Mitä virkaa kuntotarkistajilla on?

Vedätetttävänäkö

Olen tässä ihmetellyt kovasti että mitä ihmeen virkaa noilla kuntotarkastajilla oikein on kun ei ne mitään löydä taloista ja me entiset omistajat vaan maksellaan vuosia erilaisia juttuja. Tai ainakin viisi vuotta maksellaan. Me teemme ihan oikeasti kohta konkurssin. Jos olisivat löytäneet ongelmat, olisimme korjauttaneet ja homma olisi ollut sillä selvä.....mutta mutta...

Meidän entisessä talossa on käynyt neljä kertaa sama kuntotarkastaja ja kaksi kertaa eri viimeisen alle neljän vuoden aikana. Jokainen on tehnyt muka kunnon kuntotutkimuksen ja mitään ei ole löytynyt.

Kahdella eka kerralla on kuntotarkastuksessa kerrottu että lattiarakenne on nykyään riskirakenne, mutta siitä ei ole löytynyt vielä mitään. Viime vuonna maksoimme noin 10tuhatta sitten sen lattian korjaamisesta kuitenkin, vaikka tuolla kuntotarkastuksessa sanottiin että se on riski. Sen jälkeen tehtiin myös kuntotutkimus ja kaiken piti olla kunnossa.

Tänä vuonna tuli taas 20tuhatta maksettavaa kun viime vuonna korjatusta lattiasta löytyi yhdestä nurkasta jotakin. Ja ne lattiat maksatetaan kokonaisuudessa useamman kymmenen neliön alue entisellä omistajalla, vaikka se ongelma onkin yhdessä nurkassa.

Ja ensi vuodeksi tulee kuulemma vielä vesikattoremppa meidän maksettavaksi, vaikkei siinäkään aiemmin koskaan ole ollut mitään. Että silleen.

Tämä viiden vuoden raja vie tuhoon tavalliset tallaajat. Talo on kuitenkin jo 33 vuotta vanha eikä sitä koskaan uutena olekaan myyty ja ei koskaan olekaan uuden hintaa pyydetty. Riskit on lueteltu kuntotarkastuksessa ja minusta jos ostaa talon ja siellä mainitaan riskit, niin eikö se pitäisi mennä niin, että silloin ne hyväksytään ja itse myös maksellaan.

Talo myyty lähes 4 vuotta sitten ja meiltä ostaneet myyneet sen edelleen.
Nytkin maksatetaan vuokria myös siltä ajalta kun nykyisen omistajan piti saada oma kaveri korjaamaan ja kaveri menikin lomalle kuukaudeksi välillä ja tuli sitten korjaamaan. Me emme tiedä mitä on korjattu ja paljon on mennyt materiaaleja jne. Eli kaverin lomakuukausi maksetaan myös ja asukkaisen vuokra-asunto.

Meneekö tämä tosiaankin näin yksinkertaisesti?

11

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SielläKaikkiSelviää

      Älkää enää maksako mitään.
      Odottakaa mahdollista haastetta oikeuteen.

      • ranettaja

        Tuohon mitä virkaa noilla, ei mitään, lähetä vastineena laskulle "kirjattuna" se kuuluisa kuntotutkimus, samalla vaadit palauttamaan/hyvittämään 20te huonosti korjatusta työstä.


      • NickNailer

        VÄÄRIN.

        Katso tuosta:

        Kuntotarkastaja vastaa ainoastaan omasta työstään
        Tilaaja voi vaatia palkkion alennusta, palkkion palautusta tai sopimuksen purkua, jos yrittäjä on tehnyt työnsä ammattitaidottomasti tai huolimattomasti.


        SIIS SUOMEKSI: Kuntotarkastajalta voi vaatia MAKSIMISSAAN takaisin kuntotarkastuksesta maksettua hintaa. PISTE

        (Tässä on se syy, miksi minä teen kuntotarkastukset omissa kohteisssa itse ja miksi ostaja ei koskaan ole saanut minulta mitään. Ei tosin ole edes kysynyt. Kerran tosin rivitalosta löytyi lattian tasoitteesta asbestia, mutta siinäkin ostaja oli jo purkanut rakenteen pois. Se nyt vaan on niin, että minähän en maksa ostajan laittomasti tekemästä työstä minkäänlaisia korvauksia. Eipä tuo ole 20 vuodessa asbestiin kuollut, joten se siitä ja asbestin vaarallisuudesta.)


      • ranettaja

        Kysyjä kysyi mitä virkaa ?
        Ei yhtään mitään ja piste !


    • Tietoon

      Kuntotarkastuksen tavoitteena on määritellä talon kunto, oikean myyntihinnan määrittämiseksi.
      Talossa voi olla vaikka mitä peruskorjattavaa, sen aikasta rakennustapaa on käytetty.
      Aihe tulkitaan yleisesti väärin, oikeudessa kylläkin otetaan huomioon. Ongelmana sielläkin, että maksaa hitosti.

      • NickNailer

        Kuntotarkkastuksen tarkoituksena on taata toimeentulo heikkolahjaisille mieshenkilöille.

        Jos joku muuta väittää, niin pyydän lähettämään raportin, jossa olisi kielioppi edes osapuilleen oikein, tai edes yhdyssanat oikein kirjoitettu.

        Henkilö, joka ei osaa edes omaa äidinkieltään, on heikkolahjainen. Heikkolahjaisille rakennustekniikka on liian vaikeaa.

        Kuntotarkastuksilla ei ole mitään virkaa, koska ne eivät kerro mitään ns. piilevistä virheistä eivätkä tarkastukset poista myyjän riskiä.


      • Tarkastankunnon
        NickNailer kirjoitti:

        Kuntotarkkastuksen tarkoituksena on taata toimeentulo heikkolahjaisille mieshenkilöille.

        Jos joku muuta väittää, niin pyydän lähettämään raportin, jossa olisi kielioppi edes osapuilleen oikein, tai edes yhdyssanat oikein kirjoitettu.

        Henkilö, joka ei osaa edes omaa äidinkieltään, on heikkolahjainen. Heikkolahjaisille rakennustekniikka on liian vaikeaa.

        Kuntotarkastuksilla ei ole mitään virkaa, koska ne eivät kerro mitään ns. piilevistä virheistä eivätkä tarkastukset poista myyjän riskiä.

        Heikkolahjainen on kovin pyöreä käsite. Haluatko miljonääriksi ohjelmassa putosi alkumetreillä jo henkilö, jolla neljä korkeakoulututkintoa.
        Myös oikeuden päätöksiä on erittäin vaikea ennakoida, olkoon lahjat millaiset tahansa.
        Piilevä virhe on silloin raportoitu, kun riskirakenne huomioidaan raportissa. Vanhan talon ei tarvitse olla kunnoltaan uusi.
        Kuntokatselmus ja kuntotarkastus ovat kaksi eri asiaa, kummastakohan on kyse ?


      • nakertaja34

        Kuntoarvaus ja kuntotarkastus. Ei mitään virkaa. Laajennettu kuntotarkastus hölmöjä varten.


    • mastermechanic

      Itse aion laatia kauppakirjaan tarkan kuntoselvityksen, jossa mainitaan mahdolliset kosteusvauriot, vaikka niitä ei oikeasti olisikaan. Sitten vielä lause, että ostaja on tietoinen siitä, että kiinteistön peruskorjaukset tehdään ostajan kustannuksella. Vain hullu myy kiinteistön ilman vikalistaa. Minua ei ainakaan huvita olla 5 vuotta pelko perseessä. Vielä kannattaa laittaa, että ostaja ymmärtää ostavansa yli 30 vuotta vanhan talon, jossa aina on jotain korjaamista.
      Kuntotarkastus ja energiatodistus on rahastuskeino, jolla apinaa koijataan.

      • einaurata

        No voin kertoa tässä sinulle suoraan ,tuo ei sano sitä että et istusi mahdollisesti oikeudessa koska taloa ei myyty purettavaksi tontin ja liittttymien hinnalla.

        Kohdat on lueteltava kirjallisesti,ja kun se kohta/kohdat on lueteltu niin missään tapauksessa ei saa talon täyttä hintaa vaan ne huomioidaan hinnassa.

        Omakotitaloa ei saa myyty edes nykyään täydellä hintaa jos on epäilys siis epäilys kosteusvauriosta,perheelliset eivät osta ja ota riskejä enään.

        Ehkä vielä ennen taantumaa saattoi onnistaa mutta nyt ei enään.

        Miksi voin tässsä esiintyä näin varmasti,koska olen itse myynyt useamman ok-talon ja joutunut mm: maksamaan mm:vapaa ajan asunnosta korvaukset ostajille.(kymmeniä tuhansia euroja)


        Möimme tuonkin kohteen purkukuntoisena mutta se ei auttanut koska hintaa oli liikaa,hirsitalo 1900 alun talo yli 80m2 järven rannalla savu saunoineen,aitta kahdella huoneella ym... rantaviivoineen ,sekä 2.3 hehtaarin tontilla.Irtain myytiin samaan kauppaan / ostaja kaupan päälle.

        mm:antiikki huonekalut koko sali ja tupa täynnä agrigaatti ja aurinkosähkö ja paljon työkaluja tuhansien eurojen edestä,mm:mönkijä,ruohonleikkurit päältäajettava ja työnettävä,raivausahat,moottorisahat,siimaleikkuri.Veneet ja moottorit ym.....hirveä lista jonka ostaja sai mukaansa kaupan päälle.

        Hirret olin hommannut valmiiksi joita sitten olisi voinut vaihtaa.
        Vettä ei sisään tullut eikä mennyt vain kantamalla kaivosta eikä talossa ollut edes sähköjä.

        Oli agrikaatti ja kytkentää vaille aurinko sähköt.

        Olin vielä juuri vaihtanut näyttävät lasit vanhaan tyyliin (panssarilasit joihin ei kivet tai muut lyönit juurikaan tehonneet).

        Pyysin kohteesta karvan yli 60000euroa vuonna 2006.

        Olin omistanut kohteen alle vuoden siis alle vuoden,ja möin sen,seuraava möikin muutaman kuukauden päästä.

        Tapahtui ketju kirje ja alkoi korvauksien maksu.
        (Ei auttanut 1900 alun purkukuntoinen maininta vapaa ajan asunnossa)

        Oikeuteen meni tai sovitteluun siis,valtavat maksut ja välittäjä jota käytin joutui korvaamaan ostajalle vielä yli 20000euroa valehtelusta.

        Mikä minulla on nyt tilanne??????

        Tällä kertaa on tilanne toisin päin,kesällä ostamani ok-talo eräässä kaupungin keskustassa on osoittaunut nyt sudeksi.

        Kohteen on tarkastanut olevinaan pätevä mies siis sama mies 2005 ja 2015 ja 2016 keväällä.

        Kohde myytiin hyväkuntoisena ja mutta kohde on osoittautunut nyt pas-kaksi.

        Kohde on nyt arvioitettu korjauskustannuksella johon minulla on rahaa mennyt siis minulla .......(noin 9000 euroa pelkkään tutkimuksiin.)

        Kohteen tilanne on nyt se,korjauksia ei kannata tehdä kuin jonkun remontti reiskan joka ostaa noita huonoja kohteita ja myy eteenpäin hyväuskoisille.

        Korjaus kulut ylittävät koko osto hinnan merkittävästi,ja talon arvo ei ole enään kuin tontti ja liittymät(vuokratontti).

        Se ei aina sano sitä vaikka kuinka tarkastellaan ennen ostoa ja kohteesta maksetaan täyshinta,olin siis maksanut täyden hinnan jonka myyjä pyyti.

        Myyjä onkin osoittaunut vänkyläksi joka ei käsitä vastuutaan.

        Olen menettänyt kohteessa talon osto hinnan sekä kulut joita on tähän mennessä aiheutunut noin 20000euroa.

        Mitä tästä voi ehkä saada tai oppia?

        Vanhemmat talot ovat todellinen riski ostos,josta vastaa aina myyjä jos kohdetta ei hinnoiteltu oikein,tai kohdetta myytiin parempana kuin se oli todellisuudessa.


    • Anonyymi

      Just meni okt 350000e purkuun ja ostajat hoitoon. Loppuelämä pilalla, ja tarkastettu kenenkäs muun kuin raksin toimesta. Helppoa on vedätys

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7937
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      177
      1755
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1114
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1113
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      62
      1031
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      193
      945
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      823
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe