Eikö ole aika hullua, että ulosotossa on 10%

Suomalaisista

540 000 viime vuonna. Tänä vuonna lukema todennäköisesti kasvaa. Eikö hallituksen olisi aika jotenkin helpottaa ihmisten asemaa? Tehdä ulosotosta jotenkin inhimillisempää, mielestäni koko touhu sotii raamatun sanomaa vastaan!

Islannissa pankkien annettiin kaatua ja pankinjohtajat laitettiin vankilaan, 90-luvun suomessa ei tunnettu minkäänlaista armoa, eikä sitä tunneta tänäkään päivänä. Montakohan itsemurhaa ulosotto on aiheuttanut? Rikkinäisiä perheitä ja surullisia kohtaloita. Lahjakkaita ihmisiä, jotka ovat menettäneet kaiken, koska ovat yksinkertaisesti uskaltaneet yrittää.

Jos uskoo Jumalaan, uskoo myös lopulliseen tuomioon. Lopullinen tuomio jaetaan kaikille köyhille ja rikkaille. Päättäjille ja normaaleille kansalaisille.

Enkä nyt tarkoita, että otettu velka pitäisi saada kokonaan anteeksi, ei tietenkään. Mutta eikö velan vanhenemisaikaa voisi vaikka pienentää? Eikö suojaosuus voisi olla hitusen korkeampi ja ottaa huomioon asumiskustannuksia. Eikö perintätoimistojen ahneudelle voisi asettaa jonkinlaisia rajoja? Eikö virheentekijän voisi olla vielä mahdollista saada tuntea itsensä ihmiseksi?

"Ja Jeesus meni pyhäkköön; ja hän ajoi ulos kaikki, jotka myivät ja ostivat pyhäkössä, ja kaatoi kumoon rahanvaihtajain pöydät ja kyyhkysten myyjäin istuimet.
Ja hän sanoi heille: "Kirjoitettu on: 'Minun huoneeni pitää kutsuttaman rukoushuoneeksi', mutta te teette siitä ryövärien luolan."

7

64

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • henkistäominaisuutta

      Siis lahjakkuushan ei häviä, vaikka rahat häviävät. Lahjakkuus on sellainen aineeton, henkinen ominaisuus mitä ei voi ostaa eikä myydä.

    • lkhsöldfkölslgj

      Miksi ulosottovelkaisten asemaa pitäisi jotenkin parantaa? Itsehän olette ko. tilaan itsenne tietoisesti saattaneet. Tuskin iso kirja tulee mieleen velkaa otettaessa, joten miksi siihen pitäisi vedota sitten kun on maksun aika?

    • veronmaksaja-na

      Ei mutta yhteiskunta maksaa joka vuosi ulosotossa olevien laskuja lähes miljardilla sillä kun ulosotto vie on se menoa toimeentulotukea laskettaessa ja koska aina viedään niin paljon, että ei omat rahat riitä saa tilalle sossusta rahaa. Siksi suojaosuus olisi nostettava niin isoksi ettei veronmaksajat laskuja maksaisi enään. Joku kertonut jotta nousee kunnolla mutta sen näkee vasta tammikuussa sitten. Hallitus huomannut saman.

      • lakiekonomi

        Varmaan se suojarajojen nosto olisi helpoin ratkaisu, tosin ei sekään niin ongelmaton ole, ensinnäkin jos on 3 lasta, niin nykyäänkin suojarajat ovat äkkiä laskien jo nykyään jossain nettotuloissa 1400 euron päälle kuukaudessa, eli vasta sitten päästään edes tulorajaulosmittaukseen.

        Ja jos ne tuosta suojaraja nousee vaikkapa 10€ päivä, niin silloin jo pelkkä tulorajaulosoton alaraja nousisi jonnekin 1700 euron nettotulojen päälle. (esim. 2000€ nettotuloista voisi ulosmitata 200€)

        Kympin suojaosuuden nosto nostaisi yksinelävänkin tulorajaulosoton jonnekin vajaaseen tonnin nettotuloihin. (1300 euron nettotuloista voisi ulosmitata reilut 200)

        Se tarkoittaa pienituloisten jäävän nykyistä enemmän täysin ulosottoperinnän ulkopuolelle, mikä taas tarkoittaa että tuon jälkeen velaksi ostavan ja lainaa nostavan tuloihin kiinnitetään etukäteen entistä enemmän huomiota, ja luultavaa on että pienituloisten luottorajat menevät riskinhallintasyistä johtuen varsin mataliksi, tai sulkeutuvat kokonaan, kun saamatta jääneen laskun viimesijainen perintä eli ulosottoperiminen menee käytännössä mahdottomaksi, eli ainoaksi mahdollisuudeksi jäisi veronpalautusten kyttäys, jos edes sitä kautta saisi jotain.

        Jos suojarajat nousevat kovin korkeiksi, jatkossa pienituloiset voivat joutua maksamaan laskuja etukäteen, kuten luottotiedottomat liikennevakuutuksen nykyään, ja voivat ostaa vain heti maksaen kun luottoa ei uskalleta antaa, ja tämä tulisi kohdistumaan vielä niihin pienituloisiin joilla ovat luottotiedot muuten kunnossa.

        No ehkä se on ihan positiivinen kehityssuunta, kun velkaantuminen ainakin tulee siten vähentymään, ja yhteiskunta säästää, mutta epäilen että olisivatko kaikki ihan tyytyväisiä, noissa ulosottovelkojissakin on paljon ihan tavallisia ihmisiä, joilta luultavasti saattaa jäädä velka saamatta tai saaminen pitkittyy huomattavasti.


    • velkajärjestely-
    • elämä.on.semmoista

      Ulosotto on bisnes. Sitä rahoittavat tahot putsataan kokonaan. Kannattaa velkaantua ja maksella velkaa korkoineen. Se on viksua?
      Sanoisin, että varojen mukaan vaan ja jos menee ulosottoon, niin turha murehtia. Se sitten on elämää sillä kokemuksella.

      • 65tr

        Kerrotko vielä miten tuo ulosotto noin bisneksenä toimii? Kun ei ne ulosottomaksut taida kuitenkaan riittää edes yhteiskunnalle ulosoton järjestämisestä koituvien kulujen kattamiseen...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    8. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    10. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    Aihe