Läheisriippuvainen mies ja syyllistävä nainen

Arvostaminen on monitasoinen kysymys. Vaimoni kovasti arvostaa sitä mitä teen hänen eteensä ja miten annan hänen olla oma itsensä, mutta ei hän niikään arvosta minun omia toiveitani tai minun tunteitani eikä se kiitollisuus ilmene aitona vastaantulemisena.

Ja kyllähän minä olen monen monasti sanonut olevani tyytymätön jne, mutta kun se ei herätä vaimossa ymmärrystä vaan aggressiota ja kun toinen on noin jyrkkä, niin tilanne eskaloituu megaluokan riidaksi. Silloin vaimo heittäytyy uhriksi, minä syyllistän häntä tai vaadin mahdottomia tai en hyväksy häntä sellaisena kun olen.

Ja varsin pian tuossa tilanteessa läheisriippuvuuteni taas astuu kuvaan - ja miksi ei astuisi, kun vaimokin suoraan sanoo, että olen siinä tilanteessa syyllinen hänen ärtymykseensä, kiukutteluun ja vihanpuuskaan. Kun kokemus on näyttänyt että "kapinonti" johtaa aina tähän lopputulokseen, ei näiden asioiden esille ottamisessa ole enää paljoakaan mieltä.

Pariterapiasta on kyllä puhuttu riidan jälkimainingeissa, kun yhteisymmärrystä ollaan vähitellen taas saavuttamassa, mutta sitten kun riita on lopulta sovittu, on yleensä tyyntä vähän aikaa, ja silloin tuntuu siltä, etten halua keinuttaa venettä ehdottamalla sitä. Voin jo kuvitella miten se keskustelu etenisi,

Huonossa.Suhteessa kirjoitti:

Arvostaminen on monitasoinen kysymys. Vaimoni kovasti arvostaa sitä mitä teen hänen eteensä ja miten annan hänen olla oma itsensä, mutta ei hän niikään arvosta minun omia toiveitani tai minun tunteitani eikä se kiitollisuus ilmene aitona vastaantulemisena.

Ja kyllähän minä olen monen monasti sanonut olevani tyytymätön jne, mutta kun se ei herätä vaimossa ymmärrystä vaan aggressiota ja kun toinen on noin jyrkkä, niin tilanne eskaloituu megaluokan riidaksi. Silloin vaimo heittäytyy uhriksi, minä syyllistän häntä tai vaadin mahdottomia tai en hyväksy häntä sellaisena kun olen.

Ja varsin pian tuossa tilanteessa läheisriippuvuuteni taas astuu kuvaan - ja miksi ei astuisi, kun vaimokin suoraan sanoo, että olen siinä tilanteessa syyllinen hänen ärtymykseensä, kiukutteluun ja vihanpuuskaan. Kun kokemus on näyttänyt että "kapinonti" johtaa aina tähän lopputulokseen, ei näiden asioiden esille ottamisessa ole enää paljoakaan mieltä.

Pariterapiasta on kyllä puhuttu riidan jälkimainingeissa, kun yhteisymmärrystä ollaan vähitellen taas saavuttamassa, mutta sitten kun riita on lopulta sovittu, on yleensä tyyntä vähän aikaa, ja silloin tuntuu siltä, etten halua keinuttaa venettä ehdottamalla sitä. Voin jo kuvitella miten se keskustelu etenisi,

Lue lisää

Jos olen tuota läheisriippuvuutta oikein ymmärtänyt on on läheisriippuvaiselle tyypillistä syyttää toista omasta olostaan sen sijaan että ottaisi itse vastuuta. Tämä tuo pahaa oloa, kun onni on silloin toisen taskussa: jos vain tuo vaimo muuttuisi jotenkin ihan itsekseen eikä minun tarvitsisi itseni tehdä mitään toisin.

Hyvinvointia tuo omien tunteiden ja tarpeiden tiedostaminen ja niistä kiinni pitäminen, mutta ei kuitenkaan toisen kustannuksella eikä toista syyllistämällä. Tunteiden ilmaisua voi opetella, jos sitä ei osaa. Selvästi on vinoutunut tuo ajatus, että tunteisiin täytyy löytää joku syyllinen, eihän se niin mene eikä ole, vaan tunteet syntyvät aina tuntijassa itsessään. Mutta jos sinä annat tilaa vaimosi tunteille ja panet omat tunteesi ja tarpeesi syrjään niin vaimosi ei voi olla siitä vastuussa. Syyllisten etsiminen ei ole hyvää vuorovaikutusta, vaan vinoutunutta. Ja veneen keikuttaminen kuuluu parisuhteeseen, eihän muuten mikään ongelma ratkea, jos vain pelkää konfliktia loputtomiin. Jos sinä kärsit enemmän niin on sinun tehtäväsi ottaa asia työlistalle. Itseksenne ette ilmeisesti pysty keskustelemaan, joten pariterapiasta varmasti olisi apua.

Kiitos ymmärryksestä. Sinä tunnut olevan ainoa joka on edes lukenut ajatuksella sen mitä olen kirjoittanut.

Vaimoni on usein epäillyt olevansa narsisti, mutta vaikka hänellä jotain piirteitä olisikin, niin narsisti hän ei ole. Ainoat mitä hänessä kykenen jossain määrin näkemään on vaatimus erityiskohteluun (tarkemmin sanottuna niin, että hänen tarpeensa ovat oikeutetumpia kun muiden) ja kateus. Nuo eivät vielä narsistia tee.

Ennemmin uskon hänen ongelmansa olevan se, että hänellä on vielä heikompi itsetunto kuin minulla, ja että hän on erittäin jääräpäinen ja tunteellinen. Ne yhdessä tekevät hänestä hyvin huonon ottamaan itseesä kohdistuvaa kritiikkiä asiallisesti.

Huonossa.Suhteessa kirjoitti:

Kiitos ymmärryksestä. Sinä tunnut olevan ainoa joka on edes lukenut ajatuksella sen mitä olen kirjoittanut.

Vaimoni on usein epäillyt olevansa narsisti, mutta vaikka hänellä jotain piirteitä olisikin, niin narsisti hän ei ole. Ainoat mitä hänessä kykenen jossain määrin näkemään on vaatimus erityiskohteluun (tarkemmin sanottuna niin, että hänen tarpeensa ovat oikeutetumpia kun muiden) ja kateus. Nuo eivät vielä narsistia tee.

Ennemmin uskon hänen ongelmansa olevan se, että hänellä on vielä heikompi itsetunto kuin minulla, ja että hän on erittäin jääräpäinen ja tunteellinen. Ne yhdessä tekevät hänestä hyvin huonon ottamaan itseesä kohdistuvaa kritiikkiä asiallisesti.

Lue lisää

"tarkemmin sanottuna niin, että hänen tarpeensa ovat oikeutetumpia kun muiden"

Minusta juuri tuo ajattelutapa on narsismin ydin. Juuri siitähän kumpuaa narsistin usko siihen että hän voi kohdella muita niin kuin kohtelee.

Et tainnut ihan ymmärtää. Vaimo korostaa melkein joka päivä sitä miten tärkeä olen hänelle. Hän sanoo usein, ettei pärjäisi ilman minua, ja että kukaan muu ei pärjäisi hänen kanssaan. Hän sanoo että olen niin hyvä siinä ja siinä ja siinä asiassa että voisin tehdä sitä työkseni (vaikka minulla on jo ihan toinen työ). Aina kun teen sitä mitä hän haluaa, hänen ihailunsa minua kohtaan on kutakuinkin rajaton.

Mutta minun toiveeni ja tarpeeni ovat aina alisteisia vaimon toiveille ja tarpeille, hänen kiinnostuksen kohteensa pitää olla meidän yhteinen kiinnostuksen kohteensa, mutta minun kiinnostuksen kohteeni taas on vain minun juttuni, josta vaimo ei ole kiinnostunut eikä missään tapauksessa ainakaan tekisi sitä minun mielikseni. Jos näissä tulee ristiriitoja, edellinen suorastaan palvova suhtautuminen muuttuu jyrkäksi syyllistämiseksi ja syyttämiseksi.

Ja tuo on myrkkyä nimenomaan sen läheisriippuvuuteni takia. Vaimo antaa minulle kosolti sitä tarpeellisuuden tunnetta, mutta vain niin pitkään kun teen mitä hän haluaa. Ja sitten jos en, niin sitten saan osalleni sitä huonoa kohtelua, mitä läheisriippuvaisena siedän säilyttääkseni toisen kiintymyksen.

Huonossa.Suhteessa kirjoitti:

Et tainnut ihan ymmärtää. Vaimo korostaa melkein joka päivä sitä miten tärkeä olen hänelle. Hän sanoo usein, ettei pärjäisi ilman minua, ja että kukaan muu ei pärjäisi hänen kanssaan. Hän sanoo että olen niin hyvä siinä ja siinä ja siinä asiassa että voisin tehdä sitä työkseni (vaikka minulla on jo ihan toinen työ). Aina kun teen sitä mitä hän haluaa, hänen ihailunsa minua kohtaan on kutakuinkin rajaton.

Mutta minun toiveeni ja tarpeeni ovat aina alisteisia vaimon toiveille ja tarpeille, hänen kiinnostuksen kohteensa pitää olla meidän yhteinen kiinnostuksen kohteensa, mutta minun kiinnostuksen kohteeni taas on vain minun juttuni, josta vaimo ei ole kiinnostunut eikä missään tapauksessa ainakaan tekisi sitä minun mielikseni. Jos näissä tulee ristiriitoja, edellinen suorastaan palvova suhtautuminen muuttuu jyrkäksi syyllistämiseksi ja syyttämiseksi.

Ja tuo on myrkkyä nimenomaan sen läheisriippuvuuteni takia. Vaimo antaa minulle kosolti sitä tarpeellisuuden tunnetta, mutta vain niin pitkään kun teen mitä hän haluaa. Ja sitten jos en, niin sitten saan osalleni sitä huonoa kohtelua, mitä läheisriippuvaisena siedän säilyttääkseni toisen kiintymyksen.

Lue lisää

"Et tainnut ihan ymmärtää. Vaimo korostaa melkein joka päivä sitä miten tärkeä olen hänelle. Hän sanoo usein, ettei pärjäisi ilman minua, ja että kukaan muu ei pärjäisi hänen kanssaan. "

Ymmärsin kyllä ihan hyvin ja juuri tuossa onkin se ongelma. Elät vaimosi kautta ja juuri sitä hän haluaa. Ala elää itsellesi ja itsesi kautta omana yksilönäsi.

"Aina kun teen sitä mitä hän haluaa, hänen ihailunsa minua kohtaan on kutakuinkin rajaton."

Juuri tällä hän hallitsee sinua. Teet niitä asioita joita hän haluaa, et niitä jota itse haluat.

"Mutta minun toiveeni ja tarpeeni ovat aina alisteisia vaimon toiveille ja tarpeille, hänen kiinnostuksen kohteensa pitää olla meidän yhteinen kiinnostuksen kohteensa"

Niin juuri ja tuo sinun pitää nyt lopettaa kiireesti ja alkaa elää omien toiveittesi mukaan. Sinun pitää olla oma yksilösi jolla on omat tarpeet ja kiinnostukset. Jos ne sivuavat vaimosi intressejä niin hyvä mutta jos eivät niin sen ei pidä olla ongelma.

"Vaimo antaa minulle kosolti sitä tarpeellisuuden tunnetta, mutta vain niin pitkään kun teen mitä hän haluaa. "

Miksi sinun pitää saada se tarpeellisuuden tunne vain vaimosi kautta? Etkö osaa olla tarpeellinen vain itsellesi? Eikö olisi jo aika opetella?
Toistelet tuota läheisriippuvaisuuttasi ikäänkuin se olisi asia joka on ja jolle et voi koskaan mitään. Mutta tiedät varmaan itsekin sisimmässäsi että jos mikään sinussa ei muutu niin sitten kärsit liitossasi loppuelämäsi. Sinä voit muuttaa vain itseäsi, toinen muuttuu jos muuttuu. Mutta sinun muutoksesi voi olla se sysäys joka muuttaa myös toista.

Niin, kerro miten hänet sitten saisi ymmärtämään? Kuten edellä sanoin (tai ainakin yritin), minä olen ihan suoraan vaimolle sanonut että asia X,Y ja Z mitä hän tekee ahdistaa minua, monestikin. Vääntänyt ensin rautalangasta, sitten rautaputkesta ja lopulta ratakiskosta. Kertonut ihan tapaus tapaukselta, esimerkki esimerkiltä miten hänen haukkunsa, sättimisensä ja syyllistämisensä on aiheuttanut minulle ahdistusta ja pahaa mieltä. Eikä hän edes kuuntele, vaan sanoo ettei ymmärrä, ja että olen pahalla päällä vain esimerkiksi sen takia mitä töissä on tapahtunut, eli ulkoistaa koko ongelman. Tai mielialasta riippuen hän saattaa suoraan suuttua minulle ja väittää että syyllistän häntä (kun sanon miten hänen käytöksensä vaikuttaa minuun). En siis saisi edes vaatia kunnioitusta, vastavuoroisuutta tai tasapuolisuutta tai ylipäätään mitään.

Meidän perheessä se en siis ole minä, joka vaatii jatkuvaa huomiointia tai paapomista, vaan se on vaimo. Minä en vaadi enkä varsinkaan odota, että vaimo korjaa kaiken ja hoitaa ja huolehtii, vaan minun pitäisi jollain ihmeen tavalla korjata kaikki hänenkin ongelmansa (vaikka ne olisivat hänen työpaikallaan), kun taas hän toisinaan vaan lisää vettä myllyyn.

Esimerkki: eräs työkaverini tölväisi minulle eräästä tavastani melko tökerösti. En minä jaksanut siitä oikeasti loukkaantua, mutta jaoinpa kuitenkin kokemuksen parin muun työkaverin kanssa ja kaikki sanoivat että olipas törkeää. Kun kerroin vaimolleni, hän sanoi että "just sellainen sä olet".

Onko tuo nyt sitten sitä ottamista ja antamista?

Huonossa.Suhteessa kirjoitti:

Niin, kerro miten hänet sitten saisi ymmärtämään? Kuten edellä sanoin (tai ainakin yritin), minä olen ihan suoraan vaimolle sanonut että asia X,Y ja Z mitä hän tekee ahdistaa minua, monestikin. Vääntänyt ensin rautalangasta, sitten rautaputkesta ja lopulta ratakiskosta. Kertonut ihan tapaus tapaukselta, esimerkki esimerkiltä miten hänen haukkunsa, sättimisensä ja syyllistämisensä on aiheuttanut minulle ahdistusta ja pahaa mieltä. Eikä hän edes kuuntele, vaan sanoo ettei ymmärrä, ja että olen pahalla päällä vain esimerkiksi sen takia mitä töissä on tapahtunut, eli ulkoistaa koko ongelman. Tai mielialasta riippuen hän saattaa suoraan suuttua minulle ja väittää että syyllistän häntä (kun sanon miten hänen käytöksensä vaikuttaa minuun). En siis saisi edes vaatia kunnioitusta, vastavuoroisuutta tai tasapuolisuutta tai ylipäätään mitään.

Meidän perheessä se en siis ole minä, joka vaatii jatkuvaa huomiointia tai paapomista, vaan se on vaimo. Minä en vaadi enkä varsinkaan odota, että vaimo korjaa kaiken ja hoitaa ja huolehtii, vaan minun pitäisi jollain ihmeen tavalla korjata kaikki hänenkin ongelmansa (vaikka ne olisivat hänen työpaikallaan), kun taas hän toisinaan vaan lisää vettä myllyyn.

Esimerkki: eräs työkaverini tölväisi minulle eräästä tavastani melko tökerösti. En minä jaksanut siitä oikeasti loukkaantua, mutta jaoinpa kuitenkin kokemuksen parin muun työkaverin kanssa ja kaikki sanoivat että olipas törkeää. Kun kerroin vaimolleni, hän sanoi että "just sellainen sä olet".

Onko tuo nyt sitten sitä ottamista ja antamista?

Lue lisää

"Niin, kerro miten hänet sitten saisi ymmärtämään? "

Ei suoraan mitenkään. Sinä et voi suoraan muuttaa toista. Mutta jos sinä muutut ja alat käyttäytyä toisella tavalla, tämä vähitellen heijastuu myös vaimoosi. Jos hän huomaa että ei saa tahtoaan läpi niillä keinoilla joilla on ennen saanut, kyllä hän lopulta myös muuttuu. Sinun pitää siis muuttua ja sitä kautta myös vaimosi muuttuu.

"Kertonut ihan tapaus tapaukselta, esimerkki esimerkiltä miten hänen haukkunsa, sättimisensä ja syyllistämisensä on aiheuttanut minulle ahdistusta ja pahaa mieltä"

Ei tuo ole oikeasti rakentava tapa. Jokainen osaa kaataa toisen niskaan sangollisen tilanteita joissa on vuosien varrella kokenut tulleensa kohdelluksi väärin. Ja siitä ryöpystä seuraa vain torjuntareaktio, "enhän minä nyt noin paha ole".
Tästä lähin kerro heti kun vaimosi sanoo sinulle jotain mikä loukkaa sinua. Siis heti kun hän sen sanoi. Sano se rauhallisesti ja selkeästi mutta älä jää jankaamaan asiaa. Siis vain toteat että tämä nyt loukkasi minua. Älä palaa niihin myöhemmin. Näin vaimosi huomaa miten usein sitä tapahtuu.

"En siis saisi edes vaatia kunnioitusta, vastavuoroisuutta tai tasapuolisuutta tai ylipäätään mitään. "

Ne eivät tule vaatimalla. Ne joko tulevat luonnostaan tai sitten eivät ollenkaan. Niiden vaatiminen on vain riitelyä joka harvoin vie asioita eteenpäin.

" vaan minun pitäisi jollain ihmeen tavalla korjata kaikki hänenkin ongelmansa"

Hän tuskin oikeasti haluaa sinun korjaavan ongelmasi. Hänellä on syystä tai toisesta paha olla ja se näkyy näiden ongelmien vatvomisen kautta. Ainoa mitä voit olla on olla empaattinen.

"Kun kerroin vaimolleni, hän sanoi että "just sellainen sä olet"."

Tähän sinun pitää vain sanoa että "varmaan olenkin mutta siitä epäystävällisesti sanominen loukaa minua silti".