Kauppiksen ihana rouva

OnnellinenJaYksin

Olin n. 16-vuotias ja opiskelin kauppiksessa. Konekirjoituksen opettaja oli aika hemaisevan näköinen 50v nainen, eikä peitellyt naisellisuuttaan. En ollut kovin hyvä kirjoittaja ja niinpä jouduin kerran jäämään "laiskaan" harjoittelemaan. Muut olivat lähteneet kotiin ja jäin tämän rouvan kanssa kahdestaan. Hän valvoin kun harjoittelin 10-sormijärjestelmää. Yllättäin hän pyysi minua luokan varastoon ja antamaan hänelle kansioita. Hän itse oli tikapuilla ja laittamassa kansioita järjestykseen. Siinä tarjoitessani kansioita katsoin, kun hänen reheve peppu näkyi ja pikkuhousuista pursusi musta karvoitus. Huomasin myös hänen huomanneen katseeni ja hän nosti hamettaan vähän korkeammalle.

Opettaja tuli sitten alas ja alkoi hyväillä minua. Farkkujeni kohouma oli kai saanut huomioita. Hän hyväili minun etumustani ja kävi selälleen viereiselle pöydälle. Hän otti hameen ja pikkuhousut pois ja hyväili karvasta pilluaan. Hän oli todella kaunis ja hyvinsäilynyt ikäisekseen. Hän kysyi, että haluaisinko tulla häneen. Voi luoja, olin niin kiihottunut, että siltä käskemältä työnsin jäykän kullini tämän kauniin naisen vakoon. Aloin pumpata täydellä teholla ja opettajani huohotti kiihkon vallassa. Sanoi siinä, että harvoin saa isoa kyrpää. Oma mies on kuulemma ihan lopussa... Jatkoin survomista ja opettaja laukesi huutaen. Pyysi mua vielä jatkamaan... ja jatkoin kunnes itseltäni tuli mahtava laaki hänen sisään.

Opettaja halusi nuolla vielä kyrpäni ja tekikin sen niin ihanasti, että mulla alkoi tehdä mieli taas uudelleen. Otin opettajan takaakautta ja kuulin, kuinka hän ulvoi nautinnosta. Hän oli mahallaan pulpetin päällä. Itse olin ihan kiihkosta täynnä ja lauksin tämän ihanan naisen sisään toistamiseen. Jatkoin pumppaamista (vaikka olin jo saanut) siihen asti kunnes opettaja sai orgasmin ja muistan hänen huutaneen (ihanaa ihanaa....). Nämä kaksi orgasmia ovat mua kannatelleen tässä elämän tuulissa. Muistan hymyillen näitä aikoja. Ja tämä tarina on tosi.

2

933

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • DrEcon

      Kauppias on kauppakorkeakoulu. Kauppaopiston on se konekirjoituspaikka. Merkonomitason kirjoitelma

    • huyt.m

      Laadukasta! Onnea! :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    9. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe