Tavara-aseman siirtokulut kaksinkertaistuivat!

topakkatäti

Tavara-aseman siirtoa ei ole vielä edes aloitettu. Silti kustannukset nousivat jo kaksinkertaisiksi alkuperäiseen arvioon verrattuna. Miten tässä taas pääsi näin käymään? Virkamiehet selittävät, että kaikkia kustannuksia ei otettu huomioon alkuperäisessä arviossa. Miksi ei otettu? Siksi, että valtuutetut saatiin tekemään yksi järjettömimmistä päätöksistä Tampereen historiassa.

15

461

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ins.evp

      Eihän sitä ole mahdollista siirtää kokonaisena. Kunhan yrittävät ja toteavat sitten, että käsiin hajosi. Yritetty on

    • valeita-kaikki

      Kuluja on vääristelty. Siinähän oli mukana jopa rakennuksen katon uusinta eikä se liity mitenkään siirtoon. Katto on uusittava vaikka jäisi paikalleenkin. Lisäksi on jätetty huomiotta purkukulut, muuta sata tonnia. Joten koko juttu oli tehty tarkoituksenmukaisuusperiaatteella kuten oli aikaan tunnelinkin kustannusarvio ja varmuudella tulee olemaan sama juttu myös ratikan kohdalla. Rehellisyys on tuntematonta Tampereen päättäjille. Ei ole saaneet kunnon kotikasvatusta.

      • suvakit-karkoitettava

        ja nyt tämä paskakasa meinataan siirtää 24 metriä, voe vittu mitä touhuilua taas kaupungin idiooteilta ,taas menee 3,2 miljoonaa euroa paskapöntöstä alas .eikö sinnee voisi laittaa purkuhommiin kaupista, näitä nuoria loiseläjiä, ei olisi paljon väliä onko hometta ja aspestia rakennuksessa ,olisi näistä matuista jotain hyötyäkin kerrankin..

      • SorakasaksiVaan
        suvakit-karkoitettava kirjoitti:

        Toivottavasti hajoaa siirrossa!

      • kusen-päällesi
        suvakit-karkoitettava kirjoitti:

        ja nyt tämä paskakasa meinataan siirtää 24 metriä, voe vittu mitä touhuilua taas kaupungin idiooteilta ,taas menee 3,2 miljoonaa euroa paskapöntöstä alas .eikö sinnee voisi laittaa purkuhommiin kaupista, näitä nuoria loiseläjiä, ei olisi paljon väliä onko hometta ja aspestia rakennuksessa ,olisi näistä matuista jotain hyötyäkin kerrankin..

        Sinunlaisten sossun elättien elätys se vasta turhaa onkin. Tavara-asema on muistomerkki Suomen historian hirveimmästä ajasta eikä siis mikään summa ole liikaa sen säilyttämiseen.

      • suvakit-karkoitettava
        kusen-päällesi kirjoitti:

        Sinunlaisten sossun elättien elätys se vasta turhaa onkin. Tavara-asema on muistomerkki Suomen historian hirveimmästä ajasta eikä siis mikään summa ole liikaa sen säilyttämiseen.

        mutta minä kyllä paskannan päällesi .homeisen helvetin ruman vihreä limaisen kivikasan säilyttämisessä ei ole yhtään mitään järkeä. ei muuta kuin toivonen pihaan ja kivet murskaimeen ,saadaan taas lisää hyvää tienpohjaa.

      • muistomerkki-se-on
        suvakit-karkoitettava kirjoitti:

        mutta minä kyllä paskannan päällesi .homeisen helvetin ruman vihreä limaisen kivikasan säilyttämisessä ei ole yhtään mitään järkeä. ei muuta kuin toivonen pihaan ja kivet murskaimeen ,saadaan taas lisää hyvää tienpohjaa.

        Mee sosiaalipummi leikkimään Pokemonia äläkä ota kantaa aikuisten asioihin.

      • suvakit-karkoitettava
        muistomerkki-se-on kirjoitti:

        Mee sosiaalipummi leikkimään Pokemonia äläkä ota kantaa aikuisten asioihin.

        valitettavasti olen joutunut elättämään sinunlaisia pummeja yrittäjänä koko ikäni maksamalla helvetisti veroja, enkä koskaan ole sossunluukulta saanut yhtään, vaikka joskus 20 vuotta sitten kävin pyytämässä yritykseni alkuaikoina, koska tulot meni parin sinunlaisesi palkkakuluihin , aina sairaslomalla.

    • äiteeee

      Katuun ei sitten saatu sitä mutkaa tuhannesosahinnalla siirtokuluista?

      • hjkhgjj

        Hyvin oot perillä...

      • dadadadadadadad
        hjkhgjj kirjoitti:

        Hyvin oot perillä...

        Varmaankin paremmin kuin sellaiset jotka haluavat säilöä homeista rötisköä. Annas kun arvaan... olet myös tornitaloja vastaan koska ne ovat korkeampia kuin kirkkojen tornit?

        Ei ihme että ummehtunut Eurooppa jää Aasian jalkoihin kun maanosa on täynnä maalaisia.

      • hoidata-pääsi
        dadadadadadadad kirjoitti:

        Varmaankin paremmin kuin sellaiset jotka haluavat säilöä homeista rötisköä. Annas kun arvaan... olet myös tornitaloja vastaan koska ne ovat korkeampia kuin kirkkojen tornit?

        Ei ihme että ummehtunut Eurooppa jää Aasian jalkoihin kun maanosa on täynnä maalaisia.

        ----Ei ihme että ummehtunut Eurooppa jää Aasian jalkoihin kun maanosa on täynnä maalaisia---

        Ei täällä muuta ummehtunutta ole kuin sinun pääsi.

    • hjiuouik

      Kauhakuormaajalla tiilet vaan kuorma-auton lavalle.

      • sinnevaan

        Ne voisikin sitten kipata sinun ikkunasi alle.

    • ihanhölmöä

      Järjetöntä se kun jopa rakennuksen asbestipurkukustannukset esitellään SIIRRON kustannuksina. Pitäisihän se asbestipurkuu tehdä vaikka rakennus purettaisiinkin, ei sitä asbestien kanssa läjään voisi lyödä.

      Törkeää johdattelemista taas kuten tehtiin tunnelinkin kanssa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.

      Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.
      Joensuu
      243
      5629
    2. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      89
      3499
    3. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

      kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
      Maailman menoa
      137
      3391
    4. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      42
      3073
    5. Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella

      Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne
      Maailman menoa
      72
      2959
    6. Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle

      Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv
      Maailman menoa
      93
      2784
    7. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      17
      2450
    8. Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?

      "Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k
      Maailman menoa
      104
      2352
    9. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      177
      1933
    10. Vapaa- ajan asunto palanut Haapavedellä

      Haapavesi päässyt Iltalehteen Vapaa- ajan asunto palanut 35 neliötä palanut. Missä päin tämä on ollut? Poliisin tutkinn
      Haapavesi
      9
      1470
    Aihe