"juridinen avioliitto olikin vain vessapaperia"

veilinkööss

Mitä homo sanoo metrossa vuonna 2026 kun lukee metrolehteä olematta kuitenkaan metroseksuaali vaan aito homo? Ystävämme Homo sanoo silloin juurikin näin: "juridinen avioliitto olikin vain vessapaperia"

Mitä merkitystä juridisella avioliitolla edes on kun se tulevaisuudessakin on yhtä altis lakimuutoksille kuin on ollut tähänkin asti. Se on aivan yhtä tyhjän kanssa. 10 vuoden päästä saattaa tulla lakimuutos joka antaa täyden oikeuden kumota kaikki sen astiset avioliitot koska ne voidaan nähdä yksilöä sitoviksi/alistaviksi/kahlitseviksi yms: D Ei juridisella avioliitolla ole mitään merkitystä ja myös jokainen aviopari tietää sen. Eivätkä he sitä tavoittelekaan. Homoparit tavoittelevat sitä aarretta joka on Raamatussa ja jotta he voisivat tärvellä sen. He haluavat hengellisen Raamatullisen avioliiton, eivät juridista sopimusta, joka muuttuu ihmisten mielen mukaan. Vihollinen haluaa aina rikkoa Raamatun sanaa vastaan ja väittää että kyse on jostakin muusta. Ihmisessä on valtava halu pilkata ja saastuttaa sitä mikä on pyhää. Minussakin on se halu, mutta Taivaan isä on nähnyt sen ja sanonut, että häntä ei voi pilkata eikä saastuttaa muuten kuin kieltämällä Hänet.

"Vuosi 2017 olikin vain vessapaperia ja aito Raamatullinen avioliitto jäi saavuttamatta. Homouden Prkls jäi kuin nalli kalliolle itkemään."

21

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jaskaapukkaa

      "aito Raamatullinen avioliitto" mitä se on? Turhia puheita ja se siitä hyvin monella tuota pikaa.

      • veilinkööss

        se on se mitä homot tavoittelevat vielä silloinkin kun nykyinen juridinen avioliittosysteemi lakkautetaan: D

      • Avioon2017

        Aito raamatullinen avioliitto on moniavioisuutta (siis miehellä voi olla monta naista, naisella ei voi olla montaa miestä) sekä sitä, että nainen on miehen omaisuutta, jonka voi ostaa tai palauttaa, mikäli tavara ei vastaa mielikuvaa.

    • veilinkööss

      Lisään avaukseeni:
      tintti rintti palli palli. :P Pallihiki PH, suoraan Raamatusta , jjjjjjjjoooooooooooooooooooooooooooooooo Nuuskis!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • 12_13.ap

        :D hoi!

    • fda

      Aiotko taas solvata keskustelijoita? Ihmetteletkö miksi ketään ei kiinnosta kirjoituksesi? Opettele käyttäytymään paremmin, ilmeisesti se uskosi ei sinusta ole hyvää ihmistä tehnyt.

      • veilinkööss

        jos olet homoillut niinn tunnusta pappille. älä minulle tule itkemään ongelmiasi. Jeesus rakastaa sinua hyvin paljolti.

      • dfdfdfdffgfg
        veilinkööss kirjoitti:

        jos olet homoillut niinn tunnusta pappille. älä minulle tule itkemään ongelmiasi. Jeesus rakastaa sinua hyvin paljolti.

        Olet vastenmielinen kusipää.

      • veilinkööss
        dfdfdfdffgfg kirjoitti:

        Olet vastenmielinen kusipää.

        no nyt niitä valoja päälle. ei ketään ihmistä kiinnosta sun mielipiteesi. Vie ne Jeesukselle. JEesusta kiinnostaa. lopeta mielikuvitusmaailmassa eläminen.

    • tdjh

      No huhhuh, kaikenlaisia purkauksia se aitoavioliittolaisen kiukku uudesta avioliittolaista saakin aikaan. Sohitaan sinne tänne pahaa mieltä purkaakseen.

      • veilinkööss

        pysy aiheessa pässi jumalaton huora!!

      • veilinkööss
        veilinkööss kirjoitti:

        pysy aiheessa pässi jumalaton huora!!

        mitä oot käyny kirjottelee täällä mun käsillä!!?? nyt menit liian pitkälle. tulen ja tapan!!!

      • veilinkööss
        veilinkööss kirjoitti:

        pysy aiheessa pässi jumalaton huora!!

        nyljen silmätkin päästä ja syljen silmäkuoppaan. olet tosiaankin pilannut meidän pmolempien maineen tällä palstalla ja homotkin nauravat meille. vitun homot. helvettiin koko kööri

      • veilinkööss
        veilinkööss kirjoitti:

        nyljen silmätkin päästä ja syljen silmäkuoppaan. olet tosiaankin pilannut meidän pmolempien maineen tällä palstalla ja homotkin nauravat meille. vitun homot. helvettiin koko kööri

        belaruspas!

      • veilinkööss
        veilinkööss kirjoitti:

        belaruspas!

        haista vittu!!!!!!

      • veilinkööss
        veilinkööss kirjoitti:

        haista vittu!!!!!!

        mitä sä tuut tänne yhteisellä kädellä kiroamaan ja huutamaan ihmisille? mikä sua vaivaa? olet muuttunu omituiseksi. Olet paska ystävä.:'(

      • veilinkööss
        veilinkööss kirjoitti:

        mitä sä tuut tänne yhteisellä kädellä kiroamaan ja huutamaan ihmisille? mikä sua vaivaa? olet muuttunu omituiseksi. Olet paska ystävä.:'(

        itse olet paska lahkeessa. tiedän missä oot käyny kun olen nukkunut. sä hiippailet öisin ja käyt panemassa naapurin Leenaa. Sitä vitun huorikkia. sulla on visvasyylä. olen nähny sen meidän kyrvässä ja sanoit että se oli jo aikasemmin ja että se on joku finni. olet käyny Leenan kanssa. voi jumalauta mikä kaksinaamanen persesilmä. jos ei meillä olis yhteinen pää niin ampuisin pääsi irti!

        Leena ei ole huora. ja me ollaan Leenan kanssa hyviä ystäviä. Et tiedä mistä puhut. Olet sekaisin ja sinun on aika mennä nukkumaan. Hyvää yötä.

      • veilinkööss
        veilinkööss kirjoitti:

        Leena ei ole huora. ja me ollaan Leenan kanssa hyviä ystäviä. Et tiedä mistä puhut. Olet sekaisin ja sinun on aika mennä nukkumaan. Hyvää yötä.

        joo, laita toki mut vaan nukkumaan niin pääset taas hiippailemaan, Voin kertoo ettei onnistu. Leena ei oo kotona nyt. Olet huora ja paska ja housussasi on lismainen nakki. mutta toisaalta täytyy sanoa, että et ole ainakaan homo. olen ylpeä sinusta veli ja rakastan sinua niin paljon! anna anteeksi että sanoin ilkeesti. Oot hyvä veli, ja tärkee!

        annan anteeksi. säkin oot paras veli mitä voi olla. Rakastan sua ja oon pahoillani että sanoin pahasti minäkin.

    • 135

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2112
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      172
      1639
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      155
      1557
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1358
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1332
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      287
      1182
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      135
      1069
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1033
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1032
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      54
      892
    Aihe