USA lietsoo sotaa Ukrainassa

vdddfdeewew

Eli koettakaa hieroa se sota Venäjän ja Naton (USA:n) välille. Siitähän jo vaaditaan Wall Streetiä myöten. Johdannaisia myydään jo USA:n eri pörsseissä. Nykyinen USA:n hallitus on hieman vastahakoinen sodan aloittamiselle, ettei saisi enää viime metreillä sodanlietsojan mainetta.

Se, mitä Putin sanoi, on suomalaisen todella suusta lähtenyttä. Mutta aivan oikein. Jokainen sen ymmärtää. USA:lla ei ole kunnon maajoukkoja. Venäjän valloitukseen tarvitaan hyvät maajoukot. He ovat huomanneet, että Suomella sellaiset on.
Isäntämaasopimus oli kuin taivaanlahja USA:lle ja Nato:lle. Suomi on valmis.

Wall Streetin pörssissä myydään jo osakkeita Venäjän öljylähteistä ja mineraalirikkauksista. Kauppa käy kuumana. Wall Street painostaa kovin hallitustaan hieromaan sodan Ukrainassa Venäjän, Naton ja EU:n välille. Silloin nämä johdannaiset tuottaisivat Wall Streetille 100 kertaisen voiton. Tosin vain siinä tapauksessa, että Venäjä pystytään lyömään ja maa valtaamaan.

Meidän pojillamme on suuri vastuu Wall Srtreetin voittojen kotiuttamisessa. Toivottavasti hallituksemme aina puolustuvoimain ylipäällikköä eli presitenttiämme myöten ovat tämän kyllin selvästi tuoneet alaisilleen esille. Isänmaan puolesta on taisteltava henkeen ja vereen.

Me emme enää kolmatta sotaa saa hävitä Itäiselle naapurillemme. Muutoin läntisten naapuriemme sijoitukset kärsivät tosi suuria kolauksia, jopa niin, että valtio joutuu taas tukemaan rahansa menettäneitä sijoittajia ja pankkiireita.

13

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Muista_pyyhkiä

      Uskomatonta paskaa!

    • Sääoot-NILKKI

      No kun niitä johdannaisia myydään niin keroppa mistä niitä löytyy. Kai sinä tiedät tarkemman osoitteen?
      Kirjoitustasi lukiessa ei juurikaan erehdy kirjoittajan kansallisuudesta. Kannattaisi opiskella tuo kielellinen asu vähän paremmin.
      Otahan vodkaa ja sitten vaan laulamaan.

    • Deronda

      Ai, että Suomen armeijalla olisi resurssit vallata Venäjä. Ja sinä tosissasi uskot tuollaisen sunnitelman olemassaoloon. Vainoharhat on menneet jo todella pahoiksi. Et sinä ole enää reaalimaailmassa.

    • aseitakaupaksi

      Clinton tatvii vaalirahaa loppukahinaan ja asetehtaat anta,jos kauppa käy?

      • onkovaikeapäättää

      • einäytähyvältä

        Miksi keskustelu tyrehtyy, kun joku julkaisee tällaisia viestejä, jotka ovat silkkaa faktaa siitä, mitä presidenntiehdokkaat ovat sanoneet.

        Clintonia kannatetaan täälläkin kovin. Hän uhkaa kuitenkin tuoda sodan Pohjolaan.

        Suomen tyhmät poliitikot ovat sitoneet Suomen jo ennakolta tähän skenaarioon. USA saa käyttää Suomen maaperää hyökkäyksessään Isäntämaasopimuksen mukaan. Mitä luulette sen merkitsevän Suomelle? Onko Suomi mukana sodassa Venäjää vastaan, jos USA toimii, kuten Clinton uhkaa? Eikö tästä yksiselliteisesti seuraa se, mitä yllä on esitetty?

        Carl Haglund hävisi politiikasta oltuaan tämän sopimuksen eräs pääarkkitehti. Miten joku pieni klikki voi sitoa Suomen kohtalon omien ideologioidensa mukaisiin päätöksiin. Onko heillä oikeus päättää Suomen kohtalosta. Eikö eduskunta sano mitään.

        Meneekä taas niinkuin Toisessa Maailmansodassa, että kenraalit päättivät Suomen yhtymisestä Natsi-Saksan rinnalle sotaan Neuvostoliittoa vastaan.


      • kukamikämaatjohtaa
        einäytähyvältä kirjoitti:

        Miksi keskustelu tyrehtyy, kun joku julkaisee tällaisia viestejä, jotka ovat silkkaa faktaa siitä, mitä presidenntiehdokkaat ovat sanoneet.

        Clintonia kannatetaan täälläkin kovin. Hän uhkaa kuitenkin tuoda sodan Pohjolaan.

        Suomen tyhmät poliitikot ovat sitoneet Suomen jo ennakolta tähän skenaarioon. USA saa käyttää Suomen maaperää hyökkäyksessään Isäntämaasopimuksen mukaan. Mitä luulette sen merkitsevän Suomelle? Onko Suomi mukana sodassa Venäjää vastaan, jos USA toimii, kuten Clinton uhkaa? Eikö tästä yksiselliteisesti seuraa se, mitä yllä on esitetty?

        Carl Haglund hävisi politiikasta oltuaan tämän sopimuksen eräs pääarkkitehti. Miten joku pieni klikki voi sitoa Suomen kohtalon omien ideologioidensa mukaisiin päätöksiin. Onko heillä oikeus päättää Suomen kohtalosta. Eikö eduskunta sano mitään.

        Meneekä taas niinkuin Toisessa Maailmansodassa, että kenraalit päättivät Suomen yhtymisestä Natsi-Saksan rinnalle sotaan Neuvostoliittoa vastaan.

        Kenraali Lindberg oli tässä isäntämaasopimuksessa allekirjoittajana. Kenraalitko Suomessa nykyäänkin päättävät Suomen sodista ja liittoutumisista, kuten yllä tekivät liittymisestä Natsi-Saksan rinnalle?


    • Soinipäämärkänä

      Kyllä nää Suomentollot jonkun rajakahakan saa aikaseksi jenkkejä nuollessaan!

      • tyhmyystiivistyyjoukoiss

        Mennään yhdessä kuin lammaslauma kohti tuhoa. Kukaan ei uskalla poiketa yleisestä mielipiteestä. Kansa ikäänkuin joutuu joukkopsykoosiin. Samalla se kannattaa omaa tuhoaan, mutta ei näe sitä, mitä tuleman pitää.

        Älkää seuratko johtajianne, varoitti Anton Tsehov aikoinaan. Ei maailma ole noista päivistä miksikään muuttunut. Ainoa, mikä on muuttunut, on "sumutus". Se on moninkertaistunut. Medialla pystytään muokkaamaan nykyisin ihmisten mielipiteitä niin, että he kuvittelevat päästävänsä ilmoille omia mielipiteitään lausuessaan jostain "oman" mielipiteensä.


      • toistuukonatsiaikasuomes

        Jos sota Venäjän ja USA:n välille saadaan hierottua, niin Suomi on joka tapauksessa sodassa mukana. Nato ei anna siihen mitään erityisiä turvatakuita, vaan sitoo Suomen tiukasti isäntämaasopimuksen mukaisesti sotaan.

        Tässä on se huono puoli, että USA uhkaa Venäjää eli se on sodan aloittava osapuoli.
        Nyt se entistä varmemmin voi lähteä hyökkäämään Venäjälle, koska se voi sopimuksen mukaan käyttää Suomea alustanaan. Tämä rohkaisee USA:ta hyökkäämään Venäjälle, muutoin se ehkä harkitsisi. Sodan tödennäköisyys kasvaa.
        USA myös luottaa Suomeen, koska Suomella on kokemusta sodasta Neuvostoliittoa vastaan. Suomella on erittäin hyvät maajoukot, joita USA:lla taasen ei ole. Maasotaa jouduttaisiin varmasti käymään, koska myös Venäjällä on maasotasvoimaa.

        Tämä skenaario on erittäin vaarallinen juuri Suomen kannalta. Tuntuu ironiselta sanoa, että meihin luotetaan. Maailman suurin sotamahti luottaa meihin. Se hivelee Suomen sotaherrojen itsetuntoa. Saman se tekee myös Suomen poliittisille päättäjille - ikävä kyllä. Tämä on juuri sellainen trendi, missä hulluus paljastuu.
        Suuruudenhulluus ja pienen maan päättäjien alemmuuskompleksi.

        Juuri tämä skenaario tekee tästä kaikesta erittäin vaarallista. Moniko kansalainen haluaa omia sankarivainajia? Älkää siis antako kaiken tapahtua, vaan ottakaa aloite omiin käsiinne. Poliitikot ovat vietävissä - ei heihin voi luottaa.

        Kuten Hillary Clinton oa sanonut, että jos hänestä tulee USA:n presidentti hän aloittaa sodan Venäjää ja mahdollisesti myös Irania vastaan.


    • Ukrainassa on jo sota. Se alkoi maaliskuussa 2014, kun Venäjä hyökkäsi Krimille.

      • Unohtuu_unohtuu

        Tuopa se tuppaa noilta putinnuoleskelijoilta jatkuvasti unohtuvan, kun pitää yrittää tuota propagandaansa tuputtaa....


    • pelkkää-palturia

      Niin justiinsa. Kun tuo Putin jättäisi ukrainalaiset rauhaan, olisi kaikki hyvin. Kunhan keljuilee ja saa aikaan levottomuutta.

      Putinilla on vain kiusanteko mielessä. Omassa maassa menee talous huonosti, niin on yllä pidettävä muuta meteliä, jotta kansa ei huomaisi surkeutta.
      Se on sama, mitä nuo venäläismieliset täällä propakoi. Kaikki on aivan tuulesta temmattua. Luulevat meitä suomalaisia ihan kaistapäisiksi. Saa täällä hupatella omaksi ilokseen, mutta ei meihin ihan kaikki uppoa.

      Sitä paitsi kun olemme jo todella saaneet huomata, että mihinkään, mitä Putin ja Lavrov lausuu, ei ole luottamista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe