrit määräävät lääkkeitä jopa yli pakkausselosteen sallitun rajan, mikä on lääkeyhtiöiden turvalliseksi ylärajaksi määrittämä. Voi myös miettiä, miten esim. sama standardi neuroleptiannos vaikuttaa eri kokoisiin/sukupuolta oleviin ihmisiin. Jotkut eivät edes metabolisoi lääkkeitä edes kunnolla.

Mitä jos osastojen useat lääkekokeilut ajavat ihmisen huonompaan jamaan psyykkisesti. Milloin voidaan laittaa raja että ihmistä ei lääkehoito auta..

Pahaahyvyydenvarjolla kirjoitti:

Mielestäni lähtökohta toisen parhaaksi lääkitseminen, "hoitaminen", kun hän ei tajua sairaudentunnottomana sitä on asia, johon pitäisi todella puuttua ja pureutua ja kyseenalaistaa, koska se on pelottavan itsestäänselvää. Voin väittää, että suurella osalla sairaita on kyky pitkänkin psyykenlääkehistorian perusteella arvioida hyötyykö lääkkeistä ylipäätään tai muutenkin analysoida itseään, ongelmiaan,ja miettiä mikä itselle on parasta. Sairaudentunnottomaksi tuomitseminen joka ei tajua parastaan, vie ihmiseltä hyvin perustavanlaatuisen oikeuden. Tämä luo myös hyvin valtasuhteilta epätasapainoisen asetelman, jossa ei edes haeta potilaan luottamusta vaan jossa pakotetaan toinen johonkin. Uskon, että tässä tehdään niin paljon väärinkäytöksiä tämän varjolla. Lääkäri on kuin tuomari, mikä on potilaalle sairasta ja mikä ei,. Totuuspoliisi: mikä on totta, mikä harhaa..Liian suuri valta yhdellä ihmisellä. Liian suuri tulkintavara. Valittaminen päätöksestä on liian vaikeaa, varsinkin lääkittynä ja koko valtasuhdeasetelman takia..Esimerkiksi milloin ihmisen uskonnollisuus tulkitaan väärin(missä menee uskon ja harhan raja), milloin se että joku on lukenut vaikka psyykenlääkkeistä kritiikkiä joka tulkitaan harhaksi koska se sotii lääkärin lukemaa kirjallisuutta ja maailmankatsomusta vastaan, milloin esim. tilanteen ahdistavuus eli pakkolääkinnän uhka ja potilaan käyttäytyminen sen takia tilanteessa tulkitaan väärin jne... miten sitten esim. Jos joku maailmankatsomuksen, uskonnon takia haluaa kieltäytyä esim. lääkehoidosta?

Toisen probleeman tekee lääkkeiden suuret haittavaikutukset ( uusimmatkin antipsykootit omaavat yleisinä haittavaikutuksina jopa parkinsonismia(risperidon) tai voivat viedä seksuaalisuuden yms, merkittäviä elämänlaadun heikentäjiä.)ja se, ettei lääkkeiden toimintamekanismia edes tiedetä. Ei voida perustellusti väittää lääkkeen hoitavan, vaan yhtä perustellusti voidaan olettaa lääkkeen laittavan potilas riskiin mennä huonompaan kuntoon ja kärsiä haittoja lääkkeestä(mikä voidaan tulkitaan sairaudeksi ja voi johtaa lääkekierteisiin, mikä voi vielä heikentää potilaan tilaa). Mitään psyykensairautta ei ole todistettu kemialliseksi epätasapainoksi aivoissa, mikä olisi korjaamista vailla. Lääkkeet(antipsykootit) kyllä sedatoivat, ja siten tekevät ihmisen vähemmän aktiiviseksi, mikä toki vaikuttaa potilaan tilan paranemiselta, vaikkei potilas niin itse koe. Ei ole sattumaa, missä muodoissa antipsykootteja valmistetaan nykyään(injektiot)- potilast eivät monet pidä näistä lääkkeistä.Kenen hyvinvointia tässä hoidetaan?

Ihmisen keho ja tajunta ovat niin ihmiselle intiimejä asioita, että niiden loukkaus voi tuntua traumaattiselta ja on hyvin arveluttavaa. Silti pidetään itsestäänselvyytenä, että mielenterveyspotilaan housut saa kiskoa alas ja hänet sedatoida injektioneulalla(laittaa väsyneeseen lamaantuneeseen tilaan)lääkkein, jotka alentaa tietoisuuden tilaa. Joka voi myös sairastuttaa ihmistä. Joka lisää negatiivisia tunteita hoitoa kohtaan/lisää hoitokielteisyyttä. Pakkolääkintä ja alistaminen voi laittaa ihmisen kriisiin. Mistä löytää vahva minä selviämiseen, jos ihmisen oma tahto on mitätöity? Pitää myös muistaa, että vieroitus psyykenlääkkeistä on myös usein haastavaa. Korkea-annoksisista antipsykooteista vieroittautuminen voi johtaa unettomuuteen, tardiiviin psykoosiin ja uusiin osastohoitoihin.

Psykiatria on sosiaalisen kontrollin väline. Se puuttuu epänormaaliin käytökseen, se on sen funktio myös. Vaikka muuta väitetään. Millään muulla lääketieteen haaralla ei ole tätä ulottuvuutta.Homoseksuaalisuutta pidettiin vielä muutama vuosikymmen sitten esim.sairautena eli siis psykiatriassa käytöksenä jota tuli hoitaa.Jos psykiatria pakkolääkitsee ihmistä, joka on tyytyväinen elämäänsä eikä elä itsetuhoista elämää, mutta joka ei tajua olevansa sairas muiden mielestä/käyttäytyy väärin/erikoisesti muiden mielestä, se tekee sen syistä kuin ihmisen parhaaksi, joita pitäisi miettiä. Mutta ainiin potilas ei tiedä mikä hänelle on parasta, niinkö? Psykiatria myös telkeää häiritseviä ihmisiä, jotka häiritsevät,sekin on vaan karu fakta. Osaa lääkitään, vaikka he eivät muuksi muutu.

Itse uskon yksilönvapauksiin lääkinnästä. Vapauteen päättää. Niin kauan ainakin, kuin ihminen ei ole vaaraksi muille.Ei edes itsetuhoista voi pakkolääkitä(ironia: masennuslääkepaketissa puhutaan itsemurhariskistä). Mielisairaat harvemmin ovat haitaksi muille, mistä on luotu myytti.. Enemmän rikoksia tekee päihteiden ja huumeiden väärinkäyttäjät. Mielestäni maininnan ansaitsee myös ssrilääkkeiden yhteys väkivaltaan ja tutkimukset antipsykoottien lisäämän akatisian(sisäisen levottomuuden ja liikkumistarpeen) yhteydestä agressiivisuuteen, itsemurhiin ja väkivaltaan(tutkimukset). Uskon, että psyykenlääkkeet voi joillakin alentaa impulssikontrollia,kuten muu tajuntaan vaikuttava aine.

Minä uskon, että nykypsykiatriaa pidetään tulevaisuudessa samanlaisena, kuin nykyään psykiatrian julmina pidettyjä entisajan hoitokeinoja. Toivon niin.

Lue lisää

Loistava kirjoitus!!! Tämän voisi viedä vaikka jollekin psykiatrille ja psyk.sairaanhoitajalle. Mitähän ne vastaisivat?

Beware_of_Good-doers kirjoitti:

Toisen auttaminen/"auttaminen" pakottamalla on erinomainen tapa legitimoida oma moraaliton tai suoraan lainvastainen toimintansa toista kohtaan.

'Varokaa hyväntekijöitä' varoittivat poliittiset filosofit jo vuosisadat sitten.

"I can take care of my enemies, but protect me from my friends."

Lue lisää

Niin onkin. Hyvän nimissä tehdään paljon pahaa. Milloinhan psykiatrisen alan työntekijät ymmärtävät tämän?

Vielä kiitos hienoista puheenvuoroista! Asia on juuri niinkuin sanotte. Psykiatrit ovat mielestäni vielä tavattoman paljon minua tyhmempiä, vaikka laki sinänsä ei huono olekaan ja vaikka ehkä osaavat tuota blogiakin lukea. Voisin käyttää myös nimimerkkiä kokemusta.on.

olenko.tyhmä kirjoitti:

Vielä kiitos hienoista puheenvuoroista! Asia on juuri niinkuin sanotte. Psykiatrit ovat mielestäni vielä tavattoman paljon minua tyhmempiä, vaikka laki sinänsä ei huono olekaan ja vaikka ehkä osaavat tuota blogiakin lukea. Voisin käyttää myös nimimerkkiä kokemusta.on.

Lue lisää

Vielä lisään että eihän nykyinen lakikaan salli lääkkeiden pakkosyöttöä kuin aivan harvoissa tapauksissa. Vika on psykiatreissa, joilta puuttuu kyky ja halu lukea lakia ja varsinkin toimia sen mukaan.