Usko ihmisyyteen palasi

Kansaonpuhunut

Katsellessani live-lähetystä Helsingin peli poikki-mielenosoituksesta.
Tunnelma oli hyvä, 15 000 ihmistä oli positiivisella mielellä, mutta kuitenkin vankasti sitä mieltä, että rasismille ei maassamme ole tilaa.

Kansan suureksi enemmistöksi itseään nimittävä porukka, oli saanut vastamielenosoitukseensa mukaan reilut parikymmentä henkeä. Feikkiprofiilien ja nimettömien nettikirjoittelijoiden kun on mahdotonta olla paikalla.

15 000:kun on vielä vähän kun vertaa pääkaupunkiseudun asukasmäärään, tai koko Suomen asukasmäärään, mutta 15 000:20 on paljonpuhuva suhdeluku.

Nyt kun tämä asia on selvä, voimmekin ryhtyä miettimään, millä keinoin saamme rakennettua maastamme sellaisen, ettei näiden parinkymmenen pahoinvoivan suomalainenkaan tarvitsisi voida pahoin. Miten voisimme estää syrjäytymistä ja pahoinvointia tulevia sukupolvia ajatellen? Nämä nyt öyhöttävät ovat 90-luvun laman keskelle syntyneitä tai silloin lapsuutensa eläneitä. Seuraukset ovat nähtävissä.
Toivotaan, että vähävaraisilta leikkaaminen loppuisi jotta vältettäisiin uusien "lama-sukupolvien" muodostuminen.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Cynthia Woods

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
        YIT-Yhtymä
        1
        13442
      2. Perustele miksi hän ei

        Ole sopiva sinulle
        Ikävä
        184
        1784
      3. Mikä oli nainen

        Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
        Ikävä
        77
        1124
      4. Miksi sinulla, nainen

        On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
        Ikävä
        113
        1123
      5. Nainen, millainen tilanne oli

        kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
        Ikävä
        64
        1046
      6. Persut petti duunarit

        Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
        Perussuomalaiset
        194
        956
      7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

        https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
        Maailman menoa
        182
        920
      8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

        Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
        Maailman menoa
        271
        886
      9. Mitä ajattelen sinusta

        Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
        Ikävä
        35
        833
      10. Itkisikö onnesta

        Jos panisin sua kunnolla?
        Ikävä
        86
        707
      Aihe