Röyhkeät narsisti työläiset hoitoon

ApuaTyöttömille

Töihin ja hallintoon päätyy useimmiten persoonallisuushäiriöiden vuoksi, kun itsetunto rakentuu suureellisten fantasioiden varaan. Ylimielisyys ja röyhkeys näkyy suurina käsityksinä itsestä ja saavutusten liioitteluna. Tyypillistä on keskittyminen mielikuviin omasta rajattomasta menestyksestä, voimasta, rakkaudesta, usko omaan ainutlaatuisuuteen ja harha, että vain erittäin harvat henkilöt ymmärtävät henkilön itsensä mukaan häntä. ja sarasvuo opein tuo öykkäri tuntee ylivertaisuutta, hän on ahne kokoomus, kepu sdp, vihreä kelmi. jumalasta seuraava pappi.
Tällaisen ihmisen on vaikea ottaa apua vastaan, koska hän näkee ympärillään vain kyvyttömiä, tyhmiä ihmisiä.
Tyypillistä on myös korostuneen ihailun vaatiminen ja kokee ansaitsevansa erityiskohtelua työnantajilta tai kansalta, veronmaksajilta. Tyypillistä on muiden hyväksikäyttö ja empatian puute. Ylisuuret eläkkeet ja ylisuuret palkat ! Ek, mtk, Tukia nostetaan kuin ne omistamisen tuet ja veroa ale ja hehtaarituet kuuluisivat vain itselle. Kateus muille on tyypillistä, vaikka uskoo, että muut ovat hänelle kateellisia.
Töissä olijat , ahne hallinto sakki ja politikot pääsisivät parhaiten takaisin ahneus maailmastaan mielenterveyspalveluiden kautta. tarvitaan rikkaiden kuntoutus typ mopa. Harhainen käsitys omasta työkyvystä on saatava tosielämän tasolle. Ahne kokoomus nuori on vaaraksi yhteiskunnalle.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JakamallaTuloa

      Ahneet, hyvillä eduilla olevat ihmiset voisivat jakaa tuloa ja työtä !!
      Ek, Mtk, akava, sak väki voi aivan omatoimisesti jakaa työtä ja tuloa.
      Ylisuurilla palkoilla olevat ja ylisuurilla eläkkeillä olevat ahneet voivat maksaa veroa,
      ja luopua ylisuurista eduistaan. Myös järjetön ja suuri pakolais turismin tuki tulee lopettaa, kotoutus lomat seis !!!
      Näin voidaan työllistää suomen työttömiä ja lopettaa säälittävät leipäjonot !!
      ---- Onko ahneilla tahtoa ja kykyä jakaa ??

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe