Huomio: S-kauppojen hinnat nousussa taas

Kuluttajan_huomiona

S-ryhmän kaupat (Prismat, S-market) ovat taas aloittaneet hintojen noston, varsinkin makeistuotteissa. Tyypillisesti esim. *,19€ tuotteiden hintoja nostettu lähelle seuraavaa euromäärää esim *.92 euroon. Prosentuaalisesti korkeita korotuksia varsinkin muutamien eurojen tuotteissa.

Suunnitteleeko S-ryhmä taas "halpuutuskampanjaa", esim. makeisveron poistoa koskevaa"makeisverohalpuutusta" ensi vuoden alusta?

Viimekertaisen "halpuutuskamppanjan" edessä S-ryhmä nosti ensin reilusti tuotteiden hintoja, ja laski niitä sitten "halpuutuksessa" lähes ennalleen, yleensä tuotteiden hintojen pysyessä kuitenkin hieman korkeammalla kuin ne olivat ennen halpuutusta edeltänyttä hintojen nostoa.

S-ryhmä varautuu ilmeisesti hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan syyskuun lopussa tekemään päätökseen poistaa vero makeisilta ja jäätelöltä vuoden 2017 alusta. Hintoja hilataan ylös ja vuoden 2017 alussa niitä hieman lasketaan "makeisverohalpuutuksena" ja vau, makeiset ovat taas niin, niin halpoja ..melkein yhtä halpoja kuin nyt ;)

8

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • cffdd

      huomattu on.

      • PorvarinÄlynväläys

        Ja nyt WHO toivoo maiden laittavan sokeriveroja virvoitusjuomiin, juuri kun PersKeKo-porvarihallitus päätti lopettaa makeisveron, joka toi verotuloja ihan kivasti. Hyvä porvarit, kun muu maailma juuri saavuttaa suomalaisten valaistuksen asteen, pimeimmät porvarit on juuri poistamassa nämä järki-ideat Suomesta.


    • weqr

      Kyllä on huomattu, 800 gr lauantamakkara nousi 30 c yhdessä yössä.

    • mafiavelivedätys

      Maito, leipä, liha – ruuan hinta laskee
      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001271601.html
      " Ruoan hinnan lasku jatkuu, mutta hidastuu loppuvuodesta, ennustaa Pellervon taloustutkimus PTT.
      Esimerkiksi maidon, leivän ja lihan hinnat jäävät viime vuotta alhaisemmiksi, mutta yksittäisten tuotteiden hinnat saattavat nousta.

      – Kova kilpailu ja runsas tuonti ovat vetäneet maitotuotteiden hintoja odotettua enemmän alaspäin, tutkimusjohtaja Kyösti Arovuori sanoo PTT:n tiedotteessa.

      PTT:n mukaan Suomen kuluttajahinnat ovat kohoamassa ensi vuonna inflaatiota hitaammin. Makeisveron poistaminen hidastanee hintojen nousua.

      Lisäksi PTT arvioi EU:n elintarvikeviennin kasvavan, mikä avaa uusia vientimarkkinoita. Esimerkiksi juuston kysyntä kasvanee, vaikka maitotuotteiden vienti muuten takkuaa edelleen. PTT ennustaa, että esimerkiksi lihajalosteiden ja myllytuotteiden vienti kasvaa".

      -

      Täyttä sontaa, Suomen ruuan hinta on noussut "halpuutuksesta" huolimatta, kuka näitä tilastoja sorvaa no kepun maataloustuottajien Pellervon tutkimuslaitos (OTT) tietenkin ja EKokoomusmafiaomisteinen oikeistomedia komppaa.

      Huomio: S-kauppojen hinnat nousussa taas
      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14488416/huomio-s-kauppojen-hinnat-nousussa-taas
      Hintojen nosto ennen "makeisverohalpuutusta".

    • Hoh_hoijaa

      Hinnat ovat muuttuneet Suomessa kautta aikojen. Vain köyhät jaksavat olla kiinnostuneita jokaisesta sentistä.

      • KeskituloinenHuomaa

        Euroon siirtymisen jälkeen hinnat ovat nousseet koko ajan, ja syömmekin nyt EU:n kalleinta ruokaa.


    • Tästä.Ilmoitimme-Miksi

      S-Marketissa on nyt uusi outo ilmiö, "Tästä ilmoitimme" -tuotteissa on normaali hintalappu, broilerin siivissä oli jopa 10 senttiä normaalia korkeampi hinta. Miksi normaalihintaisista tuotteista on ilmoitettu? Yleensä "Tästä ilmoitimme" koskee S-kauppojen tarjouksia ja tarjoustuotteita. Vai onko tuotteiden hintoja tarkoitus nostaa kun Tästä ilmoitimme -laput poistetaan ja nämä tuotteiden tähän saakka normihinnat ovatkin nyt yhtäkkiä alehintoja? Kauppa kusettaa aina.

    • mnvbgh

      Koska olette lukeneet että S-ryhmä ilmoittaisi tuloksensa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1822
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1469
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      125
      1255
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1252
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1160
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      266
      948
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      932
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      106
      877
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      101
      818
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      684
    Aihe