Pakolaisuuden syy: liikaväestö

hölmöläisen_touhua

Maailman päättäjät eivät joko tajua tai eivät halua tajuta yksinkertaista totuutta pakolaisuuden syystä: yksinkertaisesti maapallon ihmiskunnan liikamäärä, joka tuplaantuu vuoteen 2050 mennessä:

http://yle.fi/uutiset/maailmassa_jo_lahes_sata_miljoonaa_tarvitsee_hataapua__lahes_kaikki_pakenevat_sotaa/9103950

Vai että terrori ja sodat syynä? Terrorijärjestöt saavat alkunsa yleensä köyhyydestä ja kurjuudesta, työttömät toimettomat nuoret lähtevät etsimään vaihtelua ja jotkut ovat oikeasti vihaisia. Köyhyyden ja työttömyyden syy on pitkälti liikaväestö; kaikille nyt ei vaan kerta kaikkiaan ole työtä eikä sitä kautta ruokaa.

Toinen syykö muka ilmastonmuutos ja el nino? Höpsis. Liikaväestö tässäkin! Yhä suurempi ihmiskunta tarvitsee enemmän ruokaa, ja sen tuottamiseen raivataan Afrikassakin karmeat alat peltoa. Muutaman kauden jälkeen maa on rutikuiva, ravinteet poistuneet ja tätä kautta aavikoituminen nopeutuu. Karjatalous tuhoaa eroosiolla maaperää myös. Siksi Saharan autiomaan pituuskin kasvaa koko ajan, kun sen reuna-aluiden entiset viljely- ja karjanhoitoalueet aavikoituvat. Pian esimerkiksi Afrikasta Eurooppaan lentävät muuttolinnut eivät jaksa ylittää Saharaa, ja kesäinen linnunlaulu hiljenee meilläkin (tästä on fakta-tutkimustietoa).

Suomikin syytää tuohonkin juttuun taas satoja miljoonia vuodessa, kun parasta kehitysapua olisi tiukka valistus liikakansoituksesta sekä ehkäisyleikkausten tekeminen (miehiltä ja naisilta piuhat poikki niin ei tulisi raskauksia). Julmaa? Ehkä hyysärien mielestä, mutta koko ihmiskunnan tulevaisuuden sekä ennen kaikkea maapallomme koko ekosysteemin kannalta ehdoton välttämättömyys. Jos tätä ei toteuteta, ei meillä ole toivoa.

91

484

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dfhfhh

      Ei monella tunnu olevan kauhea hätä,jos tekee 100 lasta mitä ei pysty hoitamaan.

    • Tämä.On.Totuus

      Pakolaisuuden syy on JUUTALAISET.

      • kakkosneloset

        jeesuski oli lahkojuutalainen aikojen alussa , mutta epäonnistunut vallankaappaus synagoogassa johti karkotukseen koko uskonnosta - Gulenin äijälle taitaa käydä samoin turkissa.

        jeesuksen 12 homokaveria siitostöissä jo 2000 vuoden ajan.


    • mlljh

      On monenlaista pakolaisuutta. Etsitään parempaa elämää, paetaan surkeita oloja, kuten sotaa tai luonnonkatastrofeja. Jos asiat on hyvin, ei ihminen kotoaan mihinkään lähde.

    • linkola.tiesi

      Afrikkaan ja Intiaan olisi pitänyt jo kymmeniä vuosia sitten tehdä lentoruiskutuksia ehkäisyaineilla.

      • PanosTuotos

        Intialainen kuluttaa kymmenesosan siitä mitä amerikkalainen.

        Mistä aloitetaan?


      • resurssit.syöty
        PanosTuotos kirjoitti:

        Intialainen kuluttaa kymmenesosan siitä mitä amerikkalainen.

        Mistä aloitetaan?

        Mutta äsken sanottiin, että Suomen elintaso edellyttäisi 3 maapalloa.......


      • No varsinkin, jos tänne kerätään kaikki mamut nauttimaan Suomalaisten itsensä tekemästä hyvinvoinnista. Että silleen.


      • orjatyöleirien.Suomi
        höpöhöpö kirjoitti:

        No varsinkin, jos tänne kerätään kaikki mamut nauttimaan Suomalaisten itsensä tekemästä hyvinvoinnista. Että silleen.

        Jepulis, vihreiden politiikka monikymmenkertaistaa ihmisen hiilijalanjälki tuomalla hänet Suomeen on vastoin heidän omia virallisia ekologisia aatteitaan.

        Mutta viralliset aatteet ovat savuverho tyhmille. Oikea tarkoitus on aina ollut länsimaisen yhteiskunnan tuhoaminen sisältä päin yhdessä vasemmiston kanssa.

        Sitten vuonna 0 punavihreät näyttävät oikean punakhmer karvansa.


    • väkeävähemmäksi

      Suomen väkiluku pitäisi antaa pienentyä omaan tahtiin.
      Kantasuomalaiset eivät lisäänny tämän enempää, koska
      he eivät usko tähän maahan ja maailmaan.

      Mahdollisuudet lisääntyvät VASTA KUN PORUKKA VÄHENEE.

      Tällä väkimäärällä - ei mitään hadollisuuksia.

      Ehkäisy ja väestön lisääntymisen vähentäminen
      pitäisi olla kehitysavun NO 1

      • Joka.välissä.akan.panoa

        Ainakin afrikkalaisia lisääntyjiä pitäisi pakkosterilisoida. He tulevat nyt pakoon tänne, saadakseen ylilisääntymisen tuloksensa syntyneen itsensä ja sen jälkeen vileä liikaväestöksi luettavat jälkeläisensä elätettyä, koulutettua, päiväkoditettua, eli hieman luksuksta tavanomaiseen afrikkalaiseen menoon verrattuna. Intialaiseet ja kiinalaiset eivät täällä tee kovin suuria perheitä, en ole huomannut, vaaratekijä on pienempi liikaväestön kasvuun.

        Moniaivoisuus, lapsivaimot joilla ei tule olemaan t yöpaikkaa ovat kaiken pahan alku ja juuri, kun yksi testosteronipakkaus niitä jyystää joka päivä, tulos on järkyttävä, eikä sivistysmaissa saisi tätä hyväksyä ja maksaa lapsilisiä pääluvun mukaan. Kolmannen jälkeen stoppi, vaikka pakolla, jos muu ei toimi ja sitten naiset siivoamaan firmoille, eli töihin. "Munamiehet" munankatkaisuun, jos työ ei ala maistua.


      • niinjasitten
        Joka.välissä.akan.panoa kirjoitti:

        Ainakin afrikkalaisia lisääntyjiä pitäisi pakkosterilisoida. He tulevat nyt pakoon tänne, saadakseen ylilisääntymisen tuloksensa syntyneen itsensä ja sen jälkeen vileä liikaväestöksi luettavat jälkeläisensä elätettyä, koulutettua, päiväkoditettua, eli hieman luksuksta tavanomaiseen afrikkalaiseen menoon verrattuna. Intialaiseet ja kiinalaiset eivät täällä tee kovin suuria perheitä, en ole huomannut, vaaratekijä on pienempi liikaväestön kasvuun.

        Moniaivoisuus, lapsivaimot joilla ei tule olemaan t yöpaikkaa ovat kaiken pahan alku ja juuri, kun yksi testosteronipakkaus niitä jyystää joka päivä, tulos on järkyttävä, eikä sivistysmaissa saisi tätä hyväksyä ja maksaa lapsilisiä pääluvun mukaan. Kolmannen jälkeen stoppi, vaikka pakolla, jos muu ei toimi ja sitten naiset siivoamaan firmoille, eli töihin. "Munamiehet" munankatkaisuun, jos työ ei ala maistua.

        africcalaiset jatkavat täällä sitä 10 lapsen politiikkaa.
        siellä vaurastutaan lasten lukumäärällä
        täällä työnteolla

        Jos täällä ei ole varaa, lapsia ei tehdä
        jos afrikkalaisella ei ole varaa, ne tekee lisää lapsia

        suomalainen lapsilisäsysteemi on täysin väärä lääke siihen heimoon


    • pitäisi-viisastua

      Aloittaja on täysin oikeassa, eikä vieläkään mikään taho puutu tuohon asiaan. Yritetään vain kaikin tavoin pitää hengissä jokainen hyysäämällä ja suurella rahalla. Taitaa olla Kiina ainut valtio, joka rajoitti lailla syntyvyyttä.

    • suvakkionvajakki
    • 666MaailmanmafiaUSA

      Pakolaisuuden ainoa syy on khazarijuutalaisvetoisen Usan ryöstelysodat ja patologinen halu hallita kaikkia ja kaikkea.

    • Syy on hyysäreiden toimittaman täysin vastikkeettoman kehitysavun aikaan saama
      " Väestötäjähdys " . Kehitysavun antamiselle olis pitänyt asettaa selvät ehdot noille valtioille sitoutua toimivaan syntyvyyden rajoittamiseen. Että silleen.

      • bmv-belarus

        Lisäksi tämän Soinin-kirkon paavien tolkuton ehkäisyn vastustus....!!


    • virhearvioonse

      Tuo nyt ei pidä ollenkaan paikkaansa. Maat joista pakolaiset tänä päivänä lähtevät, ovat melko harvaan asuttuja. Ja sitäpaitsi, maailmanlaajuisesti ajatellen ihmisten yleinen hyvinvointi ja elintaso on kokoajan noussut rintarinnan, väestömäärän lisääntymisen kanssa.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Väestötiheys

      • Ei se asumisen muodon tiheydes vaikuta väestön määrään. Voi siellä kamelinpaska majassa tai rättiteltassa asua kymmeniä ihmisiä. Että silleen.


      • opettele_laajemmin

        Olet sokea ja tyhmä. Et osaa logiikkaa, loogista päättelyä etkä näe laajoja kokonaisuuksia. Maat harvaan asuttuja? Pah. Esim. afrikkalaisissa valtioissa väestö toki sinänsä on samalla tavalla pakkautumassa kaupunkeihin kuten meilläkin, mutta väkeä on rajusti liikaa. Siitä seuraa köyhyys, työttömyys, joutilaisuus ja sitä kautta konfliktit ja pakolaisuus. Sekä ekologinen katastrofi. Ne harvaan asutut alueet eli savannit, sademetsät jne ovat aavikoitumassa nopsaan, koska ne raivataan ja otetaan ihmisen ruuantuotannon käyttöön. Loput raivataan maapallon kasvavan väestön raaka-ainetarpeisiin (kaivokset, palmuöljyplantaasit jne).


      • virhearvioonse
        opettele_laajemmin kirjoitti:

        Olet sokea ja tyhmä. Et osaa logiikkaa, loogista päättelyä etkä näe laajoja kokonaisuuksia. Maat harvaan asuttuja? Pah. Esim. afrikkalaisissa valtioissa väestö toki sinänsä on samalla tavalla pakkautumassa kaupunkeihin kuten meilläkin, mutta väkeä on rajusti liikaa. Siitä seuraa köyhyys, työttömyys, joutilaisuus ja sitä kautta konfliktit ja pakolaisuus. Sekä ekologinen katastrofi. Ne harvaan asutut alueet eli savannit, sademetsät jne ovat aavikoitumassa nopsaan, koska ne raivataan ja otetaan ihmisen ruuantuotannon käyttöön. Loput raivataan maapallon kasvavan väestön raaka-ainetarpeisiin (kaivokset, palmuöljyplantaasit jne).

        Juuu, sokea ja tyhmä voin olla, mutten niin sokea ja tyhmä ettenkö tajuaisi miksi toisissa maissa runsas väestömäärä kykenee elämään rauhassa, ja toisessa taas ei tunnu mahtuvan kahta ihmistä edes samalle mantereelle.


      • botoks
        virhearvioonse kirjoitti:

        Juuu, sokea ja tyhmä voin olla, mutten niin sokea ja tyhmä ettenkö tajuaisi miksi toisissa maissa runsas väestömäärä kykenee elämään rauhassa, ja toisessa taas ei tunnu mahtuvan kahta ihmistä edes samalle mantereelle.

        -tuo oli kyllä sarkastinen totuus...suomessakin rajanaapurit voivat taistella verissä päin jonkin tien käytöstä, vaikkei ole mitään käytännön merkitystä.
        Lääniä Suomessa piisaa, mutta lapiolla ja haravalla ym. saatetaan huitoa toisiaan........:P


    • Silminnähden

      Villit ja kehittymättömät lisääntyy liikaa ja sodat leviää villien myötä kehittyneemmillekin alueille, erityisesti Eurooppaan.

    • piuhuh
      • KiitosLinkolalle

        Linkola
        idolini

        Jokainen biologi ja ajatteleva ihminen tajuaa,
        että Linkolaa pitää kiittää suorista ja selkeistä
        sanoistaan.


      • StananTunarit
        KiitosLinkolalle kirjoitti:

        Linkola
        idolini

        Jokainen biologi ja ajatteleva ihminen tajuaa,
        että Linkolaa pitää kiittää suorista ja selkeistä
        sanoistaan.

        Myös minun idolini. Mistäköhän löytyisi lisää "linkoloita" jotka todella paneutuvat asioihin syvällisesti ja yrittävät tuoda totuutta julki ihmisille - mutta ihminen se ei opi, elää kuin ennenkin ja kuvittelee kaiken voivan jatkua täältä ikuisuuteen samalla tavalla...


      • Eriteemat
        StananTunarit kirjoitti:

        Myös minun idolini. Mistäköhän löytyisi lisää "linkoloita" jotka todella paneutuvat asioihin syvällisesti ja yrittävät tuoda totuutta julki ihmisille - mutta ihminen se ei opi, elää kuin ennenkin ja kuvittelee kaiken voivan jatkua täältä ikuisuuteen samalla tavalla...

        Sitä samaa on yritetty maailmalla nimellä "perheneuvonta"
        mutta perinteet ovat tiukassa.

        Naisten ja lasten asemaa olisi vahvistettava.

        Ja mihin kiinan yhden lapsen politiikka on johtanut?
        siellä on silmittömästi poikalapsia
        Siitä on tullut muutama dokkari televisiosta.
        Siitä erikoinen maa, että he käsittelevät aihetta
        onkohan siitä tutkimuksia jossain

        Koko euroopan alueella syntyvyys on ollut laskussa...kunnes.
        Luin muutaman artikkelin, jossa mannereuroopan nuoria haastateltiin aiheesta.
        Siellä oli muutama yhdistävä tekijä.
        Koulutustason nousu ja oma pärjääminen (työtilaisuudet ym. )näyttivät olevan isoimpia tekijöitä.


    • että.on.perkele

      Pakolaisuuden syyt ovat vastoin kansan tahtoa toimivat päättäjät. Jos pakolaisia ei otettaisi, ei niitä myöskään olisi, vaikka heillä kotimaassaan olisi minkälainen ylikansoitustilanne. Miksi meidän pitää hoitaa heidän nussimisensa tuomat vaikeudet? Hoitaisivat itse omat asiansa.

      • Eiköhän se ole juuri tuo omasta elämästään vastuun puuttuminen ole suurin syy liikakansoitukseen ? Jota vielä jotkut uskonnot edistävät noilla saarnoillaan.
        Että silleen.


      • jepsistäjep

        Juuri näin. Eläinkannatkin sopeutuvat luonnon avulla, eli liikapopulaatio kuolee nälkään ja tauteihin. jatkossa luonto tuleekin hoitamaan itse asian, jos ihmiskunta ei saa syntyvyyttä kuriin ehkäisyllä. Ruoka vaan loppuu yksinkertaisesti, sekä raaka-aineet. Siihen menee muutama vuosikymmen, mutta sieltä se laaja-alainen nälänhätä, sodat jne tulevat. Ihminen ei ikinä opi. Erittäin tyhmä ja haitallinen laji me olemme.


      • ilman.kumia

        Nussimisesta puheen ollen, eikös lesta-pääministerimme uskonto juuri edusta tuota liikakansoitusta.


    • suvaitkaa
    • että.näin

      Pakolaisuus lähi-idästä on arabikeväästä ja sitä seuraanneista sisällissodista, syy on selvä elä tai kuole. Afrikasta etenkin pohjoisosassa väestöä on liikaa luonnon olosuhteisiin verrattuna. Ihmisten pysyminen aloillaan saadaan länsimaiden tuella siten että panostetaan elämisen edellytyksiä, pakolaisuus ei ole ratkaisu.

    • PakkosterilisaatiotKäytt

      Neljä miljardia tossuparia pitäisi vähentää näin aluksi.

      • Maailman liikakansoitus ei sillä ratkea, että liika sakki siirtyy tai siirretään Eurooppaan. Että silleen.


    • Yhdenlapsenpolitiikka

      Yhdenlapsen politiikka Afrikkaan!

      • komiantalonsanni

        Ja myös Suomeen ja Eurooppaan.


      • vihreät.kiihdyttävät

        Vihreät nuoret: moniavioisuus sallittava muslimimiehille

        Inka Venetvaara sanoo Iltalehdelle.

        Venetvaara myöntää, että moniavioisuus on varsin kaukana suomalaisten perinteisistä avioliittokäsityksistä.

        - Mielikuvat on kuitenkin tehty muutettaviksi.


      • inkakanervainen
        vihreät.kiihdyttävät kirjoitti:

        Vihreät nuoret: moniavioisuus sallittava muslimimiehille

        Inka Venetvaara sanoo Iltalehdelle.

        Venetvaara myöntää, että moniavioisuus on varsin kaukana suomalaisten perinteisistä avioliittokäsityksistä.

        - Mielikuvat on kuitenkin tehty muutettaviksi.

        Muslimipaskat voivat muuttaa sairaita mielikuviaan, ei suomalaiset!
        Tänne kutsumatta tunkeutuneiden paskalaukkujen on sopeuduttava sivistykseen tai parempi vaihtoehto ehdottomasti häivyttävä takaisin sinne jonnekin mistä tulivat.


      • tampaksi
        vihreät.kiihdyttävät kirjoitti:

        Vihreät nuoret: moniavioisuus sallittava muslimimiehille

        Inka Venetvaara sanoo Iltalehdelle.

        Venetvaara myöntää, että moniavioisuus on varsin kaukana suomalaisten perinteisistä avioliittokäsityksistä.

        - Mielikuvat on kuitenkin tehty muutettaviksi.

        Käyttääkö Inka kestovaippoja edelleen?!


    • TUETalas

      "Pakolaisuus" Suomeen loppuu heti, kun tuet pudotetaan riittävän alas.

      Katsokaa vaan montako pakolaista on esimerkiksi Portugalissa tai Espanjassa, jotka nyt kuitenkin ovat lähes naapurimaita arabeille ja afrikkalaisille!

      • Jo vuosi sitten julkaistiin tietoa eri EU maiden maksamista tuista ja siin tilastossa oli Suomi ykkösenä suurimilla tuilla. Kuka löytäsi sen tilaston ? Kreikka ja Italia eivät maksaneet centiäkään tukia noille elintasopakoloisille. Että silleen.


    • syntyvyys.laskuun

      kun tutkitaan ihmiskunnan ongelmia,mitä tahansa niistä,niin kaikkien ongelmien alkusyy on liikakansoitus.jos ihmispopulaatio olisi pysynyt kohtuuden rajoissa mitään ongelmia ei olisi tässä laajuudessa.nälänhädät,sodat,kaupungistuminen,saastuminen,kaikilla on sama alkusyy.myös Euroopassa,suomi mukaan lukien on liikaa väestöä kantokykyyn nähden,tämä ei ole ainoastaan kehitysmaiden ongelma.

      • No juuri niin Suomen päättäjät eivät tätä yksinkertaista asiaa pysty tajuamaan.
        Suomeen haalitaan kaikki tänne elämään ja syömään " Suomalaisten omaa sosiaaliturvan " kustannuksella. Se sosiaaliturva oli juuri luotu Suomen kansalaisten turvaksi huonoja aikoja varten, ei koko maailman käyttöön.
        Että silleen.


      • omituisiaväitteitä

        Niin että mitä ongelmia? Väitteesi on kyllä aivan järjetön, pitäähän ongelmat eritellä, ilman että niiden alkusyystä voi mitään sanoa.

        Suomessa ongelma on ennemmin maan autioituminen, kuin liikaväestö. Elintaso-erot vetävät nimenomaan tiheästi asutettuun eteläsuomeen, jonka elintaso rakentuu juuri ihmisten määrään ja kanssakäymiseen.


      • syntyvyys.laskuun

        se tiheästi asuttu Etelä-Suomihan se ongelma onkin.mitä tiheämmässä ihmisiä sitä enemmän saastumista,ihmisten välistä eripuraa ja riitaa,välinpitämättömyyttä,mielenterveysongelmia ym.kun otat tarkasteltavaksesi jonkun ongelman ja lähdet seuraamaan sitä taaksepäin aina päädyt lopulta liikakansoitukseen.jos vain uskallat tunnustaa sen itsellesi.


      • demografinen_perikato

        Kyllä vain. Ja kahelit päättäjämme aikovat asuttaa pääkaupunkiseudulle 250.000 asukasta lisää seuraavan 15 vuoden aikana! Kaikki hienot metsäalueet kaadetaan, ja myös puistot. Vieri viereen rumia kerrostaloja sekä rantakaistoille rikkaiden ok-taloja (sitten ihmetellään kun vesilinnut harvinaistuvat). Tulos: ruuhkat, ahtaus, agressiivisuus, mielenterveysongelmat, rikollisuus.

        Maapallo kestäisi maksimissaan 2,5 miljardin ihmisen kuormituksen. Nyt väkeä 7,5 miljardia ja vuonna 2050 jo 12-14 miljardia. Afrikassa nyt yli 1 miljardia, vuonna 2050 jo 4 mrd.

        Arvatkaas miten luontoalueet loputkin tuhoutuvat, ja ihmistä lappaa Euroopan maihin semmoinen määrä ettemme ole osanneet uskoakaan.


      • StananTunarit
        omituisiaväitteitä kirjoitti:

        Niin että mitä ongelmia? Väitteesi on kyllä aivan järjetön, pitäähän ongelmat eritellä, ilman että niiden alkusyystä voi mitään sanoa.

        Suomessa ongelma on ennemmin maan autioituminen, kuin liikaväestö. Elintaso-erot vetävät nimenomaan tiheästi asutettuun eteläsuomeen, jonka elintaso rakentuu juuri ihmisten määrään ja kanssakäymiseen.

        Voisithan sinä itsekin perehtyä biologian oppeihin ennen kuin alat analysoida viisasta ja sisällöltään oikeaa kirjoitusta järjettömäksi.

        Jos suomalaisten tietämys asioista on tätä luokkaa, ei voi enää ihmetellä sitäkään miten tämä isänmaa on päästetty siihen tilaan missä se nyt on, monesta muusta maasta puhumattakaan.

        Mitä väliä, eiks niin???


    • sillai.tåmä

      Keskimäärin maapallolla on liikaa ihmisiä (lisääntykää ja täyttäkää maa) jos maapallo olisi 10 kertaa suurempi sekin täytyisi, rakaisu täytyy löytyä muualta. Loppujen lopuksi ihminen on vain käymässä täällä.

    • ipunåoi

      ”Mitä kauemmin teen kehitysyhteistyötä,
      sitä epäilevämmäksi muutun”

      Perustimme vuonna 2005 ystävien kesken kehitysyhteistyöjärjestön. Oli valtava halu lähteä auttamaan Kilimanjaron juurella eläviä viljelijöitä, joita haastattelin tutkimuksiani varten. Tunsin heidän ongelmansa, olin käyttänyt heidän aikaansa kyselemällä kaikenlaista. Nyt halusin viedä takaisin apua, joka ratkaisisi ainakin joitakin heidän ongelmistaan.

      Autamme nyt kahtakymmentä noin kymmenhenkistä viljelijäryhmää rakentamaan sadevesitankkeja. Opetamme myös rakentamaan polttopuuta säästäviä keittimiä, jotka eivät savuta keittiötä.

      Tankkien ja keittimien rakentaminen on mieleistä touhua kaikille. Kaikki haluavat tankin ja keittimen. Koetamme myös motivoida ryhmän jäseniä istuttamaan puita etenkin polttopuuksi. Mutta kukaan ei viitsisi millään istuttaa ja kastella. Liian pitkäjänteistä.

      Itse asiassa ’kiristämme’ heitä, jotta saavuttaisimme heidän itsensä ryhmän sääntöihin kirjaaman päämäärän – että jokainen ryhmän jäsen istuttaisi vähintään 20 puuta projektin aikana. Ilman puun istutusta ei projektilta heru tukiaisia tankinrakennukseen.
      Sydämellistä palautetta, mutta…

      Joskus saan niin sydämellistä palautetta, että saan kyyneleet silmiini.

      Eräs vanha täti oli juuri saanut vesitankin ja oli siitä ikikiitollinen. Hän oli ostanut minulle lahjan. Sain perinteisen tansanialaisen naisen asun, johon kuuluu kaksi painettua puuvillakangasta, toinen vyötärön ympärille, toinen hartioille. Niissä on aina jokin osuva lause. Hän oli valinnut kankaat tekstin mukaan. Isoäiti luki minulle vapisevalla äänellään kankaasta: Kaikkivaltias Jumala antakoon sinulle menestystä ja onnea.

      Toisinaan pidän palavat puheet ryhmän johtajille, kun vain muutama ryhmän jäsen vaivautuu tulemaan koulutukseen. Sopimuksemme on, että kaikki tulevat. Jos ei pääse tulemaan, on kerrottava syy ryhmän johtajalle. Odottelemme puoli tuntia yli määräajan. Sekin on sopimuksemme. Koulutus peruuntuu.

      Olen ajanut melkein sata kilometriä, lähtenyt hyvissä ajoin aamulla kotoa, jotten myöhästyisi.

      Palaan kotiin ennen puoltapäivää ja pauhaan turhautumiseni kotona kotiapulaiselle ja vahdille. Miksi oman elämänsä parantaminen on niin samantekevää täällä Afrikassa? Kukaan ei arvosta tietoa. Jos olisi rahaa tai tavaraa jaossa, kaikki tulisivat. Kotiapulainen ja vahti nyökkäilevät ja ymmärtävät. Huokaavat pettymyksestä ja puuskahtavat vihasta oikeissa kohdissa.

      Parempi olisi lopettaa koko touhu ja palata Suomeen.

      Menen mustan Labradorinnoutajani Eemelin luo ja silitän sen kiiltävää turkkia. En voi lähteä, koska en voi jättää Eemeliä. Kukaan ei ottaisi sitä, kukaan ei jaksaisi huolehtia siitä. Sillä on ollut jo vuosia kasvain ja se tarvitsee paljon huolenpitoa. En voi ottaa sitä Suomeenkaan, koska se on täällä tottunut niin erilaiseen elämäntapaan.
      Tansania maksaa satojatuhansia euroja haamuille

      Operoimme Tansaniassa.

      Viime kuussa julkaistiin tilintarkastusraportti viime vuoden Tansanian valtion varojen käytöstä.

      Paikallishallinnot maksoivat yhteensä 4,1 miljoonaa euroa maksuja ilman tositteita. Ne maksoivat 290000 euron arvosta palkkoja niin sanotuille haamutyöntekijöille, eläkkeelle jääneille, irtisanotuille, kuolleille. 948 paikallishallinnon käyttämää kuittikirjaa veroista ja muista kerätyistä maksuista oli kadonnut.

      Paikallishallinnot maksoivat 145000 euron edestä entisten työntekijöidensä velkoja, joiden takaajana paikallishallinto ei ollut. Paikallishallinnoilta jäi käyttämättä kolmasosa budjetistaan, 87 miljoonaa euroa.

      Ei siis niin, ettei paikallishallinnoilla olisi rahaa ja siksi työntekijät istuvat päivittäin tuntikausia pöytänsä ääressä sanomalehteä lukien. Rahaa on, mutta sitä ei osata käyttää. Keskushallinto maksoi 191 miljoonaa euroa ilman tositteita. Se maksoi 900000 euroa palkkaa haamutyöntekijöille.

      Tansanian keskuspankille maksettiin 24 miljoonaa euroa talouskriisin elvytyspakettina. Se oli tarkoitettu teollisuuden tukemiseksi. Listaa maksujen vastaanottajista ei ole.

      Näissä keskushallinnon raportoiduissa ja raportoimatta jättämissä varoissa on mukana kehitysyhteistyövaroja. Massiivisesti korruptoitunut ja huonosti hallinnoitu maa jatkaa vuodesta toiseen kehitysavun vastaanottajana.

      Edellisvuodelta tilintarkastaja raportoi selvittämättömiä maksuja 110 miljoonan euron arvosta. Ne periytyivät selvittämättöminä myös tähän uusimpaan raporttiin. Paikallisen omistajuuden tukemisen nimissä joku jaksaa vielä puhua budjettituen puolesta. Vuonna 2010 yleisen budjettituen määrä Tansanialle oli noin 400 miljoonaa euroa, noin 6,4 prosenttia valtion koko budjetista.

      Tansania on Suomenkin kehitysyhteistyön pitkäaikainen lempilapsi. Suomen osuus budjettituesta oli 15 miljoonaa euroa.
      Suuri budjetti, suurpiirteinen raportointi

      • utcyiytuv

        Tansania on Suomenkin kehitysyhteistyön pitkäaikainen lempilapsi. Suomen osuus budjettituesta oli 15 miljoonaa euroa.
        Suuri budjetti, suurpiirteinen raportointi

        Meidän yhdistyksemme viime vuoden budjetti Tansanian projekteille oli 32000 euroa. On ollut valtava työ saada se kasaan. Amerikkalainen rahoittajamme kyselee aina pitkän listan lisäkysymyksiä, vaikka projektisuunnitelma on niin hyvä kuin sen nyt ammattilainen tohtorintutkinnolla pystyy kirjoittamaan.

        On hyvä, että kysyy, jotta tietävät 20000 euron budjetin menevän perusteltuun käyttöön. Sitten raportoimme pientäkään yksityiskohtaa unohtamatta. Laitamme valokuvia tekstin sekaan. Pidämme nettisivut ajan tasalla. Kirjanpito on sentin tarkkuudella oikein. Työ tehdään osittain vapaaehtoistyönä.

        Samaan aikaan hupenevat sadat miljoonat eurot.

        Vuosien varrella olen havainnut nurinkurisen tosiseikan: Mitä suurempi budjetti, sitä suurpiirteisempi suunnitelma ja epämääräisempi raportti; mitä pienempi budjetti, sitä tarkempi suunnitelma ja yksityiskohtaisempi raportointi. Olen vakuuttunut, että tämä heijastuu tulosten hinta-laatusuhteena.

        Kuinka paljon on kaksi kymmenystä?

        Me ehdollistamme tukemme, jotta pääsemme yhteiseen pieneen päämääräämme: jokaisen on istutettava vähintään 20 puuta. Avunantajavaltio ei uskalla ehdollistaa. Se vain neuvoo. Se pelkää tulevansa leimatuksi vanhanajan siirtomaavallaksi – ja antaa rahojen valua vääriin taskuihin.

        Monia kiinnostavat prosentit, annammeko kehitysyhteistyöhön 0, 5 prosenttia vai pääsemmekö suositeltuun 0,7 prosenttiin. Tässä massiivisen tehottomassa, korruptoituneessa ja epäpätevässä maailmassa kahden kymmenyksen ero ei ole oleellinen.

        Oleellisinta olisi kaikin keinoin pitää huolta siitä, että kehitysapuvarat tulevat käytetyksi tehokkaasti ja ettei niitä anneta budjettitukena maille, jotka törkeästi väärinkäyttävät varojaan.
        Kannattaako vielä yrittää?

        Olen periaatteessa myönteinen kehitysyhteistyölle. Lähes koko yksitoistavuotinen työkokemukseni on ollut joko kehitystutkimusta tai kehitysyhteistyötä. Siitä on tullut ammattini ja sitä teen.

        Kuitenkin, mitä kauemman kehitysyhteistyötä teen, sitä skeptisemmäksi muutun. Ongelmat ovat mittakaavaltaan valtavat, ja ne suurenevat jatkuvasti kontrolloimattoman väestönkasvun myötä.

        Pienellä kansalaisjärjestön budjetilla ei saa suuria aikaan, vaikka kuinka kovasti yrittäisi. Ne joilla on sadat miljoonat käsissään, eivät taas välitä. Kannattaako vielä yrittää ja miten?

        Eemeli on nyt yksitoista ja puoli vuotta, vanhus, jota kävelytämme hissukseen Moshin kuoppaisilla teillä kaksi kertaa päivässä, jotta se pysyisi liikuntakykyisenä mahdollisimman pitkään. Labradorit eivät yleensä elä yli kolmeatoista vuotta.

        Olen suunnitellut nyt kaksi kahden vuoden projektia alkamaan vuonna 2012. Ajattelin, että meidän molempien rupeama loppuisi suunnilleen samaan aikaan.

        Eija Soini
        Kirjoittaja on Liana ry:n hankekoordinaattori.


    • sgsgsgsgsgss

      Kaikki Suomen suvakit Africcaan pelastamaan africcalaisia, niin Suomikin pelastuu siinä sivussa.

    • tod.ongelma

      Syrjäseuduthan, eli ne harvaan asutut alueet, on kansantaloudellisesti iso ongelma Suomessakin. Ei syrjäseutujen elättäminen ja palveluiden ylläpito ole mitään halpaa lystiä veronmaksajille.

      • eiongelmaa

        Nyt puhutaan suomen mittakaavasta ja maasta.

        Mainitsemasi "ongelma" hellittää teknologian kehittyessä.

        Syrjäseuduille ei tarvitse lähettää edes raha-avustuksia, ne kulkee netin kautta.

        Aurinkoenergia ( tuuli) tuottaa energiaa ja sen tekniikan tuominen syrjäseuduille pitäisi olla veroilla tuettavaa. Jätevedet ym. voidaan ratkaista jo nyt yksittäistalouksissa.

        Postin, ruoan ym jakelu voidaan järjestää yrittäjillä/ logistiikalla.
        Terveyspalvelut - on ainoa vähän mutkaisempi. Mutta otetaan mallia: norja , australia jne. Palvelut voidaan viedä lentäen, verkko toimii ja voihan siellä on päivystys esim. kerran viikossa tai viikko/ kk.
        Hyvällä työnhakuilmoituksella löytyy aina tekijä joka hommaan.

        Syrjäseutujen demonisointi - pitäisi lopettaa.
        Suomalaiset tykkää asua kaukana kaikesta, syrjäseuduilla on aina ollut omat kannattajansa. Miksi siitä tehdään ongelma?

        Syrjäseudut ovat edelleen elinvoimaisia ja kelpoisia, sen infran muoto on muuttumassa ja sitä pitää katsoa siten, että se muutetaan sellaiseksi, että se toimii.

        Missä viljaa tuotetaan ellei "syrjäseuduilla"?
        Sehän on se "juttu" ettei sivulliset massat tuhoa maata ja tuo tuholaisia mukanaan.


    • kohderyhmänvaihto

      Kerätään kolehti, ja ostetaan koko rahalla kortsuja

      lähetetään ne Africcaan
      (pidän tästä cc kirjoitustavasta enemmän)

      Saadaanko rahaa sen verran kasaan, että saadaan sinne kastraatiovälineistö?

      Onko miehille kehitetty vieläkään mitään muuta ehkäisyvälineistöä?

      • lisäkohde

        Lähetetään lestoille myös.


      • lähetetäänjoo
        lisäkohde kirjoitti:

        Lähetetään lestoille myös.

        onko maapallolla oikeasti enää varaa uskontoon
        joka perustuu lisääntymiseen ja
        kieltää ehkäisyn käytön?


    • rajatkiinnijo

      Suomalaiset ovat käyttäneet osuutensa maailman luonnonvaroista tältä vuodelta

      STT, Aamulehti
      Suomalaiset ovat kuluttaneet osansa tämän vuoden luonnonvaroista, kertoo Maailman Luonnonsäätiö WWF. Maailmanlaajuista ylikulutuspäivää vietetään elokuussa, mutta jos kaikki maailman kansalaiset kuluttaisivat yhtä paljon kuin suomalaiset, se olisi jo tänään.

      Maailman ylikulutuspäivä on ajankohta, jona ihmisten luonnonvarojen kulutus ylittää laskennallisesti maapallon kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä.

      Viime vuonna maailman ylikulutuspäivä oli 13. elokuuta. Päivä on aikaistunut vuosi vuodelta. Suomalaiset kuluttavat oman osansa maailman luonnonvaroista nelisen kuukautta maailman keskiarvoa aiemmin.

      – Talouden osalta velaksi elämisen lopettaminen on muodostunut korkeimmaksi tavoitteeksi, mutta ekologisen velan annetaan kasvaa hallitsemattomasti, sanoo WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.

      Suurin yksittäinen syy suomalaistenkin ylikulutukseen ovat energiantuotannon ja liikenteen kasvihuonekaasupäästöt. Päästöjä tuotetaan nopeammin kuin mitä esimerkiksi metsät ehtivät niitä sitoa.

      Toiseksi merkittävin tekijä kulutuksessamme on ruoka.

      Kehittyvät maat maksavat kulutuksen

      Rohwederin mukaan velan maksajiksi joutuvat yltäkylläisten länsimaiden sijaan kehitysmaat, joihin länsimaat ovat ulkoistaneet ylikulutuksensa seuraukset.

      – Luonnon monimuotoisuus laskee matalan tulotason maissa huomattavasti nopeammin kuin rikkaammissa maissa.

      Pääsihteeri vertaa ekologista velkaa tilanteeseen, jossa eletään luottokortin varassa, mutta samalla tiedetään, ettei luottokorttilaskua voida maksaa koskaan.

    • onnee

      Hyvinvointivaltio; ideologia tiensä päässä?

      Helsingin Sanomissa (HS Kulttuuri 18.8.2016) julkaistiin artikkeli jossa Jari Ehrnrooth esittää ajatuksiaan vallitsevasta ideologiasta ja sen ongelmista.

      "Hyvinvointiaate on oire pahoinvoinnista."

      "Ehrnroothin ennustuksen mukaan ideologia on tullut tiensä päähän, ja on vain ajan kysymys, milloin sen arvo ajattelevien ihmisten silmissä romahtaa lopullisesti."

      Tämä blogi on kirjoitettu jotta mainio artikkeli saisi lisää näkyvyyttä ja jotta mahdollisimman moni tätä tykönänsä ajattelisi. Otin artikkelista muutaman erityisesti itseäni puhuttelevan lainauksen tähän maistiaisiksi. Ehrnrooth on julkaissut kirjan nimeltä Hyvintoimintayhteiskunta jossa hän käsittelee tätä aihetta.



      "Edustajiaan yhdenmukaisuuteen pakottavat puolueet eivät ole paras tapa edustaa vapaista yksilöistä muodostuvaa kansaa. Pitkällä tähtäimellä kansanedustusta voidaan kehittää uudelle tasolle. Autoritäärinen puoluejärjestelmä on ristiriidassa liberaalin demokratian perusperiaatteen kanssa. On täysin mahdollista järjestää eduskuntavaalit vapaiden yksilöiden eikä puolueiden vaalina. Kuvittelen, että juuri tässä asiassa tietoyhteiskunta ja digitalisaatio voisivat avata vapaan demokratian edistykselle käytännön mahdollisuuksia esimerkiksi jonkinlaisen porrastetun vaalijärjestelmän kautta."

      "Kokoontumis- ja järjestäytymisvapauden turvaama kansalaisyhteiskunta on tietysti demokratian yksi peruspilari. Jotkut sen elementit, kuten ay-liike ja puolueet, ovat nousseet niin vahvoiksi, varakkaiksi ja sisäistä yhdenmukaisuutta edellyttäviksi organisaatioiksi, että ne vinouttavat liberaalin demokratian toimintaa. Niistä on joidenkin seikkojen osalta jo tullutkin yhteiskuntakehityksen jarruttajia, omaa etuaan ajavia instituutioita, jotka oikeastaan uhkaavat perustuslain perimmäisen tarkoituksen eli yksilönvapauden edistämistä. Päätelmä: yksilö on tehtävä vahvemmaksi suhteessa etujärjestöihin ja puolueisiin."



      "Itse Ehrnrooth on tullut pitkän matkan siitä ajattelijasta, joka 1990-luvulla juhli yhtenäiskulttuurin kuolemaa ja pohti kansakunnan henkistä tilaa Ilkka Niiniluodon ”filosofiryhmäksi” kutsutussa työryhmässä."

      ”Havaitsin silloin samoja asioita, mutta tulkitsen niitä nyt eri tavalla. Olen sen jälkeen havainnut, että hyvinvointiyhteiskunnan opeilla yhteiskunnalliset ongelmat eivät ratkea vaan pahenevat.”

      ”Ne siirtävät yksilön oman vastuun järjestelmälle.”

      ”Jos hyvinvointiyhteiskunta olisi saavuttanut ihanteensa, sosiaali- ja terveyspalveluiden kysyntä olisi ensin tasaantunut ja sitten supistunut. Sekä autettavien määrä että avun tarve autettavaa kohden olisi vähentynyt. Laajemmin: Jos hyvinvointivaltio olisi onnistunut levittämään hyvän, tasa-arvoisen, itsenäisen ja sivistyneen elämän tapaa koko väestöön, olisivat sosiaali-, terveys-, työllistämis-, työttömyys-, työkyvyttömyys- ynnä muut sellaiset kulut ensin tasaantuneet ja sitten pienentyneet. Ne ovat kuitenkin kasvamistaan kasvaneet niin suuriksi, että julkistalous on kriisissä.”



      Jari Ehrnrooth, kirjassasi korostat yksilön vastuuta ja vierastat liian holhoavaa yhteiskuntaa. Oletko oikeistolainen?

      "En. Enkä vasemmistolainen. En ole myöskään arvokonservatiivi enkä arvoliberaali. Mun mielestä Nolanin kentän (oikeisto-vasemmisto-liberaali-konservatiivi) tapa luokitella yhteiskunnallisia aatesuuntia on rajoittunut. Yritän kirjassani osoittaa, että sillä tavoin ei voida viedä asioita eteenpäin. Siinä luokittelussa ajatellaan aina, että yksilön vapaus on rajoittamatonta. Siinä ajatellaan, että vapautunut ihminen toimii luonnostaan järkevästi, eikä häntä saa rajoittaa. Itse en siihen usko. Omassa ajattelussani vapaus voidaan saavuttaa vain sitoutumalla moraaliseen toimintaan."



      Juhani Kähärä esittää samansuuntaisia ajatuksia puolueista sekä työmarkkinajärjestöistä.

      http://jonneklockars.puheenvuoro.uusisuomi.fi/221479-hyvinvointivaltio-ideologia-tiensa-paassa

    • toivotntil

      Aloittaja on täysin oikessa, kyrpä ja järki seisoo yhtäaikaa muusta ei kanneta vastuuta, lähdetään vaeltaan ympäri maalimaa että jos vaikka joku maa sattus elättämään ja mitään ei tarvi tehdä sen eteen,, kuinka kauvan tämmöistä väestön kasvua maalima kestää,

      • realismi

        eikös tästä ole tehty oikein tutkimuksiakin tutkikaapas karttaa jossa verrataan peniksen kokoo ja älykkyysosamäärää keskenään?


    • toiveuusinta
      • Tuosta purkkapallo esityksestä pitäisi jo tollommankin tajuata missä nyt mennään .
        Ottakaapa talteen tuo linkki !Että silleen.


      • Liikaaväkeä

        Loistava esitys ja linkkaus.

        Jopa lukutaidoton hahmottaa missä on ongelma.
        Miksi maahanmuutolla EI VOIDA AUTTAA KEHITYSMAITA.


    • suvakkionvajakki

      NASA:n tuore tutkimus ennustaa romahduksen - kyse vain vuosikymmenistä



      Vasta julkaistun NASA:n (Goddard Space Flight Center) rahoittaman tutkimuksen mukaan ihmiskunnan päivät ovat luetut. Tai ainakin sellaisina kuin me ne tunnemme. Tutkimuksen pääarkkitehtina toiminut matemaatikko Safa Motesharrein (US National Science Foundation & National Socio-Enviromental Synthesis Center) väittää, että kyse ei ole enää sadoista vuosista, vaan vuosikymmenistä.

      Tutkimukseen osallistui huomattava määrä asiantuntijoita eri tieteenaloilta. Tutkimusmenetelmänä käytettiin hyväksi niin kutsuttua HANDY-mallia (Human and Nature dynamics), joka on yleisesti hyväksytty vertaisarviointimallinnus (Elsevier, Ecological Economics).

      Vasta julkaistun raportin mukaan moderni sivilisaatio tulee kokemaan romahduksen muutaman seuraavan vuosikymmenen aikana. Raportissa painotettiin kuitenkin sitä, että ei ole olemassa mitään yksittäistä ryhmää tai tekijää, jonka he voisivat nimetä syylliseksi synkkään tulevaisuuskuvaan, vaan kyse on enemmänkin maailman perusrakenteista ja sen järjestyksestä.

      Analyysissään tutkijat kartoittivat tilannetta viiden eri faktorin (eli tekijän) kautta, jotka mahdollisesti johtavat yhteiskuntien romahduksiin globaalilla tasolla. Tekijät olivat:

      - väestönkasvu

      - ilmasto ja sen muutokset

      - vesivarannot

      - maanviljelys ja agrikulttuuri

      - energiantuotanto



      Romahdusten historiaa

      Tutkijoiden mukaan jokainen yhteiskunnallinen romahdus viimeisen 5000 vuoden aikana on ollut seurausta siitä, kun resursseja on venytetty ja käytetty yli tarpeiden. Tämä on aina johtanut lopulta siihen, että ympäristön ekologinen kantokyky on pettänyt. Samaan aikaan yhteiskunnissa vallinnut kerrostuneisuus on kaventunut kahteen eri tuloluokkaan, jotka ovat koostuneet eliitistä eli rikkaista ja massoista eli tavallisista kansalaisista.

      Heidän mallinnuksiensa mukaan eliitti rasittaa ja vaikeuttaa resurssien virtaamista massoille, jonka vuoksi massat joutuvat turvautumaan siihen mitä saatavilla on. Lopulta tilanne kärjistyy kerta toisensa jälkeen niin vakavaksi, että yhteiskunta romahtaa. Tutkimuksen johtaja Safa Motesharrei ihmetteleekin hyvin avoimesti sitä, kuinka eliitti on kerta toisensa jälkeen ollut täysin tietämätön katastrofaalisesta kehityskaaresta, joka heidän ympärillään on vallinnut. Esimerkkeinään hän käyttää mm. Antiikin Roomaa, Kiinassa sijainnutta Han-dynastiaa sekä Pohjois-Amerikassa kukoistanutta mayakulttuuria

      Montesharei katsoo, että eliitin (ja heidän etuuspiirissään elävien henkilöiden) hallitsemat resurssit sekä heidän huomattava vaikutusvaltansa toimivat molemmat eräänlaisina ”puskureina ja muureina”, jotka mahdollistavat etuoikeutetun elämäntyylin jatkumisen hyvin pitkään, vaikka heitä ympäröisikin kärsivä ja nuutunut yhteiskunta. Tämän vuoksi he tulevatkin ymmärtämään tilanteen vakavuuden paljon myöhemmin kuin muut, hän toteaa.



      Puhdas ja yksinkertainen

      Tutkimuksessa eliitti kuvataan eräänlaisena saalistajana, joka kerää ympärilleen kaikkien yhteistä hyvää ja lukitsee sen pois massojen ulottuvilta. Eliitti on kuin se paha setä, joka kaivaa köyhän taskuista sen viimeisenkin lantin ja vie lapselta tikkukaramellin.

      - Laskimme me miten tahansa, niin aina yhteiskunta ajautui lopulta syvään nälänhätään ja romahdukseen eliitin toimien seurauksena, matemaatikko tuskailee.

      Romahduksen syynä ei näin ikään ole koskaan ollut resurssien täydellinen loppuminen, vaan ahneus. Puhdas ja yksinkertainen. Kuulostaako tämä tutulta?

      Tällä hetkellä maailman varallisuudesta yli 39 prosenttia on rikkaimman prosentin hallussa, ja heidän varallisuutensa kasvaa nopeampaa kuin koskaan aikaisemmin (Business Insider). Myös Oxfamin vuonna 2014 julkaistu tutkimus puhuu tämän laskelman puolesta, sillä heidän mukaansa maailman 85 rikkainta ihmistä omistavat yhtä paljon kuin maailman köyhin puolisko eli noin 3,5 miljardia ihmistä.

      Jos katsotaan maailman rikkainta prosenttia, niin he omistavat jo yli 65 kertaa enemmän kuin maailman köyhin viisikymmentä prosenttia. Tässä valossa tarkasteltuna tutkimusryhmän dystooppiset tulevaisuuskuvat, jotka ovat kuin suoraan Frits Langin ohjaamasta Metropolis -elokuvasta (1927), eivät tunnu enää lainkaan niin kaukaa haetuilta.



      Tiede romahduksen välikappaleena

      Hyvin useat uskovat, että pelastus tulee löytymään nykytieteestä, mutta Montesharrein mukaan se ei ole niin yksinkertaista. Tiede on saattanut lykätä vääjäämätöntä, ja antaa ihmiselle muutaman päivän lisää, vaikka en itse siihen uskokaan, tutkija lataa.

      Teknologia voi vaikuttaa siihen, kuinka tehokkaasti me maapallon resursseja hyödynnämme, mutta yleensä sillä on kyllä taipumuksena kasvattaa samalla myös asukasta kohden käyttämäämme resurssimäärää sekä sitä, kuinka monipuolisesti ja laaja-alaisesti me resursseja tuhlaamme. Toisin sanoen mitä tehokkaammin me kykenemme luonnovaroja hyödyntämään, sitä enemmän me niitä käytämme, Montesharrei tiivistää tilastoihin vedoten.

      • suvakkionvajakki

        Tutkimusryhmän ennustamien eri skenaarioiden mukaan pahimmassa tapauksessa me tulemme kokemaan pitkäkestoisen nälänhädän ennen romahdusta, joka johtuu ympäristön ylikuormittumisesta ja luonnonvarojen keskittymisestä pienen marginaalin käyttöön. Tämä puolestaan tulee todennäköisesti lisäämään levottomuuksia vauraammissa länsimaissa, joihin köyhät kolmannen maailman asukkaat saapuvat etsimään runsauden sarvea eli omaa sampoaan. Jokainenhan meistä haluaa elää.

        Paras mahdollinen heidän näkemänsä skenaario olisi se, että maailman eliitti ryhtyisi hyvissä ajoin huomattaviin yhteiskunnallisiin rakennemuutoksiin, ja lykkäisi näin ikään yhteiskunnan romahtamista solidaarisuudellaan. Toisaalta jokainen vähänkään historiaa tunteva ymmärtää, että tämä on äärimmäisen epätodennäköinen skenaario, emmekä tule todennäköisesti koskaan sellaista kohtaamaan.



        Toivo uudesta vuosisadasta elää

        Motesharrei ja hänen tutkimusryhmänsä ei ole kuitenkaan heittänyt pyyhettä vielä kehään. Heidän mukaan käsissämme on yhä muutamia keinoja, jotka voivat kenties mahdollistaa vauraan ja turvallisen huomisen myös lapsenlapsillemme.

        Ensimmäisenä meidän tulisi vähentää taloudellista eriarvoisuutta ja tuloeroja maailmassa, sekä varmistaa luonnovarojen tasainen ja oikeudenmukainen jakaantuminen ihmisten kesken. Tämän jälkeen meidän tulisi vähentää dramaattisesti uusiutumattomien luonnovarojen käyttöä, joka voisi tapahtua esimerkiksi tukeutumalla vähemmän intensiivisiin ja uusiutuviin luonnovaroihin.

        Myös räjähdysmäiseen väestönkasvuun tulisi heidän mukaan puuttua, mutta käytännössä aikaisemmat toimenpiteet voisivat olla ratkaisu myös tulevaan väestöongelmaan.

        Epäilemättä miltei jokainen teistä nyökketelee juuri nyt päätään ja miettii, että näinhän se on, mutta todennäköisesti me tuskin tulemme näkemään vaadittujen muutoksien tapahtuvan vielä omana elinaikanamme. Ihmisillä on tapana oppia vasta virheistä.



        Talouskasvua ympäristön kustannuksella

        Pelkästään viime vuonna maailmassa käytettiin enemmän luonnonvaroja kuin maapallo tuottaa vuodessa.

        Eikä tämä suinkaan ollut meidän ensimmäinen kertamme.

        Vain hyvin harvat tuntuvat ymmärtävän sen, että vaikka ekologinen kiertokulkumme onkin hyvin joustava, niin lopulta se aina rankaisee tyhmyydestä. Ne jotka ajattelevat, että taloutemme voi kasvaa loputtomiin, ilman ympäristön vakavaa vaurioitumista, ovat väärässä. Kasvava talous revitään aina jostakin.

        Onkin hyvin mahdollista, että mikäli me emme itse pyri vähentämään luonnovarojen tuhlaamista, ja estämään niiden keskittymistä pienelle eliitille, niin luonto tulee tekemään sen meidän puolestamme.



        Lähde: The Guardian https://www.theguardian.com/environment/earth-insight/2014/mar/14/nasa-civilisation-irreversible-collapse-study-scientists


      • vähänjarruapliis

        Kuulostaa kyllä lähinnä maailmanlopun "ennustajien" uudelta sukupolvelta. Ennen noita ennustuksia tekivät ns.uskonnolliset fanaatikot, ja tänäpäivänä tiedeuskovat fanaatikot.

        Onneksi tavallisella arkijärjellä varustettu ihminen, ei välttämättä näe tulevaisuutta lainkaan noin synkkänä, sillä näitä maailmanlopun ennustajia on ollut aina ihmiskunnan alusta asti.


    • oubhoihb

      DGR, NASA, Guardian : Romahdus tulossa

      NASA:n rahoittaman tutkimuksen mukaan teollinen yhteiskunta on todellisessa vaarassa romahtaa lähivuosikymmeninä. Tutkimuksessa käytettiin HANDY-mallia, joka on hyväksytty vertaisarvioituna ympäristötalouden Elsevier-julkaisuun.

      Artikkelin mukaan useinkaan romahdukseen uskovien varoitteluihin ei suhtauduta vakavasti, mutta syytä olisi, sillä monimutkaiset yhteiskunnat ovat romahtaneet viimeisen 5000 vuoden aikana useita kertoja.

      Tällaisia kadonneita kulttuureita on paitsi Rooman, myös Hanin, Maruyanin, Guptan ja monet kaksoisvirtain maiden sivistyneet ja monimutkaiset kulttuurit ja imperiumit.

      Kulttuurien romahdukset kiteytyvät näihin tekijöihin: väestö, ilmasto, vesi, maanviljelys ja energia. Romahdustyyppejä on kaksi: ekologinen romahdus ja sosiaalinen romahdus.

      Ekologisessa romahduksessa kulttuuri tuhoutuu sitä kautta, että ympäristön kantokyky joko on riittämätön tai se syystä tai toisesta romahtaa. Sosiaalisessa romahduksessa kyse on eliitin ja kansan eriarvoistumisen syventymisestä sietämättömään pisteeseen.

      Teknologiauskovaisten vastaus ongelmaan tyrmätään tutkimuksessa toteamalla, että resurssienkäytön tehostaminen tosiasiallisesti johtaa resurssien lisääntyvään käyttöön elintason nousun kautta ja siten itseasiassa kiihdyttää kehitystä romahdusta kohden.



      Tutkijat havaitsivat malliensa pohjalta, että eliittien kulutuksen kasvun aiheuttama romahdus nykytilanteen kaltaisissa malleissa on erittäin vaikeaa välttää. Eliitin yli äyräiden kasvavan riiston seurauksena kansa ajautuu nälänhätään ja tämä johtaa sosiaaliseen romahdukseen.

      Resurssinäkökulmasta lähtevissä skenaarioissa havaittiin, että kansan romahdus tapahtuu sitä nopeammin mitä nopeammin resurssit käytetään loppuun ja eliitit romahtavat kansan perässä.

      Johtopäätöksenä havaitaan, että eliitit toistuvasti ajavat yhteiskunnat romahdukseen siitä syystä, että romahdus kohdistuu heihin vasta kansaa myöhemmin ja tästä syystä he ajavat yhteiskuntaa päin seinää laput silmillä.

      Käytetyn NASA:n rahoittaman HANDY-mallin sanotaan antavan hyvin uskottava työkalu hallituksille, korporaatioille, taloustoimijoille ja kansalaisille, jonka avulla voidaan todeta, että nykyisellä tavalla ei voida missään tapauksessa jatkaa.

      Artikkelin lopussa on viitteitä myös muihin tutkimuksiin, jotka eivät perustu malleihin. Niiden mahdollisesti perin varovainen johtopäätös on se, että nykyinen resurssien kulutuksen kehitys voi johtaa erittäin vakavaan tilanteeseen jo 15 vuoden kuluessa.



      Tutkijat ovat minua optimistisempia, sillä heidän mielestään romahdus ei ole välttämätön, jos resurssien reilusti nykyistä tasaisempi jakaantuminen taataan ja resurssien kulutusta vähennetään dramaattisesti ja väestönkasvua hidastetaan.

      Mielestäni tarvittavat toimet ovat nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä täysin mahdottomia saavuttaa ja kaikki haluavat sulkea silmänsä siltä, että me olemme sivilisaationa ajamassa kaasu pohjassa jyrkänteen reunan yli.

      Oma johtopäätökseni on, että romahdus tulee. Se tulee varmasti kuin kuolema, kuten artikkelissa oikeastaan loppuviimein sanotaan. Nykyinen elämänmuoto on väistämättä mahdoton, koska elämme kuin hullu mies Huittisista: kulutamme enemmän kuin ympäristö kantaa.



      Monet syvän vihreät uskovat, että ainoa tapa selvitä nykyisestä tilanteesta on voimakas keskusvalta, joka pystyy runnomaan tarvittavat muutokset kansain kurkuista alas.

      Oma analyysini tilanteesta on päinvastainen, sillä en usko, että mikään eliitti koskaan tulee tekemään oikeita ratkaisuja sen vuoksi, että eliitit aina kärsivät ongelmista viimeisinä.

      Tästä syystä eliitin insentiivi on aina ajaa kansa loppuun ennenkuin heidän itsensä tarvitsee mitenkään reagoida tilanteeseen.

      Puutteineenkin suora demokratia voi ratkaista ongelmia aikasemmassa vaiheessa ihan sen tähden, että kansaan kohdistuva kurjistuminen saa kurjistuvan väen reagoimaan nopeammin tilanteeseen kuin mitä eliitti koskaan reagoisi.



      Oma johtopäätökseni on, että meidän pitää toki pelastaa mitä pelastettavissa on ja näen, että ainoa keino sen tekemiseen on vallan palauttaminen kansalle, jolle se kuuluu. Meidän on taisteltava henkemme pitimiksi suoran demokratian puolesta.

      Samalla meidän on alettava valmistautua romahdukseen, joka tulee väistämättä. Meidän on aivan ennen kaikkea varmistettava, että tiukan paikan tullen meidän kotimaassamme voidaan elättää se väestö, joka täällä elää.

      Tiukka paikka tulee kyllä ja on älyöntä odottaa siihen asti, että se on jo käsillä, sillä silloin on paljon vaikeampaa saada mitään tehtyä, kun resurssipula saa kaikki kilpailemaan keskenään oman väestönsä pelastamiseksi. Tämän vuoksi pienen Suomen kaltaisen maan on ehdottomasti oltava hyvissä ajoin liikkeellä, jos me haluamme selvitä romahduksesta.

      • ohibpiujijn

        Haluaisin muistuttaa, sinua, hyvä lukija, siitä mitä tapahtui kun Suomesta viimeksi loppui ruoka: me reagoimme aivan liian myöhään, eliitti teki virheitä ja sen seurauksena 8% Suomen väestöstä kuoli nälkään ja kulkutauteihin 1800-luvun lopussa. Tästä ei ole kovinkaan kauaa, sillä 150 vuotta on silmänräpäys ihmiskunnan 200.000 vuoden elinkaaresta.



        Lopuksi on vielä mainittava kaksi asiaa: ensimmäisenä haluan todeta, että ihminen kehen kaikkein eniten luotan ilmastonmuutoskysymyksessä on merkittävästi asian tutkimiseen ja pohtimiseen syventynyt teknillisen fysiikan ja tietotekniikan diplomi-insinööri, jonka arvion mukaan 2-3 miljardia ihmistä tulnee todennäköisimmin menehtymään ilmastonmuutoksen vuoksi.

        Toisena haluan sanoa, että meillä ihmisillä on sellainen ajattelun vika, että meidän yhteiskunnallinen muistimme on vain sukupolven tai parin mittainen. Meidän on vaikea uskoa asioita, joiden opetukset avautuvat tätä pidempien ajanjaksojen tietämyksen valossa.

        Mainitsen tästä ensimmäisenä esimerkkinä talousromahdukset, joita on ollut lukematon määrä viimeisten tuhansien vuosien aikana. [1] [2] [3] Toinen vastaava kysymys on tässä artikkelissa käsitelty romahdus-teema, jonka keskipisteessä talouden sijaan ovat todelliset luonnonvarat ja yhteiskuntain sosiaalisen pääoman katoaminen eriarvoisuuden kasvun myötä.

        Toivon sydämestäni, että sinäkin, hyvä lukija, osaisit nyt avata silmäsi ja nähdä, että ihmiskunnan tapa toistaa samat virheet vuosisadasta ja vuosituhannesta toiseen on todellinen ongelma ja me olemme jälleen kerran sen äärellä, että sivilisaatiomme rappio on jo hyvässä vauhdissa.

        Romahdus voi tulla niin ympäristön, raaka-aineiden ja luonnonvarojen vuoksi tai aivan yhtä lailla yhteiskunnan voi romauttaa myös rahajärjestelmän romahtaminen tai eriarvoisuuden kasvu sellaiseen pisteeseen saakka, että se sysää yhteiskunnat jälleen kerran vallankumouksen pyörremyrskyyn.



        Sinäkin voit tehdä asioita yhteisen selviämisen eteen ja pitää huolta siitä, että puhut näistä asioista eteenpäin ja vakuutat ystäväsi siitä, ettemme me voi sulkea silmiämme näiltä ongelmilta maksamatta siitä jatkossa aivan hirvittävää hintaa.

        Voit valmistautua omalta osaltasi romahdukseen varmistamalla omavaraisuuttasi yhdessä muiden kanssa, sillä yksin sen saavuttaminen on erittäin vaikeaa.

        Ja voit tehdä poliittisesti viisaita valintoja. Näistä viisaista valinnoista yksikään ei istu eduskunnassa tai europarlamentissa. Niissä istuva väki nukkuu ruususen unta, vaikka romahdus on yhä useampien tutkijoiden mielestä jo seuraavan kulman takana.



        Tutkimuksesta raportoi The Guardian ja Deep Green Resistance.



        Lisälukemista löydät täältä:

        Nyysisuomi #romahdus
        Facebook: Romahdus
        Ikuisen kasvun emävalhe
        SITRA: kapitalismista luovuttava
        Naomi Klein: Tiede käskee kapinoimaan
        Ilmastonmuutoksesta ja hyväksyttävästä riskienotosta
        Öljykriisin paluu ja loppulama
        Miksi olen antikapitalisti?

        http://susannakaukinen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/163359-dgr-nasa-guardian-romahdus-tulossa


      • Suomituhotaan

        Varmuusvarastot puolittuvat

        Hallitus päätti joulukuussa 2013 puolittaa Huoltovarmuuskeskuksen viljavarastot. Viljat myydään tarjouskilpailuna monessa erässä. Myyntien ei oleteta vaikuttavan kotimaan hintaan dramaattisesti. Leipävehnän toivotaan lähtevän vientiin ja satamavarastojen tukkoisuuden helpottavan.

        Valtio päätti puolittaa viljan varmuusvarastot vuosi sitten.

        Aikaa varastojen myynneille annettiin vuoden 2016 loppuun asti. Puolet varmuusvarastoissa olevasta viljasta vaihtaa siis viimeistään silloin omistajaa.

        Puolittaminen toteutetaan niin, että lajikepuhtaan viljan varastointi lopetetaan kokonaan ja leipäviljan varastoja pienennetään. Sertifiointikelpoisen viljan varastoihin ei kosketa, kertoo valmiusasiamies Juha Mantila Huoltovarmuuskeskuksesta.

        Lajikkeellista viljaa on varmuusvarastossa 50 000 tonnia ja leipäviljaa 400 000 tonnia. Sertifiointikelpoisen viljan varastomäärä on 30 000 tonnia.

        Osa myydään ehkä keväällä

        Varastojen myyntiä ei ole vielä aloitettu heikon markkinatilanteen vuoksi.

        ”Päätämme helmikuun loppuun mennessä laitammeko jotain myyntiin tämän kevään aikana”, Mantila kertoo.

        Kaikkea ei ole tarkoitus myydä kerralla, vaan eriä avataan myyntiin samoin kuin interventiovarastoja aikoinaan.

        Myyntiä ei myöskään tehdä sadonkorjuuaikana, vaan loppusyksyllä, talvella tai keväällä. Markkinahäiriöitä pyritään välttämään.

        Leipävehnillä todennäköisin osoite on vienti. Rukiin luulisi jäävän kotimaahan. Suurimokaura ja suurimo-ohra voivat päätyä minne vain.

        Lajikepuhdas vilja on pääasiassa ohraa ja kauraa. Vehnän ja rukiin osuus on vähäinen. Lajikepuhdas vilja on korvamerkitty varmuusvarastoissa siemenviljakäyttöön, vaikka se ei olekaan sertifiointikelpoista.

        Lajikkeellinen vilja viljellään kuten siemenvilja eli sille tehdään viljelystarkastus, eikä esimerkiksi hukkakauraa saa olla joukossa. Kantasiemenvaatimukset ovat sen sijaan siemenviljaa löyhemmät.

        Lajikepuhdas vilja on tuotettu sopimustuotantona pääosin Etelä-Suomessa.

        Huoltovarmuuskeskuksella ei ole oikeutta kertoa sopimuskumppanien nimiä tai varmuusvarastojen sijaintia. Perimätiedon mukaan lajikkeellisen viljan varmuusvarastointia on hoitanut Avena.

        ”Hoitosopimukseen kuuluu, että lajikkeellista viljaa kierrätetään itävyyden mukaan. Käytännössä kierrätysnopeus on noin 15 000 tonnia vuodessa”, Mantila kertoo.

        Hoitosopimuksen haltija vastaa täysin varaston ylläpidosta, kierrättämisestä ja viljan hankinnasta. Kierrättämistä jatketaan sopimusten mukaan vielä ensi kesänä.

        Lajikkeellisen viljan tuotanto on vaatinut usean tuhannen hehtaarin pinta-alan. Jatkossa tämä pinta-ala vapautuu esimerkiksi siemenviljan tuotantoon.


      • hallinnonSaneeraus
        Suomituhotaan kirjoitti:

        Varmuusvarastot puolittuvat

        Hallitus päätti joulukuussa 2013 puolittaa Huoltovarmuuskeskuksen viljavarastot. Viljat myydään tarjouskilpailuna monessa erässä. Myyntien ei oleteta vaikuttavan kotimaan hintaan dramaattisesti. Leipävehnän toivotaan lähtevän vientiin ja satamavarastojen tukkoisuuden helpottavan.

        Valtio päätti puolittaa viljan varmuusvarastot vuosi sitten.

        Aikaa varastojen myynneille annettiin vuoden 2016 loppuun asti. Puolet varmuusvarastoissa olevasta viljasta vaihtaa siis viimeistään silloin omistajaa.

        Puolittaminen toteutetaan niin, että lajikepuhtaan viljan varastointi lopetetaan kokonaan ja leipäviljan varastoja pienennetään. Sertifiointikelpoisen viljan varastoihin ei kosketa, kertoo valmiusasiamies Juha Mantila Huoltovarmuuskeskuksesta.

        Lajikkeellista viljaa on varmuusvarastossa 50 000 tonnia ja leipäviljaa 400 000 tonnia. Sertifiointikelpoisen viljan varastomäärä on 30 000 tonnia.

        Osa myydään ehkä keväällä

        Varastojen myyntiä ei ole vielä aloitettu heikon markkinatilanteen vuoksi.

        ”Päätämme helmikuun loppuun mennessä laitammeko jotain myyntiin tämän kevään aikana”, Mantila kertoo.

        Kaikkea ei ole tarkoitus myydä kerralla, vaan eriä avataan myyntiin samoin kuin interventiovarastoja aikoinaan.

        Myyntiä ei myöskään tehdä sadonkorjuuaikana, vaan loppusyksyllä, talvella tai keväällä. Markkinahäiriöitä pyritään välttämään.

        Leipävehnillä todennäköisin osoite on vienti. Rukiin luulisi jäävän kotimaahan. Suurimokaura ja suurimo-ohra voivat päätyä minne vain.

        Lajikepuhdas vilja on pääasiassa ohraa ja kauraa. Vehnän ja rukiin osuus on vähäinen. Lajikepuhdas vilja on korvamerkitty varmuusvarastoissa siemenviljakäyttöön, vaikka se ei olekaan sertifiointikelpoista.

        Lajikkeellinen vilja viljellään kuten siemenvilja eli sille tehdään viljelystarkastus, eikä esimerkiksi hukkakauraa saa olla joukossa. Kantasiemenvaatimukset ovat sen sijaan siemenviljaa löyhemmät.

        Lajikepuhdas vilja on tuotettu sopimustuotantona pääosin Etelä-Suomessa.

        Huoltovarmuuskeskuksella ei ole oikeutta kertoa sopimuskumppanien nimiä tai varmuusvarastojen sijaintia. Perimätiedon mukaan lajikkeellisen viljan varmuusvarastointia on hoitanut Avena.

        ”Hoitosopimukseen kuuluu, että lajikkeellista viljaa kierrätetään itävyyden mukaan. Käytännössä kierrätysnopeus on noin 15 000 tonnia vuodessa”, Mantila kertoo.

        Hoitosopimuksen haltija vastaa täysin varaston ylläpidosta, kierrättämisestä ja viljan hankinnasta. Kierrättämistä jatketaan sopimusten mukaan vielä ensi kesänä.

        Lajikkeellisen viljan tuotanto on vaatinut usean tuhannen hehtaarin pinta-alan. Jatkossa tämä pinta-ala vapautuu esimerkiksi siemenviljan tuotantoon.

        ja samaanaikaan väkeä on lisätty

        Suomea odottaa katovuodet

        tämä hallitus ja koko hallintokerros on tyhmempää kuin
        osaa edes aavistaa.


      • kukakäskimyydä
        Suomituhotaan kirjoitti:

        Varmuusvarastot puolittuvat

        Hallitus päätti joulukuussa 2013 puolittaa Huoltovarmuuskeskuksen viljavarastot. Viljat myydään tarjouskilpailuna monessa erässä. Myyntien ei oleteta vaikuttavan kotimaan hintaan dramaattisesti. Leipävehnän toivotaan lähtevän vientiin ja satamavarastojen tukkoisuuden helpottavan.

        Valtio päätti puolittaa viljan varmuusvarastot vuosi sitten.

        Aikaa varastojen myynneille annettiin vuoden 2016 loppuun asti. Puolet varmuusvarastoissa olevasta viljasta vaihtaa siis viimeistään silloin omistajaa.

        Puolittaminen toteutetaan niin, että lajikepuhtaan viljan varastointi lopetetaan kokonaan ja leipäviljan varastoja pienennetään. Sertifiointikelpoisen viljan varastoihin ei kosketa, kertoo valmiusasiamies Juha Mantila Huoltovarmuuskeskuksesta.

        Lajikkeellista viljaa on varmuusvarastossa 50 000 tonnia ja leipäviljaa 400 000 tonnia. Sertifiointikelpoisen viljan varastomäärä on 30 000 tonnia.

        Osa myydään ehkä keväällä

        Varastojen myyntiä ei ole vielä aloitettu heikon markkinatilanteen vuoksi.

        ”Päätämme helmikuun loppuun mennessä laitammeko jotain myyntiin tämän kevään aikana”, Mantila kertoo.

        Kaikkea ei ole tarkoitus myydä kerralla, vaan eriä avataan myyntiin samoin kuin interventiovarastoja aikoinaan.

        Myyntiä ei myöskään tehdä sadonkorjuuaikana, vaan loppusyksyllä, talvella tai keväällä. Markkinahäiriöitä pyritään välttämään.

        Leipävehnillä todennäköisin osoite on vienti. Rukiin luulisi jäävän kotimaahan. Suurimokaura ja suurimo-ohra voivat päätyä minne vain.

        Lajikepuhdas vilja on pääasiassa ohraa ja kauraa. Vehnän ja rukiin osuus on vähäinen. Lajikepuhdas vilja on korvamerkitty varmuusvarastoissa siemenviljakäyttöön, vaikka se ei olekaan sertifiointikelpoista.

        Lajikkeellinen vilja viljellään kuten siemenvilja eli sille tehdään viljelystarkastus, eikä esimerkiksi hukkakauraa saa olla joukossa. Kantasiemenvaatimukset ovat sen sijaan siemenviljaa löyhemmät.

        Lajikepuhdas vilja on tuotettu sopimustuotantona pääosin Etelä-Suomessa.

        Huoltovarmuuskeskuksella ei ole oikeutta kertoa sopimuskumppanien nimiä tai varmuusvarastojen sijaintia. Perimätiedon mukaan lajikkeellisen viljan varmuusvarastointia on hoitanut Avena.

        ”Hoitosopimukseen kuuluu, että lajikkeellista viljaa kierrätetään itävyyden mukaan. Käytännössä kierrätysnopeus on noin 15 000 tonnia vuodessa”, Mantila kertoo.

        Hoitosopimuksen haltija vastaa täysin varaston ylläpidosta, kierrättämisestä ja viljan hankinnasta. Kierrättämistä jatketaan sopimusten mukaan vielä ensi kesänä.

        Lajikkeellisen viljan tuotanto on vaatinut usean tuhannen hehtaarin pinta-alan. Jatkossa tämä pinta-ala vapautuu esimerkiksi siemenviljan tuotantoon.

        ja kohta ostetaan kaikki vilja velkarahalla?!

        Herää epäilys tästäkin manööveristä
        Kenen idea myydä ja pienentää varastot?


    • Puntasakki

      Lakataan maksamasta lapsilisää toisen lapsen jälkeen, eiköhän ala tehota!

      • VitunVähänÄänestettävää

        Lakataan mksamasta sossutukea, eiköhän ala tehota.
        Lakataan maksamasta maajussitukea, eiköhänala tehota.
        Lisätään matujen annoksia ja. Diskoläpsyttelyrahaa, eiköhän ala tehota.
        Ja paras viimeiseksi:
        Eiköhän pienennetään piennipalkkaisten palkkoja, koska varakkaat eivät halua...eiköhän ala tehota...
        Ja PS.
        EIKÖHÄN äänestetä välillä suomalaisten etua äänestäviä puolueita...huom! Niihin ei kuulu RKP, SDP, vihr, vas,persut, eikä keskusta


    • FullOfIdiots

      Aloittaja on aivan saatanan hyvin jäljillä todellisesta tilanteesta. Raamatussakin sanotaan että:

      "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet".

      Voiko typerämpää ajatella? Mutta kas, hän näki, että tulipa luotua idiootti, joka tottelee aivan mitä juttua vaan sattuu mieleen tulemaan. Ja nyt olemme jo ohittaneet tilanteen, jossa ihmisiä olisi määrällisesti maapallon kantokykyyn nähden edes sopivasti. Siksi nämä saatanan ääliöt eivät nyt muuta osaa kuin mesota.

    • SorosSorosSoros

      Pakolaisuuden AINOA syy on JUUTALAINEN.

      • FullOfIdiots

        Eipäs vaan idiootit.


    • Freestyler-Xtreme

      Raamatussa todella sanotaan:lisääntykää ja täyttäkää maa!



      Ja voitko muka kiistää etteikö tämä ole Kristitty avioliitto?


      https://www.youtube.com/watch?v=4oWotBxzUoc



      Siitäs saitte rasistit:ateistit haluaa tappaa maailman "liikaväestön" hormooni ehkäisyillä ja aborteilla...näin vahingottaen naisia ja käytännössä ESTÄEN heitä saamasta lapsia vastaisuudessa sekä levittäen vastaavaa hedelmättömyyttä eteenpäin myös miehiin!

      http://www.uusisuomi.fi/tiede-ja-ymparisto/52191-hyytava-tieto-e-pillereista-uhka-ihmiskunnan-tulevaisuudelle



      Siis STERLIMOILLA!



      Onneksi Jumala ei ole rasisti! Te sen sijaan olette SAIRAITA kun yrittätte tappaa Jumalan kuvia sairaaloisella vimmallanne pelasta "vihreä luomakuna"



      Ihminen on LUOTU LISÄÄNTYMÄÄN!!!

      https://www.youtube.com/watch?v=_byh7sS7Y5I

      • ajatteleITSEvälillä

        eikö ihmisellä todellakaan ole muka
        mitään omaa itsehillintää?

        - jos panettaa, niin pannaan? Niinkö?
        sellaistako on uskiksen elämä?

        maapallon pinta-ala ei riitä ruokkimaan
        tätä väkimäärää. Mitä enemmän porukkaa -
        sitä ahtaammaksi käy - riidat lisääntyy - väkivalta lisääntyy.

        Onko se rasimia, jos pyydetään olemaan panematta
        ja jos panee- käyttäisi ehkäisyä?
        ONKO PERHESUUNNITTELU RASISMIA TAI ATEISMIA?


        IHMISTÄ EI OLE LUOTU AINOASTAAN LISÄÄNTYMÄÄN!!
        NYT JÄRKI KÄTEEN, HOI!

        Naisilla on oikeus olla tekemättä lapsia!!
        Miehillä on oikeus olla siittämättä ja lisääntymättä.
        Ihmisellä ON TODELLAKIN MUUTAKIN TEHTÄVÄÄ JA ARVO.


      • ÄLÄaloita

        en lukenut linkkejäsi, enkä kommentoinut niitä.
        EN AVAA EDELLEENKÄÄN linkkejäsi.

        EIkä siinä kommentissa puhuttu MITÄÄN afrikkalaisista,
        EI MITÄÄN vaan
        koko maapallon tilanteesta.
        Siinä puolustettiin ihmisoikeutta.

        entä naisen ja naisten oikeudet?
        entä miehen oikeus olla tekemättä lapsia?
        Tulevilla sukupolvilla pitää olla vapaus valita toisin.
        Entä yksittäisen ihmisen oikeudet tehdä toisin?
        Missä tahansa kulttuurissa?

        ÄLÄ YRITÄ


        Lasten ensisijainen tehtävä ei ole elättää vanhempiaan.
        Lapsia ei pidä tehdä niin itsekkäästä näkökulmasta.

        Lapsia tehdään ja saadaan, jos saadaan.
        Niitä tehdään vain sen verran, että vanhemmilla on aikaa
        kasvattaa niitä itse.

        Minä en puolusta miehen autoritääristä asemaa missään kulttuurissa.
        Uskon ennemmin vapaaehtoiseen yhteistyöhön.
        Siitä syntyy rauha.

        Ei kukaan tai mikään voi käskeä toista lisääntymään.

        KOKO KETJUSSA puhutaan ylipäätään väestön määrästä tällä planeetalla.
        Sitä samaa aihetta käsitellään historian ja biologian kirjoissa.

        ÄLÄKÄ tule tänne enää pelottelmaan!!

        Onko se todella niin kova paikka, jos nainen opiskelee ja menee töihin...ja päättää ettei tee lapsia esim. ennenkuin on 30v tai 40v.?
        Eikö aviopari voi vain elää keskenään mielekästä elämää?


    • JoooJuuuden

      syy on niissä sodissa joilla länsimaat käyvät kauppaa aseilla

    • Liikaaihmisiä

      Syy on ehkäisyvälineiden puute, kuoleman ja väkivallan ihannointi, yhteiskuntajärjestyksen puute...
      Kun ei ole edes mallia miten eletään rauhassa.
      Maapallolla ei voi olla uskontoa,
      joka perustuu lisääntymiseen ja kuolemaan.

      rauhan pitää olla arvo jota tavoitellaan

      https://www.youtube.com/watch?v=g-ZWCDtjvL0

      • JuutalainenValehtelee

        "Aina kun teemme jotain, sanotte, että Amerikka tulee tekemään sitä ja tätä ... Haluan tehdä teille jotain erittäin selväksi, älkää huolehtiko Amerikan paineesta Israelia kohtaan. Me, juutalaiset, kontrolloimme Amerikkaa ja amerikkalaiset tietävät sen."

        "I don't care about American congress i own that congress"

        - Israelin pääministeri Ariel Sharon -


    • uusiSuunnitelma

      Miksi länsimaiset päättäjät perustavat toimintansa
      lisääntymiseen ja väkiluvun kasvattamiseen?

      Miksi se ei voisi olla rauhanomainen
      hyväksyminen, että maapallolla on liikaa väkeä
      ja että lisääntymistä on hillittävä.

      Toimia väkiluvun määrän hillitsemiseksi (ilman sotaa, kiitos)
      Eikä suomeen tarvitse tuoda koko afrikkaa ja arabiaa.

      • No ei se lisääntyminen lopu noilla tänne tulleillakaan mamuilla täällä Suomessa sama tahti jatkuu. Että silleen.


    • igyo87g078h

      Yhä useampi turvapaikanhakija palaa Suomesta Irakiin – Rajavartiolaitos kertoo 3 syytä
      Virhe ladattaessa mainoksia. Virhe voi johtua mainonnan esto-ohjelmasta tai mahdollisesta häiriöstä tietoliikenteessä.

      Julkaistu: 30.10.2015 6:15
      Tornion kautta Suomeen saapui alkusyksyn aikana jopa 600 pakolaista päivittäin. Nyt päivittäinen määrä on tippunut sataan ja jopa sen alle. Viime viikkoina yhä useampi turvapaikanhakija on lähtenyt myös vapaaehtoisesti pois Suomesta.
      Maahanmuuttoviraston mukaan reilut 24 000 pakolaista on hakenut turvapaikkaa Suomesta tänä vuonna. IS kertoi jo keskiviikkona, että heistä noin 1 500 on yksin tulleita alaikäisiä lapsia.

      Alkusyksyn aikana Tornion kautta Suomeen saapui joinain päivinä peräti 600 pakolaista, mutta nyt päivittäinen määrä on tippunut jopa alle sataan. Syynä on muun muassa se, että Ruotsi on tiukentanut ulkomaalaisvalvontaansa. Tämän takia Ruotsista on ollut aiempaa vaikeampi kulkea Suomeen.

      Tämän lisäksi esimerkiksi ulkoministeriö on aloittanut tehostetun Facebook-kampanjan Irakissa ja Turkissa. Aiheena on ollut Suomen tiukentunut Irakin turvallisuusarvio, joka osaltaan lisää kielteisiä turvapaikkapäätöksiä Suomessa. Tämä on ollut signaali joillekin irakilaispakolaisille, ettei Suomeen välttämättä kannata tulla.

      (Yllä olevalla videolla poliisi kertoo turvapaikanhakijoiden virran tyrehtymisestä. Video on julkaistu 14. lokakuuta 2015.)

      20-50 irakilaispakolaista lähtee päivittäin pois
      Rajavartiolaitoksen tilanne- ja riskianalyysikeskuksen päällikkö Erkki Matilainen kertookin, että irakilaiset turvapaikanhakijat ovat lähteneet viime viikkojen aikana kiihtyvään tahtiin vapaaehtoisesti pois Suomesta.

      Hänen mukaansa noin 20-50 irakilaista turvapaikanhakijaa lentää päivittäin vapaaehtoisesti Helsinki-Vantaan lentoasemalta Turkkiin, josta matka jatkuu Irakiin.

      – Tämmöisiä lukuja siellä vilistää, Matilainen sanoo IS:lle.

      Ruotsista Haaparannan puolelta Tornioon kävelleet turvapaikanhakijat on kuljetettu välittömästi järjestelykeskukseen.
      Ruotsista Haaparannan puolelta Tornioon kävelleet turvapaikanhakijat on kuljetettu välittömästi järjestelykeskukseen. (KUVA: Ville Honkonen)

      Osa turvapaikanhakijoista on perunut hakemuksensa inhimillisistä syistä.

      – Joillekin on tullut esimerkiksi huonoja uutisia omien joukosta, eli esimerkiksi Irakista, jolloin he haluavat lähteä niiden (tuttavien) pariin.

      – On saatettu tulla myös toisiin aatoksiin, kun on havainnut, ettei saa muuta sukua tulemaan tänne päin, Matilainen selvittää.

      Osa on suostunut poistumaan vapaaehtoisesti sen jälkeen, kun on saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen.

      – Kun on kielteinen turvapaikkapäätös, niin on mahdollisuus palata vapaaehtoisesti, ja sitä suositellaan. Silloin ei tarvittaisi pakkopalautusta, johon pitää laittaa saattajat mukaan, Matilainen sanoo.

      Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneilla on tyypillisesti 30 päivää poistua vapaaehtoisesti. Jos poistuu määräaikana, silloin ei määrätä maahantulokieltoa Schengen-maihin.

      Matkaa voidaan myös tukea
      Poliisihallituksen poliisitarkastaja Jukka Hertell kertoo, että osa vapaaehtoisesti poistuvista turvapaikanhakijoista maksaa matkansa itse.

      – Lähtökohtana on se, että jos henkilöllä on rahaa, niin hän ostaa matkalippunsa itse, Hertell selvittää.

      Jos rahaa ei ole, turvapaikanhakija voi hakeutua omassa vastaanottokeskuksessa vapaaehtoisen paluun järjestelmään. Vastaanottokeskus arvioi hakemuksen.

      Jos se on myönteinen, Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM avustaa hakijaa maasta poistumisessa ja hankkii matkaliput. Kustannukset maksaa Suomen valtio.

    • eläkkeell

      kyllä maapallolla liikakansoitus jatkuu ja sen myötä ongelmat kasvaa. Filippiineilläkin erittäin tuottavaa liiketoimintaa tuottaa puhdasta juomavettä. Kuten monissa muissakin maissa. Jätehuolto monissa maissa aivan retuperällä hukkuvat likaan ja bakteerit jyllää. On YK järjestökin mutta aika tehoton järjestelmä joka vaan ruokkii politiikkojen eliittien toimia ja onhan mukavaa puhua ongelmista kun ei tarvitse käytännössä ratkoa ongelmia. Tvallisia ihmisiä aina kun tulee sukukypsään ikään niin alkaa hillitön nussiminen ja työnnetään uusia lapsia maailmaan ja ruuasta ja rahasta ei ole tietoakaan sitten huudetaan yhteiskuntaa apuun ruokaa ja rahaa tekemättä mitään avun eteen.
      Näin näyttää jatkuvan vuodesta toiseen.
      Eri uskontokunnat ja niihin uskominen vain pahentaa ongelmia. Aikoinaan sodanjälkeen puhuttiin viedään ulkomaille apua köyhiin maihin. Nyt ääni kellossa muuttunut nyt alettiin tuomaan köyhiä Suomeen autettavaksi. Kummasti kun sukupolvet vaihtuu niin tyyli muuttuu.
      Olen edelleen sitä mieltä pidetään Suomi suomalaisena

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    9. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe