Porsaanreikä muutettava laissa

Intiaaninpoika

Tällä hetkellä rattijuopumustuomion saa siitä, että on 1-2 viikkoa sitten käyttänyt kannabista ennen ajoa. Sain itse tuomion siitä, että olin polttanut jointin täydet 48 tuntia ennen ajamista. Ymmärtääkseni poliisin puheista, rangaistus olisi ollut aivan sama riippumatta siitä, olinko polttanut kokonainen viikko sitten vai ajon aikana. Koko homman pointtihan on saada pysäytettyä muille ja itselleen mahdollisesti vaaralliset kuskit, ei viikko sitten kahta keskikaljaa tai yhtä jointtia kuluttaneet täysin selvät autoilijat. Ehdotan seuraavaa muutosta: jos poliisin pikatesti näyttää positiivista ja kuski kuitenkin vesiselvältä ja sitten tarkemmissa labrakokeissa paljastuu, että kannabiksen jämiä on elimistössä niin vähän, ettei kyse voi olla kannabiksen käytöstä 24h ennen ajoa, pitäisi rattijuopumussyyte jättää nostamatta ja autoilija jäisi tällöin rankaisematta, paitsi että pitäisi se n. 100e labramaksu maksaa itse. Kohta joku vastaa, että huumeet ovat laittomia, piste. Miltä itse tuntuisi, jos sulta karsittaisiin matkuslupa, ilmoitettaisiin töihin ja otettaisiin ajokortti kuivumaan sen takia, että joit puolikkaan lasillisen keskiolutta kaksi viikkoa ennen ajamista? Kuitenkin näin voi käydä kannabiksen kanssa, ota niin vähän ettet edes huomaa mitään, mutta kuitenkin se näkyy testeissä viikon päästä. Eikä tarvitse edes rikkoa lakia huumeiden kanssa, riittää että käyt maassa lomalla, jossa kannabis on laillista ja palaat suomeen ja jatkat elämääsi autolla töihin. Olet rikollinen ilman että olet syyllistynyt päihtyneenä ajamiseen tai huumeiden käyttöön.

No, oma kokemus osoitti sen, että jos poliisin pikatesti kielestä värähtää ja jos poliisia ei kiinnosta montako päivää sitten käytit ja kuinka selvä olet, niin se vie sinut labraan ja jos sieltä löytyy, että edes viikko sitten poltit yhden tai kahdan kaljan verran päihdyttävää kannabissavuksetta, kortti menee kuivumaan. Jotenkin työnantaja sai tietää, vaikka tutkija sanoi, että tieto työnantajalle menee vain niille, jotka tekevät töitä sellaisilla aloilla, joihin en lukeudu. Kuinka pahasti asia kirpaiseekin, ettei ole päässyt ajamaan tänä kesänä prätkää eikä autoa, koska en halua odottaa kahta viikkoa ennen kuin olen varmasti "ajokuntoinen". Kaikiksta eniten kirpaisee kuitenkin se, että ei voi matkustaa enää mm. USA:han, jossa minulla on siteitä ja tuntuu, että seuraavan matkan odottelu talvisin matkarahoja kerätessä on ainoa asia, joka pitää masennuksen loitolla. Nyt ei ole sitäkään, koska maihin kuten USA, Australia jne. tarvitaan ESTA-viisumi, jossa kysytään oletko ikinä jäänyt kiinni huumeista, ja tietojeni mukaan valehtelusta jää kiinni eikä maahan myöskään pääse kertomalla totuutta, kyse on siitä että on rikkonut lainsäädäntöä kannabiksella, vaikka sama olisikin ollut laillista koko USA:ssa, ajaa pari päivää jointin jälkeen. On kuitenkin mahdollista, että jos odotan viisi vuotta rikos katoaa ja ei näy enää USA:han matkustettaessa, joten silloin kannattaa valehdella että ei ole jäänyt kiinni huumeista. En tiedä toimiiko, mutta sen on vähän pakko, mieluummin viettäisin talvet vankilassa ja saisin matkustaa joka vuosi minne huvittaa kuin tämä että ei voi hankkia ajoneuvoa (koska alkoholi ei sovi yhtään ja olisi kiva kerran kuukaudessa ottaa vähän jotain työstressin keskellä), ei voi matkustaa ja työnantaja kohtelee eri lailla. Vaihtelen masennuksen ja taisteluhalun välillä muuttaa laki muille, koska omalla kohdalla se on liian myöhäistä.

10

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei oikein aukea tuo rinnastus. Keskiolut on laillista, huumeet eivät. Lisäksi kannattaa tutustua siihen, mitä sana porsaanreikä tarkoittaa. Selkeintä olisi kirjattava lakiin, että huumausaineen käytöstä menettää ajoluvan, jolloin ei olisi tulkinnanvaraisuuksia.

      "Eikä tarvitse edes rikkoa lakia huumeiden kanssa, riittää että käyt maassa lomalla, jossa kannabis on laillista ja palaat suomeen ja jatkat elämääsi autolla töihin. Olet rikollinen ilman että olet syyllistynyt päihtyneenä ajamiseen tai huumeiden käyttöön."

      Ajattelitko, että noissa maissa ilmassa on niin paljon kannabista, että pelkästä käynnistä tulee positiivinen näyte.

      • uskon-että

        Taitaa aivosolujen taso olla jo sellainen että ei toivoa.


    • 5-5

      Tiedät varmaan miten laki syntyy ja miten sitä muutetaan. Ryhdy toimimaan, jotta rikoslakia rattijuopumuksen osalta muutettaisi.
      Ainakin toistaiseksi Suomessa on liikenteessä huumeitten osalta nollatoleranssi. Riittää, kun kuljettajan veressä on huumausainetta ajon aikana, tai sen jälkeen...

      Viinaa voi juoda ennen ajoa, jne. kunhan rajat eivät ylity, mutta huumetta ei saa löytyä yhtään. Jos löytyy niin tuomio tulee rattijuopumuksen lisäksi aina vähintään huumausaineen käyttörikoksesta.

    • TeeCeeHoo

      Tuomiosta kannattaa valittaa. Tuossa on ainakin KKO:n kannanotto asiaan.
      http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2016/20160042

      "23. A:n verestä on ajon jälkeen todettu ainoastaan karboksitetrahydrokannabinolia. Tämä kannabiksen vaikuttavan aineen aineenvaihduntatuote ei ole vaikuttanut A:n ajokykyyn. Sen vuoksi syyte rattijuopumuksesta on hylättävä."

      • teejärkevästiraittius

        Aloittajalle taitaa se kannabis näkyä kauan veressä alkoholi palaa pois paljon nopeammin kannabis lasketaan huumeeksi vielä täällä,joten jos alko ei käy rupea raittiiksi en edes kehoita ajelemaan minkään vahvempien aineiden kanssa.Ajattelepa vaikka moottoripyöräilyä kanssa lsd,voisi mennä ajo ihan harhaan vaikka ei verestä niin kauan näkyisikään.Valitse se raittius.


    • valitustakehiin

      Tsekkaa tosiaan toi KKO:n ratkaisu. Sinulla on kaikki edellytykset saada ajokieltopäätös ja rattijuopumussyyte kaadettua.

      Syyksi luettaviin jää huumausaineen käyttörikos, arviolta noin 25 päiväsakkoa. ESTA:aan vastaat vain "ei" kaikkiin rikoskysymyksiin, ne eivät saa tietoonsa noita sakkorekisteriasioita. Sakkorekisterissä merkintä pysyy 3 vuotta, mutta ei sinulla ole sitäkään vielä, jos oikeusistuntoa ei ole ollut. Älä murehdi ESTA:aa, sen suhteen ei mitään hätää.

      Mutta sitten yksi ikävämpi asia tulee luultavasti eteen; vaikka rattijuopumussyyte ja ajokielto kumoutuukin KKO:n päätöksellä, poliisi tulee todennäköisesti määräämään sinut päihdeseurantaan huumausaineen käyttörikoksen vuoksi. Se tapahtuisi vaikka samaan tekoon ei liittyisi ajoneuvolla ajamista.

      Asia menee niin, että haet tuon KKO:n päätöksen perusteella muutosta tuomioon, saat ajokorttisi takaisin ja myöhemmin poliisi ottaa postilla yhteyttä päihdeseuranta-asiassa. Ajo-oikeutesi säilyy koko prosessin ajan (3-6kk), kunhan et tyri siinä.

    • Maan-Tapa

      Poliisi teki eräästä henkilöstä ns. huume miehen. koska niin halusi tehdä ja ei löytynyt mitään testissä koska testiäkään ei halutta tehdä vaikka asianomainen sitä nimenomaisesti vaatikin ja näin henkilölle luotiin huume status. josta monenlaista ongelmaa ja rajoitetta.

      Asiaa ihmetteli aikoinaan eräskin entinen syyttäjä joka kertoi menttelyn olevan jokseekin rikollista mutta ei halunnut asiaan puuttua kun haluaa itse ellää ilman poliisin mahdollisesti aihuttamia ongelmia ja näin se kolketiivinen mielivalta terrori elää ja voi hyvin ja kasalainen ei mahda mitään. (vrt.syyttäjä Semi.joka haki medialta turvaa pelätesään krp kostoa.)

      Aarnio rikosylikomisaariona ja kahdesti palkittuna poliisiviranomaisena ei tehnyt poikkeusta vaan oli suoranainen pukki kaalimalla.

      • mitähöpäjät

        Tällä kommentilla ei taida olla mitään tekemistä aloittajan esittelemän problematiikan kanssa, eihän?


    • Aineenvaihduntatuote

      KKO antoi just ennakkopäätöksen, jonka mukaan ei ole rattijuopumus jos verestä löytyy pelkkää kannabiksen aineenvaihduntatuotetta.

    • olen-fiksu

      Tyhmä käyttää huumeita, oli ne sitten mitä tahansa huumeita.

      Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis ja usein myös kukkaro.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    9. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe