Lappajärvellä aloite kunnanhallit. erottamiseksi

Tiedoksenneraatteriin

Ilkka: Lappajärven kunnanvaltuuston tämän illan kokouksen päätteeksi tehtiin aloite kunnanhallituksen erottamiseksi.

Aloitteen luki valtuutettu Ville Väkeväinen (kesk.).

Aloitteentekijöiden mukaan kunnanhallitus ei enää nauti kunnanvaltuuston yksimielistä luottamusta.

Edelleen aloitetekstin mukaan kunnanhallituksella ei enää ole edellytyksiä toimia kunnan parhaaksi.

Aloitteentekijät vaativat kunnanhallituksen eroa sekä työryhmän perustamista valmistelemaan asiaa.

Allekirjoittajat myös vaativat asian pikaista käsittelyä.

Aloitteen ovat allekirjoittaneet Väkeväisen lisäksi Maarit Ahola (kesk.), Ville Ala-aho (kesk.), Raimo Angervisto (kok.), Eino Korri (kesk.), Hannu Kuoppala (kesk.), Alpo Lamminen (kesk.), Jari Ollila (kesk.), Mikko Puro (kesk.), Sami Savola (sd.) ja Esa Takala (kesk.).

Kunnanvaltuusto hyväksyi 20 000 euron määrärahan 30 turvapaikanhakijan vuokrien maksamiseksi turvapaikkapäätöksen saapumiseen asti.

Jos turvapaikkapäätös on kielteinen, turvapaikanhakija siirtyy välittömästi Kauhavan vastaanottokeskukseen

38

1075

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • luretjastopit

      Asiaa! Nyt on hyvä miettiä että miksi tuli äänestettyä turvapaikanhakijoita vastaan!

      • mieronluoma__

        Mukavaa, että myös Iltalehti on huomioinut tämän suoraselkäisen vaatimuksen kunnanhallituksen erottamisesta. Demokratiaa sen aidoimmassa merkityksessä. Todella harvinaista Suomessa.

        Iltalehti: Lappajärven kunnanhallituksen eroa vaaditaan - "vastustus turvapaikanhakijoita kohtaan perimmäinen syy"

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016080922052181_uu.shtml


      • Nostattelija

        Komppaan.


    • Isänmaallista_toimintaa

      Täyttä asiaa! Mitä tämä kunnanhallitus on saanut aikaan Lappajärven kunnan tulevaisuuden hyväksi tämän kuluneen vuoden aikana?

    • Eeheheheheh

      30 pakolaista kaataa nyt kunnanhallituksen luottamuksen kun MV- lehti ei saanut asiaansa läpi valtuustossa ...??

      • järkeäkäytettävä

        Rattaissa on nyt vain liian pienet pyörät ja katse on suunattu liian lähelle, luulen jotta lapajärvi on erillinen raateri suomesta ja euroopasta, tästä tämä oikean hakuisuus nyt on haparointia, toivottavasti se oikea ratkaisu siitä löytyy, kaikella ymäryksellä.


    • EiIlkastaSaanutEnempää

      Kertokaa nyt ulkopaikkakuntalaiselle miksi tuota erottamista vaadittiin? Mitä hallitus teki väärin tai jätti tekemättä???

      • luottamuspulaa

        Ei toimi paikkakuntalaisten asialla.


      • Eeheheheheh

        Luullaan että pakolaiset asutettiin Kivitippun Lappajärveläisten ja Kivitipun asuntosijoittajien vahingoksi. Nythän se sitten nähdään nouseeko Kivitippu konkurssista ja pitkäksikö ajaksi.
        Samoin nyt luullaan että toinen puoli hallitusta , valtuustoa ja kai kunnan virkamiehiäkin hyysää pakolaisia valmistavalla kouluopetuksella. Ja nyt kun Kivitippu suljetaan niin hyysäys jatkuu kun pakolaisia vielä vuokrataloihin asuttaan. Pitäähän tämmöinen nyt kitkeä pois kunnasta


      • hulluushuipussaan

        Pakolaiset koituisivat koko Lappajäven, ei vain Kivitippulaisten vahingoksi. Konkkaan saa mennä. Myyntiin ja uusi alku. Pääasia, että kepu ei ole enää siihen sidoksissa. Eikä kunta tekohengitä pumppaamalla rahaa.

        Jos ei yhdellä pohjoiseuroopan kauneimmista ja eksoottisimmista järvistä saa matkailua kannattamaan niin on syytä vilkaista peiliin ja pitkään. Kohderyhmä ja kuviot uusiksi nyt ja kaikki ei rahallinen tuki tulevalle yrittäjälle.


      • hulluusloppuunyt

        Kirjoitat niin totta kuin olla vain voi. Löytyyhän niitä järkeviäkin ihmisiä vielä Lappajärveltä. Kepulaisille pitäisi laittaa "yrityskielto". Niiden motto on: "veronmaksajilta rahat pois ja oma talous kuntoon". Kepulaiset voivat elättää itsensä taiteella ja munien laskemisella.


      • hulluushuipussaan
        hulluushuipussaan kirjoitti:

        Pakolaiset koituisivat koko Lappajäven, ei vain Kivitippulaisten vahingoksi. Konkkaan saa mennä. Myyntiin ja uusi alku. Pääasia, että kepu ei ole enää siihen sidoksissa. Eikä kunta tekohengitä pumppaamalla rahaa.

        Jos ei yhdellä pohjoiseuroopan kauneimmista ja eksoottisimmista järvistä saa matkailua kannattamaan niin on syytä vilkaista peiliin ja pitkään. Kohderyhmä ja kuviot uusiksi nyt ja kaikki ei rahallinen tuki tulevalle yrittäjälle.

        Tarkennan vielä hieman ennen aamukaffea kirjoitettua mielipidettä.

        Konkkaan saa siis mennä jos on mennäkseen, en toivo tätä mutta kuuluu yrittämisen riskeihin.

        Kepu irti Kivitipusta: mielestäni poliittisen puolueen ei tulisi olla matkailuyrittäjänä kunnassa jossa huomattava enemmistö valtuutetuista on Kepulaisia. Saman sanoisin mistä tahansa muusta puolueesta.

        Tuli tuosta kohderyhmästä vielä mieleen yksi Ylen kirjeenvaihtajan Pertti Rönkön twiitti Berliinin matkamessuilta, taisi olla joskus keväällä. Oli sitä mieltä, että Suomen paras matkailuvaltti olisi Hiljaisuus kun sitä vain osattaisiin oikein markkinoida. Tuota sopisi ehkä miettiä myös muiden ideoiden ohella. Keskieuroopassa liikenteen humina ei lopu koskaan.

        Ja aina voi suunnata katseet itään ja länteen. Ruotsalaisia saattaa jo nyt kiinnostaa turistikohteet jossa Lähi-itäläiset nuorisoporukat eivät maleksi toreilla.

        Teillä on kaksi tai oikeastaan kolme täyspitkää lentokenttää lähellä, siten maailma myös. Ideariihtä pystyyn nyt ja positiivista ajattelua.


    • ajanhaaskausta

      hmmm. paraneeko tilanne sit yhtään ku valtuutetuista se uus kuitenki valitaan.
      pitäskö samantien erottaa valtuustokin ja järjestää uudet vaalit.
      se vois vasta tuoda todellista muutosta. vai toisko? samat pääosin kuitenki valitaan uusiks joten turhaa teatteria koko roska.

    • EiIlkastaSaanutEnempää

      Siis mikä oli syynä? Kepuenemmistöinen valtuusto haluaa yksinvaltaan vai mikä???

    • järkyt

      On se lähes maan kaatava asia, jos syrjäiseen maaseutukuntaan aikoo muuttaa muutama maahanmuuttaja.

      • hulluushuipussaan

        Budjetin kaatava kyllä. Ainakin pidemmän päälle. 1 milj.€/hlö


      • jokinroti

        Onkos elätit nykyään maahanmuuttajia,paremminkin elätiksi tulevia.


    • valtakunnanoikeuteen

      Kaikki syy on kunnanjohtajassa,tuskin Kivitippuun olisi tullut pakolaisia ilman huu haa maalarin ideointia.Näköjään ei ymmärrä lopettaa,siis erottakaa kunnan harhaanjohtaja.

      • peräkylä-

        Kunnanjohtaja voitaisiin nimittää viralliseksi munanlaskijaksi,ja vapauttaa kunnanjohatajan virasta.


      • tirsk-tirsk
        peräkylä- kirjoitti:

        Kunnanjohtaja voitaisiin nimittää viralliseksi munanlaskijaksi,ja vapauttaa kunnanjohatajan virasta.

        Onko se virallinen munamies.


    • IhmeidenAika

      No nyt on tekijämiehet asialla kunnan parhaaksi.
      Suojelevat kuntaa mamuilta. Kuntaliitoksiin ei tulla lähtemään. Kyllä tästä lähtee uusi nousu.

    • oikeateko

      Hienoa Lappajärveläiset, olette tosissaan kuntalaisten asialla! Näyttäkää virkamiehille missä se todellinen valta ajaa kuntalaisten etua todellisuudessa on. Täältä muualta Suomenmaan alueilta teidän asioitanne seurataan tarkasti, jatkakaa viitoittamallanne tiellä. Kerran vaalikaudessa tulisi myös virkamiesten kohdalla tehdä kuntalaisten keskuudessa ns tyytyväisyyskysely, voisi jokainen keskeinen virkamies saada palautetta kuntalaisilta siitä miten on onnistunut tehtävässään ja ottaa siitä opikseen , joko henkseleitä paukutellen tai korjatakseen asioiden hoitoa.

    • Etenee

      Nyt alkaa hommat etenemään oikeaan suuntaan! Kyllä tästä vielä hyvä tulee!!!

      • nytnähdään

        Kyllä, nyt jatketaan perus-ja ammattikoulupohjlata, kyllä nyt tulee kunta kuntoon.
        Kivitippukin täyttyy asiakkaista. Kiitos!


      • sopuisatmielet

        Mitäs se mitään suurta tarvitsee olla huuhat, mutta järkevää tasaista oloa, turhat hötkyilyt sikseen ja syättämiset harmit poikkeen vaan.


      • Kyyyl

        Kyllä perus järki voittaa aina keinotekoisesti hankitun järjen .... Kovaan paikkaan joutuvat! Kova siivoaminen jää edelliseltä hallitukselta.


      • Hölmöläistenhommaa

        Kyllä opiskelut on ihan turhaan tämän kunnan asioiden kanssa puuhastellessa.


    • superperkö

      No nyt löyty lappajärveltä munaa,enkä tarkoita kananmunia.Pankaa suvakit ojennukseen.

    • Kumileimasimet

      Dorkat uhoo ja ne kenellä valta näyttävät miten päätökset tehdään.

    • karvalankalle

      heittäkää kaikki matut ulos

    • jävijäätyköön

      Mitä on suvaitsevaisuus?mitä minun pitää suvaita?
      Minun ei tarvitse suvaita mitään haluan elää omaa elämääni aivan rauhassa pakolaisilta,

    • Kivitippulainen

      Aivan tuntuu kuin voisi taas hengittää vapaasti kun Kivitippu tyhjenee ja kaunis lomakohde ympäristöineen on taas vapaana kaikille tavallisille ihmisille.Toivottavasti kunta ei enää koskaan tule tekemään Kivitipun suhteen niin törkeää ja raiskaavaa päätöstä kuin se viime syksynä teki vaikka kansa vastusti.

    • tukientakia

      lappajärvellä on pitkät perinteet (ammattikoulu) ulkomaalaisten näennäisestä kouluttamisesta valtion tukien vuoksi... ei vaan ole pitkänpäälle tervettä toimintaa

    • kesäasukki

      Kerrankin Lappajärvellä toimitaan kunnan eduksi, vaatimalla kunnanhallituksen eroa. Lisäksi täytyisi vaatia kunnanhallitusta ohjaavan kunnanjohtajan välitöntä eroa. Tämä on hieno esimerkki miten valtuusto toimii kunnan etujen mukaisesti ilman puoluepolitiikkaa... vai jakaantuuko kepu?
      Kunnanjohtaja antoi ymmärtää, että"messias" on tullut kylään kun sai mamut Kivitippuun. Oli taas kallis kokeilu kunnalle!

    • Kaikkiolisuunniteltua

      Lappajärvi on edelläkävijä, josta kaikki muutkin kunnat saisivat ottaa mallia. Poliitikkojen ja puolueiden puolueiden pakolaisbisnes on lopetettava. Kivitipunkin omistaa Keskustalainen säätiö. Pakolaisbisnes syötettiin korruptoituneen median välityksellä kaikille suomalaisille hukkuneina syyrialaislapsina. Lapsien tilalle tuli aikuisia miehiä ipodeineen ja merkkivaatteineen vaatimaan rahaa ja erityisoikeuksia. Samalla Suomeen tuli myös terroristeja ja muita rikollisia. Poliitikot junailivat tätä ajatellen rasismilain, valtamedia sensuroitiin, kommentoinnit estettiin tai ainakin esimoderoitiin, ettei kukaan pysty kyseenalaistamaan tilannetta ja haittaamaan vastaanottokeskusten ja SPR:n huippuhyvää liiketoimintaa, jonka veronmaksajat kustantavat

      • takaisin

        Rintamakarkureita nämä kaikki ovat. Paskahousuja siis.


    • keskustakusee

      Laittakaa ne matut niiden kunnanhallituksen jäsenten koteihin asumaan jotka niitä sinne Lappajärvelle haluavat!! Minkäs puolueen vatipäät näitä sinne Lappajärvelle haluaa, keskustalaiset kusettajat vai??

    • hieno-suunta

      Hienoa lappajärvi, pääsette normaliin elämän rytmiin kun saitte nuo diskoläpsyttelijät pois. Naiset ja lapset voivat kulkea vapaammin ilman pelkoa tulla raiskatuksi tai tapetuksi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe